Produced by Tapio Riikonen
DAVID COPPERFIELD I
David Copperfield nuoremman elämäkertomus ja kokemukset
Kirj.
CHARLES DICKENS
Englannin kielestä suomentanut
Waldemar Churberg
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1879.
SISÄLLYS:
1. Minä synnyn.
2. Minä huomaan.
3. Minulle tapahtuu muutos.
4. Minä joudun epäsuosioon.
5. Minä lähetetään pois kotoa.
6. Tuttavieni luku laajenee.
7. Ensimäinen lukukauteni Salem House'ssa.
8. Lupa-aikani. Varsinkin eräs onnellinen iltapuoli.
9. Minä vietän muistettavan syntymäpäivän.
10. Minua laiminlyödään ja minusta pidetään huolta.
11. Minä aloitan elämää omin päin, mutta en ole siihen mieltynyt.
12. Koska en enemmän rakasta elämää omin päin, teen suuren päätöksen.
13. Seuraus päätöksestäni.
14. Tätini tekee päätöksensä minun suhteeni.
15. Minä alan uudestaan.
16. Minä olen monessa kohden toinen poika.
17. Joku ilmaantuu.
18. Takaisinkatsaus.
19. Minä katselen ympärilleni ja huomaan jotakin.
20. Steerforth'in koti.
21. Pikku Em'ly.
22. Muutamia vanhoja näkymöitä ja muutamia uusia ihmisiä.
23. Minä huomaan Mr. Dick'in puheen todeksi ja valitsen ammattini.
24. Ensimäinen ylellisyyteni.
25. Hyviä ja pahoja enkeleitä.
26. Minä joudun vankeuteen.
27. Tommy Traddles.
28. Mr. Micawber'in haasto-kinnas.
29. Minä käyn taas Steerforth'n kodissa.
30. Eräs kato.
31. Eräs suurempi kato.
ENSIMÄINEN LUKU.
Minä synnyn.
Joudunko minä itse oman elämäni sankariksi, vai tuleeko joku muu tähän
paikkaan, sitä saavat nämät sivut osoittaa. Aloittaakseni
elämänkertomustani elämäni alusta, mainitsen, että synnyin (niinkuin
minulle on juteltu, ja niinkuin minä uskon) eräänä perjantaina kello
kaksitoista yöllä. Oli huomattu, että kello rupesi lyömään ja minä
rupesin huutamaan yht'aikaa.
Mitä syntymäpäivääni ja -hetkeeni koskee, ilmoitti imettäjä ja muutamat
muut viisaat naapurin-eukot, jotka olivat ahkerasti ajatelleet
kohtaloani monta kuukautta ennen, kuin meidän oli mikään mahdollisuus
silmästä silmään tutustua, ensiksi, että minä olin määrätty
onnettomaksi elämässäni, ja toiseksi, että olin oikeutettu näkemään
henkiä ja haamuja; jotka molemmat lahjat heidän luulonsa mukaan
välttämättömästi kuuluvat kaikille onnettomille lapsille, jotka
syntyvät perjantaisin aamu-yöstä, olivatpa kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Minun ei tarvitse tässä puhua mitään ensimäisestä kohdasta, sillä
paremmin, kuin mikään muu, näyttää elämänkertomukseni, oliko ennustus
oikea vai väärä. Kysymyksen toisen puolen suhteen tahdon ainoastaan
muistuttaa, että, jollen sylilapsena nauttinut tätä perintöni osaa,
minä en ole vielä siihen käsiksi päässyt. Mutta minä en valita
ollenkaan, että tämä omaisuus on minulta pidätetty, ja jos se tällä
haavaa sattuisi olemaan jollakulla muulla, jääköön se hänelle vaan
minun puolestani.
Minä synnyin, onnenlakki päässä; lakki ilmoitettiin sanomalehdissä
myytäväksi halpaan hintaan, viiteentoista guineaan. Puuttuiko
meriväeltä siihen aikaan rahaa vai uskoa ja luottivatko enemmän
korkkivöihin, en tiedä; koko minun tietoni on se, ettei tehty,
kuin yksi tarjomus, ja senpä teki eräs lakimies, joka harjoitti
vekseli-kauppaa ja lupasi kaksi puntaa puhtaassa rahassa sekä lopun
sherryssä, mutta ei ottanut korkeampaan summaan vakuuttaaksensa itseään
hukkumisen vaarasta. Ilmoitus peruutettiin sen vuoksi täydellä
tappiolla -- sillä mitä sherryyn tulee, oli rakkaan äiti parkani sherry
siihen aikaan kaupaksi torilla -- ja kymmenen vuotta jälestäpäin
heitettiin onnenlakista arpaa alhaalla meidän paikkakunnassa;
osan-ottajia oli viisikymmentä ja hengeltä maksettiin puoli kruunua
sillä ehdolla, että voittaja tarjoisi viiden shillingin edestä. Minä
olin itse läsnä ja muistan, että minusta tuntui oikein ikävältä ja
häpeälliseltä, kun osa omasta itsestäni tällä tapaa pantiin menemään.
Onnenlakin voitti, muistaakseni, vanha lady,[1] jolla oli kori
käsivarrella ja joka sangen vastahakoisesti otti esiin määrätyt viisi
shillingiä, koko summa puolipennyissä ja puolikolmatta pennyä vailla --
tätä koetettiin turhaan äärettömän suurella ajankululla ja isolla
luvunlaskun haaskauksella saada häntä ymmärtämään. Se on tosi-asia,
jota kauan siellä päin katsoivat merkilliseksi, ettei hän koskaan
hukkunut, vaan kuoli voitonriemulla vuoteessansa toisella kymmenettä
ikävuodellansa. Minä olen kuullut, että hän viimeisiin saakka ennen
kaikkia ylpeili siitä, ettei hän ollut koskaan eläissänsä liikkunut
vesillä, paitsi jollakin sillalla, sekä että hän teetänsä juodessaan
(johon hän oli erittäin mieltynyt) loppuunsa asti lausui suuttumustansa
merimiehistä ja muista, jotka uskalsivat lähteä mailmaa "kiertelemään".
Suotta pyydettiin osoittaa hänelle, että muutamat hauskat kapineet,
ehkä teekin niihin luettuna, olivat saaneet alkunsa tästä moitittavasta
menetyksestä. Hän vastasi yhä pontevammin ja vaistomaisesti tietäen
moitteensa voiman: "pois kaikki kiertelemiset."
Etten itse nyt rupeisi "kiertelemään", palaan syntyyni.
Minä synnyin Blunderstone'ssa, Suffolk'issa, taikka "niillä tienoin",
niinkuin Skotlannissa sanotaan. Minä olin kalmannos. Isäni silmät
olivat ummistuneet tämän mailman valolta kuusi kuukautta ennen, kuin
minun silmäni aukenivat sille. Minusta tuntuu kummalliselta, myöskin
nyt, kun ajattelen, ettei hän koskaan nähnyt minua; mutta vielä
kummallisemmalta tuntuu se hämärä muisto, joka minulla on ensimäisestä
lapsellisesta yhteydestäni hänen valkoisen hautakivensä kanssa
kirkkomaalla, ja se sanomaton sääli, jota minun oli tapa tuntea siitä,
että se makasi yksinään ulkona mustassa yössä, samalla kuin pikkuinen
vierashuoneemme oli lämmin ja valoisa valkeasta ja kynttilöistä ja
asuntomme ovet -- tämä tuntui minusta välisti melkein julmalta --
olivat siltä teljetyt ja lukitut.
Eräs isäni täti ja siis minun iso-tätini, josta aion kohta puhua
enemmän, oli etevin henkilö suvussamme. Miss[2] Trotwood elikkä Miss
Betsey, joksi äiti raukkani aina nimitti häntä, kun hän sai kauhunsa
tämän pelottavan olennon suhteen sen verran kukistetuksi, että hän
ollenkaan mainitsi häntä (joka harvoin tapahtui), oli joutunut
naimisiin miehen kanssa, joka oli häntä itseä nuorempi ja hyvin kaunis,
paitsi siinä merkityksessä, jossa yksinkertaisessa sananlaskussa
kuuluu: "kaunis se, joka kauniisti menettelee" -- sillä kovasti
epäiltiin, että hän oli lyönyt Miss Betsey'tä, vieläpä kerta jonkun
kielletyn rahan-avun tähden ruvennut muutamiin pikaisiin, mutta selviin
hankkeisin, heittääksensä tätä ulos akkunasta toisesta kerroksesta.
Nämät kärsimättömän luonteen osoitukset saattivat Miss Betsey'n
maksamaan pois miehen ja toimittamaan eroa hänestä hyvällä. Mies lähti
Indiaan rahoinensa, ja siellä hän hurjanpäiväisen perhe-legendan mukaan
kerta nähtiin ratsastavan elefantin selässä babianin kanssa; mutta minä
luulen, että se varmaan oli joku babu[3] -- taikka begum.[4] Oli miten
oli, kymmenen vuotta myöhemmin saapui sanoma hänen kuolemastansa
Indiasta kotiin. Kuinka se tätiini vaikutti, ei kukaan tiedä, sillä
heti eron jälkeen otti hän tyttö-nimensä takaisin, osti vähäisen talon
jossakin kylässä merenrannikolla kaukana poissa, asettui siihen,
niinkuin naimaton, yhden palvelian kanssa ja kuului yhä jälestäpäin
elävän erinänsä muista jäykässä yksinäisyydessä.
Isäni oli ennen, niinkuin minä luulen, ollut hänen suosikkinsa;
mutta hän suuttui silmättömäksi isäni naimisesta, koska äitini oli
"vaksi-vauva". Hän ei ollut koskaan nähnyt äitiäni, mutta tiesi, ettei
tämä ollut vielä täyttänyt kahtakymmentä. Isäni ja Miss Betsey eivät
milloinkaan enää tavanneet toisiansa. Isäni oli, naimisiin mennessään,
kahta vertaa vanhempi, kuin äitini, ja heikko ruumiinluonnoltaan. Hän
kuoli vuoden perästä ja, niinkuin olen sanonut, kuusi kuukautta ennen,
kuin minä synnyin mailmaan.
Tämmöinen oli asiain laita iltaa ennen tuota tapauksista rikasta ja
tärkeätä perjantaita, joksi minä, annettakoon _minulle_ anteeksi, sitä
nimitän. Minä en saata väittää, että olisin siihen aikaan tietänyt,
millä kannalla asiat olivat, taikka että minulla olisi ollut omien
aistieni todistukseen perustettu muisto siitä, mikä seuraa.
Äitini istui valkean edessä raukeana ja raskasmielisenä ja katseli
siihen kyyneltensä lomasta, kovasti huolissaan itsensä ja sen isättömän
pikkuisen vieraan tähden, jota jo muutamat profeetalliset nuppineulan
tusinat ylikerroksen piirongin-laatikossa toivottivat tervetulleeksi
semmoiseen mailmaan, joka ei ollenkaan pitänyt väliä hänen tulollaan;
äitini siis istui valkean edessä tuona selkeänä, tuulisena Maaliskuun
iltana aivan peloissaan ja alakuloisena ja suuresti epäillen, pääsisikö
hän hengissä siitä koetuksesta, joka odotti häntä, kun hän, silmiänsä
pyyhkien, katsahti vastapäiseen akkunaan ja näki oudon naisen tulevan
puutarhaa ylöspäin.
Jo toisella silmäyksellä tiesi äitini, että se oli Miss Betsey. Laskeva
aurinko paisti puutarhan aidan ylitse vieraan ladyn päälle, ja hän
astui portille niin tuimalla käynnillä ja tyvenellä katsannolla,
etteivät ne voineet olla kenenkään muun, kuin hänen.
Kun hän saapui rakennuksen luo, antoi hän toisen todistuksen siitä,
että se todella oli hän. Isäni oli usein maininnut, että hänen tätinsä
harvoin käytti itseänsä niinkuin tavallinen kristitty; eikä tämä
nytkään soittanut kelloa, vaan tuli ja katsoi sisään juuri tuosta
samasta akkunasta, painaen nenän-nippuansa niin lujasti lasiin, että
rakkaan äiti parkani oli tapa kertoa, kuinka se silmänräpäyksessä kävi
kokonaan litteäksi ja valkoiseksi.
Hän säpsäytti äitiäni niin, että minä aina olen ollut vakuutettu, jotta
saan syyttää Miss Betsey'tä siitä, että synnyin perjantaipäivänä.
Äitini oli hämmästyksissään nousnut tuoliltansa ja mennyt sen taa
nurkkaan. Katsellen verkalleen ja tarkasti ympäri huonetta, alkoi Miss
Betsey toiselta puolelta ja käänsi silmiänsä, ikäänkuin Saracenin pää
Schwarzwaldin kellossa, kunnes ne keksivät äitini. Silloin hän,
niinkuin muitten kuuliaisuuteen tottunut ainakin, rypisti otsaansa ja
viittasi äitiäni ovea avaamaan. Äitini meni.
"Mrs.[5] David Copperfield, _arvaan_ minä", sanoi Miss Betsey; äänen
koroitus ehkä tarkoittaen äitini murhevaatteita ja tilaa.
"Niin", vastasi äitini heikosti.
"Miss Trotwood", lausui vieras. "Te olette kuulleet hänestä, eikö
niin?"
Äitini vastasi, että hänellä oli ollut se ilo. Ja hänestä tuntui
ikävältä, ettei näyttänyt siltä, kuin tämä ilo hänessä olisi ollut
erittäin suuri.
"Tässä näette hänet", lausui Miss Betsey. Äitini notkisti päätänsä ja
pyysi häntä astumaan sisään.
He menivät vierashuoneesen, josta äitini oli lähtenyt, kosk'ei paras
huone käytävän toisella puolella ollut lämpiminä --- sitä ei oltu
lämmitetty isäni hautajaisista asti; -- ja kun he molemmat olivat
käyneet istumaan eikä Miss Betsey puhunut mitään, alkoi äitini, joka
turhaan koetti hillitä itseänsä, itkeä.
"Oi, hyi, hyi, hyi!" lausui Miss Betsey kiireesti. "Älkäät nyt siinä!
Noh, noh!"
Äitini ei kuitenkaan saanut oltua; niin hän itki, kunnes hän oli
itkenyt itkunsa loppuun asti.
"Riisukaat pois lakkinne, lapseni", sanoi Miss Betsey, "ja antakaat
minun nähdä teitä".
Äitini pelkäsi häntä liian paljon, että olisi kieltäynyt noudattamasta
tätä outoa käskyä, jos häntä haluttikaan. Sentähden hän teki niinkuin
hänelle sanottiin, teki sen niin vapisevilla käsillä, että hänen
hiuksensa (jotka olivat uhkeat ja kauniit) vierivät hänen kasvoillensa.
"Herranen aika!" huudahti Miss Betsey. "Lapsihan te vielä olettekin!"
Äitini oli epäilemättä näöltään tavattoman nuorekas ikänsä suhteen; hän
painoi alas päänsä, niinkuin se olisi ollut hänen vikansa, vaivainen
raukka, ja sanoi nyyhkien, että hän todella pelkäsi olevansa vaan
lapsellinen leski ja tulevansa vaan lapselliseksi äidiksi, jos hän eli.
Tuosta oltiin hetken aikaa vaiti, jolloin äitini luuli tuntevansa, että
Miss Betsey kosketti hänen hiuksiansa, eikä suinkaan tylyllä kädellä;
mutta, katsellen häntä arassa toivossaan, näki hän, kuinka tämä lady
istui ja tuijotti valkeaan, vaatteen liepeet ylös nostettuna, kädet
ristissä toisella polvella ja jalat hiili-ristikolla.
"Miksi, Jumala siunatkoon", lausui Miss Betsey yhtäkkiä, "Rookery?"
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『David Copperfield I David Copperfield nuoremman elämäkertomus ja kokemukset』
Charles Dickens · 번역 Waldemar Churberg
199,828자 (원문이 길어 앞부분만 · 전체 1,105,330자) · 저작권 근거: 저작자 모두 1924년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.