Jos se olisi ollut Aladdinin palatsi, Rok-linnun muna tai mitä hyvänsä,
en olisi luullakseni ollut enemmän mieltynyt siihen romantilliseen
ajatukseen, että saisin asua siinä. Hauska ovi oli laitettu kylkeen. Se
oli katettu ja siinä oli vähäisiä akkunoita; mutta sen ihmeellinen
lumousvoima tuli siitä, että se oli todellinen vene, joka epäilemättä
oli satoja kertoja ollut vesillä ja sitä ei koskaan oltu aiottu
asuttavaksi manterella. Se se oli, joka ihastutti minua. Jos sitä olisi
joskus aiottu asuttavaksi, olisin ehkä katsonut sitä pieneksi,
epämukavaksi taikka kolkoksi; mutta koska se ei ollut aiottu mihinkään
semmoiseen tarkoitukseen, muuttui se täydelliseksi palatsiksi.
Se oli hyvin puhdas sisältäpäin ja niin sievä, kuin mahdollista. Siinä
oli pöytä ja Schwarzwaldin kello ja piironki ja piirongin päällä
tee-tarjotin; tee-tarjottimelle oli maalattu nainen, joka, parasolli
kädessä, käveli sotamieheksi puetun pojan kanssa, joka vieritti
vannetta. Yksi raamattu esti tarjotinta putoamasta alas; ja jos
tarjotin olisi pudonnut, olisi se särkenyt joukon kuppeja ja vateja
ynnä tee-kannun, jotka olivat asetetut kirjan ympäri. Seinissä oli
muutamia huonosti väritettyjä, lasilla ja raamilla varustettuja
kuvia raamatun tapauksista; enkä minä ole koskaan jälestäpäin
kulkukauppiaitten käsissä nähnyt semmoisia, ilman että olen samalla
uudestaan nähnyt Peggotyn veljen huoneen koko sisustan. Punapukuinen
Abraham, joka oli sinivaatteista Isaakia uhraamallansa, sekä keltaisiin
puettu Daniel, viheriäin leijonien luolaan heitettynä, olivat etevimmät
niistä. Vähäisen kamini-reunuksen ylipuolella oli Sunderlandissa
rakennetun loggertin, Sarah Jane'n, kuva. Oikea vähäinen puinen
peräkeula oli liitetty siihen; ja tämä taideteos, jossa maalarin ja
salvumiehen käsi-alat yhdistyivät, oli mielestäni mitä parhaita
aarteita mailma ikinä voi esiin tuoda. Katto-orsiin oli lyöty muutamia
koukkuja, joitten tarkoitusta minä en silloin arvannut. Lopuksi löytyi
siellä joitakuita arkkuja ja lippaita ja muita sellaisia kaluja, joita
pidettiin istuimina ja lisäsivät tuolien lukua.
Kaikki nämät minä näin -- lapsen tavalla ja käsitykseni mukaan -- ensi
silmänräpäyksellä, kuin olin astunut kynnyksen yli. Tuosta Peggotty
avasi vähäisen oven ja näytti minulle makuuhuoneeni. Se oli mitä
täydellisin ja otollisin makuuhuone, mikä koskaan nähtiin -- aluksen
peräpuolessa. Siinä oli vähäinen akkuna entisen peräsimen kohdalla;
vähäinen peili, joka oli juuri tarpeeksi korkea minulle, naulattuna
seinään ja reunustettuna simpsukankuorilla; vähäinen vuode ja sen
verran tilaa, että siihen pääsi; ja sinisessä mukissa pöydällä kimppu
meriruohoja. Seinät olivat kalkitut maidonkarvaiseksi, ja silmiäni
oikein karvasteli, kun katselin heleätä tilkapeittoa. Yksi asia, jonka
minä erittäin huomasin tässä hupaisessa huoneessa, oli kalanhaju, joka
oli niin äikeä, että, kun otin ulos nenäliinani, pyyhkiäkseni nenääni,
minä tunsin, kuinka se haisi, juuri niinkuin hummeri olisi ollut
kääritty siihen. Kun salaisesti ilmoitin tämän havaintoni Peggotylle,
kertoi hän minulle, että hänen veljensä piti hummereita, rappoja ja
äyriäisiä kaupaksi; ja minä näin jälestäpäin, että joukko näitä eläviä,
kummallisesti yhteen paltaantuneina ja aina nipistäen kaikkia, mihin
ikinänsä tarttuivat, enimmiten tavattiin vähäisessä vajassa, jossa
kivi-astioita ja kattiloita säilytettiin.
Hyvin kohtelias nainen valkoisella esiliinalla, jonka jo noin
neljänneksen päästä Ham'in selästä olin nähnyt niiaavan oven suussa,
toivotti meitä tervetulleeksi. Samaten erittäin kaunis (ainakin minun
silmissäni) pieni tyttö, jolla oli kaulassa sinisiä helmiä ja joka ei
antanut minun suuta, kun tarjosin, vaan juoksi pois piiloon. Kun olimme
syöneet runsaat päivällisemme, keitettyjä kammeliaita, sulattua voita
ja potaatteja (vähäinen lihakappale oli asetettu minun eteeni), astui
ennen pitkää kovin karvakas mies, jolla oli sangen hyvänsävyiset
kasvot, sisään. Koska hän nimitti Peggottya "tytöksi" ja paiskasi aika
muiskun hänen poskellensa, päätin minä Peggotyn yleensä siveästä
käytöksestä, että tämä oli hänen veljensä; ja niin hän olikin -- sillä
hän esiteltiin kohta minulle Mr. Peggotyksi, talon isännäksi.
"Hauska nähdä teitä, Sir", sanoi Mr. Peggotty. "Te saatte nähdä, että
olemme yksinkertaiset, Sir, mutta alttiit".
Minä kiitin häntä ja vastasin, että minä varmaan menestyisin näin
hupaisessa paikassa.
"Kuinka teidän äitinne jaksaa, Sir," kysyi Mr. Peggotty. "Hyvissä
voimissa, kun lähditte hänen tyköänsä?"
Minä ilmoitin Mr. Peggotylle, että hän oli niin hyvissä voimissa, kuin
minun sopi toivoa, ja että hän lähetti paljon terveisiä, -- joka oli
kohtelias keksintö minun puoleltani.
"Minä olen hyvin kiitollinen hänelle", vastasi Mr. Peggotty. "No, Sir,
jos voitte tulla toimeen täällä pari viikkoa hänen" -- tässä hän
nyykäytti sisarellensa -- "Hamin ja pikku Em'lyn kanssa, katsomme
seuraanne kunniaksi".
Kun Mr. Peggotty oli tällä vieraanvaraisella tavalla tervehtinyt talon
puolesta, meni hän ulos pesemään itseänsä kuumalla vedellä täytetystä
kattilasta, muistuttaen, ettei "kylmä koskaan saisi _hänen_ likaansa
lähtemään". Hän palasi pian suuresti parantuneena ulkomuodoltaan, mutta
niin punottavana, etten voinut kuin ajatella, että hänen kasvonsa
olivat hummerien, rappojen ja äyriäisten kaltaiset siinä, että ne
menivät kuumaan veteen aivan mustina, mutta tulivat aivan punaisina
ylös.
Kun teen jälkeen ovi oli pantu kiinni ja kaikki hyvin suljettu (yöt
olivat nyt kylmät ja sumuiset), näytti se minusta suloisimmalta
asunnolta, minkä ihmisen mielikuvitus voi luoda. Kun kuuli, kuinka
tuuli nousi ulkona merellä, kun tiesi, että sumu hiipi yksinäisen,
laakean maan yli, ja kun katseli valkeata ja ajatteli, ettei ollut
mitään muuta huonetta likellä, kuin tämä, ja että tämä oli vene, tuntui
tämä kaikki eriskummaiselta. Pikku Em'ly oli voittanut ujoutensa ja
istui minun vieressäni matalimmalla ja vähäisimmällä arkulla, joka oli
juuri kylläksi suuri meille molemmille ja säntilleen sopi kaminin
nurkkaan. Mrs. Peggotty valkoisella esiliinallansa istui kutoen valkean
toisella puolella. Peggotty neulomuksineen, Saint Paul'ineen ja
vahakynttilän palasineen olivat yhtä kodittuneina täällä, kuin
jolleivät he olisi koskaan nähneet mitään muuta kattoa. Ham, joka oli
antanut minulle ensimäisen luentoni "kaikissa neljässä",[12] koetti
muistuttaa mieleensä yhtä ennustusjärjestelmää, johon hän käytti
likaisia kortteja, jättäen kalaisia merkkejä peukalostansa kaikkiin,
joita hän käänsi. Mr. Peggotty poltti piippuansa. Minä tunsin, että oli
sopiva aika keskusteluun ja ystävälliseen kanssapuheesen.
"Mr. Peggotty!" sanon minä.
"Sir", vastaa hän.
"Nimitittekö poikanne Ham'iksi sen vuoksi, että asuitte jonkunlaisessa
arkissa?"
Mr. Peggotty näytti katsovan sitä syvämieliseksi ajatukseksi, mutta
vastasi:
"Ei, Sir. Minä en ole antanut hänelle mitään nimeä".
"Kuka siis antoi hänelle tämän nimen?" lausuin minä, asettaen kysymystä
numero kahta katkismuksestani Mr. Peggotylle.
"No, Sir, hänen isänsä antoi sen hänelle", vastasi Mr. Peggotty.
"Minä luulin teitä hänen isäkseen!"
"Veljeni Joe oli _hänen_ isänsä", lausui Mr. Peggotty.
"Kuollut, Mr. Peggotty?" arvelin minä soveliaan vaitiolon jälkeen.
"Hukkunut", vastasi Mr. Peggotty.
Minua kummastutti kovasti, ettei Mr. Peggotty ollut Ham'in isä, ja minä
rupesin miettimään, olinko erehtynyt hänen ja muitten läsnä olevien
sukulaisuuden suhteen. Minä olin niin utelias tietämään, että päätin
kuulustella sitä Mr. Peggotylta.
"Pikku Em'ly", minä lausuin, katsellen tyttöä. "Hän on teidän
tyttärenne, eikö niin, Mr. Peggotty?"
"Ei, Sir. Lankomieheni Tom oli _hänen_ isänsä".
Minä en voinut pidättää itseäni. -- "Kuollut, Mr. Peggotty?" arvelin
minä toisen soveliaan vaiti-olon jälkeen.
"Hukkunut", vastasi Mr. Peggotty.
Minä tunsin, kuinka vaikeata oli palata aineeseni, mutta minä en ollut
vielä päässyt sen pohjaan ja minun täytyi päästä pohjaan tavalla taikka
toisella.
"Eikö teillä ole _mitään_ lapsia, Mr. Peggotty?"
"Ei, Master", vastasi hän lyhyellä naurulla. "Minä olen naimaton".
"Naimaton!" toistin minä kummastuneena. "No, kuka tuo on, Mr.
Peggotty?" osoittaen sormellani sitä henkilöä valkoisella esiliinalla,
joka kutoi.
"Se on Mrs. Gummidge", vastasi Mr. Peggotty. "Gummidge, Mr. Peggotty?"
Mutta tällä hetkellä Peggotty -- minä tarkoitan omaa erityistä
Peggottyani -- antoi niin selviä merkkejä minulle, etten kysyisi
enempää, jotta minun täytyi vaan istua ja katsella koko tätä äänetöntä
seuraa, kunnes maatapanon aika tuli. Sitten hän ilmoitti minulle kahden
kesken omassa pienessä kojussani, että Ham ja Em'ly olivat hänen
veljensä ja lankonsa orvoksi jääneet lapset, jotka isäntä oli eri
aikoina ottanut hoimiinsa, kun olivat lapsuudessaan aivan turvattomina;
ja että Mrs. Gummidge oli leski, jonka mies vainaja oli yhdessä Mr.
Peggotyn kanssa omistanut jonkun aluksen, mutta kuollut perin köyhänä.
Mr. Peggotty oli itse vaan köyhä mies, mutta hyvä, kuin kulta, ja
uskollinen, kuin teräs -- nämät olivat Peggotyn vertaukset. Ainoa asia,
jutteli hän minulle, josta Mr. Peggotty koskaan kiivastui taikka
kirosi, oli tämä hänen jalomielisyytensä; ja jos joku heistä joskus
viittasi siihen, löi hän oikean kätensä ankarasti pöytään (hän oli
kerta tämmöisessä tilaisuudessa halkaissut pöydän) ja vannoi kauhean
valan, että hän tahtoisi tulla "lestyksi", jollei hän ijäksi päivää
menisi matkoihinsa, jos sitä milloinkaan enää mainittiin. Kysyttyäni
huomasin, ettei kukaan vähintäkään ymmärtänyt, mitä tämä julma
"lestyn" sana merkitsi; mutta että he kaikki arvelivat sitä mitä
juhlallisimmaksi sadatukseksi.
Isäntäni hyväluontoisuus vaikutti syvästi minuun, ja varsin
oivallisella mieli-alalla, joka enentyi siitä, että minua nukutti,
kuuntelin, kuinka vaimoväki meni maata toiseen vähäiseen kojuun,
samanlaiseen, kuin minun, mutta veneen vastaisessa päässä, ja kuinka
isäntä ja Ham itsellensä kiinnittivät kaksi riippumattoa niihin
kattokoukkuihin, joita olin nähnyt. Kun uni vähitellen valloitti minut,
kuulin, kuinka tuuli vonkui ulkona merellä ja lähestyi niin tuimana
lakean poikki, että minä horroksissani pelkäsin, että tuo suuri syvyys
nousisi tulville yön kuluessa. Mutta lohdutukselleni ajattelin, että
haahdessa minä kuitenkin olin, ja ettei semmoinen mies, kuin Mr.
Peggotty, ollut mikään huono laivalainen, jos jotakin tapahtui.
Ei mitään pahempaa, kuin aamu, kuitenkaan tullut. Melkein yhtä pian,
kuin se paisti peilini simpsukankuoriselle reunukselle, olin minä
poissa vuoteestani ja ulkona pikku Em'lyn kanssa poimimassa kiviä
rannalla.
"Sinä olet arvattavasti kokonainen merimies?" sanoin minä Em'lylle.
Minä en, luullakseni, uskonut mitään semmoista, mutta tunsin, että oli
kohteliasta sanoa jotakin; ja loistava, lähellä meitä oleva purje
kuvasteli tällä haavaa niin pienoisen kauniina hänen kirkkaassa
silmässänsä, että minun pisti päähäni sanoa tämä.
"Ei", vastasi Em'ly, pudistaen päätänsä, "minä pelkään merta".
"Pelkäät!" sanoin minä sopivalla rohkeuden muodolla ja uljaasti
katsellen vankkaa valtamerta. _Minä_ en pelkää!"
"Voi! mutta se on julma", lausui Em'ly. "Minä olen nähnyt sen kovin
kauheana muutamille meidän miehille. Minä olen nähnyt sen kiskovan
veneen, joka oli yhtä suuri, kuin meidän huoneemme, kokonaan
kappaleiksi".
"Minä toivon, ettei se ollut sama vene, jossa --"
"Jossa isäni hukkui?" sanoi Em'ly. "Ei. Ei se, sitä venettä minä en ole
koskaan nähnyt".
"Eikö häntäkään?" kysyin minä häneltä.
Pikku Em'ly pudisti päätänsä. "Ei niin, että muistaisin!"
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『David Copperfield I David Copperfield nuoremman elämäkertomus ja kokemukset』
Charles Dickens · 번역 Waldemar Churberg
199,828자 (원문이 길어 앞부분만 · 전체 1,105,330자) · 저작권 근거: 저작자 모두 1924년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.