Produced by Tapio Riikonen
DAVID COPPERFIELD II
David Copperfield nuoremman elämäkerta ja kokemukset
Kirj.
CHARLES DICKENS
Englannin kielestä suomentanut
Waldemar Churberg
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1880.
SISÄLLYS:
1. Pitkän matkan alku.
2. Autuaana.
3. Tätini kummastuttaa minua.
4. Alakuloisuutta.
5. Innostusta.
6. Vähän kylmää vettä.
7. Eräs kumppani-kunta hajoo.
8. Wickfield ja Heep.
9. Matkamies.
10. Doran tädit.
11. Ilkeyttä.
12. Toinen takaisinkatsaus.
13. Taloutemme.
14. Mr. Dick toteuttaa tätini ennustuksen.
15. Uutisia.
16. Martha.
17. Perheellisiä oloja.
18. Minä kietounnun salaisiin seikkoihin.
19. Mr. Peggotyn uni käy toteen.
20. Vielä pidemmän matkan alku.
21. Minä olen läsnä eräässä räjähdyksessä.
22. Vielä yksi takaisinkatsaus.
23. Mr. Micawber'in raha-asiat.
24. Myrsky.
25. Uusi ja vanha haava.
26. Siirtolaiset.
27. Poissa-olo.
28. Takaisintulo.
29. Agnes.
30. Minulle näytetään kaksi omituista katumuksen tekiää.
31. Valkeus loistaa tielleni.
32. Eräs vieras.
33. Viimeinen takaisinkatsaus.
ENSIMÄINEN LUKU.
Pitkän matkan alku.
Mikä on luonnollista minussa, on luonnollista monessa muussa ihmisessä,
arvaan minä, enkä niin muodoin pelkää kirjoittamasta, etten ollut
koskaan rakastanut Steerforth'ia enemmän, kuin nyt, jolloin ne siteet,
jotka yhdistivät minut häneen, katkaistiin. Haikeassa tuskassani, kun
huomasin hänen kunnottomuutensa, ajattelin enemmän kaikkia, mitä
hänessä oli loistavaa, miellyin enemmän kaikkiin, mitä hänessä oli
hyvää, tein enemmän oikeutta niille ominaisuuksille, jotka olisivat
voineet saattaa hänet jaloksi ja kuuluisaksi mieheksi, kuin mitä ikinä
olin tehnyt silloin, kuin ihastukseni häneen oli ylimmillään. Vaikka
syvästi tunsin, että olin tietämättäni ollut osallinen, kun hän häväisi
kunniallisen perheen, luulen, että, jos olisin kohdannut hänet
kasvoista kasvoihin, en olisi kyennyt lausumaan yhtäkään moitteen
sanaa. Minä olisin rakastanut häntä niin paljon vielä -- vaikka hän ei
enää lumonnut minua -- minä olisin niin hellästi muistanut rakkauttani
häneen, että olisin, luullakseni, ollut yhtä heikko, kuin
sairasmielinen lapsi, kaikissa, paitsi semmoisen ajatuksen pitämisessä,
että me vielä keskenämme yhdistyisimme. Semmoista ajatusta minulla ei
koskaan ollut. Minä tunsin, niinkuin hän oli tuntenut, että meidän
välimme ijäksi oli rikkountunut. Mitkä hänen muistonsa minusta olivat,
en ole koskaan saanut tietää -- ne olivat ehkä keveät kyllä ja helposti
haihdutetut -- mutta minun muistoni hänestä olivat niinkuin muisto
hartaasta ystävästä, joka oli kuollut.
Niin, Steerforth, sinä olet aikoja sitten kadonnut tämän surkean
kertomuksen näkymöiltä! Suruni todistanee tahtomatta sinua vastaan
suuren tuomarin valta-istuimen edessä; mutta vihaiset ajatukseni taikka
moitteeni eivät koskaan todista, minä tiedän sen!
Sanoma siitä, mitä oli tapahtunut, levisi niin pian kaupungissa, että
kun seuraavana aamuna kuljin pitkin katuja, kuulin ihmisten puhuvan
siitä porteillansa. Useat olivat tylyt Em'lylle, muutamat harvat
Steerforth'ille, mutta Em'lyn toisen isän ja hänen sulhonsa suhteen
pitivät kaikki yhtä mieltä. Kaikensäätyiset ihmiset osoittivat heille
heidän surussaan semmoista kunnioitusta, joka oli täynnä hyvänsuontia
ja hienotuntoisuutta. Merimiehet pysyivät syrjässä, kun näitten
molempien nähtiin varhain kävelevän hitaisilla askelilla rannalla, ja
seisoivat ryhmissä, puhuen sääliväisesti keskenänsä.
Rannalla aivan likellä merta minä tapasin heidät. Olisi voinut helposti
huomata, että he eivät olleet nukkuneet koko viime yönä, vaikk'ei
Peggotty olisi kertonutkaan minulle, että he vielä, kun oli iso päivä,
istuivat juuri niinkuin minä olin jättänyt heidät. He näyttivät
väsyneiltä; ja minusta tuntui kuin Mr. Peggotyn pää olisi yhtenä yönä
painunut enemmän alaspäin, kuin kaikkina niinä vuosina, joina olin
tuntenut hänet. Mutta he olivat molemmat yhtä totiset ja vakavat, kuin
meri itse, joka silloin makasi aallotonna mustan taivaan alla -- vaikka
se verkalleen kuohui, niinkuin se olisi levätessään hengittänyt -- ja
ilmanrannalla välkkyen näkymättömän auringon hopeasäteistä.
"Me olemme puhuneet paljon, Sir", lausui Mr. Peggotty minulle, kun
olimme kaikki kolme kävelleet vähän aikaa äänettöminä, "siitä, mitä
meidän tulee ja mitä meidän ei tule tehdä. Mutta me näemme tiemme nyt".
Minä satuin luomaan silmäni Ham'iin, joka silloin katseli tuota
kaukaista valoa ulkona merellä, ja se kauhea ajatus joutui mieleeni --
ei sen vuoksi, että hänen kasvonsa olisivat olleet vihaiset, sillä sitä
ne eivät olleet; muistaakseni ei niissä ilmestynyt, kuin luja päätös --
että, jos hän kohtaisi Steerforth'in, hän tappaisi tämän.
"Velvollisuuteni täällä, Sir", lausui Mr. Peggotty, "on täytetty. Minä
menen hakemaan" -- hän pysähtyi ja jatkoi vahvemmalla äänellä -- "minä
menen hakemaan häntä. Se on tästälähin minun velvollisuuteni".
Hän pudisti päätänsä, kun kysyin häneltä, mistä hän aikoi hakea
sisarentytärtänsä, ja tiedusteli, aioinko seuraavana päivänä matkustaa.
Minä sanoin hänelle, etten ollut lähtenyt tänään, koska pelkäsin, että
minulta menisi hukkaan joku tilaisuus olla hyödyksi hänelle; mutta että
olin valmis lähtemään, milloin hän vaan tahtoi.
"Minä tulen huomenna teidän kanssanne, Sir", vastasi hän, "jos
suvaitsette".
Me astuimme taas hetken mitään puhumatta.
"Ham", jatkoi hän vähän ajan perästä, "hän jää nykyiseen työhönsä ja
muuttaa asumaan sisareni luoksi. Tuo vanha vene tuolla --".
"Hylkäättekö tuon vanhan veneen, Mr. Peggotty?" keskeytin hiljalleen.
"Minun paikkani, Mas'r Davy", vastasi hän, "ei ole enää siinä; ja jos
koskaan mikään vene on siitä asti hukkunut, kuin pimeys asettui
syvyyden kasvoille, on tämä pohjaan mennyt. Mutta ei, Sir, ei; minä en
tarkoita, että se jätettäisiin autioksi. Kaukana siitä".
Me astuimme taas tuokion, niinkuin ennen, siksi kuin hän selitti
tarkemmin:
"Minun tahtoni on, Sir, että se yöt päivät, suvet talvet näyttää
samanlaiselta, kuin se aina näytti siitä asti, kuin Em'ly ensin tunsi
sen. Jos hän joskus tulisi kuljeksien takaisin, en tahtoisi, että tuo
vanha paikka näyttäisi sysäävän häntä pois, te ymmärrätte, vaan
houkuttelisi häntä tulemaan likemmäksi ja ehkä haamun tavalla tuulesta
ja sateesta vanhan akkunan lävitse katsahtamaan tuota vanhaa paikkaa
pesän vieressä. Silloin hän ehkä, Mas'r Davy, nähdessään, ettei siellä
ole ketään muuta, kuin Mrs. Gummidge, uskaltaa väristen hiipiä sisään,
ja laskeuu ehkä vanhaan vuoteesensa ja levähyttää väsynyttä päätänsä
siinä paikassa, jossa ennen oli niin iloista".
Minun oli mahdoton vastata hänelle mitään, vaikka koetin.
"Joka ilta", sanoi Mr. Peggotty, "yhtä säännöllisesti, kuin ilta tulee,
täytyy kynttilän seisoa vanhan akkunanruudun vieressä, että, jos hän
joskus näkisi sen, se näyttäisi sanovan: 'tule takaisin, lapseni, tule
takaisin!' Jos joskus pimeän tultua kuuluu koputus tätisi ovelta, Ham,
(varsinkin hiljainen koputus); älä sinä lähesty. Sovita, että se on
tätisi, -- etkä sinä -- joka näkee langenneen lapseni!"
Hän astui vähän eteenpäin meistä ja käveli sillä tapaa edellämme hetken
aikaa. Tällä välin minä taas loin silmäni Ham'iin ja havaitessani, että
hänellä oli sama katse kasvoissaan ja että hän yhä tähysteli tuota
kaukaista valoa, koskin hänen kättänsä.
Kaksi kertaa kutsuin häntä nimeltä semmoisella äänellä, jolla olisin
koettanut nukkuvaa herättää, ennenkuin hän huomasi. Kun vihdoin kysyin,
mitä hän ajatteli, vastasi hän:
"Sitä, mikä on edessäni, Mas'r Davy; ja tuota tuolla puolen".
"Tarkoitatteko sitä elämää, joka on edessänne?" Hän oli hämmentyneenä
viitannut merelle päin.
"Niin, Mas'r Davy. Minä en oikein tiedä, kuinka laita on, mutta tuolta
toiselta puolen näytti minusta tulevan -- niinkuin tämän loppu",
katsellen minua, niinkuin hän olisi herännyt, mutta kasvot osoittaen
samaa lujaa päätöstä.
"Mikä loppu?" kysyin minä edellisen pelkoni hallussa.
"En tiedä", sanoi hän miettiväisesti; "minä muistelin, että kaikki sai
alkunsa täällä -- ja sitten tulee loppu. Mutta se on mennyt! Mas'r
Davy", lisäsi hän; vastaten, niinkuin minusta näytti, katseeseni;
"teidän ei tarvitse pelätä minua; mutta minä olen niin huumeissani;
minä en ole siinä tilassa, että tuntisin mitään" -- joka tarkoitti,
ettei hän tietänyt omaa mieltänsä, vaan että hänen ajatuksensa olivat
aivan sekaisin.
Kun Mr. Peggotty pysähtyi odottamaan meitä, yhdyimme häneen emmekä
puhuneet sen enempää. Muisto tästä ynnä edellinen ajatukseni vaivasivat
minua kuitenkin silloin tällöin, siksi kuin leppymätön loppu tuli
määrätyllä ajallansa.
Me lähestyimme huomaamatta vanhaa venettä ja astuimme sisään. Mrs.
Gummidge, joka ei enää nuhaellut erityisessä nurkassaan, valmisteli
ahkerasti aamiaista. Hän otti Mr. Peggotyn hatun ja asetti tuolin
hänelle ja puhui niin lohdullisesti ja ystävällisesti, että tuskin
tunsin hänet.
"Rakas Dan'l", sanoi hän, "teidän täytyy syödä ja juoda ja ylläpitää
voimianne, sillä muutoin ei teistä ole mihinkään. Koettakaatpa, hyvä
toveri! Ja jos häiritsen teitä kalkutuksellani", hän tarkoitti
lavertamistansa, "sanokaat minulle, Dan'l, ja minä heitän sen".
Kun hän oli tuonut meille kaikille ruokamme, vetäytyi hän akkunan
luo, jossa hän uutterasti paikkasi muutamia Mr. Peggotyn paitoja ja
muita vaatteita, pani ne sievästi kokoon ja sovitti ne vanhaan
vaksitahti-laukkuun, jommoisia merimiehet käyttävät. Tällä välin puhui
hän yhä samalla levollisella tavalla:
"Joka hetki ja aika, tiedättekö, Dan'l", lausui Mrs. Gummidge, "olen
täällä ja pidän kaikki semmoisessa tilassa, kuin tahdotte. Minulla ei
ole suuri oppi, mutta minä kirjoitan teille silloin tällöin, kun olette
poissa, ja lähetän kirjeeni Mas'r Davy'lle. Ehkä tekin kirjoitatte
minulle, Dan'l, jolloin kulloin ja kerrotte minulle, kuinka teidän käy
yksinäisellä, kolkolla matkallanne".
"Minä varon, että olonne täällä käy kovin yksinäiseksi!" lausui Mr.
Peggotty.
"Ei, ei, Dan'l", vastasi hän, "ei se käy. Älkäät minusta huoliko.
Minulla on kyllin tekemistä, kun pidän tätä oltavaa (Mrs. Gummidge
tarkoitti asuntoa) kunnossa teille, siksi kuin palajatte -- kun pidän
tätä oltavaa kunnossa jokaiselle, joka sattuu tulemaan takaisin, Dan'l.
Kun on kaunis sää, menen istumaan ulkopuolelle ovea, niinkuin tapani on
ollut. Jos muutamat tulisivat likipaikoille, saavat he pitkän matkan
päästä nähdä, että vanha leski on heille uskollinen".
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『David Copperfield II David Copperfield nuoremman elämäkerta ja kokemukset』
Charles Dickens · 번역 Waldemar Churberg
198,615자 (원문이 길어 앞부분만 · 전체 1,036,112자) · 저작권 근거: 저작자 모두 1924년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.