Tohtori, jota aina kaikki huvitti, mikä, hänen luullaksensa, huvitti
hänen nuorta vaimoansa, kääntyi nyt tämän puoleen ja sanoi:
"Sinun tarvitsee mennä, Annie. Sinun tarvitsee mennä".
"Minä en juuri huolisi", sanoi tämä tohtorille. "Minä jään mieluisammin
kotiin. Minä jäisin paljon mieluisammin kotiin".
Serkkuunsa katsahtamatta puhutteli Mrs. Strong sitten minua ja kysyi
minulta Agnes'ista, saisiko hän nähdä tätä ja oliko luultavaa, että
Agnes tulisi tänään. Mrs. Strong oli niin hämmentynyt, että minua
kummastutti, kuinka tohtorikaan, joka levitti voita paahdetulle
leivällensä, saatti olla niin ilmeistä asiaa näkemättä.
Mutta tohtori ei nähnyt mitään. Hän sanoi hyvänsävyisesti vaimollensa,
että hän oli nuori, että hänen täytyi huvitella ja hauskutella eikä
saanut sallia, että hänen ikävä, vanha toverinsa ikävystytti hänen
elämänsä. Paitsi sitä, lausui hän, tahtoi hän kuulla vaimonsa laulavan
kaikkia tuon uuden laulajattaren lauluja; ja kuinka tämä siihen
pystyi, jollei hän mennyt? Niin tohtori yhä pyysi sopia asiasta
hänen puolestaan, ja Mr. Jack Maldon'in oli määrä tulla takaisin
päivällisiksi. Kun tämä oli päättynyt, lähti hän, arvaan minä,
patentti-paikkaansa; oli kuinka tahansa, hän lähti pois ratsullansa,
kovin joutilaalta näyttäen.
Seuraavana aamuna olin utelias tietämään, oliko Mrs. Strong käynyt
operassa. Hän ei ollut käynyt, vaan oli lähettänyt sanan London'iin ja
päästänyt serkkunsa hänen lupauksestaan. Hän oli illalla mennyt ulos
tapaamaan Agnes'ia ja oli saanut tohtorin seuraamaan itseänsä; ja he
olivat palanneet kotiin ketojen poikki, jutteli tohtori minulle, koska
ilta oli ollut kaunis. Minä tuumailin silloin, olisiko Mrs. Strong
mennyt operaan, jollei Agnes olisi ollut kaupungissa, ja vaikuttiko
Agnes hyvää hänenkin suhteensa!
Mrs. Strong ei näyttänyt erittäin onnelliselta, ajattelin minä; mutta
hänen kasvonsa olivat hyvät taikka kovin viekkaat. Minä katselin niitä
usein, sillä hän istui akkunan vieressä koko ajan, kuin teimme työtä,
ja laitti aamiaistamme, jota söimme palasittain, koska olimme
toimessamme kiinni. Kun kello yhdeksältä lähdin, oli hän polvillansa
lattialla tohtorin edessä, vetäen kenkiä ja säärystimiä tämän jalkaan.
Muutamat viheriät lehvät, jotka riippuivat matalan huoneen avonaisen
akkunan edessä, loivat jonkunlaista lientynyttä varjoa hänen
kasvoillensa; ja Doctors' Commons'iin mennessäni ajattelin koko matkan
sitä iltaa, jona olin nähnyt niitten katselevan tohtoria, tämän
lukiessa.
Minä olin nyt kovin ahkera: ylhäällä kello viisi aamuisin ja kotona
kello yhdeksän taikka kymmenen illalla. Mutta minä olin sanomattoman
tyytyväinen, kun minulla oli niin paljon työtä, enkä koskaan kävellyt
verkalleen mistään syystä, vaan tunsin innokkaasti, että mitä enemmän
väsytin itseäni, sitä enemmän ansaitsin Doraa. Minä en ollut vielä
Doralle ilmoittanut muuttunutta tilaani, koska hän muutamien päivien
perästä aikoi käydä Miss Mills'in luona, ja minä siksi lykkäsin kaikki,
mitä minulla oli hänelle puhuttavaa; minä kerroin vaan hänelle
kirjeissäni (kaikki meidän keskinäiset tiedon-antomme toimitti
salaisesti Miss Mills), että minulla oli paljon sanottavaa hänelle.
Tällä välin rupesin yhä vähemmin käyttämään karhun-ihraa, heitin
kokonaan hyvähajuisen saipuan ja lavendeli-veden sekä myin suurella
tappiolla pois kolme liiviä, koska ne olivat liian koreat nykyisellä,
vakavalla elämänradallani.
Minä en tyytynyt näihin ponnistuksiin, vaan hartaasti tahtoen tehdä
jotakin lisäksi, lähdin tapaamaan Traddles'ia, joka nyt asui
ylikerroksessa rintavarustimen takana jossakin rakennuksessa Castle
Street'illä, Holborn'issa. Minä otin mukaani Mr. Dick'in, joka jo oli
kahdesti ollut minun kanssani Highgate'ssa ja uudestaan aloittanut
tuttavuuttansa tohtorin kanssa.
Minä otin Mr. Dick'in mukaani, sillä kovasti pahaksensa pannen tätini
vastoinkäymisiä ja täyttä totta uskoen, ettei mikään kaleri-orja taikka
pahan-tekiä tehnyt työtä niinkuin minä, oli hän ruvennut kiusaamaan ja
vaivaamaan itseänsä alakuloiseksi ja nujoksi, kosk'ei hänellä ollut
mitään hyödyllistä tehtävää. Tässä tilassa hän vielä vähemmin, kuin
muutoin, kykeni päättämään memorialiansa; ja mitä kovemmin hän puuhasi
siinä, sitä useammin kuningas Kaarlo Ensimäisen onneton pää pujahti
siihen. Toden takaa pelätessäni, että hänen tautinsa pahentuisi,
jollemme jollakin viattomalla tavalla voisi viekoitella häntä uskomaan,
että hänestä oli hyötyä, taikka todella saisi häntä tekemään jotakin
hyötyä (joka olisi parempi), päätin koettaa, voisiko Traddles auttaa
meitä. Ennenkuin lähdimme, kirjoitin Traddles'ille ja kerroin
täydellisesti kaikki, mitä oli tapahtunut, ja Traddles kirjoitti
minulle takaisin oivallisen vastauksen, jossa hän ilmoitti
osan-ottoansa ja ystävyyttänsä.
Me tapasimme hänet ahkerassa työssä läkki-tolpponsa ja paperiensa
ääressä, jossa hän välisti virvoituksekseen katseli kukkaruukun alustaa
ja tuota pikkuista, pyöreätä pöytää, jotka seisoivat jossakin nurkassa
vähäisessä huoneessa. Hän vastaan-otti meidät sydämellisesti ja rupesi
kohta hyväksi ystäväksi Mr. Dick'in kanssa. Mr. Dick väitti varmaan
nähneensä häntä ennen, ja me sanoimme molemmat: "hyvin luultavaa".
Ensimäinen asia, josta aioin neuvotella Traddles'in kanssa, oli tämä:
-- minä olin kuullut, että moni eri toimissa mainio mies oli ensi
aluksi laatinut kertomuksia parlamentin keskusteluista. Koska Traddles
oli minulle maininnut sanomalehtiä yhdeksi toiveistansa, olin minä
sovittanut yhteen nämät molemmat asiat ja ilmoitin hänelle kirjeessäni,
että tahdoin tietää, kuinka minä pääsisin tämmöiseen virkaan. Traddles
esitteli nyt minulle, mitä hän oli kysymällä saanut tietää, nimittäin,
että, paitsi harvoissa tapauksissa, jo yksistään se mekanillinen taito,
jota vaadittiin, jos mieli tulla eteväksi siinä, se on, jos mieli
täydellisesti ja kokonaan oppia pikakirjoituksen keinon, oli yhtä
vaikea, kuin kuuden kielen oppiminen; ja että sitä voi saavuttaa, jos
oli kestäväinen, vaan muutamien vuosien kuluessa. Traddles tietysti
luuli, että tämä ratkaisi asian; mutta minä, jonka mielestä tässä vaan
oli muutamia pitkiä puita kaadettavana, päätin kohta kirves kädessä
avata itselleni tietä Doran luo tämän tiheikön lävitse.
"Minä olen kovasti kiitollinen sinulle, rakas Traddles'ini!" sanoin
minä. "Minä aloitan huomenna".
Traddles näytti kummastuneelta, niinkuin hänen hyvin sopi; mutta
hänellä ei ollut vielä mitään käsitystä innostuneesta tilastani.
"Minä ostan kirjan", lausuin minä, "joka sisältää hyvän opastuksen
tähän taitoon; minä tutkin sitä Commons'issa, jossa minulla ei ole
puoleksikaan kyllin työtä; harjoitukseksi kirjoitan ylös, mitä
oikeustossamme puhutaan -- Traddles, rakas toverini, minä opin sen!"
"No, voi", sanoi Traddles, silmät selällään, "minulla ei ollut mitään
aavistusta, että sinulla oli niin luja luonto, Copperfield!"
Minä en tiedä, kuinka hänellä olisi voinutkaan olla, sillä se oli
jotenkin uutta minullekin. Minä jätin tämän sikseen ja rupesin puhumaan
Mr. Dick'istä.
"Jos, näettekö, Mr. Traddles", lausui Mr. Dick miettiväisesti, "minä
voisin ryhtyä johonkin -- jos osaisin lyödä rumpua taikka puhaltaa!"
Mies raukka! Minä en epäile, että hän sydämessänsä olisi pitänyt
semmoista työtä kaikkein mieluisimpana. Traddles, joka ei olisi
tahtonut nauraa, vaikka mikä olisi ollut, vastasi tyvenesti:
"Mutta olettehan sangen hyvä kynämies, Sir. Sinä kerroit minulle siitä,
Copperfield?"
"Oivallinen!" sanoin minä. Ja hän olikin todella. Hän kirjoitti
erinomaisen sievästi.
"Ettekö luule", kysyi Traddles, "että voisitte kopioita asiakirjoja,
Sir, jos minä hankkisin niitä teille?"
Mr. Dick katseli minua epäileväisesti. "Kuinka teen, Trotvood?"
Minä pudistin päätäni. Mr. Dick pudisti myös päätänsä ja huokaili.
"Kertokaat hänelle memorialista", lausui Mr. Dick.
Minä selitin Traddles'ille, että oli vastus pitää kuningas Kaarlo
Ensimäistä poissa Mr. Dick'in käsikirjoituksista; jolla aikaa Mr. Dick
sangen kunnioittavaisesti ja vakavasti katseli Traddles'ia ja imi
peukaloansa.
"Mutta ne asiakirjat, joista minä puhun, ovat jo paperille piirretyt ja
päätetyt", lausui Traddles vähän mietittyänsä. "Mr. Dick'in ei tarvitse
lisätä mitään niihin. Eikö tämä muuttaisi asiaa, Copperfield? Eikö
kaikissa tapauksissa olisi hyvä koettaa?"
Tämä antoi meille uutta toivoa. Sillä aikaa kuin Mr. Dick huolestuneena
katseli meitä tuoliltansa, laskimme Traddles ja minä syrjässä päämme
yhteen ja sepitimme semmoisen tuuman, jonka johdosta saimme hänet
seuraavana päivänä suurella menestyksellä ryhtymään työhön.
Yhdelle pöydälle akkunani viereen Buckingham Streett'illä asetimme sen
työn, jonka Traddles hankki hänelle -- joka oli semmoinen, että hän
tekisi en muista kuinka monta kopiaa eräästä oikeudenkirjasta, joka
koski jotakin tietä -- ja toiselle pöydälle levitimme viimeisen suuren
memorialin keskentekoisen alkukirjoituksen. Me teroitimme Mr. Dick'iin,
että hän kopioitsisi tarkkaan sitä, joka oli hänen edessään,
originalista vähintäkään poikkeamatta; ja että, kun hän katsoi
tarpeelliseksi hiukankin viitata kuningas Kaarlo Ensimäiseen, hän
turvaisi memorialiin. Me kehoitimme häntä olemaan lujana tässä kohden
ja jätimme hänet tätini valvottavaksi. Tätini kertoi meille
jälestäpäin, että Mr. Dick ensiksi menetteli niinkuin mies, joka lyö
vaskirumpuja, ja ehtimiseen jakoi huomiotansa molempain asiakirjain
välille, mutta että hän, huomattuansa, että se hämmensi ja vaivasi
häntä sekä että hänen kopiansa oli suoraan hänen silmiensä edessä, pian
kävi siihen säännöllisellä asiamiehen tavalla käsiksi ja lykkäsi
memorialinsa soveliaammaksi ajaksi. Sanalla sanoen, vaikka me tarkasti
katsoimme, ettei hänellä olisi enemmän työtä, kuin oli hyvä hänelle,
ja vaikk'ei hän aloittanut viikon alusta, oli hän seuraavana
lauvantai-iltana ansainnut kymmenen shillingiä ja yhdeksän pennyä; enkä
minä eläissäni unhota, kuinka hän kävi kaikissa puodeissa naapuristossa
vaihtamassa tätä aarrettansa kuuden pennyn kappaleiksi, taikka kuinka
hän ilon ja ylpeyden kyynelet silmissä toi ne tädilleni tarjottimella,
johon hän oli järjestänyt ne sydämen muotoon. Oli niinkuin joku
hyvänsuopa henki tenhovoimallaan olisi vaikuttanut häneen siitä
hetkestä saakka, kuin häntä hyödyksi käytettiin; ja jos mailmassa
ketään onnellista sinä lauvantai-iltana löytyi, oli se se kiitollinen
olento, joka ajatteli tätiäni ihmeellisimmäksi naiseksi ja minua
ihmeellisimmäksi nuoreksi mieheksi koko maan päällä.
"Nyt ei enää kuolla nälkään, Trotwood", lausui Mr. Dick, pudistaen
kättäni jossakin nurkassa. "Minä pidän huolta hänestä, Sir!" ja hän
heilutti kymmentä sormeansa ilmassa, niinkuin ne olisivat olleet
kymmenen pankkia.
Minä tuskin tiedän, kumpi oli iloisempi, Traddles vai minä. "Se on,
totta puhuen", sanoi Traddles samalla kuin hän veti esiin yhden kirjeen
plakkaristansa ja ojensi sen minulle, "kokonaan karkoittanut Mr.
Micawber'in päästäni!"
Kirje (Mr. Micawber ei laiminlyönyt mitään tilaisuutta kirjeitten
kirjoittamiseen) oli adresseerattu minulle "Inner Temple'n jäsenen
T. Traddles'in, Esquire'n, hyvyyden kautta". Se kuului näin:
"_Rakas Copperfieldini_!"
"Luultavasti se tieto, että jotakin on ilmaantunut, ei äkki-arvaamatta
kohtaa teitä. Minä olen ehkä maininnut teille jossakin edellisessä
tilaisuudessa, että olen odottanut jotakin semmoista tapausta".
"Minä olen asettumallani erääsen siunatun saaremme maaseutu-kaupunkiin
(jonka vallasväessä sopii sanoa maanviljeliäin ja pappien onnellisesti
sulanneen toisiinsa) suoraan yhteyteen erään oppineen ammatin kanssa.
Mrs. Micawber ja lapsemme seuraavat minua. Jonakin tulevana aikana
löydetään varmaan meidän kaikkien tuhkamme sen kunnianarvoisen
rakennuksen hautausmaassa, josta se paikka, jota tarkoitan, on
saavuttanut mainetta, sanonko Kiinasta Peruun saakka?"
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『David Copperfield II David Copperfield nuoremman elämäkerta ja kokemukset』
Charles Dickens · 번역 Waldemar Churberg
198,615자 (원문이 길어 앞부분만 · 전체 1,036,112자) · 저작권 근거: 저작자 모두 1924년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.