"Kun jätämme hyvästi tämän uuden-aikaisen Babelin, jossa olemme nähneet
niin monta muutosta, minä toivon aivan kunniallista, emme, Mrs.
Micawber ja minä, voi salata itseltämme, että eroamme kenties vuosiksi
ja kenties ijäksi eräästä henkilöstä, joka on lujilla siteillä liitetty
kodillisen elämämme alttariin. Jos te semmoisen lähdön aattona tahdotte
seurata yhteistä ystäväämme, Mr. Thomas Traddles'ia, nykyiseen
asuntoomme ja siellä vaihtaa toivotuksia, jotka ovat luonnollisia
semmoisessa tilaisuudessa, osoitatte paljon
hyvyyttä
yhdelle,
joka
aina
on
teidän
_Wilkins Micawber_".
Minua ilahutti kuulla, että Mr. Micawber oli päässyt tomustaan ja
tuhastaan, ja että jotakin todella viimein oli ilmaantunut. Kun sain
Traddles'ilta kuulla, että kutsumus tarkoitti paraikaa kuluvaa iltaa,
sanoin olevani valmis noudattamaan sitä; ja me lähdimme pois yhdessä
siihen taloon, jossa Mr. Micawber asui Mr. Mortimer'ina ja joka oli
likellä Gray's Inn Road'in päätä.
Tässä asunnossa oli niin vähän tilaa, että tapasimme kaksoiset, jotka
nyt olivat noin kahdeksan taikka yhdeksän vuoden vanhat, makaavina
kokoon lykättävässä sängyssä perheen arkihuoneessa, jossa Mr. Micawber
oli pesukannuun laittanut, niinkuin hän sanoi, "panoksen" sitä
miellyttävää juomaa, josta hän oli mainio. Minulla oli ilo tässä
tilaisuudessa uudistaa tuttavuuteni Master Micawber'in kanssa, joka oli
hyvätoiveinen poika kahden- tai kolmentoista vuoden ijällä ja hyvin
taipusa siihen jäsenten levottomuuteen, joka on jotenkin tavallinen
ilmauma hänen ikäisissä nuorukaisissa. Minä tulin myöskin kerran vielä
tuttavaksi hänen sisarensa, Miss Micawber'in kanssa, jossa, niinkuin Mr.
Micawber sanoi meille, "hänen äitinsä uudisti nuoruutensa, niinkuin
Phoenix".
"Rakas Copperfieldini", lausui Mr. Micawber, "te ja Mr. Traddles
tapaatte meidät lähdön liepeillä ja antanette anteeksi ne vähäiset
hankaluuden kohdat, jotka kuuluvat semmoiseen tilaan".
Soveliaalla tavalla vastattuani katselin ympärilleni ja huomasin, että
perheen kalut jo olivat kokoon säälityt sekä ettei tavaraa ollut
erittäin kauhistavassa määrässä. Minä onnittelin Mrs. Micawber'ia
lähestyvän muutoksen suhteen.
"Rakas Copperfieldini", sanoi Mrs. Micawber, "teidän ystävällisestä
osan-otostanne kaikkiin meidän asioihimme olen hyvin varma. Heimoni
katsokoon tätä maanpakolaisuudeksi, jos heitä haluttaa; mutta minä olen
vaimo ja äiti enkä minä koskaan jätä Mr. Micawber'ia".
Traddles, johon Mrs. Micawber'in silmä vetosi, myönsi hellätunteisesti.
"Tämä", lausui Mrs. Micawber, "tämä on ainakin minun käsitykseni, rakas
Mr. Copperfieldini ja Mr. Traddles, siitä velvollisuudesta, johon
sitouduin, kun toistin nuot peräyttämättömät sanat: 'minä, Emma, otan
sinut, Wilkins'in'. Minä luin eilen illalla yökynttilän ääressä
vihkisanat ja se päätös, johon siitä tulin, oli se, etten koskaan voisi
jättää Mr. Micawber'ia. Ja", jatkoi Mrs. Micawber, "vaikka on
mahdollista, että käsitykseni vihkisanoista on väärä, en minä ikänä
sitä tee!"
"Rakas ystäväni", arveli Mr. Micawber vähän maltittomasti, "minä en
tiedä, että kukaan luulee sinun tekevän mitään semmoista".
"Minä näen, rakas Mr. Copperfield", jatkoi Mrs. Micawber, "että nyt
lähden koettamaan onneani vieraitten joukossa, ja näen myöskin,
etteivät ne erinäiset heimoni jäsenet, joille Mr. Micawber on mitä
gentlemanin-kaltaisimmilla lauseilla kirjoittanut ja ilmoittanut tämän,
ole pitänyt vähintäkään väliä Mr. Micawber'in sanomalla. Minä ehkä olen
taika-uskoinen", lausui Mrs. Micawber, "mutta minusta näyttää, kuin Mr.
Micawber'in ei olisi suotu koskaan saada minkäänlaista vastausta
useimpiin niihin kirjeisin, joita hän kirjoittaa. Heimoni vaiti-olosta
saan ehkä ennustaa, että he moittivat sitä päätöstä, jonka olen tehnyt;
mutta minä en sallisi, Mr. Copperfield, kenenkään, ei edes isäni ja
äitini, jos he vielä eläisivät, työntää itseäni velvollisuuden tieltä".
Minä lausuin ajattelevani, että tämä kävi oikeaa suuntaa.
"Monesta edusta luopuu", sanoi Mrs. Micawber, "kun menee sulkeumaan
vähäiseen tuomiokirkko-kaupunkiin; mutta totta puhuen, Mr. Copperfield,
jos minä eduista luovun, luopuu Mr. Micawber'in lahjainen mies paljon
suuremmista".
"Vai niin! Te lähdette siis johonkin tuomiokirkkokaupunkiin?" arvelin
minä.
Mr. Micawber, joka oli jaellut meille kaikille pesu-kannusta, vastasi;
"Canterbury'yn. Minä olen todella, rakas Copperfieldini, suostunut
semmoiseen sopimukseen, jonka johdosta olen velvoitettu ja kontrahdilla
sidottu auttamaan ja palvelemaan ystäväämme Heep'iä hänen uskottuna
konttoristinaan".
Minä tuijotin Mr. Micawber'iin, jota hämmästykseni suuresti miellytti.
"Minun tulee kertoa teille", sanoi Mr. Micawber varsinaisella
virkamiehen katsannolla, "että Mrs. Micawber'in asioitsian kokemus ja
viisaat tuumat suureksi osaksi ovat aikaan saaneet tämän seikan. Sen
haastokintaan, johon Mrs. Micawber eräässä edellisessä tilaisuudessa
viittasi ja joka heitettiin ulos sanomalehti-ilmoituksen muodossa, otti
ystävämme Heep ylös, ja me tunsimme toisemme jälleen. Ystävästäni
Heep'istä", lausui Mr. Micawber, "joka on erinomaisen terävä mies,
tahdon puhua kaikenlaisella kunnioituksella. Ystäväni Heep ei ole
määrännyt oikeata palkkaani erittäin korkean laskun mukaan, mutta hän
on pääasiallisesti luvannut auttaa minua rahallisten vastusteni
kuormasta sitä myöden kuin palveluksellani on arvoa; ja juuri tämän
palveluksen arvoon perustan minä toivoni! Mitä sukevuutta ja tietoa
minulla sattuu olemaan", sanoi Mr. Micawber vanhalla gentilillä
katsannollansa kehuvaisesti alentaen itseänsä, "pannaan ystävälleni
Heep'ille alttiiksi. Minä tunnen jo vähän lakia -- vastaajana
sivili-asioissa -- ja minä aion heti ryhtyä yhden mitä etevimmän ja
mainioimman englantilaisen lakimiehemme kommentareihin. Minä katson
tarpeettomaksi lisätä, että tarkoitan tuomaria Mr. Blackstonea".
Näitä selityksiä niinkuin useimpia niistä selityksistä, joita tuotiin
esiin tänä iltana, keskeytti Mrs. Micawber, kun hän huomasi, että
Master Micawber milloin istui saappaillansa, milloin tuki päätänsä
molemmilla käsivarsillansa, niinkuin hän olisi pelännyt, että se oli
irti, milloin vahingossa potkaisi Traddles'ia pöydän alla, milloin
viskeli jalkojansa toinen toisensa päälle, milloin siirsi niitä
luonnottoman kauas luotansa, milloin kallisteli itseänsä, että hiukset
menivät viini-laseihin, milloin osoitti jäsentensä levottomuutta
jollakin muulla lailla, joka ei soveltunut yhteen seuran yleisen edun
kanssa; samoin ikään Master Micawber, joka suuttumuksella vastaan-otti
nämät muistutukset. Minä istuin koko ajan kummastellen Mr. Micawber'in
ilmoitusta ja ihmetellen, mitä se tiesi; siksi kuin Mrs. Micawber taas
jatkoi keskustelua ja kiinnitti huomiotani.
"Mitä minä erittäin käsken Mr. Micawber'in varoa, on se", lausui Mrs.
Micawber, "ettei hän, rakas Mr. Copperfieldini, tähän alhaiseen
lain-opin haaraan ruvetessaan saata itseänsä kykenemättömäksi
lopullisesti nousemaan puun latvaan. Minä olen vakuutettu, että, jos
Mr. Micawber kääntyy tämmöiseen ammattiin, joka niin soveltuu hänen
uhkeihin taidonlahjoihinsa ja sujuvaan kieleensä, hän _varmaan_
tulee eteväksi. Pannaan nyt, Mr. Traddles", sanoi Mrs. Micawber,
syvämietteiseltä näyttäen, "esimerkiksi tuomari taikka vaikka
kanslerikin. Asettuuko joku ulkopuolelle näitä ylhäisiä paikkoja,
jos rupeaa semmoiseen virkaan, johon Mr. Micawber on suostunut?"
"Rakas ystäväni", muistutti Mr. Micawber -- mutta samalla myöskin
kysyväisesti katsellen Traddles'ia; "meillä on kylläksi aikaa vast'edes
ajatella näitä kysymyksiä".
"Ei, Micawber!" vastasi hän. "Sinun erehdyksesi elämässä on se, ettet
katso kyllin kauas eteenpäin. Sinä olet velvollinen perheesi tähden,
jollet itsesi tähden, luomaan silmäsi kaukaisimpaan kohtaan
ilman-rannalla, johon luonnonlahjasi ehkä johdattavat sinua".
Mr. Micawber yski ja joi punssiansa erinomaisen tyytyväisellä muodolla
-- yhä katsellen Traddles'ia, niinkuin hän tahtoisi kuulla hänen
ajatustansa.
"No, asian laita, Mrs. Micawber", sanoi Traddles, lempeästi ilmoittaen
totuutta hänelle, "minä tarkoitan oikeata, prosallista tosi-asiaa,
tiedättekö --".
"Juuri niin", lausui Mrs. Micawber, "rakas Mr. Traddles'ini, minä
tahdon olla niin prosallinen ja kirjaimenmukainen, kuin mahdollista
näin tärkeässä seikassa".
"-- on yksinkertaisesti se", sanoi Traddles, "että tällä lain-opin
haaralla, vaikkapa Mr. Micawber olisi oikea asianajaja", --
"Aivan niin", vastasi Mrs. Micawber ("Wilkins, sinä karsastelet etkä
saa silmiäsi kohdalleen jälleen".)
"-- ei ole mitään", jatkoi Traddles, "tekemistä tämän kanssa.
Ainoastaan advokati kelpaa valittavaksi semmoisiin virkoihin; eikä Mr.
Micawber'ista voi tulla advokatia, jollei hän ole viisi vuotta ollut
oppilaana jossakin lakitieteellisessä kollegiumissa".
"Ymmärränkö teitä?" kysyi Mrs. Micawber ystävällisimmällä asiamiehen
katsannollansa. "Saanko päättää, rakas Mr. Traddles'ini, että Mr.
Micawber tämän ajan kuluttua kelpaisi tuomarin tai kanslerin virkaan
valittavaksi?"
"Hän _kelpaisi valittavaksi_", vastasi Traddles, pannen suurta painoa
näihin sanoihin.
"Kiitoksia", lausui Mrs. Micawber. "Tässä on aivan kylläksi. Jos asia
on semmoinen eikä Mr. Micawber kadota mitään etu-oikeuksia, vaikka hän
rupeaa tähän ammattiin, ovat huoleni menneet. Minä puhun", sanoi Mrs.
Micawber, "tietysti niinkuin nainen; mutta minulla on aina ollut se
ajatus, että Mr. Micawber'illa on, miksi kuulin isäni sitä sanovan, kun
asuin kotona, lakimiehen äly; ja minä toivon, että Mr. Micawber nyt
astuu semmoiselle kentälle, jossa tämä äly saa kehittyä ja pääsee
valtavaan asemaan".
Minä olen ihan varma, että Mr. Micawber lakimiehen älynsä silmällä jo
näki itsensä istuvan villasäkillä. [Villasäkiksi nimitetään suurta,
neliskulmaista, punaisella veralla päällistettyä tyynyä, jolla
lordkansleri istuu Englannin parlamentin ylihuoneessa.] Hän siveli
tyytyväisesti kaljua päätänsä kädellään ja sanoi kerskaavalla
nöyryydellä:
"Rakas ystäväni, meidän ei tule pyrkiä sallimuksen ennalle. Jos olen
määrätty kantamaan perukia, olen ainakin ulkonaisesti valmis",
paljaspäisyyttänsä tarkoittaen, "tähän kunniaan. Minä en", lausui Mr.
Micawber, "sure hiuksiani, ja ehkä ne vietiin minulta jossakin
erityisessä tarkoituksessa. Sitä on vaikea sanoa. Minun on aikomus,
rakas Copperfieldini, kasvattaa poikani kirkon palvelukseen; minä en
kiellä, että minua hänen tähtensä ilahuttaisi, jos pääsisin eteväksi".
"Kirkon palvelukseen?" sanoin minä, vielä vähän väliä muistellen Uriah
Heep'iä.
"Niin", lausui Mr. Micawber. "Hänellä on mainio tenori-ääni,
ja hän saa alkaa kuorilaulajana. Canterbury'ssä olomme ja
paikkakunnallinen tuttavuutemme tuottavat epäilemättä hänelle
tilaisuutta hyödyksi käyttää jokaista avointa paikkaa, joka ehkä
ilmestyy tuomiokirkollisessa virkamiehistössä".
Kun taas katselin Master Micawber'ia, huomasin, että hänen kasvonsa
jollakin lailla näyttivät siltä, kuin hänen äänensä olisi ollut hänen
kulmakarvojensa takana; jossa se heti havaittiinkin olevan, kun hän
lauloi meille (hänen oli toinen ehdolla, laulaminen tai maatapano)
"Nokkivan tikan". Useita kertoja kiitettyämme sitä tapaa, jolla hän
tehtävänsä toimitti, ryhdyimme yleiseen keskusteluun; ja koska hurjat
tuumani siinä määrässä pyörivät päässäni, etten voinut salata
muuttunutta tilaani, annoin siitä tiedon Mr. ja Mrs. Micawber'ille.
Minun on mahdoton kuvata, kuinka se ajatus, että tätini oli joutunut
pahaan pulaan, erinomaisesti huvitti heitä molempia, ja kuinka
hauskaksi ja ystävälliseksi se teki heidät.
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『David Copperfield II David Copperfield nuoremman elämäkerta ja kokemukset』
Charles Dickens · 번역 Waldemar Churberg
198,615자 (원문이 길어 앞부분만 · 전체 1,036,112자) · 저작권 근거: 저작자 모두 1924년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.