GONERIL.
Maitomaksa mies, sä!
Sun otsas herjan sietää, poskes lyönnin.
Sun silmiä ei päässäs eroittaakses
Häpeän kunniasta. Näetkös, narri
Vaan säälii konnaa, jota rangaistaan
Ennenkuin rikkookaan hän. Miss' on rumpus?
Jo Ranskan liput säisyn maamme valtaa;
Ja, päässä töyhtö, murhaajas sua uhkaa;
Vaan sinä, hurskas narri, istut, huokaat:
"Voi, miksi tuota?"
ALBANIAN HERTTUA.
Kuvaas, piru, katso!
Ei tekokaunis häijyys paholaista
Niin julmaks tee kuin naista.
GONERIL.
Hupsu hölmö!
Mit' uutta?
ALBANIAN HERTTUA.
Iletys juonikas ja nurja, häpee
Noin muotoasi julmentaa! Jos käden
Nyt kävis laatuun verta noudattaa,
Niin luus ja lihas katkoa ja raataa
Sen tekis mieli. -- Mut vaikk' olet piru,
Nais-hahmos sua suojaa.
GONERIL.
Kas vaan, kuink' olet uljas nyt!
(Sanansaattaja tulee.)
ALBANIAN HERTTUA.
Mitä uutta?
SANANSAATTAJA.
Cornwallin herttua on kuollut, herra.
Mieheltään surman sai hän, Glosterin
Kun toista silmää puhkas.
ALBANIAN HERTTUA.
Glosterinko?
SANANSAATTAJA.
Mies, oma kasvattinsa, sääliin heltyi,
Tekoa esteli, ja veti miekan
Herraansa vastaan. Tuimistuen häneen
Nyt karkas tuo, mies kuollehena kaatui,
Mut itsekin hän haavan sai, mi sitten
Toi surman.
ALBANIAN HERTTUA.
Näkyy, että vielä tuomar'
On taivahassa, joka joutuin kostaa
Rikokset maan. -- Mut, Gloster-parka! hälle
Toist' eikö silmää jäänyt?
SANANSAATTAJA.
Ei, ei yhtä. --
Tuo kirje, rouva kiireen vastuun vaatii:
Se siskoltanne on.
GONERIL (syrjään).
Tuo hyvä laillaan;
Mut lesk' on hän, ja Glosterini luonaan;
Romahtaa näin voi tuulentuvat kaikki
Kirottuun päähäni! Mut tieto tuo se
On hyvä sentään. -- Luen sen ja vastaan.
(Lähtee.)
ALBANIAN HERTTUA.
Miss' oli poika, kun he silmät puhkas?
SANANSAATTAJA.
Hän rouvaa seuras tänne.
ALBANIAN HERTTUA.
Tääll' ei häntä.
SANANSAATTAJA.
Ei herra, hänet kohtasin ma tiellä.
ALBANIAN HERTTUA.
Tietääkö hän tuost' ilkityöstä?
SANANSAATTAJA.
Tietää:
Hän juur' se isäns' ilmaisi ja jätti
Tahallaan kodin, että kosto saisi
Vapaamman vallan.
ALBANIAN HERTTUA.
Minä elän, Gloster!
Sun lempes kuningasta kohtaan maksan
Ja silmäs kostan. -- Tule, ystävä,
Ja kerro mulle, mitä muuta tiedät.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Ranskalaisten leiri lähellä Doveria.
(Kent ja muuan ritari tulevat.)
KENTIN KREIVI.
Miks Ranskan kuningas niin äkkipäätä
Kotihin läksi, tiedättekö syyn?
RITARI.
Jäi joku valtatoimi kesken, jonka
Hän vasta täällä muisti ja jok' uhkas
Niin suurta vaaraa tuottaa valtiolle,
Ett' oli paluu välttämätön hälle.
KENTIN KREIVI.
Kenenkä päälliköks hän jätti tänne?
RITARI.
Ranskanmaan marskin, Monsieur le Fer'in.
KENTIN KREIVI.
Vaikuttiko kirjeenne kuningattaressa mitään näkyväistä murhetta?
RITARI.
Oi, kyllä; hän sen luki minun nähden,
Ja silloin tällöin iso kyynel vieri
Poskillen alas. Kuningatar oli
Hän tuskan yli, joka kapinoitsi
Kuninkaaks hänen ylitsensä päästä.
KENTIN KREIVI.
Hän heltyi siis!
RITARI.
Ei raivoon; murhe vainen
Ja kärsimys ne kilpas, kumpi häntä
Enimmin kaunistais. Oletten nähnyt
Sadetta päivänpaisteella; niin hänkin,
Mut kaunihimmin, hymyili ja itki.
Nuo punahuulten hymyt autuaat
Ei näytä tienneen silmäin vierahista,
Jotk' erkani kuin timanteista helmet. --
Koriste kallis murhe ois, jos kaikki
Noin kaunistais se.
KENTIN KREIVI.
Eikö haastanut hän?
RITARI.
Oi, kerran pari raskaast' isän nimen
Hän huokas niin kuin painaisi se rintaa;
Huus: "Siskot! Siskot! Naisen tahrat! Siskot:
Kent! Isä! Siskot! Mitä? Myrskyss'! Yössä!
Äl' enää sääliin luota!" -- Silmistään nyt
Taivaallisista pyhä sade virtas
Upottain valituksen; pois hän riensi
Murhettaan yksin kantamahan.
KENTIN KREIVI.
Tähdet,
Niin, tähdet tuolla kohtalomme määrää;
Samoista vanhemmist' ei muuten lähtis
Noin erilaiset lapset. -- Ette häntä
Sen jälkeen puhutellut?
RITARI.
En.
KENTIN KREIVI.
Ja ennen
Kuninkaan lähtöä vai jälkeen?
RITARI.
Jälkeen.
KENTIN KREIVI.
Hyv' on! Poloinen Lear nyt kaupungiss' on;
Hän joskus valohetkinänsä muistaa
Miks tänne tultiin, mutt' ei tahdo nähdä
Tytärtään millään lailla.
RITARI.
Miks ei, herra?
KENTIN KREIVI.
Niin häpy hänet valtaa: oma tylyya,
Kun kielsi hältä siunauksen ja hänet
Työns' onnen valtaan, hänen osans' antain
Siskoille, noille koirille: se mieltä
Niin kirveltää nyt, että lapsest' estää
Tulinen häpy häntä.
RITARI.
Herra-parkaa!
KENTIN KREIVI.
Ei herttuoista ole mitään kuultu?
RITARI.
On kyllä: matkall' on he joukkoinensa.
KENTIN KREIVI.
Hyv' on! Nyt kuninkahan luo vien teidät,
Ja hänet heitän turviinne. Syy tärkki
Mun käskee salass' olla vielä hetken.
Kun opitten mun tuntemahan, ette
Te tätä tuttavuuden lainaa kadu.
Ma pyydän, mua seuratkaa.
(Lähtevät.)
Neljäs kohtaus.
Sama paikka.
(Cordelia, lääkäri ja sotamiehiä tulee.)
CORDELIA.
Ah! hän se on! Hän raivoss' äsken nähtiin
Kuin meri ärjyvä ja ääneen laulain;
Päät' ohdakkeet ja kierrot seppelöivät,
Maasapet, katkot, lusteet, polttiaiset,
Ja kaikenlainen turha ruuhka, mikä
Viljassa versoo. -- Sata miestä etsoon!
Hakekoot vuoriseudun kaikki rotkot
Ja tänne hänet tuokoot. --
(Sotaherra lähtee.)
Ihmis-taito
Parantaa voiko särkynehen järjen?
Ken avun tuo, saa rikkauteni kaikki.
LÄÄKÄRI.
Kyll' apukeinoja on, rouva hyvä:
Parahin luonnon holhotar on lepo;
Se hältä puuttuu, vaan sit' auttaa moni
Tehoisa yrtti, jonka voima sulkee
Tuskankin silmät.
CORDELIA.
Siunatut te tenhot,
Maan sala-mahdit kaikki, kyyneleistän'
Puhjetkaa ilmi! Apu, hoiva tuokaa
Tuon vanhus-raukan tuskiin! -- Etsoon joutuun,
Ennenkuin hurja raivo hengen viepi,
Jok' itseään ei johtaa taida!
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Rouva,
Britannian joukot matkall' ovat tänne.
CORDELIA.
Se tietty ennalt' on; olemme valmiit
Ja heitä varromme. -- Oi, kallis isä,
Sun asiaas ma käyn; ja suuren Ranskan
On senvuoks tullut murhettani sääli
Ja haikeit' itkujani. Miekkaan meit' ei
Pukenut turha himo kunniaan;
Ei, lempi, lempi, isän oikeus vaan.
Jos pian häntä kuulla sais ja nähdä!
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Huone Glosterin linnassa.
(Regan ja Oswald tulevat)
REGAN.
Albanian sotajoukko liikkeell' on siis?
OSWALD.
On, rouva.
REGAN.
Onko muassa hän itse?
OSWALD.
Hän vaivoin mukaan saatiin: sisarenne
Parempi sotamies on.
REGAN.
Ei lord Edmund
Herraanne puhutellut kai?
OSWALD.
Ei, rouva.
REGAN.
Mit' oli sisareni kirje hälle?
OSWALD.
En tiedä, rouva.
REGAN.
Hänt' ajoi täältä tärkit toimet varmaan.
Puhaistuin silmin jättää eloon Gloster,
Suur' oli tyhmyys: mielet meitä vastaan
Hän kääntää, minne saapuu. -- Edmund varmaan,
Poloista säälien, on mennyt ukon
Pimeät päivät päättämään, ja myöskin
Vihollisemme voimaa urkkimaan.
OSWALD.
Mun täytyy seurata ja kirje viedä.
REGAN.
Armeija lähtee huomenna; siks jääkää;
Tiet epätaatut on.
OSWALD.
En tohdi, rouva:
Emäntän' antoi käskyn ankaran.
REGAN.
Miks kirjoitti hän Edmundille? Eikö
Suusana olis kylläks? Jotain varmaan;
Se on -- en tiedä mitä. -- Suosin' sua,
Avata jos saan kirjeen.
OSWALD.
Ennemmin ma --
REGAN.
Sun rouvas, tiedän sen, ei miestään lemmi,
Se varma on. Kun viimeks oli täällä,
Hän lemmen katseit' ihmeen viehkeitä
Loi Edmundiin. Sin' olet yhtä juonta.
OSWALD.
Minäkö, rouva?
REGAN.
Vakaasti haastan: olet, sen ma tiedän.
Siis ota varteen neuvoni: mun miehen'
On kuollut; kanssan' yhtä mielt' on Edmund,
Ja paremmin hän yljäks sopis mulle
Kuin rouvallesi. -- Itse arvaa loppu.
Kun hänet kohtaat, anna hälle tuo.
Vähääkään jos saa rouvas sulta kuulla, --
Kysyköön järkeään, se neuvo hälle.
No niin, hyvästi nyt!
Sokean konnan tuon jos ehkä kohtaat,
Ken hänet korjaa pois, se arvoon nousee.
OSWALD.
Jos hänet kohtaisin ma, kyllä nähtäis,
Kenenkä olen puolta.
REGAN.
Hyvästi!
(Lähtevät.)
Kuudes kohtaus.
Doverin seutu.
(Gloster tulee ja Edgar talonpojan puvussa.)
GLOSTER.
No, vuoren huipulle jo eikö tulla?
EDGAR.
Juur' ylös noustaan; kas, kuin työläst' on se!
GLOSTER.
Minusta maa on tasa.
EDGAR.
Julman jyrkkä!
Vait! Kuulettenko merta?
GLOSTER.
Enkä kuule.
EDGAR.
Muut aistinne on varmaan tylsiks tehnyt
Tuo vaiva silmissänne.
GLOSTER.
Niinpä kyllä.
Minusta muuttunut on äänes: puhut
Älykkäämmin ja selvemmin kuin äsken.
EDGAR.
Petytten aivan: muuttunut ma olen
Puvulta vaan.
GLOSTER.
Mut selvempi on haastis.
EDGAR.
Nyt herra, täss' on paikka. Seis! Kuin julmaa
Ja huimaavaa noin syvään luoda katse!
Varikset, naakat, jotka tuolla vuoren
Kupeilla pyörii, pienet on kuin paarmat;
Venkoolin etsijä se puolitiessä
Tuoll' aivan riippuu: hirmuist' ammattia!
Minusta hän ei suuremp' ole päätäs;
Ja kalastajat, tuolla rantaa käyvät,
Kuin hiiret on; tuoll' laiva ankkurissa
Supistuu venheeksi ja venhe poijuks,
Min tuskin huomaa silmä. Tyrskyn pauhu,
Somerta tuhansittain tuolla hiertäin,
Ei tänne kuulu. -- Kauemmin jos katson,
Pimentyy näköni ja pyörtyin tuonne
Päistikkaa syöksen.
GLOSTER.
Paikkaas mua ohjaa.
EDGAR.
Kätenne mulle. Jyrkän reunaan nyt on
Vaan askele. Ma kaikest' alla kuun
En tuosta ilmaan hyppäis.
GLOSTER.
Päästä irti!
(Antaa kukkaron.),
Tuoss' ompi kallis kivi, joka köyhän
Kyll' ottaa kelpaa; jumalat ja keijot
Sen sulle siunatkoot! Käy loitommaksi;
Hyvästele ja anna kuulla lähtös.
EDGAR.
Hyvästi sitte, herra!
GLOSTER.
Mielist' aivan!
EDGAR.
Näin pilaa lasken toivottoman kanssa,
Ett' avun sais hän.
GLOSTER.
Suuret jumalat!
Maailman heitän nyt ja teidän nähden
Pois maltill' inhat tuskani ma puistan.
Jos suurta, kaikkivoipaa tahtoanne
Nureksimatta kantaa niitä voisin,
Niin sais tuon kurjan henki-kulun pätkä
Itsestään sammua. Jos elää Edgar,
Siunatkaa häntä! -- Hyväst', ystäväni!
EDGAR.
Jo menin; hyvästi!
(Gloster hypähtää ja kaatuu pitkäkseen maahan.)
Ken tiesi, vaikka
Kuvitus hengen aarteen ryöstää voisi,
Jos henki itse varkauteen suostuu.
Jos olis hän miss' aatteli, niin ei hän
Nyt aattelis. -- Elossako vai kuollut?
Hoi, herra! -- Kuulettenko? -- Haastakaa!
Vois kyllä kuolla tuosta! -- Ei, hän virkoo. --
Ken oletten te?
GLOSTER.
Pois! Mun anna kuolla.
EDGAR.
Jos et ois höyhent', ilmaa, lukinkihaa,
Noin monta syltä syvähän kun syöksit,
Kuin muna pirstan' oisit. -- Vaan sa hengit,
Ja painat; veriss' et, vaan raitis: haastat.
Mist' alas pystysuoraan laskit, sinne
Ei kymmenenkään maston mitta yllä.
On ihme ettäs elät. Puhu taasen!
GLOSTER.
Putosinko vai enkö minä?
EDGAR.
Aivan
Tuolt' ypäleeltä julman kalkkivuoren.
Kah, nosta silmäs! Leivo kimakieli
Ei kuulu eikä näy niin kaukaa. Katso!
GLOSTER.
Ah, mull' ei ole silmiä! --
Näin ryöstetäänkö kurjalt' oikeuskin
Lopettaa itsensä? Mut hauskaa toki
Ol' orjan pettää hirmuvaltiastaan
Ja tehdä tyhjiksi sen korskan oikut.
EDGAR.
Kätenne! -- Nouskaa! -- Noin! -- Kuink' on nyt teidän?
Jaloissa tunnett' onko? Seisottenhan!
GLOSTER.
Kyll', liiaksikin hyvin.
EDGAR.
Kumman kummaa
Mik' olento se tuolla vuoren huipull'
Erosi teistä?
GLOSTER.
Köyhä kerjäläinen.
EDGAR.
Täält' oli silmät sen' kuin kaksi kuuta,
Tuhannen nokkaa päässä sen, ja sarvet
Kuin meren hyöky laineiset ja kierot;
Varmaankin hiisi. Kiitä, miekkonen,
Pelastuksestas valon jumaloita,
Jotk' ihmeill' itsellensä arvon hankkii.
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『Kuningas Lear』
William Shakespeare · 번역 Paavo Emil Cajander
154,215자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1913년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.