STORYDON
← 고전 원문 폴더

📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크

『Kuningas Lear』

William Shakespeare · 번역 Paavo Emil Cajander

154,215자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1913년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처

내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.

CORNWALLIN HERTTUA. Joutuun herranne ja puolisonne luo! Näyttäkää hänelle tämä kirje: Ranskan sotajoukko on maalle noussut. -- Etsikää Gloster-petturia. (Muutamia palvelijoita lähtee.) REGAN. Hirttäkää hänet oiti. GONERIL. Repikää silmät päästä. CORNWALLIN HERTTUA. Mun vihani valtaan hänet jättäkää. -- Edmund, käykää sisarellemme seuralaiseksi; tapaa, miten mun tulee kostaa petolliselle isällenne, ei sovi teidän nähdä. Kehoittakaa herttuaa, jonka luo nyt lähdette, varustaimaan mitä kiiruimmin; me teemme samoin. Nopeat viestit lennättävät tietoja välillämme. Hyvästi, sisar kallis! -- Hyvästi, kreivi Gloster! (Oswald tulee.) No, miss' on kuningas? OSWALD. Pois kreivi Gloster hänet täält' on vienyt. Viis- tai kuusneljätt' omaa hänen miestään Hänt' etsi juur' ja kohtas portin luona. Nuo nyt, ja monta kreivin miestä, matkall' On Doveriin, miss' apuvoimistansa He pöyhkeilevät. CORNWALLIN HERTTUA. Ratsut rouvallenne! GONERIL. Hyvästi, kreivini, ja sinä sisko! (Goneril, Edmund ja Oswald lähtevät.) CORNWALLIN HERTTUA. Hyvästi, Edmund! -- Gloster-konnaa hakuun. Kuin varas köysissä hän tänne tuokaa. -- (Muutamia palvelijoita lähtee.) Vaikk'emme häntä ilman tutkimusta Voi hengilt' ottaa, kiukun mieliks toki Saa valta tehdä työn, jot' ihmiset Voi laittaa, vaan ei estää. -- Petturiko? (Palvelijat palaavat Glosterin kanssa.) REGAN. Juur' hän se kiittämätön kettu! CORNWALLIN HERTTUA. Köysiin Sen kädet ryppyiset! GLOSTER. Mik' aikehenne? Oletten vieraani, se muistakaa; Ei pahuutt', ystäväni. CORNWALLIN HERTTUA. Köysiin, sanon! (Palvelijat köyttävät Glosterin.) REGAN. Lujahan, lujaan! -- Petturi sa kurja! GLOSTER. En, säälimätön rouva, se en ole. CORNWALLIN HERTTUA. Istuimeen tuohon kiinni! -- Näätkös, konna! -- (Regan nyhtää häntä parrasta.) GLOSTER. Te hyvät Jumalat! Oi, ilkityötä, Partaani nyhtää noin! REGAN. Noin valkoinenko, Ja viekas noin! GLOSTER. Nuo karvat, halpa vaimo, Joit' ihostani temmot, henkiin nousee Ja päälles kantaa. Isäntänne olen; Noin rosvon käsin kestittäjän kasvoj' Ei pitäis raadella. Mik' aikehenne? CORNWALLIN HERTTUA. Min kirjeen äsken Ranskasta te saitte? REGAN. Vastatkaa suoraan; tunnemme jo kaikki. CORNWALLIN HERTTUA. Mit' yhteyttä teill' on konnain kanssa. Jotk' äsken astuneet on valtakuntaan? REGAN. Kuningas-hupsun mihin lähetitte? Hä? GLOSTER. Luuloon perustuvan kirjeen sain ma Mieheltä, jok' ei vihollinen ole, -- Vaan puolueeton. CORNWALLIN HERTTUA. Juonta! REGAN. Valhetta! CORNWALLIN HERTTUA. Kuninkaan mihin laitoit? GLOSTER. Doveriin. REGAN. Miks Doverihin? Henkes uhall' eikö -- CORNWALLIN HERTTUA. Miks Doveriin? Siit' ensin selvän tehköön. GLOSTER. Saan paaluun köytettynä hämyyn kestää. REGAN. Miks Doveriin? GLOSTER. Siks ett'en tahtois nähdä Kuin julmat kyntes vanhus-raukan päästä Repisi silmät pois, tai tyly siskos Voidellun lihaan torahampaans' iskis. Tuost' ilmasta, jot' avopäin hän kesti Ja hornan-mustass' yössä, pystyyn noussut Merikin ois ja sammuttanut tähdet. Mut vanhus-raukka taivaast' auttoi satamaan. Tuoss' yössä portillas jos susi ulvois, Sanoisit varmaan: "avaa, portin vahti!" Julminkin silloin suopuis. -- Mut näen vielä, Kuin kosto lennoss' iskee moisiin lapsiin! CORNWALLIN HERTTUA. Sit' et näe koskaan. -- Kiinni tuoliin, miehet! -- Sun silmäs, jalkan' alle survon moiset. GLOSTER. Mua auttakoon, ken vanhaks elää mielii! Oi julmaa! -- Jumalani! REGAN. Toinen puoli Vois toista nauraa; revi toinen myöskin! CORNWALLIN HERTTUA. Nyt näätkö koston? 1 PALVELIJA. Heretkäätte, herra! Teit' olen lapsest' asti palvellut, Mut työtä parempaa en koskaan tehnyt Kuin nyt, kun teitä hillitsen. REGAN. Hä, koira! 1 PALVELIJA. Jos partaa teillä leuass' ois, niin tuosta Nykisin sitä nyt. Mit aiotten te? CORNWALLIN HERTTUA. Mun orjani! (Paljastaa miekkansa ja karkaa hänen päällensä.) 1 PALVELIJA. No, tulkaa, koitellaan, mit' auttaa kiukku. (Paljastaa miekkansa. Cornwall haavoittuu.) REGAN. Minulle miekkas! Uhkaako se moukka? 1 PALVELIJA. Oi, surman sain! -- (Glosterille.) Teill' yks on silmä vielä, Se voi nyt koston nähdä. -- O! (Kuolee.) REGAN. Ei maarin! Sen estän. -- Maalle, säsy kehno! Miss' on Nyt loistos? GLOSTER. Synkkää, toivotonta kaikki! Miss' Edmund on, mun poikani? Oi, Edmund! Puhalla joka luonnon kyven liekiks; Tää julmuus kosta! REGAN. Ulos, viekas konna! Sa häntä kutsut, ken sua vihaa: hän se Petokses ilmi antoi; liian hyvä Hän on sua säälimään. GLOSTER. Oi, mua houkkaa! Siis Edgar syytön! -- Armaat jumalat! Minulle anteeksi ja siunaus hälle! REGAN. Pihalle hänet syöskää! Doverihin Tien haistakoon hän. -- Herrani, kuin voitte! CORNWALLIN HERTTUA. Sain haavan. -- Seuraa mua, vaimo. -- Ulos Sokea konna tuo! Ja tunkiolle Tuo orja tuossa! -- Veri virtaa, Regan; Tää tuli huonoon aikaan. Kätes mulle! (Cornwall lähtee Reganin taluttamana. Palvelijat irroittavat Glosterin ja vievät hänet ulos.) 2 PALVELIJA. En huoli vaikka minkä synnin teen, Jos tuon käy hyvin. 1 PALVELIJA. Kauan jos hän elää Ja luonnollisen lopun vihdoin saapi, Niin käyvät kaikki naiset hirviöiksi. 2 PALVELIJA. Nyt vanhan kreivin jälkeen! Oppaaks hälle Tuo hupsu hankkikaamme: kaikkeen kyllä Se kulkuhullu myöntyy. 1 PALVELIJA. Mene sinä. Mä munanvalkoa ja nöhtää hankin Verisiin silmiin. Avuks hälle, taivas! (Lähtevät eri haaroille.) NELJÄS NÄYTÖS. Ensimmäinen kohtaus. Nummi. (Edgar tulee.) EDGAR. Parempi olla halveksittu tieten Kuin mairitellen salaa halveksittu. Pahinkin, katalinkin onnenheitto Viel' elää toivoss' eikä yhtään pelkää. Parhaimmasta on muutos katkerin, Pahinkin kääntyy nauruks. Terve siis, Sa tyhjä ilma, jota nyt syleilen! Se koito, jonka pahimpaan sä syöksit, Ei ole mitään tuulispäilles velkaa. Ken tuossa? (Gloster tulee, vanhuksen taluttamana.) Isäni? Kuin kerjäläinen? Oi, mailma, mailma, oi suas, mailma! Jos meit' ei kummat vaihtos harmistuttais, Elämä vanhuuttaan ei koskaan muistais. VANHUS. Oi, hyvä herrani, olen arentimiehenä ollut teillä ja isällänne kahdeksankymmentä vuotta umpeen. GLOSTER. Pois! Mene kotiis! Mene, ystäväni! Ei apus lain mua hyödytä, sua kenties Vaan vahingoittaa. VANHUS. Ettehän näe tietä! GLOSTER. Ei tietä mulla, ei siis tarvis nähdä. Ma kompastuin, kun näin. Niin usein harhaan Meit' apukeinot vie, ja ilmi-puute Eduksi usein on. -- Oi, kallis Edgar, Sa eksytetyn isäs vihan uhri, Jos sais sun tuntemalla vielä nähdä, Sanoisin: mull' on silmät taas. VANHUS. Ken siellä? EDGAR (syrjään). Kies'auta! Ken voi sanoa: "nyt on pahin!" Mun pahemp' on kuin koskaan nyt. VANHUS. Tom hupsu. EDGAR (syrjään). Ja pahempaa voi tulla; viel' ei pahin, Kun sanoa me voimme: "tää on pahin." VANHUS. Mies, minne ties? GLOSTER. Se onko kerjäläinen? VANHUS. On hullu hän ja lisäks kerjäläinen. GLOSTER. Älyä häll' on, kun voi kerjätä. Yön menneen myrskyssä näin moisen miehen Ja mietin: mato ihminen on; poikan' Nyt mieleen johtui, vaikka tuskin hälle Miel' oli hyvä; kuulin sitten muuta. Olemme jumalille, mitä sääsket On poika-riehakoille: ratoks meitä He surmaa. EDGAR (syrjään). Mitä tuo on? -- Halpaa tointa Näin surun narrin' olla, itsellensä Ja muille harmiks! -- Herran rauha! GLOSTER. Tuoko Se alaston on mies? VANHUS. Tuo. GLOSTER. Mene sitten. Jos tahdot parin peninkulman päässä Doverin tiellä meitä kohdata, Niin tee se vanhan ystävyyden vuoksi, Ja jotain tuolle raukalle tuo verhoks; Hän nyt mua ohjaa. VANHUS. Hän on hullu! GLOSTER. Ajan Se vitsaust' on, kun sokeit' ohjaa hullut. Tee niin kuin käskin, taikka niin kuin tahdot, Mut mene, ennen kaikkia! VANHUS. Ma hälle: Pukuni parhaan tuon, käy miten käy. (Lähtee.) GLOSTER. Hoi, miesi alaston! EDGAR. Tom-raukan kylm' on. (Syrjään.) En kauemmin ma jaksa teeskennellä. GLOSTER. Käy tänne, poika. EDGAR (syrjään). Kuitenkin mun täytyy. -- Voi, silmä-kultias, kuin veriss' on ne! GLOSTER. Tien tunnetko sa Doveriin? EDGAR. Kyllä, veräjät ja porraspuut, hevostiet ja jalkapolut. Tom-raukka on järjen päästään säikähtänyt. Jumala sua, hyvä ihmislapsi, paholaisesta varjelkoon! Viisi on pahaa henkeä ollut Tom-raukassa yht'aikaa: Obidicut, hekuman henki, Hopheisan, mykkyyden, Mahu, varkauden, Modo, murhan ruhtinas, ja irma-piru Flibbertigibbet, joka sittemmin on hovirouvat ja kamarineitsyet riivannut. Jumal' auttakoon sua, herraseni! GLOSTER. Tuoss' ota kulta tuo, sä, jota taivaan Kaikk' iskut piesseet on: mun kurjuuteni On onneks' sulle. -- Oikein, taivas, oikein! Sa anna hekkuman ja himon orjan, Mi käskys polkee eikä nähdä tahdo, Siks ett'ei tunne, oiti tuta voimas! Näin jaon kautta liikanaisuus poistuis, Ja kaikill' olis kyllin. -- Tunnetko sa Doverin seudun? EDGAR. Tunnen. GLOSTER. Vuori siell' on, Mi korkeata päätään kurkoittain Syvyyteen jyrkkään kauheana katsoo; Sen äärimmälle reunalle mua johda, Niin yltän' annan kalleuden sulle Sun kurjuudelles verhoks. Siitä paikast' En opast' enää kaipaa. EDGAR. Kätes mulle! Tom-raukka kyllä sua opastaa. (Lähtevät.) Toinen kohtaus. Albanian herttuan linnan edustalla. (Goneril ja Edmund tulevat; Oswald toisaalta.) GONERIL. Terveeksi tänne! Kas, kun hurskas miehen' Ei meitä vastass' ole. -- Miss' on herras? OSWALD. Sisällä, mutta muuttuneena aivan. Kun sanoin sotajoukon maalle nousseen, Niin nauroi hän; kun tulonne ma kerroin, Hän vastas: "sitä pahempi"; kun Glosterin Petoksen ilmoitin ja hänen poikans' Uskollisuuden, hupsuks hän mua sätti Ja sanoi, että kaikki nurjaks käänsin. Min luulis loukkaavan, se mieleen hälle, Min mieleiseksi luulis, häntä loukkaa. GONERIL (Edmundille). Etemmäks ette mennä saa. Tuo arka Sydämen pelkuruus se hältä kaiken Vie miehuuden. Ei mikään vääryys häntä Voi intoon nostaa. Toivehenne tiellä Voi käydä toteen. Veljeni luo joutuun Palatkaa, kiiruhtakaa katselmusta, Väkeä johtakaa. Mun täytyy vaihtaa Asetta, antaa miehelleni rukki. Lähetti tuoss' on taattu; kohta saatte, Jos eduksenne jotain uskallatte, Armaalta tiedon. Kantakaatte tuota; Vait! (Antaa hänelle muiston.) Tänne pää! Jos tohtis muisku haastaa, Niin tähtihin se miehuutesi nostais. -- Käsitä mua, elä hyvin! EDMUND. Sun aina kuolemaan! GONERIL. Oi, armain Gloster! (Edmund lähtee.) Mik' ero miehen välillä ja miehen! Sinulla naisen lemmet on; mun ruumiin' Anastaa narri. OSWALD. Kreivi saapuu, rouva! (Albanian herttua tulee.) GONERIL. Ansaitsin ennen kuiskeen toki! ALBANIAN HERTTUA. Goneril, Et tolmaa ansaitse, jot' ilman tupru Puhaltaa silmiis! -- Sisuasi kammon: Olento, joka syntyns' ylenkatsoo, Ei itsellensä vankkaa pohjaa saa; Se oksa, joka emäpuunsa nesteest' Eroittuu pois, se väkisinkin kuivuu Ja joutuu surman välikappaleeksi. GONERIL. Jo riittää! Tyhmä on se saarna! ALBANIAN HERTTUA. Pahalle pahaa äly on ja hyve; Itseensä lika mieltyy vaan. Min teitte? Min teitte, tiikerit te, eikä lapset? Isänne, vanhan, kunnon miehen, jota Pörröinen karhu kunnioittain nuolis, Te teitte hulluks! Julmaa, luonnotonta! Kuink' oiva veljeni voi sitä sietää, Tuo mies, tuo prinssi, jota niin hän suosi? Jos taivas koht' ei ilmi-enkeleitä Tuon julman teon suistajiksi laita, Niin seuraus on: Ett' ihmiset ne syövät toisiansa Kuin meren pedot.
Kuningas Lear 원문 · 스토리돈