CORNWALLIN HERTTUA.
Joutuun herranne ja puolisonne luo! Näyttäkää hänelle tämä kirje:
Ranskan sotajoukko on maalle noussut. -- Etsikää Gloster-petturia.
(Muutamia palvelijoita lähtee.)
REGAN.
Hirttäkää hänet oiti.
GONERIL.
Repikää silmät päästä.
CORNWALLIN HERTTUA.
Mun vihani valtaan hänet jättäkää. -- Edmund, käykää sisarellemme
seuralaiseksi; tapaa, miten mun tulee kostaa petolliselle isällenne, ei
sovi teidän nähdä. Kehoittakaa herttuaa, jonka luo nyt lähdette,
varustaimaan mitä kiiruimmin; me teemme samoin. Nopeat viestit
lennättävät tietoja välillämme. Hyvästi, sisar kallis! -- Hyvästi,
kreivi Gloster!
(Oswald tulee.)
No, miss' on kuningas?
OSWALD.
Pois kreivi Gloster hänet täält' on vienyt.
Viis- tai kuusneljätt' omaa hänen miestään
Hänt' etsi juur' ja kohtas portin luona.
Nuo nyt, ja monta kreivin miestä, matkall'
On Doveriin, miss' apuvoimistansa
He pöyhkeilevät.
CORNWALLIN HERTTUA.
Ratsut rouvallenne!
GONERIL.
Hyvästi, kreivini, ja sinä sisko!
(Goneril, Edmund ja Oswald lähtevät.)
CORNWALLIN HERTTUA.
Hyvästi, Edmund! -- Gloster-konnaa hakuun.
Kuin varas köysissä hän tänne tuokaa. --
(Muutamia palvelijoita lähtee.)
Vaikk'emme häntä ilman tutkimusta
Voi hengilt' ottaa, kiukun mieliks toki
Saa valta tehdä työn, jot' ihmiset
Voi laittaa, vaan ei estää. -- Petturiko?
(Palvelijat palaavat Glosterin kanssa.)
REGAN.
Juur' hän se kiittämätön kettu!
CORNWALLIN HERTTUA.
Köysiin
Sen kädet ryppyiset!
GLOSTER.
Mik' aikehenne?
Oletten vieraani, se muistakaa;
Ei pahuutt', ystäväni.
CORNWALLIN HERTTUA.
Köysiin, sanon!
(Palvelijat köyttävät Glosterin.)
REGAN.
Lujahan, lujaan! -- Petturi sa kurja!
GLOSTER.
En, säälimätön rouva, se en ole.
CORNWALLIN HERTTUA.
Istuimeen tuohon kiinni! -- Näätkös, konna! --
(Regan nyhtää häntä parrasta.)
GLOSTER.
Te hyvät Jumalat! Oi, ilkityötä,
Partaani nyhtää noin!
REGAN.
Noin valkoinenko,
Ja viekas noin!
GLOSTER.
Nuo karvat, halpa vaimo,
Joit' ihostani temmot, henkiin nousee
Ja päälles kantaa. Isäntänne olen;
Noin rosvon käsin kestittäjän kasvoj'
Ei pitäis raadella. Mik' aikehenne?
CORNWALLIN HERTTUA.
Min kirjeen äsken Ranskasta te saitte?
REGAN.
Vastatkaa suoraan; tunnemme jo kaikki.
CORNWALLIN HERTTUA.
Mit' yhteyttä teill' on konnain kanssa.
Jotk' äsken astuneet on valtakuntaan?
REGAN.
Kuningas-hupsun mihin lähetitte?
Hä?
GLOSTER.
Luuloon perustuvan kirjeen sain ma
Mieheltä, jok' ei vihollinen ole, --
Vaan puolueeton.
CORNWALLIN HERTTUA.
Juonta!
REGAN.
Valhetta!
CORNWALLIN HERTTUA.
Kuninkaan mihin laitoit?
GLOSTER.
Doveriin.
REGAN.
Miks Doverihin? Henkes uhall' eikö --
CORNWALLIN HERTTUA.
Miks Doveriin? Siit' ensin selvän tehköön.
GLOSTER.
Saan paaluun köytettynä hämyyn kestää.
REGAN.
Miks Doveriin?
GLOSTER.
Siks ett'en tahtois nähdä
Kuin julmat kyntes vanhus-raukan päästä
Repisi silmät pois, tai tyly siskos
Voidellun lihaan torahampaans' iskis.
Tuost' ilmasta, jot' avopäin hän kesti
Ja hornan-mustass' yössä, pystyyn noussut
Merikin ois ja sammuttanut tähdet.
Mut vanhus-raukka taivaast' auttoi satamaan.
Tuoss' yössä portillas jos susi ulvois,
Sanoisit varmaan: "avaa, portin vahti!"
Julminkin silloin suopuis. -- Mut näen vielä,
Kuin kosto lennoss' iskee moisiin lapsiin!
CORNWALLIN HERTTUA.
Sit' et näe koskaan. -- Kiinni tuoliin, miehet! --
Sun silmäs, jalkan' alle survon moiset.
GLOSTER.
Mua auttakoon, ken vanhaks elää mielii!
Oi julmaa! -- Jumalani!
REGAN.
Toinen puoli
Vois toista nauraa; revi toinen myöskin!
CORNWALLIN HERTTUA.
Nyt näätkö koston?
1 PALVELIJA.
Heretkäätte, herra!
Teit' olen lapsest' asti palvellut,
Mut työtä parempaa en koskaan tehnyt
Kuin nyt, kun teitä hillitsen.
REGAN.
Hä, koira!
1 PALVELIJA.
Jos partaa teillä leuass' ois, niin tuosta
Nykisin sitä nyt. Mit aiotten te?
CORNWALLIN HERTTUA.
Mun orjani!
(Paljastaa miekkansa ja karkaa hänen päällensä.)
1 PALVELIJA.
No, tulkaa, koitellaan, mit' auttaa kiukku.
(Paljastaa miekkansa. Cornwall haavoittuu.)
REGAN.
Minulle miekkas! Uhkaako se moukka?
1 PALVELIJA.
Oi, surman sain! -- (Glosterille.) Teill' yks on silmä vielä,
Se voi nyt koston nähdä. -- O!
(Kuolee.)
REGAN.
Ei maarin!
Sen estän. -- Maalle, säsy kehno! Miss' on
Nyt loistos?
GLOSTER.
Synkkää, toivotonta kaikki!
Miss' Edmund on, mun poikani? Oi, Edmund!
Puhalla joka luonnon kyven liekiks;
Tää julmuus kosta!
REGAN.
Ulos, viekas konna!
Sa häntä kutsut, ken sua vihaa: hän se
Petokses ilmi antoi; liian hyvä
Hän on sua säälimään.
GLOSTER.
Oi, mua houkkaa!
Siis Edgar syytön! -- Armaat jumalat!
Minulle anteeksi ja siunaus hälle!
REGAN.
Pihalle hänet syöskää! Doverihin
Tien haistakoon hän. -- Herrani, kuin voitte!
CORNWALLIN HERTTUA.
Sain haavan. -- Seuraa mua, vaimo. -- Ulos
Sokea konna tuo! Ja tunkiolle
Tuo orja tuossa! -- Veri virtaa, Regan;
Tää tuli huonoon aikaan. Kätes mulle!
(Cornwall lähtee Reganin taluttamana. Palvelijat
irroittavat Glosterin ja vievät hänet ulos.)
2 PALVELIJA.
En huoli vaikka minkä synnin teen,
Jos tuon käy hyvin.
1 PALVELIJA.
Kauan jos hän elää
Ja luonnollisen lopun vihdoin saapi,
Niin käyvät kaikki naiset hirviöiksi.
2 PALVELIJA.
Nyt vanhan kreivin jälkeen! Oppaaks hälle
Tuo hupsu hankkikaamme: kaikkeen kyllä
Se kulkuhullu myöntyy.
1 PALVELIJA.
Mene sinä.
Mä munanvalkoa ja nöhtää hankin
Verisiin silmiin. Avuks hälle, taivas!
(Lähtevät eri haaroille.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Nummi.
(Edgar tulee.)
EDGAR.
Parempi olla halveksittu tieten
Kuin mairitellen salaa halveksittu.
Pahinkin, katalinkin onnenheitto
Viel' elää toivoss' eikä yhtään pelkää.
Parhaimmasta on muutos katkerin,
Pahinkin kääntyy nauruks. Terve siis,
Sa tyhjä ilma, jota nyt syleilen!
Se koito, jonka pahimpaan sä syöksit,
Ei ole mitään tuulispäilles velkaa.
Ken tuossa?
(Gloster tulee, vanhuksen taluttamana.)
Isäni? Kuin kerjäläinen?
Oi, mailma, mailma, oi suas, mailma!
Jos meit' ei kummat vaihtos harmistuttais,
Elämä vanhuuttaan ei koskaan muistais.
VANHUS.
Oi, hyvä herrani, olen arentimiehenä ollut teillä ja isällänne
kahdeksankymmentä vuotta umpeen.
GLOSTER.
Pois! Mene kotiis! Mene, ystäväni!
Ei apus lain mua hyödytä, sua kenties
Vaan vahingoittaa.
VANHUS.
Ettehän näe tietä!
GLOSTER.
Ei tietä mulla, ei siis tarvis nähdä.
Ma kompastuin, kun näin. Niin usein harhaan
Meit' apukeinot vie, ja ilmi-puute
Eduksi usein on. -- Oi, kallis Edgar,
Sa eksytetyn isäs vihan uhri,
Jos sais sun tuntemalla vielä nähdä,
Sanoisin: mull' on silmät taas.
VANHUS.
Ken siellä?
EDGAR (syrjään).
Kies'auta! Ken voi sanoa: "nyt on pahin!"
Mun pahemp' on kuin koskaan nyt.
VANHUS.
Tom hupsu.
EDGAR (syrjään).
Ja pahempaa voi tulla; viel' ei pahin,
Kun sanoa me voimme: "tää on pahin."
VANHUS.
Mies, minne ties?
GLOSTER.
Se onko kerjäläinen?
VANHUS.
On hullu hän ja lisäks kerjäläinen.
GLOSTER.
Älyä häll' on, kun voi kerjätä.
Yön menneen myrskyssä näin moisen miehen
Ja mietin: mato ihminen on; poikan'
Nyt mieleen johtui, vaikka tuskin hälle
Miel' oli hyvä; kuulin sitten muuta.
Olemme jumalille, mitä sääsket
On poika-riehakoille: ratoks meitä
He surmaa.
EDGAR (syrjään).
Mitä tuo on? -- Halpaa tointa
Näin surun narrin' olla, itsellensä
Ja muille harmiks! -- Herran rauha!
GLOSTER.
Tuoko
Se alaston on mies?
VANHUS.
Tuo.
GLOSTER.
Mene sitten.
Jos tahdot parin peninkulman päässä
Doverin tiellä meitä kohdata,
Niin tee se vanhan ystävyyden vuoksi,
Ja jotain tuolle raukalle tuo verhoks;
Hän nyt mua ohjaa.
VANHUS.
Hän on hullu!
GLOSTER.
Ajan
Se vitsaust' on, kun sokeit' ohjaa hullut.
Tee niin kuin käskin, taikka niin kuin tahdot,
Mut mene, ennen kaikkia!
VANHUS.
Ma hälle:
Pukuni parhaan tuon, käy miten käy.
(Lähtee.)
GLOSTER.
Hoi, miesi alaston!
EDGAR.
Tom-raukan kylm' on.
(Syrjään.) En kauemmin ma jaksa teeskennellä.
GLOSTER.
Käy tänne, poika.
EDGAR (syrjään).
Kuitenkin mun täytyy. --
Voi, silmä-kultias, kuin veriss' on ne!
GLOSTER.
Tien tunnetko sa Doveriin?
EDGAR.
Kyllä, veräjät ja porraspuut, hevostiet ja jalkapolut. Tom-raukka on
järjen päästään säikähtänyt. Jumala sua, hyvä ihmislapsi, paholaisesta
varjelkoon! Viisi on pahaa henkeä ollut Tom-raukassa yht'aikaa:
Obidicut, hekuman henki, Hopheisan, mykkyyden, Mahu, varkauden, Modo,
murhan ruhtinas, ja irma-piru Flibbertigibbet, joka sittemmin on
hovirouvat ja kamarineitsyet riivannut. Jumal' auttakoon sua,
herraseni!
GLOSTER.
Tuoss' ota kulta tuo, sä, jota taivaan
Kaikk' iskut piesseet on: mun kurjuuteni
On onneks' sulle. -- Oikein, taivas, oikein!
Sa anna hekkuman ja himon orjan,
Mi käskys polkee eikä nähdä tahdo,
Siks ett'ei tunne, oiti tuta voimas!
Näin jaon kautta liikanaisuus poistuis,
Ja kaikill' olis kyllin. -- Tunnetko sa
Doverin seudun?
EDGAR.
Tunnen.
GLOSTER.
Vuori siell' on,
Mi korkeata päätään kurkoittain
Syvyyteen jyrkkään kauheana katsoo;
Sen äärimmälle reunalle mua johda,
Niin yltän' annan kalleuden sulle
Sun kurjuudelles verhoks. Siitä paikast'
En opast' enää kaipaa.
EDGAR.
Kätes mulle!
Tom-raukka kyllä sua opastaa.
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Albanian herttuan linnan edustalla.
(Goneril ja Edmund tulevat; Oswald toisaalta.)
GONERIL.
Terveeksi tänne! Kas, kun hurskas miehen'
Ei meitä vastass' ole. -- Miss' on herras?
OSWALD.
Sisällä, mutta muuttuneena aivan.
Kun sanoin sotajoukon maalle nousseen,
Niin nauroi hän; kun tulonne ma kerroin,
Hän vastas: "sitä pahempi"; kun Glosterin
Petoksen ilmoitin ja hänen poikans'
Uskollisuuden, hupsuks hän mua sätti
Ja sanoi, että kaikki nurjaks käänsin.
Min luulis loukkaavan, se mieleen hälle,
Min mieleiseksi luulis, häntä loukkaa.
GONERIL (Edmundille).
Etemmäks ette mennä saa. Tuo arka
Sydämen pelkuruus se hältä kaiken
Vie miehuuden. Ei mikään vääryys häntä
Voi intoon nostaa. Toivehenne tiellä
Voi käydä toteen. Veljeni luo joutuun
Palatkaa, kiiruhtakaa katselmusta,
Väkeä johtakaa. Mun täytyy vaihtaa
Asetta, antaa miehelleni rukki.
Lähetti tuoss' on taattu; kohta saatte,
Jos eduksenne jotain uskallatte,
Armaalta tiedon. Kantakaatte tuota;
Vait! (Antaa hänelle muiston.)
Tänne pää! Jos tohtis muisku haastaa,
Niin tähtihin se miehuutesi nostais. --
Käsitä mua, elä hyvin!
EDMUND.
Sun aina kuolemaan!
GONERIL.
Oi, armain Gloster!
(Edmund lähtee.)
Mik' ero miehen välillä ja miehen!
Sinulla naisen lemmet on; mun ruumiin'
Anastaa narri.
OSWALD.
Kreivi saapuu, rouva!
(Albanian herttua tulee.)
GONERIL.
Ansaitsin ennen kuiskeen toki!
ALBANIAN HERTTUA.
Goneril,
Et tolmaa ansaitse, jot' ilman tupru
Puhaltaa silmiis! -- Sisuasi kammon:
Olento, joka syntyns' ylenkatsoo,
Ei itsellensä vankkaa pohjaa saa;
Se oksa, joka emäpuunsa nesteest'
Eroittuu pois, se väkisinkin kuivuu
Ja joutuu surman välikappaleeksi.
GONERIL.
Jo riittää! Tyhmä on se saarna!
ALBANIAN HERTTUA.
Pahalle pahaa äly on ja hyve;
Itseensä lika mieltyy vaan. Min teitte?
Min teitte, tiikerit te, eikä lapset?
Isänne, vanhan, kunnon miehen, jota
Pörröinen karhu kunnioittain nuolis,
Te teitte hulluks! Julmaa, luonnotonta!
Kuink' oiva veljeni voi sitä sietää,
Tuo mies, tuo prinssi, jota niin hän suosi?
Jos taivas koht' ei ilmi-enkeleitä
Tuon julman teon suistajiksi laita,
Niin seuraus on:
Ett' ihmiset ne syövät toisiansa
Kuin meren pedot.
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『Kuningas Lear』
William Shakespeare · 번역 Paavo Emil Cajander
154,215자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1913년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.