GLOSTER.
Sen uskon nyt. Vast'edes tuskan kärsin,
Siks kun se itse huutaa: "nyt jo riittää!"
Ja "kuole!" Olennon, jost' äsken puhuit,
Ma luulin ihmiseks; hän paholaista
Nimitti usein. Hän mun tuonne johti.
EDGAR.
Tyyn' ole vaan ja kärsi. -- Mut ken tuossa?
(Lear tulee metsäkukkasilla kummalliseksi koreiltuna.)
Ei koskaan terve järki haltijaansa
Noin koristele.
LEAR.
Ei, he eivät voi mua rahanlyönnistä ahdistaa: minä olen kuningas itse.
EDGAR.
Oi, näköä sydäntä kalvavaa!
LEAR.
Luonto voittaa tässä kohden taidon. -- Tuossa on pestirahanne! Tuo mies
tuossa pitelee joustaan kuin linnunpelätys. Pingoita, pingoita kyynärä
täyteen! Kas, kas! hiiri! Vait! vait! -- Tuo paistujuuston palanen on
siihen mainiota. -- Tuossa on rautakintaani; siitä ottelen
jättiläisenkin kanssa. -- Tapparat tänne! -- O, hyvin lennät,
lintuseni! -- Pilkkaan, pilkkaan! -- Hih. hei! -- Tunnussana!
EDGAR.
Makea meirami.
LEAR.
Eteenpäin mars!
GLOSTER.
Tuon äänen tunnen.
LEAR.
Haa! Goneril! -- Valkealla parralla! -- He liehakoivat ympärilläni kuin
koirat, ja sanoivat parrassani olleen valkeita karvoja, ennenkuin
siihen mustia tuli. "Niin" ja "ei" kaikkeen mitä sanoin. -- "Niin" ja
"ei" yhtä haavaa ei ole hyvää raamatun oppia. Kun sade mua kerran
kasteli ja tuuli kalisutti hampaitani; kun herranvoima ei käskystäni
vaiennut; silloin sain heistä selvän ja tulin heidän jäljillensä. Ei,
heidän sanoihinsa ei ole luottamista: he sanoivat minun voivan kaikkea.
Se on valhe: en voi mitään kuumeelleni.
GLOSTER.
Tuon äänen laadun hyvin muistan. Onko
Se kuningas?
LEAR.
Kuningas päästä jalkaan:
Kun katson, kas, niin vapisevat orjat!
Tuo mies mult' armon saa. Mik' oli tekos?
Aviorikos? -- Sin' et kuolla saa!
Aviorikoksesta kuolla? Ei!
Kas hottiset ja pikku kultasääsket
Tuoss' aivan edessäni huorii. Kasva,
Paritus! Glosteria huorilaps
Enemmän lempii kuin mua tyttäreni,
Vihityn hurstin alla siitetyt.
Hei, irstaus, työhön! Sotureit' on tarvis!
Kas tuossa tuota hempukkaa!
Näöstä luulis helman lumikylmäks:
Pyhyyttä teeskelee hän, päätään puistain,
Hekuman nimen kun vaan kuulee.
Mut hilleri ja suviin pantu tamma:
Himoissaan ei niin hillitön.
Alaspäin lanteista he kentaureit' on,
Vaikk' yläpuol' on vaimon.
Jumalat vyötäisiin vaan hallitsevat,
Kaikk' alapuolla perkeleen on omaa:
Siell' ompi horna, pimeys, rikki-alhot,
Mädätys, palo, haisu, kärvennys,
Hyi, hyi, hyi! Pah, pah! Hyvä rohtoherra,
Hajua rahtu kuvituksen höysteeksi
Kas, tuossa raha!
GLOSTER.
Oi, suudella mun suokaa tuota kättä!
LEAR.
Annas kun ensin pyyhin sitä: se tulee ruumiille.
GLOSTER.
Rikottu luonnon taideteos! Noin raukee
Maailma kaikki tyhjään! -- Lienkö tuttu?
LEAR.
Hyvin kyllä sinun silmäsi muistan. Vilkutko minuun? Tee pahintasi,
sokko Cupido; minussa et lempeä nosta. -- Lue tuo vaatimuskirje:
tarkkaapa käsialaa.
GLOSTER.
En näkis, vaikk' ois sanat auringoita.
EDGAR.
En huhuun luottaa tahtonut; nyt näen sen,
Ja sydän multa murtuu.
LEAR.
Lue!
GLOSTER.
Kuin? Näillä silmäkuopillako?
LEAR.
Ahaa! Onko laita semmoinen? Ei silmiä päässä! eikä rahaa kukkarossa?
Silmät raskaat ja kukkaro kevyt. Ja kuitenkin näet, miten mailmassa
käy.
GLOSTER.
Sen näen tuntemalla.
LEAR.
Mitä? Oletko hullu? Voi sitä nähdä, miten mailmassa käy, silmittäkin.
Katso korvillasi: katsos, kuinka tuo tuomari tuossa tuota tyhmää
varasta sortaa. Korvas auki nyt: paikan muutos ja -- pieni kiekaus!
Kuka on nyt tuomari, kuka varas? -- Oletko nähnyt lampurin koiran
kerjäläistä haukkuvan?
GLOSTER.
Kyll' olen, herra.
LEAR.
Ja se kurja raukka pakeni rakkia! Siinä saatat nähdä vallan ja voiman
suuren esikuvan: koiraakin virkatoimissaan totellaan.
Pidätä verikättäs, pyövel' lurjus!
Miks huoraa vitsot? Suomi omaa selkääs;
Himoitset häntä käyttää siihen, josta
Nyt häntä ruoskit. Konna hirttää varkaan.
Risoista pikkuviat hohtaa; puuhkat
Ja kaaput kaikki peittää. Kultaa synti,
Lain vankka peitsi siihen pirstaks särkyy;
Pue ryysyyn se, sen puhkoo kerin korsi.
Ei syntiä tee kenkään, ei, ei kenkään:
Lupani heill' on; usko pois se, veikko!
Ma kyllä tukin syyttäjältä suun.
Lasiset silmät osta, ja kuin muutkin
Katalat valtaviisaat, näkevinäs
Tok' ole, vaikk'et näe. -- Nyt, nyt, nyt, nyt,
Pois saappaat! -- Lujaan, lujemmin, -- kas niin!
EDGAR.
Mielettömyyttä, mieltä sekaisin!
Älyä hulluudessa!
LEAR.
Itkeä
Jos mua tahdot, silmät ota multa.
Sun hyvin tunnen: nimesi on Gloster.
Rohkaise mieltäs! Itkein tänne tultiin:
Jo' ensi hengenvedost' ulvoimme
Ja voivotimme. Saarnan pidän; huomaa!
GLOSTER.
Voi, tuskan päivää, voi!
LEAR.
Jo syntyissämme
Pamimme tuloamme tänne narrein
Isolle näyttämölle. -- Kelpo hattu! --
Älykäs sotajuoni huopakenkiin
Pukea hevosjoukko! Täytyy koittaa.
Vävyihin näin kun sitten varkain karkaan,
Niin silloin lyö ja tapa, lyö ja tapa!
(Muuan ritari tulee, palvelijoita mukana.)
RITARI.
Tääll' on hän. Kiinni hänet pankaa! -- Herra,
Parahin tyttärenne --
LEAR.
Pelastust' eikö? Vangiks? Haa! Voi mua!
Täys onnen narri! -- Kohdelkaa mua hyvin;
Ma lunnait' annan. Haavureita tuokaa:
Sain aivoihini iskun.
RITARI.
Kaikki saatte.
LEAR.
Apua eikö? Yksin aivan?
Oi, tää voi suolaks ihan miehen muuttaa
Ja silmät ruiskukannuiks, joilla syksyn
Pölyä kastellahan.
RITARI.
Hyvä herra, --
LEAR.
Jalona kuolen, niinkuin kaunis ylkä.
Mik' on? Iloinen olla tahdon. Pois te!
Kuningas olen; tietäkää se, herrat.
RITARI.
Täys kuningas: me teitä palvelemme.
LEAR.
Onhan sitte vielä elämisen toivoa. Jos mielitte senkin ottaa, niin
kyllä juosta saatte. Sa, sa, sa, sa!
(Lähtee juoksemaan, palvelijat perässä.)
RITARI.
Tuollaisna sääli kurjinta on raukkaa;
Kuningast' ylenmäärin! -- Tytär sull' on,
Mi luonnon siitä kirouksesta päästää,
Johonka toiset kaks sen saattaneet on.
EDGAR.
Terveeksi, herra!
RITARI.
Kost' jumala! Mitä?
EDGAR.
Alkaako tappelu jo, tiedättenkö?
RITARI.
Se tietty on ja varma; sen on kuullut,
Kell' ompi korvat kuulla.
EDGAR.
Suvaitkaatte:
Kuin lähellä on toinen sotajoukko?
RITARI.
Lähellä; lentäin kulkee se; voi kohta
Jo olla täällä.
EDGAR.
Kiitos! Muut' en pyydä.
RITARI.
Vaikk' eri syistä kuningatar tääll' on,
On joukkomme jo tiellä.
EDGAR.
Kiitos, herra!
(Ritari lähtee.)
GLOSTER.
Mult' ikihyvät luojat, henki viekää,
Ett'ei taas paha viettelis mua surmaan,
Ennenkuin te sen suvaitsette!
EDGAR.
Hyvin
Rukoiltu, isä!
GLOSTER.
Mut ken oletten?
EDGAR.
Mies kurja, kohtalonsa nöyräks lyömä,
Ja kovain murheen koitoksien kautta
Säälillen tullut herkäks. Käsi mulle!
Tyyssijan teille hankin.
GLOSTER.
Hellin kiitos!
Taivasten siunaus ja armo runsas
Sen palkitkoon!
(Oswald tulee.)
OSWALD.
Nyt palkan saan! Nyt kelpaa!
Tuo pääsi silmitön on onnen portaaks
Minulle luotu. -- Vanha ilki-konna,
Eroas joutuun mieti! -- Maall' on miekka,
Jok' etsii surmaas.
GLOSTER.
Kättäs armeliasta --
Nyt käytä niinkuin mies! --
(Edgar astuu väliin.)
OSWALD.
Haa! pöyhkä moukka!
Suojaatko julkipetturia? Pois!
Tai muuten hänen kohtalonsa rutto
Sinuunkin tarttuu. Laske hänet irti!
EDGAR.
En maar laskekkan! kyll täst viäl tule toinen peli.
OSWALD.
Lasketko, orja, taikka surmas saat!
EDGAR.
Herra hyvä, korjakka' konttin ja jättäkkä' muit ihmissi raohan! Jos
levi kita olis saan' minust hengen hakatuks, niin kyll se maar olis
menn' ennen nelitoist päivä. Älkkä' pistäk itten liian liki vanhha
äijä! Pysykkä' vaan alallan, sen minä kattoisin teill parhaks, sill
muuton taatusten tulett koettamahan, kump on vahvemp, teiän kali
pahaseng vai minun köppin. Minä en surkele suinkkan minä.
OSWALD.
Pois, ryötys!
EDGAR.
Kyllä minä teiän hamppaitan kalistelen, pistäkkä' tänn vaan! Minä en
pelkkä' teiän kommerkonttejan.
(He taistelevat, ja Edgar paiskaa hänet maahan.)
OSWALD.
Mun tapoit, orja. -- Kukkaroni ota.
Jos rauhaa toivot, hautaa minut, lurjus,
Ja kirjeet, jotka taskussan' on, anna
Lord Edmund Glosterille; Englannin
Hän leiriss on. -- Voi, liian varhain kuolen!
(Kuolee.)
EDGAR.
Sun hyvin tunnen, nöyräselkä konna;
Emäntäs paheita niin palvelit sa,
Kuin häijyys suinkin toivoo.
GLOSTER.
Kuoliko hän?
EDGAR.
Levätkää, isä: istukaatte tuohon! --
Nyt taskus näytä: kirje, josta kerroit,
Voi hyödyks olla. -- Hän on kuollut; sääli,
Ett' olen minä surmamies! -- Kas tässä!
Sallitko, vaha? Ethän soimaa, siveys?
Vihollisemme mielen nähdäksemme
Avaamme rinnan; kirjett' eikö siis!
(Lukee) "Muistakaa molemminpuoliset valamme. Monta on tilaisuutta
teillä saada hänet hengiltä; jos vaan ei tahtoa puutu, on aikaa ja
paikkoja runsaasti tarjona. Jos hän voittajana palajaa, ei auta mikään:
silloin olen minä vankina ja hänen vuoteensa minun vankityrmäni. Sen
tympeästä tunkasta pelastakaa minut, ja vaivastanne astukaa hänen
sijaansa. Teidän (vaimonne, tahtoisin sanoa) uskollinen palvelijanne
Goneril."
Oi, kuink' on naisen himo määrää vailla!
Yrittää hengilt' ottaa kunnon miestään
Saadakseen -- veljeni! -- Ma santaan tuohon
Sun kuoppaan, murhallisen irstaisuuden
Pyhyytön viesti! Ja kun aika täyttyy,
Niin kuolon pauloiss' olleen herttuan eteen
Tuon kurjan kirjeen vien. Hän mielistyy,
Kun kuulla saa, mik' oli surmas syy.
(Edgar raastaa ruumiin ulos.)
GLOSTER.
Lear hulluna! Kuin jäykkä mull' on mieli,
Kun pystyss' seison, vaikka selvään tunnen
Tuskaini painon! Paremp' olla hullu
Erillään huolist' aatos silloin oisi,
Ja kuvitusten houreiss' itseänsä!
Ei tuskat tajuaisi.
(Edgar palajan. Rummutusta kuuluu etäältä.)
EDGAR.
Käsi mulle!
On niin kuin kuuluis kaukaa rummunlyönti.
Pois, isä! Ystävän ma teille hankin.
(Lähtevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Teltta ranskalaisten leirissä.
(Cordelia, Kent, lääkäri ja muuan ritari tulevat.)
CORDELIA.
Sa kelpo Kent, kuink' elämällä, työllä
Hyvyytes palkitseisin? Elämäni;
On liian lyhyt, mitat kaikki pienet.
KENTIN KREIVI.
Oi, rouva, tunnustus on runsain palkka.
Se, minkä kerroin, täytt' on totta kaikki,
Ei päälle eikä vaille.
CORDELIA.
Vaattees muuta;
Pukusi mieleen tuo nuo synkät ajat;
Oi, pois se heitä!
KENTIN KREIVI.
Anteeks, hyvä rouva;
Nyt tunnetuks jos tulen, raukee tuuma.
Ma soisin ett'etten mua tuntis, kunnes
Sen hyväks näemme, minä sekä aika.
CORDELIA.
No, hyvä herra, olkoon sitten niin.
(Lääkärille.) Kuink' ompi kuninkaan?
LÄÄKÄRI.
Hän yhä nukkuu.
CORDELIA.
Oi, hyvät jumalat, te ehjäks tehkää
Rikotun mielen suuret säröt nuo!
Soinnuttakaa tuon lapsestuneen isän
Särisevät ja soinnuttomat aistit!
LÄÄKÄRI.
Suvaitsetteko, että herätämme
Kuninkaan nyt? Hän on jo kauan maannut.
CORDELIA.
Seuratkaa taitoanne vaan ja tehkää
Min parhaaks näätte. Onko vaatteissaan hän?
(Palvelijat kantavat Learin sisään nojatuolissa.)
RITARI.
On, rouva: kun hän sikeimmällään nukkui,
Puimme uudet vaatteet hänen ylleen.
LÄÄKÄRI.
Läsn' olkate, kun hänet herätämme;
Ma kyllin tyyneks hänet luulen.
CORDELIA.
Hyvä!
LÄÄKÄRI.
Lähemmäks tulkaa, pyydän. -- Soitto soimaan!
CORDELIA.
Oi, isä kallis! Kostutus, nyt rohtos
Huuliini kiinnä: lääkitköön tuo muisku
Ne tuimat haavat, joita siskot löivät
Sun kunnon päähäs!
KENTIN KREIVI.
Kuinka lämmin, hellä!
CORDELIA.
Vaikk' et sa heille isä oiskaan, säälin
Jo lumihapses vaatis. Nuoko kasvot
Vois myrskysäätä vastustaa, ja kestää
Pauhaavan ukkos-ilman hirmuisuutta?
Kun nopeaan ja ristiin rastiin julmaa
Lyö tulta? vahdiss' olla (surman suussa!)
Ja päässä kypäri noin hienoinen?
Vihollis-koirakin, vaikk' ois mua purrut,
Sais moisna yönä liedelläni paikan.
Ja sinun, isä-parka, maata täytyi
Sikojen, ryöväritten keskellä
Lyhyillä, nihkeill' oljilla? Voi sentään!
On ihme, ett'ei henkes, järkes, kaikki
Kerrassaan mennyt! -- Puhukaa, hän herää.
LÄÄKÄRI.
Se sopivint' on teille, rouva hyvä.
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『Kuningas Lear』
William Shakespeare · 번역 Paavo Emil Cajander
154,215자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1913년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.