STORYDON
← 고전 원문 폴더

📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크

『Kuningas Lear』

William Shakespeare · 번역 Paavo Emil Cajander

154,215자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1913년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처

내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.

GLOSTER. Sen uskon nyt. Vast'edes tuskan kärsin, Siks kun se itse huutaa: "nyt jo riittää!" Ja "kuole!" Olennon, jost' äsken puhuit, Ma luulin ihmiseks; hän paholaista Nimitti usein. Hän mun tuonne johti. EDGAR. Tyyn' ole vaan ja kärsi. -- Mut ken tuossa? (Lear tulee metsäkukkasilla kummalliseksi koreiltuna.) Ei koskaan terve järki haltijaansa Noin koristele. LEAR. Ei, he eivät voi mua rahanlyönnistä ahdistaa: minä olen kuningas itse. EDGAR. Oi, näköä sydäntä kalvavaa! LEAR. Luonto voittaa tässä kohden taidon. -- Tuossa on pestirahanne! Tuo mies tuossa pitelee joustaan kuin linnunpelätys. Pingoita, pingoita kyynärä täyteen! Kas, kas! hiiri! Vait! vait! -- Tuo paistujuuston palanen on siihen mainiota. -- Tuossa on rautakintaani; siitä ottelen jättiläisenkin kanssa. -- Tapparat tänne! -- O, hyvin lennät, lintuseni! -- Pilkkaan, pilkkaan! -- Hih. hei! -- Tunnussana! EDGAR. Makea meirami. LEAR. Eteenpäin mars! GLOSTER. Tuon äänen tunnen. LEAR. Haa! Goneril! -- Valkealla parralla! -- He liehakoivat ympärilläni kuin koirat, ja sanoivat parrassani olleen valkeita karvoja, ennenkuin siihen mustia tuli. "Niin" ja "ei" kaikkeen mitä sanoin. -- "Niin" ja "ei" yhtä haavaa ei ole hyvää raamatun oppia. Kun sade mua kerran kasteli ja tuuli kalisutti hampaitani; kun herranvoima ei käskystäni vaiennut; silloin sain heistä selvän ja tulin heidän jäljillensä. Ei, heidän sanoihinsa ei ole luottamista: he sanoivat minun voivan kaikkea. Se on valhe: en voi mitään kuumeelleni. GLOSTER. Tuon äänen laadun hyvin muistan. Onko Se kuningas? LEAR. Kuningas päästä jalkaan: Kun katson, kas, niin vapisevat orjat! Tuo mies mult' armon saa. Mik' oli tekos? Aviorikos? -- Sin' et kuolla saa! Aviorikoksesta kuolla? Ei! Kas hottiset ja pikku kultasääsket Tuoss' aivan edessäni huorii. Kasva, Paritus! Glosteria huorilaps Enemmän lempii kuin mua tyttäreni, Vihityn hurstin alla siitetyt. Hei, irstaus, työhön! Sotureit' on tarvis! Kas tuossa tuota hempukkaa! Näöstä luulis helman lumikylmäks: Pyhyyttä teeskelee hän, päätään puistain, Hekuman nimen kun vaan kuulee. Mut hilleri ja suviin pantu tamma: Himoissaan ei niin hillitön. Alaspäin lanteista he kentaureit' on, Vaikk' yläpuol' on vaimon. Jumalat vyötäisiin vaan hallitsevat, Kaikk' alapuolla perkeleen on omaa: Siell' ompi horna, pimeys, rikki-alhot, Mädätys, palo, haisu, kärvennys, Hyi, hyi, hyi! Pah, pah! Hyvä rohtoherra, Hajua rahtu kuvituksen höysteeksi Kas, tuossa raha! GLOSTER. Oi, suudella mun suokaa tuota kättä! LEAR. Annas kun ensin pyyhin sitä: se tulee ruumiille. GLOSTER. Rikottu luonnon taideteos! Noin raukee Maailma kaikki tyhjään! -- Lienkö tuttu? LEAR. Hyvin kyllä sinun silmäsi muistan. Vilkutko minuun? Tee pahintasi, sokko Cupido; minussa et lempeä nosta. -- Lue tuo vaatimuskirje: tarkkaapa käsialaa. GLOSTER. En näkis, vaikk' ois sanat auringoita. EDGAR. En huhuun luottaa tahtonut; nyt näen sen, Ja sydän multa murtuu. LEAR. Lue! GLOSTER. Kuin? Näillä silmäkuopillako? LEAR. Ahaa! Onko laita semmoinen? Ei silmiä päässä! eikä rahaa kukkarossa? Silmät raskaat ja kukkaro kevyt. Ja kuitenkin näet, miten mailmassa käy. GLOSTER. Sen näen tuntemalla. LEAR. Mitä? Oletko hullu? Voi sitä nähdä, miten mailmassa käy, silmittäkin. Katso korvillasi: katsos, kuinka tuo tuomari tuossa tuota tyhmää varasta sortaa. Korvas auki nyt: paikan muutos ja -- pieni kiekaus! Kuka on nyt tuomari, kuka varas? -- Oletko nähnyt lampurin koiran kerjäläistä haukkuvan? GLOSTER. Kyll' olen, herra. LEAR. Ja se kurja raukka pakeni rakkia! Siinä saatat nähdä vallan ja voiman suuren esikuvan: koiraakin virkatoimissaan totellaan. Pidätä verikättäs, pyövel' lurjus! Miks huoraa vitsot? Suomi omaa selkääs; Himoitset häntä käyttää siihen, josta Nyt häntä ruoskit. Konna hirttää varkaan. Risoista pikkuviat hohtaa; puuhkat Ja kaaput kaikki peittää. Kultaa synti, Lain vankka peitsi siihen pirstaks särkyy; Pue ryysyyn se, sen puhkoo kerin korsi. Ei syntiä tee kenkään, ei, ei kenkään: Lupani heill' on; usko pois se, veikko! Ma kyllä tukin syyttäjältä suun. Lasiset silmät osta, ja kuin muutkin Katalat valtaviisaat, näkevinäs Tok' ole, vaikk'et näe. -- Nyt, nyt, nyt, nyt, Pois saappaat! -- Lujaan, lujemmin, -- kas niin! EDGAR. Mielettömyyttä, mieltä sekaisin! Älyä hulluudessa! LEAR. Itkeä Jos mua tahdot, silmät ota multa. Sun hyvin tunnen: nimesi on Gloster. Rohkaise mieltäs! Itkein tänne tultiin: Jo' ensi hengenvedost' ulvoimme Ja voivotimme. Saarnan pidän; huomaa! GLOSTER. Voi, tuskan päivää, voi! LEAR. Jo syntyissämme Pamimme tuloamme tänne narrein Isolle näyttämölle. -- Kelpo hattu! -- Älykäs sotajuoni huopakenkiin Pukea hevosjoukko! Täytyy koittaa. Vävyihin näin kun sitten varkain karkaan, Niin silloin lyö ja tapa, lyö ja tapa! (Muuan ritari tulee, palvelijoita mukana.) RITARI. Tääll' on hän. Kiinni hänet pankaa! -- Herra, Parahin tyttärenne -- LEAR. Pelastust' eikö? Vangiks? Haa! Voi mua! Täys onnen narri! -- Kohdelkaa mua hyvin; Ma lunnait' annan. Haavureita tuokaa: Sain aivoihini iskun. RITARI. Kaikki saatte. LEAR. Apua eikö? Yksin aivan? Oi, tää voi suolaks ihan miehen muuttaa Ja silmät ruiskukannuiks, joilla syksyn Pölyä kastellahan. RITARI. Hyvä herra, -- LEAR. Jalona kuolen, niinkuin kaunis ylkä. Mik' on? Iloinen olla tahdon. Pois te! Kuningas olen; tietäkää se, herrat. RITARI. Täys kuningas: me teitä palvelemme. LEAR. Onhan sitte vielä elämisen toivoa. Jos mielitte senkin ottaa, niin kyllä juosta saatte. Sa, sa, sa, sa! (Lähtee juoksemaan, palvelijat perässä.) RITARI. Tuollaisna sääli kurjinta on raukkaa; Kuningast' ylenmäärin! -- Tytär sull' on, Mi luonnon siitä kirouksesta päästää, Johonka toiset kaks sen saattaneet on. EDGAR. Terveeksi, herra! RITARI. Kost' jumala! Mitä? EDGAR. Alkaako tappelu jo, tiedättenkö? RITARI. Se tietty on ja varma; sen on kuullut, Kell' ompi korvat kuulla. EDGAR. Suvaitkaatte: Kuin lähellä on toinen sotajoukko? RITARI. Lähellä; lentäin kulkee se; voi kohta Jo olla täällä. EDGAR. Kiitos! Muut' en pyydä. RITARI. Vaikk' eri syistä kuningatar tääll' on, On joukkomme jo tiellä. EDGAR. Kiitos, herra! (Ritari lähtee.) GLOSTER. Mult' ikihyvät luojat, henki viekää, Ett'ei taas paha viettelis mua surmaan, Ennenkuin te sen suvaitsette! EDGAR. Hyvin Rukoiltu, isä! GLOSTER. Mut ken oletten? EDGAR. Mies kurja, kohtalonsa nöyräks lyömä, Ja kovain murheen koitoksien kautta Säälillen tullut herkäks. Käsi mulle! Tyyssijan teille hankin. GLOSTER. Hellin kiitos! Taivasten siunaus ja armo runsas Sen palkitkoon! (Oswald tulee.) OSWALD. Nyt palkan saan! Nyt kelpaa! Tuo pääsi silmitön on onnen portaaks Minulle luotu. -- Vanha ilki-konna, Eroas joutuun mieti! -- Maall' on miekka, Jok' etsii surmaas. GLOSTER. Kättäs armeliasta -- Nyt käytä niinkuin mies! -- (Edgar astuu väliin.) OSWALD. Haa! pöyhkä moukka! Suojaatko julkipetturia? Pois! Tai muuten hänen kohtalonsa rutto Sinuunkin tarttuu. Laske hänet irti! EDGAR. En maar laskekkan! kyll täst viäl tule toinen peli. OSWALD. Lasketko, orja, taikka surmas saat! EDGAR. Herra hyvä, korjakka' konttin ja jättäkkä' muit ihmissi raohan! Jos levi kita olis saan' minust hengen hakatuks, niin kyll se maar olis menn' ennen nelitoist päivä. Älkkä' pistäk itten liian liki vanhha äijä! Pysykkä' vaan alallan, sen minä kattoisin teill parhaks, sill muuton taatusten tulett koettamahan, kump on vahvemp, teiän kali pahaseng vai minun köppin. Minä en surkele suinkkan minä. OSWALD. Pois, ryötys! EDGAR. Kyllä minä teiän hamppaitan kalistelen, pistäkkä' tänn vaan! Minä en pelkkä' teiän kommerkonttejan. (He taistelevat, ja Edgar paiskaa hänet maahan.) OSWALD. Mun tapoit, orja. -- Kukkaroni ota. Jos rauhaa toivot, hautaa minut, lurjus, Ja kirjeet, jotka taskussan' on, anna Lord Edmund Glosterille; Englannin Hän leiriss on. -- Voi, liian varhain kuolen! (Kuolee.) EDGAR. Sun hyvin tunnen, nöyräselkä konna; Emäntäs paheita niin palvelit sa, Kuin häijyys suinkin toivoo. GLOSTER. Kuoliko hän? EDGAR. Levätkää, isä: istukaatte tuohon! -- Nyt taskus näytä: kirje, josta kerroit, Voi hyödyks olla. -- Hän on kuollut; sääli, Ett' olen minä surmamies! -- Kas tässä! Sallitko, vaha? Ethän soimaa, siveys? Vihollisemme mielen nähdäksemme Avaamme rinnan; kirjett' eikö siis! (Lukee) "Muistakaa molemminpuoliset valamme. Monta on tilaisuutta teillä saada hänet hengiltä; jos vaan ei tahtoa puutu, on aikaa ja paikkoja runsaasti tarjona. Jos hän voittajana palajaa, ei auta mikään: silloin olen minä vankina ja hänen vuoteensa minun vankityrmäni. Sen tympeästä tunkasta pelastakaa minut, ja vaivastanne astukaa hänen sijaansa. Teidän (vaimonne, tahtoisin sanoa) uskollinen palvelijanne Goneril." Oi, kuink' on naisen himo määrää vailla! Yrittää hengilt' ottaa kunnon miestään Saadakseen -- veljeni! -- Ma santaan tuohon Sun kuoppaan, murhallisen irstaisuuden Pyhyytön viesti! Ja kun aika täyttyy, Niin kuolon pauloiss' olleen herttuan eteen Tuon kurjan kirjeen vien. Hän mielistyy, Kun kuulla saa, mik' oli surmas syy. (Edgar raastaa ruumiin ulos.) GLOSTER. Lear hulluna! Kuin jäykkä mull' on mieli, Kun pystyss' seison, vaikka selvään tunnen Tuskaini painon! Paremp' olla hullu Erillään huolist' aatos silloin oisi, Ja kuvitusten houreiss' itseänsä! Ei tuskat tajuaisi. (Edgar palajan. Rummutusta kuuluu etäältä.) EDGAR. Käsi mulle! On niin kuin kuuluis kaukaa rummunlyönti. Pois, isä! Ystävän ma teille hankin. (Lähtevät.) Seitsemäs kohtaus. Teltta ranskalaisten leirissä. (Cordelia, Kent, lääkäri ja muuan ritari tulevat.) CORDELIA. Sa kelpo Kent, kuink' elämällä, työllä Hyvyytes palkitseisin? Elämäni; On liian lyhyt, mitat kaikki pienet. KENTIN KREIVI. Oi, rouva, tunnustus on runsain palkka. Se, minkä kerroin, täytt' on totta kaikki, Ei päälle eikä vaille. CORDELIA. Vaattees muuta; Pukusi mieleen tuo nuo synkät ajat; Oi, pois se heitä! KENTIN KREIVI. Anteeks, hyvä rouva; Nyt tunnetuks jos tulen, raukee tuuma. Ma soisin ett'etten mua tuntis, kunnes Sen hyväks näemme, minä sekä aika. CORDELIA. No, hyvä herra, olkoon sitten niin. (Lääkärille.) Kuink' ompi kuninkaan? LÄÄKÄRI. Hän yhä nukkuu. CORDELIA. Oi, hyvät jumalat, te ehjäks tehkää Rikotun mielen suuret säröt nuo! Soinnuttakaa tuon lapsestuneen isän Särisevät ja soinnuttomat aistit! LÄÄKÄRI. Suvaitsetteko, että herätämme Kuninkaan nyt? Hän on jo kauan maannut. CORDELIA. Seuratkaa taitoanne vaan ja tehkää Min parhaaks näätte. Onko vaatteissaan hän? (Palvelijat kantavat Learin sisään nojatuolissa.) RITARI. On, rouva: kun hän sikeimmällään nukkui, Puimme uudet vaatteet hänen ylleen. LÄÄKÄRI. Läsn' olkate, kun hänet herätämme; Ma kyllin tyyneks hänet luulen. CORDELIA. Hyvä! LÄÄKÄRI. Lähemmäks tulkaa, pyydän. -- Soitto soimaan! CORDELIA. Oi, isä kallis! Kostutus, nyt rohtos Huuliini kiinnä: lääkitköön tuo muisku Ne tuimat haavat, joita siskot löivät Sun kunnon päähäs! KENTIN KREIVI. Kuinka lämmin, hellä! CORDELIA. Vaikk' et sa heille isä oiskaan, säälin Jo lumihapses vaatis. Nuoko kasvot Vois myrskysäätä vastustaa, ja kestää Pauhaavan ukkos-ilman hirmuisuutta? Kun nopeaan ja ristiin rastiin julmaa Lyö tulta? vahdiss' olla (surman suussa!) Ja päässä kypäri noin hienoinen? Vihollis-koirakin, vaikk' ois mua purrut, Sais moisna yönä liedelläni paikan. Ja sinun, isä-parka, maata täytyi Sikojen, ryöväritten keskellä Lyhyillä, nihkeill' oljilla? Voi sentään! On ihme, ett'ei henkes, järkes, kaikki Kerrassaan mennyt! -- Puhukaa, hän herää. LÄÄKÄRI. Se sopivint' on teille, rouva hyvä.