KENTIN KREIVI.
Mylord, kun kotiin heille
Kirjeenne vein, ja ennen kuin viel' ehdin
Sijalta nousta, johon nöyryydessä
Ma polvistuin, tul' airut, puolin hengin,
Hiestä höyryvänä, läähötellen
Goneril-emännältään terveisiä,
Ja lomaa suomatt' antoi kirjeen, joka
Het' auaistiin. Sen luettua oiti
Kokoillaan huovit, ratsahille käydään,
Mua seuraamahan käsketään ja vastint'
Odottamahan; kylmän saan ma katseen.
Tääll' airuen nyt näin tuon toisen, joka
Myrkytti multa tervetuliaiset,
(Sen saman miehen, joka teitä taannoin
Niin julkeasti loukkas), minuss' oli
Miest' enemmän kuin mieltä, miekan vedin,
Parullaan väen herätti se raukka.
Tuon synnin poikanne ja tyttärenne
Katsoivat moista pilkkaa ansainneeksi.
NARRI.
Ei ole talvi vielä mennyt, koska metsähanhet tuota suuntaa lentävät.
Jos ryysyt isän yll' on,
Hänt' oma laps ei nää;
Mut kultia jos kyll' on,
Niin kyll' on kiltti tää.
On aika portto onni tuo:
Ei mitään köyhällen se suo.
Mutta kuitenkin sua tyttäresi sen verran huolittavat, kuin suinkin
vuodessa siedät.
LEAR.
Oi, kuinka sydämeen tuo vainos nousee!
Pois sinä! kapuava vaiva, alas!
Sun sijas alhaall' on. -- Miss' on se tytär?
KENTIN KREIVI.
Sisällä kreivin luona.
LEAR.
Tänne jääkää;
(Menee.)
Mua älkää seuratko.
RITARI.
Muut' etkö tehnyt,
Kuin mitä äsken tässä kerroit?
KENTIN KREIVI.
En. --
Miks tulee kuningas niin pienin joukoin?
NARRI.
Jos olisit siitä kysymyksestä jalkapuuhun joutunut, olisi se ollut
hyvin ansaittua.
KENTIN KREIVI.
Miksi niin, narri?
NARRI.
Sinä olisit pantava muurahaisen kouluun oppiaksesi, ett'ei talvella
tehdä työtä. Ne, jotka nokkaansa seuraavat, kulkevat silmät auki,
paitsi sokeat; eikä ole yhtä nokkaa kahdessakymmenessä, joka ei
haisevata haistaisi. Hellitä, kun suuri pyörä alas mäkeä vierii, muuten
taitat niskasi, jos muassa seuraat; vaan kun suuri pyörä ylös mäkeä
kulkee, hinkaa silloin perässä. Jos viisas mies sulle paremman neuvon
antaa, niin anna mulle takaisin omani; en soisi, että muut kuin konnat
sitä noudattaisivat, kun narri sen antaa.
Se, ken vaan muodoks palvelee
Ja katsoo hyötyhyn,
Kun sade kohtaa, pakenee,
Sun jättää myrskyhyn.
Ma jään, ei lähde narri tää;
Te, viisaat, juoskaa pois;
Näin narriks, konnat, pyrkikää:
Ei konnaks narrist' ois.
KENTIN KREIVI.
Missä tuon olet oppinut, narri?
NARRI.
En jalkapuussa, narri.
(Lear palajaa Glosterin seurassa.)
LEAR.
Mua puheilleen ei? Sairaat? Väsyneet?
Yön kaiken matkall' olleet? Pelkkää juonta!
Parempi vastaus hanki.
GLOSTER.
Armas herra,
Tiedätten, kuink' on herttuan luonne kiivas,
Kuin luja häll' on, taipumaton mieli.
LEAR.
Haa! Kosto, rutto, surma, tuho tulkoon!
Kiivasko? Kuinka? Gloster, Gloster, tahdon
Cornwallia vaimoinensa puhutella.
GLOSTER.
Sanonut sen ma olen heille, herra.
LEAR.
Sanonut sen! Mua ymmärrätkö, mies?
GLOSTER.
Kyll' ymmärrän.
LEAR.
Kuningas Cornwallia
Tavata tahtoo; tytärt' isä hellä
Tavata tahtoo, kuulemista vaatii.
Sanoitko senkin? Vereni, henkeni! --
Kiivasko? Herttua kiivas? -- Sano hälle, että --
Ei, vielä ei: -- kenties hän ei voi hyvin.
Lyö sairas laimin paljon, mihin terve
On velkapää. Me emme ole vapaat,
Kun luonto, sorrettuna, vaatii sielun
Osakkaaks ruumiin tuskiin. Malttaa tahdon;
Vihoissan' olen omaan tuimuuteeni,
Kun raihnaan, oikullisen sairaan luulin
Terveeksi mieheks. -- Hitto, surma olkoon!
Miks istuu tämä tässä? Näyttää että
Tuo herttuan ja tyttäreni muutto
Vaan kavaluutt' on. Irti mieheni!
Käy, herttualle vaimoineen tee tiedoks,
Ett' oiti heitä puhutella tahdon;
Heit' ulos käske mua kuulemaan,
Tai muuten heidän oveansa jyskin,
Siks että kuuluu: "Nuku kuolon unta!"
GLOSTER.
Välinne kaiken hyväks soisin.
(Lähtee.)
LEAR.
Voi mua!
Sydämeni, se kuinka nousee! -- alas!
NARRI.
Huuda, setä, sille niinkuin kokki ankeriaisille, kun ne elävinä
piirakkaan pisti. Hän näet noputti niitä tikulla pääkalloon, huutaen:
"alas, te veitikat, alas!" Hänen veljensä se oli, joka pelkästä
hyväntahtoisuudesta voiteli voilla hevosensa heinät.
(Cornwall, Regan, Gloster ja palvelijoita tulee)
LEAR.
Huomenta teille!
CORNWALLIN HERTTUA.
Terve, jalo herra!
(Kent päästetään jalkapuusta.)
REGAN.
Iloista nähdä teidän korkeuttanne.
LEAR.
Sen uskon, Regan, sinusta; syyn tiedän,
Miks uskon sen: iloinen jos et oisi,
Eroni äitis haudast' ottaisin ma,
Siks ett' aviorikkojan se kätkee. --
(Kentille.) Oletko vapaa? Siitä toiste. -- Huono
Sun siskos, rakas Regan, on. Oi, Regan,
Hän kiittämättömyyden kalvavan
Kuin korppikotkan kytkenyt on tuohon. --
(Osoittaa sydäntänsä.)
Puhua tuskin voin ma -- sin' et usko,
Kuin valtaa hänet turmelus -- oi, Regan!
REGAN.
Ma pyydän, malttukaatte. Toivon että
Vähemmän tehtävästänsä hän poikkee,
Kuin arvostella voitte te.
LEAR.
Haa! Mitä?
REGAN.
En luule, että velvollisuuttansa
Vähääkään laiminlyö hän. Jos hän ehkä
Väkenne hurjuutt' esti, oli hällä
Niin hyvä syy ja tarkoitus niin oiva,
Ett' ei hän suinkaan nuhteit' ansaitse.
LEAR.
Kirottu hän!
REGAN.
Olette, herra, vanha;
Ja valtarajans' äärimmällä partaall'
On luonto teissä. Johdoks teille tarpeen
On äly, joka huomaa kohtanne
Paremmin kuin te itse. Siis, ma pyydän,
Palatkaa siskon luo ja vääryytenne
Tunnustakaa.
LEAR.
Hält' anteeks pyytäisinkö?
No katso siis, kuink' isällen se sopii:
"Ma myönnän, rakas laps, ett' olen vanha;
On puutteess' ukko; polvillani kerjään. (Polvistuu.)
Suo mulle ruokaa, vaatetta ja vuode."
REGAN.
Heretkää, herra; tuo on rumaa pilkkaa.
Palatkaa siskon luo.
LEAR (nousten).
En koskaan, Regan.
Vähentänyt hän joukkoni on puoleks;
Tylysti katsellut mua; kielellänsä
Sydämeen pistänyt kuin käärme. -- Taivaan
Kaikk' kostonnuolet iskeköhöt päähän
Sen kiittämättömän. Sa, rutto-ilma,
Sen nuoret luut tee rammaks!
CORNWALLIN HERTTUA.
Hyi, hyi, herra!
LEAR.
Nopea leimaus, ilkkuiset sen silmät
Valollas huikaa! Raiskatkaa sen kauneus,
Te kuuman päivän sikiöt, suon usmat,
Ja lamatkaa sen korskan ylpeys.
REGAN.
Hyväinen taivas! Samaa mullenkin
Kai toivotte, kun paha pää saa vallan.
LEAR.
En, Regan, sua en sadattele koskaan.
Kovuuteen ei sun hellä luontos taivu.
Tulinen häll' on katse; sun vaan lientää,
Ei lainkaan polta. Sinä multa hauskuutt'
Et kadehdi, supista seuruuttani,
Pikaista sanaa suo, vie leipää suusta,
Ja telje oveas, kun sisään tahdon.
Paremmin sinä luonnon siteet tunnet
Ja lapsen tehtävät ja mitä muuten
Kiitollisuus ja kunnioitus vaatii.
Et puolta valtakuntaa unhottanna,
Jonk' annoin sulle.
REGAN.
Asiahan, herra.
LEAR.
Ken jalkapuuhun löi mun miehen'?
(Torventoitaus kuulun.)
CORNWALLIN HERTTUA.
Torvi?
REGAN.
Haa! varmaan siskoni; hän kirjoitti
Tulevans' oiti. --
(Oswald tulee.)
Onko rouvas tullut?
LEAR.
Tuon orjan pöyhkeys vaivaton on laina
Ja herrans' armon oikuista se riippuu. --
Pois silmistäni, konna!
CORNWALLIN HERTTUA.
Mitä, herra?
LEAR.
Ken kiinni pani mieheni? Sa, Regan,
Siit' et kai tiennyt. --
(Goneril tulee.)
Mitä! Taivaan vallat,
Oi, jos te vanhaa miestä rakastatte,
Jos nöyryytt' armas valtikkanne käskee,
Jos itse vanhat oletten, niin merkki
Nyt antakaa ja puolelleni tulkaa! --
(Gonerilille.) Sä tätä partaa julkenetko nähdä? --
Oi, Regan, kätellä sa voitko häntä?
GONERIL.
Miks ei? Mit' olen rikkonut? Ei kaikki
Rikosta, jota heikkopäät ja hupsut
Siks sanoo.
LEAR.
Sydän, liiaks olet vahva!
Sa vielä kestät! -- Ken on tehnyt tuon?
CORNWALLIN HERTTUA.
Sen minä tein; hän käytöksestään juur' ei
Parempaa ansainnut.
LEAR.
Te! Tekö?
REGAN.
Isä,
Oletten heikko, myöntäkää se suoraan.
Palatkaa siskon luo ja kuukaus täyteen
Siell' asukaa ja puolen joukon kanssa,
Ja tulkaa sitten meille. Poiss' nyt olen,
Eik' ole tarpeeks varojakaan mulla
Teit' elättää.
LEAR.
Tuon luokse palaisinko?
Ja puolet seurueestan' eroittaisin?
Ei, ennen kaikki suojat kiellän pois
Ja vainoon vaadin kaikki ilmain vallat,
Toverinani hyypiä ja hukka. --
On kova vieras puute! -- Tuonko luo?
Ei, ennen tuittupäisen Ranskan herran,
Tuon osattoman kuopukseni yljän,
Jaloissa asemiehen muonaa kerjään
Katalan hengen piteeks. -- Tuonko luo?
Mua ennen käske orjaksi ja juhdaks
Herjalle tuolle.
(Osoittaa Oswaldia.)
GONERIL.
Niinkuin suvaitsette.
LEAR.
Ma pyydän, tytär, älä tee mua hulluks.
En, laps, sua häiri; hyvästi! Me emme
Näe enää, emme kohtaa toisiamme.
Mut vertani, lihaani, lapseni
Tok' olet. Et, vaan lihassani tauti,
Jok' omakseni tunnustaa mun täytyy;
Äkämä, kuisma olet, pöhöpaise
Pahassa veressäin. -- Vaan miks sua parjaan!
Itsestään kosto tulkoon, min' en käske;
En pauannetta iskemähän pyydä;
Zeus-tuomarille en sun päälles kanna.
Kun aik' on, parannu; jos voit, niin käänny;
Mä kyllä maltan: Regan luokseen ottaa
Mun ja mun sata miestäni.
REGAN.
Ei niinkään:
En teitä varronnut, ja työläs teit' on
Nyt ottaa vastaan. Siskoani kuulkaa.
Ken järjin, nähkääs, kiihkoanne katsoo,
Havaitsee vanhaks teidät, siis, -- mut hän se
Tekonsa tietää.
LEAR.
Tuoko kiltin kieltä?
REGAN.
On kylläkin. Viiskymment' asemiestä?
Se eikö riitä? Miksi enempää?
Miks sitäkään? Te kuluj' ajatelkaa
Ja vaaraa: kuinka yhteen taloon sopis
Niin paljon kansaa, kahden johdon alla?
Se vaikeat' on, milt'ei mahdotonta.
GONERIL.
Mylord, miks teit' ei hoitamahan kelpais
Ne, jotka mua tai häntä palvelevat?
REGAN.
Niin, miks ei? Jos he teitä laiminlyövät,
Niin rangaistaan. Kun tulette te meille
(Jo pahaa pelkään), älkää tuoko muuta;
Kuin viisikolmatta: en useampaa
Suvaitse enkä meillä nähdä tahdo.
LEAR.
Kaikk' annoin teille. --
REGAN.
Niin, ja hyvään aikaan.
LEAR.
Teist' uskottuni, holhojani tein ma,
Ja seurueeksi vaan tuon määrän vaadin,
En muuta. Viisikolmattako vaan
Saan luokses tuoda? Niinkö sanoit, Regan?
REGAN.
Sen vielä kerron: enempää ei meille.
LEAR.
Nuo häijyt velhot vielä kauneilevat!
Kun muit' on häijympiä, kiitost' on jo
Se, ett'ei ole häijyin. -- (Gonerilille.) Sua seuraan;
Kaks viittäkolmatta on viisikymmen,
Sun lempes kahta suuremp' on.
GONERIL.
Miks tarpeen
Viiskolmatta tai kymmenen tai viisi
Talossa, jossa teillä käskyläistä
On kaks sen vertaa?
REGAN.
Niin, miks tarpeen ykskään?
LEAR.
Oi, sikseen tarve! Kurjin omistuskin
Jo halvan kerjäläisen tekee rikkaaks.
Suo luonnollen vaan mit' on luonnon tarvis,
Niin elukan on arvoss' ihmishenki.
Sin' olet valta-nainen; koreutta
Jos lämminkin on puku, no niin, luonto
Koreutta tuot' ei kaipaa, joka tuskin
Sua lämmittää. Mut tosi tarve -- Taivas,
Suo kärsimystä, kärsimyst' on tarvis!
Jumalat, köyhä täss' on vanhus, jota
Ikä, huolet painaa, kurja kaksin kerroin!
Noit' isää vastaan te jos yllytitte,
Oi, älkää niin mua hurmatko, ett' tyynnä
Tuon kärsin! Jalo viha vimmatkoon mun!
Nais-aseet, kyyneltilkat, ei saa ryöttää
Sasuja miehen! -- Ei, te hirmuluomat,
Ma teille kostan, että koko mailma --
Niin moisen työn teen, -- mit', en tiedä vielä,
Mut kauhistuva siit' on koko maa,
Luulettenko, ett' itken? En, en itke. --
Täys syy kyll' itkuun on; mut ennen särkyy
Tuo sydän sadaks tuhanneksi pirstaks,
Kuin itken minä. -- Tulen hulluks, narri!
(Lear, Gloster, Kent ja narri lähtevät.)
CORNWALLIN HERTTUA.
Sisähän mennään: tulossa on myrsky.
(Myrsky kuuluu kaukaa.)
REGAN.
Pien' on tää talo: hyvin tääll' ei suojaa
Saa vanhus väkinensä.
GONERIL.
Oma syynsä;
Miks' alallaan ei ollut hän? Nyt saa hän
Omasta tyhmyydestään kärsiä.
REGAN.
Pitäisin mielelläni hänet yksin,
Mut' seuralaist' ei yhtä.
GONERIL.
Samaa minä.
Mut miss' on kreivi Gloster?
(Gloster palajaa.)
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『Kuningas Lear』
William Shakespeare · 번역 Paavo Emil Cajander
154,215자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1913년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.