STORYDON
← 고전 원문 폴더

📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크

『Kuningas Lear』

William Shakespeare · 번역 Paavo Emil Cajander

154,215자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1913년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처

내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.

CORNWALLIN HERTTUA. Hän seuras vanhusta. Hän tulee tuossa. GLOSTER. Kuningas raivoo aivan. CORNWALLIN HERTTUA. Minne lähtee? GLOSTER. Hän tahtoo ratsastaa: en tiedä, minne. CORNWALLIN HERTTUA. No, matkaan menköön: oma häll' on valta. GONERIL. Hänt' älkää jäämään käskekö, oi, älkää. GLOSTER. Ah! tuloss' on jo yö, ja tuimat tuulet Rajusti pauhaa; peninkulmain mailla On tuskin pensasta. REGAN. O, ykspäisille On heidän oma hankkimansa haitta Opetus paras. Portit sulkekaa! Häll' ompi irstas palvelijajoukko; Se voi hänt' yllyttää: hänt' on niin helppo Nenästä vetää; varuillaan on viisas. CORNWALLIN HERTTUA. Ovenne sulkekaa; yö nyt on julma. Pois myrskystä. On neuvos, Regan, hyvä. (Lähtevät.) KOLMAS NÄYTÖS. Ensimmäinen kohtaus. Nummi. (Myrskyä, ukkosen jyrinää ja leimausta. Kent ja muuan ritari tulevat vastatuksin.) KENTIN KREIVI. Ken täällä, paitse tämä julma myrsky? RITARI. Mies, jonka mieli myrskyn lailla riehuu. KENTIN KREIVI. Ma tunnen teidät! Miss' on kuningas? RITARI. Vihaisten luonnonvoimain kanssa kiistää? Tuult' anoo, että maan se mereen lietsois Tai meren maalle vyörtäis, jotta muuttuis Tai hukkuis kaikki; päästään riistää hapset, Joit' ilman ärjy, silmitön ja hurja, Raivoissaan tuivertaa kuin halpaa kortta; Hän pieness' ihmis-mailmassaan vaan pilkkaa Sateen ja tuulen kilpatemmellystä. Nyt, pennun-syömä karhukin kun piilee, Ja leijona ja ahnas hukka nahkaans' Ei kastele, hän avopäin vaan kirmaa, Kaikk' alttiiks pannen. KENTIN KREIVI. Mut ken häll' on myötä? RITARI. Vaan narri, joka leikiks koittaa kääntää Nuo tuskat haikeat. KENTIN KREIVI. Ma teidät tunnen Ja, luottain tuttavuuteheni, teille Asian tarkin uskon. Riitaisuutt' on Cornwallin ja Albanian kesken, vaikka Sen kasvot peittää kahden puolen vilppi. Heill' on (kuin kaikilla, joit' onni valtaan On nostanut), näet, silmäin-palvelijoita; He Ranskan urkkijoit' on ja he tietää, Mitenkä tääll' on asiat; he nähneet On herttuoiden jupakat ja juonet, Kuin koviss' ohjissa he pitää vanhaa Kuningas-parkaa; ja viel' ilkeämpää, Johonka tää vaan kenties valmistust' on. -- Niin, Ranskasta nyt sotajoukko matkall' On tähän riidan maahan; hyväksensä Hitaisuuttamme käyttäin, on he salaa Satamat parhaat vallanneet, ja kohta He lippuns' auki levittää. -- Nyt, kuulkaa: Jos tohditte niin minuun luottaa, että Doveriin oiti riennätte, niin siellä Te saatte kiitoksen, kun selvän teette, Mi luonnoton ja mielen viepä tuska Herättää kuninkaassa vaikerrusta. Ylimys synnyltä ja säädylt' olen, Ja teidät kun ma luotettavaks tunnen, Tän toimen teille uskon. RITARI. Tuosta voimme Puhua toiste. KENTIN KREIVI. Ei, ei. -- Todisteeksi, Ett olen parempi kuin miltä näytän, Avatkaa tuo; mit' on siin', ottakaa. Jos Cordelian näätte (jot' en lainkaan Epäile), näyttäkää tuo sormus hälle; Hän teille kertoo, ken se ystäv' on, Jot' ette tunne nyt. Huu! mikä myrsky! Nyt kuningasta etsimään. RITARI. Kätenne tänne! Eikö mitään muuta? KENTIN KREIVI. Sananen, mutta kaikkein tärkein: kun, näet, Kuninkaan löydämme -- tää mun on tieni, Tuo teidän, -- se, ken ensin hänet kohtaa, Toiselle ilmoittaa sen huutamalla. (Lähtevät eri haaroille.) Toinen kohtaus. Toinen paikka nummella. Myrskyä edelleen. (Lear Ja narri tulevat) LEAR. Soi, myrsky! Poskes halkaise! Soi! Riehu! Purskutkaa, tuulispäät ja rankkasateet, Siks että uppoo tornit viirillensä! Te rikkivalkeat, kuin aatos nopsat, Leimauksen enteet, joka tammet pirstaa, Kärventäkää mun lumipääni! Sinä, Maan-järkyttäjä pauanne, lyö lattuun Maailman paksu kohtu; luonnon muotit Sä särje, hukkaa kerrassaan kaikk' idut, Joist' ihminen, tuo kiittämätön, syntyy! NARRI. Oi, setä, parempi on kuulla imarruksia hovikaton alla satelevan, kuin seisoa täällä vesisateessa taivasalla. Mene sisään, setä hyvä; ano tyttäriltäsi siunausta! Yö tämmöinen ei sääli viisaita eikä narreja. LEAR. Suin täysin mylvi! Räisky, liekki! Pärsky, sade! Mun lapsian' ei myrskyt, sateet, liekit. Teit' en ma lemmettömiks syytä; teille En lapsen nimeä, en valtaa suonut; Nöyryyttä teilt' en velo: julmaa ivaa Siis tehkää vaan! Tass' olen orjananne, Hylätty, köyhä, heikko, kurja vanhus. Oletten toki halpoj' apureita, Kun, kahteen tytär-hylkyyn liittyneinä, Korkeuden voimat lasketten näin vanhaa Ja harmaapäätä vastaan. O! o! kurjaa! NARRI. Kellä pesä on, mihin päänsä pistää, hänellä on hyvä pääkoppa. Ken pesän tekoon äityy, Kun pää on koppaa vailla, Sen pää ja pesä täityy, -- Käy aivan loisten lailla. Ken varpahansa sijaan Sydämens' asettaa, Valittaa känsää pian, Ja kelpo unt' ei saa. Sillä ei ole sitä sulotarta, joka ei peilin edessä irmastelisi. LEAR. Ei, kärsivä kuin lammas tahdon olla; En sano mitään. (Kent tulee.) KENTIN KREIVI. Ken siellä? NARRI. Hänen armonsa ja känsä; se on: viisas mies ja narri. KENTIN KREIVI. Te täällä, herra? Ne, jotk' yöstä pitää, Ei pidä moisest' yöstä. Taivaan vihat Peloittaa pimeydenkin kulkijat Koloihinsa. Siit' asti kun ma muistan, En ole nähnyt moista liekkimerta, Noin hirmuist' ukkos-ilmaa, enkä moista Sateen ja myrskyn tuskan-ulvontaa. Moist' ihmisluonto säikähtää ja kammoo. LEAR. Jumalat suuret, jotka päämme päällä Noin julmast' elämöitte, etsikää nyt Vihollisenne! Vapise sa, konna, Jot' yhä painaa rankaisematonna Salainen rikos! Verikäsi, piile! Ja sinä, valapatto, sinä, rutsa Ja ulkopyhä! Tärsky pirstaks, herja, Mi hurskaan varjoll' ihmis-surmaa väijyit Syvähän piilleet synnit, peittehenne Reväiskää pois, ja paittaajilta julmilt' Anokaa armoa! Min' olen mies, Jot' enemmän on vastaan rikottu, Kuin rikkonut on itse. KENTIN KREIVI. Oi! päin paljain! Lähellä täss' on mökki, herra hyvä; Se vähän turvaa ilmaa vastaan tarjoo. Levätkää siellä. Tuohon kovaan linnaan -- Kovempi kiveä, jost' on se tehty, Jok' äsken, kun ma teitä kysyin, kielsi Minulta pääsön -- palajan ja kiskon Saidalta säälin. LEAR. Päätän' alkaa pyörtää. -- Tule, poikani. Kuin voit? Sun onko kylmä? Mun kylmä on. -- Miss' on sun olkivuotees? Tavaton taito puutteell' on, kun halvan Se arvokkaaks voi tehdä. Miss' on mökki? Veitikka, narri-parka, vielä mull' on Sydäntä palanen, se sua säälii. NARRI (laulaa.) Kell' ymmärrys vähän heikko on Satehessa ja myrskyssä, hei vaan! -- Saa tyytyä onnen tarjohon, Kun näet sadett' on joka ainoa päivä. LEAR. Niin oikein, poika. -- Mökkiin meitä viekää. (Lear ja Kent lähtevät.) NARRI. Tämä on sopiva yö jäähdyttämään porttoa. -- Lausun pienen ennustuksen, ennenkuin lähden: Kun pappi ei työssään oppia vastaa, Kun maltaans' olvuri liiaks kastaa, Kun herrat räätälin tointa hoitaa, Kun porttoja poltetaan, ei noitaa, Kun kaikki tuomiot oikein käy, Kun velallist' ylimyst' ei näy, Kun kielill' ei asu parjaus Ja markkinoilla ei varkaus, Kun korkuri kultiaan ei peitä, Kun portot teettävi temppeleitä, Niin silloin mahtava Albion Isossa sekasorross' on: On silloin aika -- ken elää, näkee -- Ett' ihminen jaloin käydä käkee. Tämän ennustuksen on Merlin tekevä, sillä minä elän ennen hänen aikaansa. (Lähtee.) Kolmas kohtaus. Huone Glosterin linnassa. (Gloster ja Edmund tulevat.) GLOSTER. Voi, voi! Edmund, minua ei miellytä tuo luonnoton kohtelu. Kun pyysin heiltä lupaa saada osoittaa hänelle sääliäni, niin ottivat he pois multa isännyyden omassa talossani ja käskivät, ikuisen epäsuosion uhalla, ett'en saisi puhua hänen kanssaan, en rukoilla hänen puolestaan, en millään tavalla häntä auttaa. EDMUND. Julman julmaa ja luonnotonta! GLOSTER. Niin, niin, mut vaiti vaan. Eripuraisuutta on herttuain välillä, vieläpä pahempaakin. Sain tänä iltana kirjeen, -- vaarallista on siitä puhua; -- olen kätkenyt sen työkammiooni lukon taa. Kuninkaan kärsimät loukkaukset saavat ankaran koston; sotajoukon osasto on jo maalle astunut; meidän pitää olla kuninkaan puolta. Minä käyn häntä etsimään ja autan häntä salaa; mene sinä ja jatka haastelua herttuan kanssa, ettei hän sääliväisyyttäni huomaa. Jos hän kysyy minua, niin olen sairas ja makuulle mennyt. Vaikka siitä surmanikin sukeaisi, -- jota kyllä jo on uhattu -- niin täytyy kuninkaan, minun vanhan herrani, saada apua. Jotakin ihmeellistä on tekeillä, Edmund; minä pyydän, ole, varuillasi. (Lähtee.) EDMUND. Het' ilmoitettava on herttualle Tuo säälis kielletty ja kirje myöskin. Se ansiokas työ on; minä voitan, Mit' isä hukkaa: ukon tavarat; Kun vanhat kaatuu, nuoret nousevat. (Lähtee.) Neljäs kohtaus. Osa nummea. Mökki lähellä. (Lear, Kent ja narri tulevat.) KENTIN KREIVI. Tass' on se paikka; sisään, herra, käykää; Yö-ilman raakaa hirmuvaltaa luonto Ei kestä. LEAR. Suo mun olla. KENTIN KREIVI. Herra hyvä, Sisähän. LEAR. Sydämenkö murrat multa? KENTIN KREIVI. Omani ennen murran. Sisään käykää. LEAR. Lie liikaa sinust', että raivo myrsky Pintaamme karmii näin: niin sinust' ompi; Mut missä suuremp' istuu kipu, tuntuu Pienempi tuskin. Karhua sa kartat, Mut saavut ärjään meren luo, ja juokset Takaisin karhun kitaan. Ark' on ruumis, Kun miel' on jouten; mielessäni myrsky Vie tunnon kaiken aisteilta, pait yhden, Jok' elää: lapsen kiittämättömyys. On niinkuin repis kättä suu, siit' että Se tarjoo ruokaa. -- Mutta tyynni kostan! En enää itke. -- Jättää minut yöhön Tällaiseen! -- Virtaa, sade! Kyllä kestän. -- Tällaiseen yöhön! Goneril, Regan! -- Hyvän Ja vanhan isänne, jonk' aulis sydän Kaikk' antoi pois. -- Oi, tää tie hulluuteen vie! Ei, sitä kartan: enempää ei siitä! KENTIN KREIVI. Sisähän, herra hyvä! LEAR. Mene itse Ja rauhaas etsi. Mun ei salli myrsky Sureilla, mikä kipeämmin koskee. -- Mut menen sentään. (Narrille.) Ensin sinä, poika! Koditon köyhyys, oi! -- No, mene, mene! Min' ensin rukoilen, ja sitten maata. -- (Narri menee mökkiin.) Alastomat te kurjat raukat, jotka Nyt tylyn myrskyn piestävinä käytte, Kuin suojattomin päin ja nälissänne, Reikäiset ryysyt yllä, turvaa saatte Moist' ilmaa vastaan? Liian vähän olen Tuot' aatellut. Tää lääkettäs on, herruus! Nyt koita, tunne itse, mit' on kurjuus, Ett' antaa sille voisit kyllyydestäs, Pelastain uskon taivaan vanhurskauteen. EDGAR (sisältä). Puolitoista syltä! puolitoista syltä! Tom-raukka! (Narri juoksee mökistä ulos.) NARRI. Älä tule, setä, tänne; täällä on peikko. Apua! apua! KENTIN KREIVI. Kätesi tänne! -- Ken se siellä? NARRI. Peikko, peikko! Hän sanoo, että nimensä on Tom-raukka. KENTIN KREIVI. Ken sinä, joka pahnoiss' yrmit siellä? Käy esiin! (Edgar tulee, tekeytyen hulluksi.) EDGAR. Pois! mua seuraa paholainen! Tuul' orapihlajassa vinkuu kylmä! Huu! mene vuoteeses ja lämmint' etsi. LEAR. Kuin? Annoitko sa kaikki tyttärilles? Ja noinko olet köyhtynyt? EDGAR. Hiukan apua Tom-raukalle, jota paholainen on tulen ja liekin, tulvan ja kurimuksen, soiden ja rapakkojen kautta lennättänyt, pannut veitsiä hänen pieluksensa alle ja nuoria hänen kirkonpenkkiinsä, hiirenmyrkkyä sekoittanut hänen liemiruokaansa, ja niin hänen sydäntänsä paisuttanut, että hän raution ravurin selässä on ratsastanut nelituumaisten siltojen yli ja ajanut omaa varjoansa takaa niinkuin petturia. -- Jumal' armahtakoon sinun järkeäsi! Tomin on kylmä. (Kalistelee hampaitansa.) O, hu, hu, hu, hu, huu! -- Jumala sinua varjelkoon tuuliaispäistä, pahan onnen tähdistä ja tartunnaisista! Tom-raukalle vaivaisen apua, jota paholainen ahdistaa. -- Kah, tuossa hän on nyt, -- ja tuossa, -- ja tuossa, -- ja taasen tuossa, -- ja tuossa. (Myrsky pauhaa edelleen.) LEAR. Kuin? Tuonko tyttäret on aikaan saaneet? -- Kaikk' annoitko? Ei mitään jäänyt sulle? NARRI. Jäi maar hälle lakana, muuten saisimme kaikin tässä hävetä. LEAR. No, kaikki turmat siis, jotk' ilmass' uhkaa Syntisten päitä, syöskööt tyttäriisi! KENTIN KREIVI. Tytärtä häll' ei ole.
Kuningas Lear 원문 · 스토리돈