STORYDON
← 고전 원문 폴더

📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크

『Kuningas Lear』

William Shakespeare · 번역 Paavo Emil Cajander

154,215자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1913년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처

내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.

LEAR. Vaiti, konna! Noin halvaks luonto sortuu ainoastaan Tytärten kiittämättömien kautta. Tapaako tuo, ett' ulos-syöstyt isät Noin vähän omaa lihaans' armahtavat? Älykäs rangaistus! Ja sama liha Nuo pelikaani-nartut toki siitti. EDGAR. Pillicockin vuorella Pillicock istui: -- Heijuu, heijuu, heijuu! NARRI. Tässä kylmässä yössä tulemme kaikki narreiksi ja hupakoiksi. EDGAR. Varo paholaista; ole vanhemmillesi kuuliainen; älä sanaasi syö; älä sadattele; älä lähimmäisesi kihlattua morsianta pyydä; äläkä sydän-pahaistasi turhaan koreuteen kiinnitä. Tomin on vilu. LEAR. Mikä sinä olet ollut? EDGAR. Veikari, ylpeä ja pöyhkä, joka hiuksiani kähertelin, pidin sormikasta lakissa, noudatin armahani mielihimoja ja toimitin hänen kanssaan pimeyden töitä; vannoin yhtä monta valaa kuin sanaa lausuin, ja rikoin ne armahan taivaan silmäin edessä; nukuin hekumat mielessä ja heräsin niitä toimeen panemaan. Rakastin viiniä himokkaasti, noppapeliä innokkaasti, ja mitä naisiin tulee, olin siinä suursulttaania etevämpi; viekassydäminen, herkkäkorvainen, verissä kädet; laiska kuin sika, varastavainen kuin kettu, ahnas kuin susi, hullu kuin koira, saaliinhimoinen kuin leijona. Älä anna kenkien narinan äläkä silkkien kahinan vietellä sydäntäsi naisväen puoleen. Olkoon jalkasi erillään porttoloista, kätesi hameen reijistä, kynäsi velkakirjoista, ja niskoittele paholaista vastaan. -- Aina vaan tuo kylmä tuuli orapihlajassa vinkuu ja vonkuu. Hih, hei! Dauphin poikani, hei, tiet' antakaa ravurille. (Myrskyä yhä edelleen.) LEAR. Oi, parempi sun olis haudassa, kuin alastomin ruumiin kohdata tätä ilmain raivoa. -- Eikö ihminen ole tuota parempi? Katsokaa tarkoin häntä. Sinä et ole velkaa madolle silkkiä, et pedolle taljaa, et lampaalle villaa, et moskus-kissalle hajuja. -- Haa! kolme meitä tässä on vääristeltyä, sinä olet oikea, sinä. Koristamattomana ihminen on vaan tuollainen köyhä, alaston, kaksijalkainen elukka kuin sinä siinä. -- Pois, te lainakalut, pois! -- Auttakaa; napit auki! (Riistää vaatteet yltänsä.) NARRI. Setä hyvä, malta mieltäsi! Tällaisessa yössä on ilkeä uida. -- Nyt pieni tuli jylhällä nummella olisi niinkuin vanhan huorimuksen sydän: pieni kipinä vaan, koko muu ruumis kylmä. -- Kah, tuossapa liikkuva tuli! EDGAR. Se on paha henki Flibbertigibbet; hän alkaa, kun iltakello soi, ja kulkee ensimmäiseen kukon lauluun; hän tuo silmiin jään ja kaihin, luo karsot ja ristihuulet, ruostuttaa valkean vehnän ja rääkkää elukka-raukkoja maan päällä. Käy Swithold kolmasti tantereen Ja painajan kohtaa joukkoineen: Maan sisään käy, Älä täällä näy, Pois tiehesi, noita, tiehes! KENTIN KREIVI. Kuningas, kuinka voitte? (Gloster tulee, soihtu kädessä.) LEAR. Ken on tuo? KENTIN KREIVI. Ken siellä? Ketä etsitte? GLOSTER. Keit' oletten te? Mikä nimenne? EDGAR. Tom-raukka, jonka ruokana on uivat sammakot, konnat, konnan poikaset, sisiliskot ja vesiliuskat; joka sydännyksissään, kun paha henki raivoo, syöpi sallatikseen lehmän tunkiota, nielee vanhoja rottia ja koiran haaskoja, juopi vihreän kerman seisovista vesilätäköistä; jota piiskalla ajetaan kunnasta kuntaan, pannaan jalkapuuhun, vitsotaan ja vangitaan; jolla kerran oli kolme takkia selkään pantavaa, kuusi paitaa ruumiilleen, hevonen ratsastettavana ja miekka vyöllä, -- Mut rottaa, hiirtä ja moista ruottaa Tom-raukka jo syönyt on seitsemän vuotta. Varokaa tuota tuolla takana! -- Vait, Smulkin, vait, sinä paholainen! GLOSTER. Mylord, parempaa eikö seuraa teillä? EDGAR. Pimeyden ruhtinas on ylimys, Nimeltänsä hän Modo on ja Mahu. GLOSTER. Veremme, lihamme niin huononnut on, Ett' omaa siittäjäänsäkin se vihaa. EDGAR. Tom-raukan on vilu. GLOSTER. Sisälle tulkaa. Rakkaus ei salli Mun noutaa tytärtenne jäykkää mieltä, o; Vaikk' ovet sulkemaan he käskivät Ja jättämään yön julman selkään teidät, Teit' etsiä tok' uskalsin, ja paikkaan Nyt saatan, miss' on lämmintä ja ruokaa. LEAR. Tuon tietoviisaan kanssa ensin haastan: -- Mist' ukkosen on alku? KENTIN KREIVI. Hyvä herra, Tarjoukseen suostukaatte: sisään menkää! LEAR. Sananen tuolle Theben oppineelle! Mik' ompi harrastuksenne? EDGAR. Pirua häätää, tappaa syöpäreitä. LEAR. Sananen teille vielä kahden kesken! KENTIN KREIVI. Mylord, rukoilkaa häntä vielä kerran, Hält' uupuu järki. GLOSTER. Moititko sa tuota? Hengiltä tyttäret ne häntä pyytää. -- Oi, Kent sen arvas, raukka pakolainen! -- Kuningas, sanot, hullustuu. Oi, tuskin Min' olen itse viisas. Poik' oli mulla, Lain-hylky nyt hän on: hän surmaan' etsi Äskettäin juuri. Häntä lemmin, veikko, -- Se murhe mult' on hämmentänyt järjen. Huu! tätä yötä! (Myrskyä edelleen.) Kuningas, ma pyydän, -- LEAR. Ah, anteeks! -- Mukaan, jalo tietoviisas! EDGAR. Tomin on vilu. GLOSTER. Sisähän poika mökkiin: siell' on lämmin. LEAR. Sisähän kaikki. KENTIN KREIVI. Tätä tietä, herra. LEAR. Tuon kanssa. Tietoviisastan' en heitä. KENTIN KREIVI. Oi, herra, suokaa hälle poika mukaan. GLOSTER. No, menköön. KENTIN KREIVI. Tule, poika, seuraa meitä. LEAR. Käy pois, Athenan mies. GLOSTER. Vait, vaiti! hiljaa! EDGAR. Ritar' Roland mustahan torniin sai, Ja hän lausui vaan: -- hyi! hui! ja hai! Tääll' englantilaist' on verta. (Lähtevät.) Viides kohtaus. Huone Glosterin linnassa. (Cornwall ja Edmund tulevat.) CORNWALLIN HERTTUA. Kostaa ma tahdon, ennenkuin hänen talonsa jätän. EDMUND. Kuinka, mylord, mua arvosteltaneen, kun näin panen luonnon alttiiksi kuuliaisuudelleni, -- sitä oikein kauhistuksella aattelen. CORNWALLIN HERTTUA. Nyt huomaan, ett'ei pelkkä pahuus veljeänne ajanut hänen henkeänsä pyytämään, vaan pikemmin oman arvon tunto, jota ukon moitittava halpuus kiihoitti. EDMUND. Voi, kuinka on hirmuinen kohtaloni, kun täytyy minun katua, että oikeutta noudatan! Tässä se kirje on, josta hän puhui ja joka todistaa, että hän on Ranskan etujen salainen liittolainen. Voi sentään, voi! Jos tätä petosta ei olisi olemassa, tai minä en sen ilmisaattaja! CORNWALLIN HERTTUA. Käy kanssani herttuattaren luo. EDMUND. Jos tuon kirjeen sisältö on totta, niin on teillä täysi työ käsissä. CORNWALLIN HERTTUA. Totta tai valhetta, -- sinut on se tehnyt Glosterin kreiviksi. Tiedustele missä isäsi on, että heti saamme hänet vangita. EDMUND (syrjään). Jos tapaan hänet kuningasta lohduttamassa, niin tekee se seikka epäluulon vielä täydellisemmäksi. -- Yhä tahdon pysyä uskollisuuden tiellä, vaikka kuinka haikea olisikin taistelu sen ja vereni välillä. CORNWALLIN HERTTUA. Sinuun panen luottamukseni, ja lempeämpi isä on sinulle minun lempeni oleva. (Lähtevät.) Kuudes kohtaus. Talonpoikaistupa lähellä Glosterin linnaa. (Gloster, Lear, Kent, narri ja Edgar tulevat.) GLOSTER. Täällä on parempi kuin taivas-alla; pitäkää hyvänänne. Mukavuudeksenne teen kaikki mitä voin. En ole poissa kauan. KENTIN KREIVI. Kaikki hänen sielunsa voimat ovat mielen kiihkeydestä rauenneet. -- Jumala teidän hyvyytenne palkitkoon! (Gloster lähtee.) EDGAR. Frateretto kutsuu minua ja kertoo, että Nero on onkimiehenä pimeyden kuljussa. Rukoile, sinä viaton, ja varo paholaista. NARRI. Setä hyvä, sano mulle, onko hullu aatelismies vai aateliton? LEAR. Kuningas, kuningas. NARRI. Ei maarinkaan kuin aateliton, jonka poika on aatelismies; sillä hullu on se aateliton, joka näkee poikansa aatelismiehenä ennen itseänsä. LEAR. Jos tuhat moista tulivartainensa Kihisten syöksis heihin nyt! -- EDGAR. Paholainen puree mua selkään. NARRI. Hullu on se, joka luottaa suden kesyyteen, hevosen terveyteen, pojan rakkauteen ja porton valaan. LEAR. Se tehtäv' on; ma oiti heistä kannan. -- (Edgarille.) Sä, tuomar' oppinut, sa istu tuossa; -- (Narrille.) Sä viisas, tuossa. -- No, te ketun nartut. EDGAR. Kah, kuinka seisoo hän ja mulkoilee! -- Tuletko lakiin silmän kirjaks, hemppu? Joen poikki nyt, Liisuni, käy mua kohti! NARRI. Rako venehess' on, oi, Hän ei lausua voi, Miks ei hän luoksesi tulla tohdi. EDGAR. Paholainen kiusaa Tom-raukkaa yöpiian kielillä. Mörkö Tomin vatsassa mankuu kahta sillinmaitia. Älä raaku, musta enkeli; mulla ei ole ruokaa sulle. KENTIN KREIVI. Kuin voitte? Oi, noin älkää tuijotelko! Levähtää tahdottenko? Täss' on patja. LEAR. Tutkinto ensin! -- Vieraatmiehet tänne! -- (Edgarille.) Mies, lakiviitta yllä, ota paikkas; -- (Narrille.) Ja sinä, hänen virka-apurinsa, Käy viereen lautamieheksi. (Kentille.) Te, juttuherra, tekin istukaa. EDGAR. Nyt oikein tuomitkaamme. Nukutko vai valvotko, paimen, hoi? On lampahat ohrassas; Mut jos sulosuustasi vaan sävel soi, Ei hätää lampaillas. Prr! kissa on harmaa. LEAR. Tutki ensin tuota: se on Goneril. Minä tässä valallani vannon tämän kunnioitetun seuran kuullen, että hän on kuningas-raukalle, isällensä, jalkapotkun antanut. NARRI. Esiin, rouvaseni! Onko nimenne Goneril? LEAR. Sit' ei hän kieltää saata. NARRI. Ah, anteeksi! luulin teidät jakkaraksi. LEAR. Ja tässä toinen, jonka luihut katseet Sydämen laatuun viittaa. -- Estä häntä! Aseita! tulta! -- Lahjottu on oikeus! -- Kavala tuomari, miks hänet päästit? EDGAR. Jumala varjelkoon sun järkeäs! KENTIN KREIVI. Oi surkeaa! -- Miss' on nyt malttinne, Mylord. jost' usein ennen ylpeilitte? EDGAR (syrjään). Niin sääliä hänt' alkaa kyyneleeni, Ett' aivan turmelevat teeskelyn. LEAR. Kah, pikku-koirat myöskin: lukki, rakki Ja syli-tiisti, kaikki mua haukkuu. EDGAR. Annas kun Tom nakkaa päänsä heidän peräänsä. -- Ulos, te luksuttajat! Mustakuonot ja valkeat, Myrkkyiset äkähampahat, Hurtta, villuri, lukki, häkki, Tiisti, narttu, piska, rakki, Luppakorva ja karvahassi, Vingu, vongu ja tiehes tassi! Pääni kun näin minä nakkaan vaan, Pennut ja nartut liesuhun saan. Hi, hi, hi, hi, hei vaan! Mennäänpäs kirkkojuhliin, torikaupoille ja markkinoille. -- Tom-parka, sun sarvesi on kuiva. LEAR. Sitten leikelkööt he Regania ja katsokoot, mitä hän sydämessään hautoo. Onkohan luonnossa jotakin syytä tuohon sydämen kovuuteen? -- (Edgarille.) Teidät, herra, otan minä satamiehistöni jäseneksi; vaan tuosta vaatteenne kuosista en pidä; sanotte kai, että se on persialainen; mutta laittakaa se muutetuksi. KENTIN KREIVI. Levätkää, herra hyvä! LEAR. Hiljaa siellä, hiljaa! Etehen uutimet! Kas niin, kas niin! Illallisen syömme aamulla varhain. Kas niin, kas niin! (Gloster palajan.) GLOSTER. Ystävä, missä kuningas? KENTIN KREIVI. Täällä. Hänt' älkää häiritkö: pois hält' on järki. GLOSTER. Mies hyvä, ota hänet sylihis; Ma vihin surmanhankkeist' olen saanut. Tuoss' ompi kannin: sillä häntä joutuun Doveriin saata; tervetuliaiset Siell' odottaa ja turva. Nosta joutuun! Jos puolta tiimaa nuhjaat, hänen, sinun Ja kaikkein hänen puoltajainsa henk' on Hukassa varmaan. Nosta herraas, nosta! Mua seuraa; hankitut on ruokavarat Ja saatto. KENTIN KREIVI. Luonto raskautettu nukkuu. Tuo lepo virkistää vois sairaat hermos, Jotk' ilman mointa lievitystä vaivoin Paranevat. -- (Narrille.) Pois, kantamahan herraasi? Sin' et saa jälkeen jäädä. GLOSTER. Pois, pois, joutuun! (Kent, Gloster ja narri lähtevät, kantaen pois kuningasta.) EDGAR. Kun suuremmilla saman tuskan näämme, Muistamme tuskin omaa kärsimäämme. On huoli haikein yksin huolta kantaa, Ja ilot, onnet, kaikki alttiiks antaa; Mut kärsimystä paljon huojentaapi, Kun surut, murheet osaveljen saapi. Kuin kevyt, helppo kantamus on vaankin, Kun sama taakka sortaa kuninkaankin! Laps hälle, isä mulle tuskan tuo. -- Tom, aikaas tarkkaa! pois, ja verhos luo, Kun huhu, joka nyt sua tahraa, haihtuu Ja häväistykses kunniaksi vaihtuu. Tapahtukoon tän' yönä, mitä tahtoo, Kun kuningas vaan pelastuu. -- Vait! hiljaa! (Lähtee.) Seitsemäs kohtaus. Huone Glosterin linnassa. (Cornwall, Regan, Goneril, Edmund ja palvelijoita tulee.)