STORYDON
← 고전 원문 폴더

📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크

『Nora: Näytelmä kolmessa näytöksessä』

Henrik Ibsen

156,433자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1906년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처

내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.

_Helmer._ Siinä kuulette, rouva. Hän tanssii Tarantellaansa, -- saa äärettömästi mieltymyksen osoituksia, -- joka oli hyvin ansaittu, -- vaikka hänen esityksessään kenties oli melkoisesti luonnollisuutta; minä tarkoitan, -- hiukan enemmän kuin, tarkkaan punniten, saattaa soveltua yhteen taiteen vaatimusten kanssa. Mutta olkoon menneeksi! Pää-asia on, -- hän saa mieltymystä; saa äärettömästi mieltymystä. Antaisinko minä nyt hänen jäädä sinne tämän perästä? Heikontamaan vaikutusta? Eipäs; minä otin pikku, kauniin Kaprityttöni -- kaprisisen Kaprityttöseni voisin sanoa -- kainalooni; kiersimme kiireesti salin ympäri; kumarsimme joka haaralle, ja -- niinkuin romaaneissa sanotaan -- tuo kaunis näkö ompi kadonnut. Lopun tulee aina olla vaikuttavainen, rouva Linde; vaan _sitä_ minun on mahdotonta saada Noran käsittämään. Puuh, kun täällä on lämmin. _(heittää dominon tuolille ja avaa oven kamariinsa.)_ Mitä? Pimeähän siellä on. No niin; tietysti. Suokaa anteeksi -- _(hän menee sinne sisään ja sytyttää pari kynttilätä palamaan.)_ _Nora. (kuiskaa ripeästi ja hengästyneenä.)_ No?! _Rouva Linde. (hiljaa.)_ Olen puhunut hänen kanssaan. _Nora._ Entäs sitten --? _Rouva Linde._ Nora, -- sano kaikkityyni miehellesi. _Nora. (langenneella äänellä.)_ Sen minä arvasin. _Rouva Linde._ Sinun ei huoli peljätä mitään Krogstadin puolelta; mutta puhua sinun pitää. _Nora._ Minä en puhu. _Rouva Linde._ Niin puhuu kirje. _Nora._ Kiitos, Kristiina; nyt tiedän, mitä minun tulee tehdä. Hist --! _Helmer. (tulee sisälle jälleen.)_ No, rouva, olettenko ihailleet häntä? _Rouva Linde._ Olen; ja nyt tahdon sanoa hyvää yötä? _Helmer._ Oh mitä, nytkö jo? Onko se teidän, tämä neulomustyö? _Rouva Linde. (ottaa sen.)_ On; kiitos; olinpa unohtaa sen. _Helmer._ Te neulotten siis? _Rouva Linde._ Niin teen. _Helmer._ Tiedättenkö mitä, teidän pitäisi mieluummin harjoittaa korko-ompelusta. _Rouva Linde._ Vai niin? Miksikä sitä? _Helmer._ Koska se on paljon kauniimpaa. Tahdottenko nähdä; korko-ommeltava pidetään tällä tavoin vasemmalla kädellä ja sitten käytetään neulaa oikealla kädellä -- tällä tavoin -- ulos keveään pitkään kaareen; eikö niin --? _Rouva Linde._ Niin, saattaa kyllä olla -- _Helmer._ Kun sitä vastoin neulominen -- se ei milloinkaan voi olla muuta kuin epäkaunista; katsokaas; nuo yhteen likistetyt käsivarret -- neulouspuikot, jotka kulkevat ylös ja alas; -- siinä on jotakin kiinalaista. -- Ah, se oli todellakin mainiota sampanjaa, jota siellä tarjottiin. _Rouva Linde._ Niin, hyvää yötä, Nora, äläkkä enää ole itsepäinen. _Helmer._ Hyvin sanottu, rouva Linde! _Rouva Linde._ Hyvää yötä, herra tirehtöri. _Helmer. (saattaa häntä ovelle.)_ Hyvää yötä, hyvää yötä; minä toivon teidän pääsevänne hyvin kotiin? Minä niin mielelläni --; vaan eihän se ole mikään pitkä matka, mikä teidän on käytävänä. Hyvää yötä, hyvää yötä. _(Rouva Linde menee; Helmer lukitsee oven hänen jälestänsä ja tulee jälleen sisään.)_ Kas niin; vihdoinkin hän saatiin menemään. Hän on kauhean ikävä, tuo vaimo. _Nora._ Etkös ole hyvin väsynyt, Torvald? _Helmer._ En, en ollenkaan. _Nora._ Eikös sinua nukutakkaan? _Helmer._ Ei rahtuakaan; päinvastoin tunnen itseni äärettömän virkeäksi. Entäs sinä? No, sinä näytät oikein sekä väsyneeltä että uniselta. _Nora._ Niin, minä olen hyvin väsynyt. Minä tahdon kohta käydä nukkumaan. _Helmer._ Näetkös; näetkös! Oli siis kumminkin oikein tehty minulta, ettemme viipyneet kauemmin. _Nora._ Oh, kaikki on oikein tehty mitä sinä teet. _Helmer. (suutelee hänen otsaansa.)_ Nyt puhuu leivolintunen niin kuin se olisi ihminen. Vaan huomasitko kuinka iloinen Rank oli tänä iltana? _Nora._ Vai niin? Oliko hän iloinen? Minä en saanut puhua hänen kanssaan. _Helmer._ Tuskinpa minäkään; vaan minä en ole moneen aikaan nähnyt häntä niin hyvällä tuulella, _(katselee vähän aikaa Noraa; tulee sitten lähemmäksi.)_ Hm, -- ompa kumminkin ihanata olla omassa kodissaan jälleen; olla aivan kahden kesken sinun kanssasi. -- Oi, sinä viehättävä, kaunis nuori vaimo! _Nora._ Älä katso minuun tuolla tavoin, Torvald! _Helmer._ Enkös katselisi kallihinta omaisuuttani? Kaikkea tuota ihanuutta, joka on minun omani, ainoastaan minun, minun kaikkinensa. _Nora. (menee toiselle puolelle pöytää.)_ Älä puhu minulle tuolla tavoin tänä yönä. _Helmer. (seuraa jälestä)._ Sinulla on vielä Tarantella suonissasi, huomaan ma. Ja se tekee sinut vieläkin viehättävämmäksi. Kuuleppas! Nyt alkavat vieraat mennä. _(hiljemmin.)_ Nora, -- kohta on hiljaista koko talossa. _Nora._ Niin, sitä toivon. _Helmer._ Niin, eikö totta, oma armas Norani? Oi, tiedätkös, -- kun minä tuolla tavoin olen sinun kanssasi ulkona seuroissa, -- tiedätkös, miksi minä puhun sinulle niin vähän, pysyn niin erilläni sinusta, lähetän sinulle vain salaisen silmäyksen toisinaan, -- tiedätkös, miksi minä sitä teen. Se on sentähden, että minä silloin mielessäni kuvailen sinun olevan mun salaisesti rakastettuni, nuoren salaisuudessa kihlattuni, eikä kenenkään aavistavan että meidän välillämme on mitään sidettä. _Nora._ Niin, niin, niin; kyllähän tiedän, että kaikki sinun ajatuksesi ovat minun luonani. _Helmer._ Ja kun meidän sitten tulee lähteä pois, ja minä panen shaalin sinun hienoille, nuoruuden noreille hartioillesi, -- tuolle kumman kauniille kaulallesi, -- silloin ajattelen mielessäni, että sinä olet nuori morsiameni, että me juuri tulemme vihiltä, että minä ensikertaa vien sinut asuntooni, -- että minä ensikertaa olen kahden kesken sinun kanssasi, -- aivan kahden kesken kanssasi, sinä nuori, vapiseva kaunotar! Koko tämän illan en ole halannut muuta kuin sinua. Kun minä näin sinun kiitävän ja houkuttelevan tarantellassa, -- kiehui vereni; minä en kärsinyt sitä kauemmin; -- sentähden otin minä sinut niin aikaiseen tänne alas -- _Nora._ Mene nyt, Torvald! Sinun pitää mennä pois minun luotani. Minä en tahdo kaikkea tätä. _Helmer._ Mitä tämä tietää? Teetkö pilkkaa minusta, Noraseni. Et tahdo; et tahdo? Enkö minä ole sinun aviomiehesi --? _(ulko-ovella koputetaan.)_ _Nora (säikähtyen.)_ Kuulitkos --? _Helmer (etuhuoneesen päin.)_ Kuka siellä on? _Tohtori Rank (ulkoa.)_ Minä se olen. Saanko hetkeksi tulla sisään? _Helmer (hiljaa, närkästyneenä.)_ Noh, mitäpä hän nyt tahtoo? _(ääneen.)_ Odota vähän. _(menee ja avaa oven.)_ No, ompa siivosti tehty, ettet mene meidän ovemme ohitse. _Rank._ Minusta oli kuin olisin kuullut sinun ääntäsi, niin tekipä mieleni pistäytyä tänne sisään. _(antaa silmänsä kulkea ympäri huonetta.)_ Niin, niin, nämä rakkaat, tutut paikat. Teillä on rauhallista ja hauskaa kodissanne, teillä kahdella. _Helmer._ Näyttipä siltä kun olisit viihtynyt sangen hyvin tuolla ylhäälläkin. _Rank._ Oivallisesti. Miksi en sitä olisi tehnyt? Miksi ei pitäisi kokea kaikkea tässä maailmassa? Ainakin sen verran, minkä voi, ja niin kauan kuin voi. Viinit olivat oivallisia -- _Helmer._ Etenkin sampanja. _Rank._ Huomasitko sinäkin sen? Onpa miltei uskomatonta, kuinka paljon voin viruttaa kurkustani alas. _Nora._ Torvald joi myös paljon sampanjaa tänä iltana. _Rank._ Vai niin? _Nora._ Niin; ja silloin on hän aina niin iloinen perästäpäin. _Rank._ No, miksei illalla saisi iloita hyvin käytetyn päivän perästä? _Helmer._ Hyvin käytetyn; siitä, paha kyllä, minä en saata kerskata. _Rank (lyö häntä olkapäälle.)_ Mutta sen saatan minä, tiedätkös. _Nora._ Tohtori Rank, olette varmaankin toimittaneet tieteellisen tutkimuksen tänäpänä. _Rank._ Niin juuri. _Helmer._ Kas, kas; pikku Nora puhuu tieteellisistä tutkimuksista! _Nora._ Ja saanko toivottaa teille onnea johtopäätöksen suhteen? _Rank._ No, sitä kyllä saatte. _Nora._ Se oli siis hyvä? _Rank._ Mahdollisuutta myöten paras sekä lääkärille että hoidettavalle, -- visseyttä. _Nora (ripeästi ja tarkastellen häntä.)_ Visseyttä? _Rank._ Täydellinen visseys. Enkö minä siis tekisi iltaa iloiseksi sen perästä? _Nora._ Siinä teitte oikein, tohtori Rank. _Helmer._ Sen sanon minäkin; kunhan vain huomenna pääset kohmelosta. _Rank._ No, eihän mitään saa ilmaiseksi tässä elämässä. _Nora._ Tohtori Rank, -- te varmaankin pidätte paljon maskeraateista? _Rank._ Niin, kun on hyvin monta lystillistä valepukua -- _Nora._ Kuulkaapas; miksikä me molemmat pukeumme tulevassa maskeraatissa? _Helmer._ Pikku hepakko -- joko sinä ajattelet tulevaa maskeraatia? _Rank._ Mekö molemmat? No, sen sanon teille; teidän tulee olla onnen lapsena -- _Helmer._ Niin, mutta keksipä puku, joka voi sitä osoittaa. _Rank._ Anna vaimosi tulla semmoisena kuin hän on -- _Helmer._ Se on tosiaankin sattuvasti sanottu. Vaan etkös tiedä, minä itse tahtoisit olla? _Rank._ Tiedän, velikulta; sen olen saanut aivan selväksi. _Helmer._ No? _Rank._ Ensitulevassa maskeraatissa tahdon olla näkymätönnä. _Helmer._ Sepä oli sukkela mielijohde! _Rank._ Löytyy iso, musta hattu --; etkös ole kuullut puhuttavan näkymättömyydenhatusta? Sen kun panet päähäsi, niin ei kukaan voi sinua nähdä. _Helmer (vastahakoisesti hymyillen.)_ Niin, siinä olet oikeassa. _Rank._ Mutta perätihän minä unhotan, minkä vuoksi tänne tulin. Helmer, anna minulle sikari, yksi noita tummia Havannan. _Helmer._ Aivan mielelläni. _(tarjoo sikarikotelostaan.)_ _Rank (ottaa yhden ja leikkaa kärjen pois.)_ Kiitoksia. _Nora (ottaa tulitikulla tulta.)_ Sallikaa minun tarjota teille tulta. _Rank._ Kiitoksia siitä. _(Nora pitää tikkua; hän sytyttää sikariansa.)_ Ja nyt, jääkää hyvästi! _Helmer._ Hyvästi, hyvästi, velikulta! _Nora._ Nukkukaa hyvin, tohtori Rank. _Rank._ Kiitoksia hyvästä suomastanne. _Nora._ Toivottakaa minulle sitä samaa. _Rank._ Teillenkö? No, koska sitä tahdotten --. Nukkukaa hyvin. Ja kiitos tulesta _(hän nyykäyttää päätä heille kumpaisellekin ja menee.)_ _Helmer (painuneella äänellä.)_ Hän oli juonut melkoisesti. _Nora (muuta ajatellen.)_ Ehkä. _(Helmer ottaa avaimensa taskusta ja menee etuhuoneesen.)_ _Nora._ Torvald -- mitäs siellä aiot? _Helmer._ Aion tyhjentää kirjelaatikkoa; se on täpösen täynnänsä; siinä ei ole sijaa sanomalehdille aamulla -- _Nora._ Aiotko tehdä työtä tänä yönä? _Helmer._ Tiedäthän, etten aio. -- Mitä tämä on? Täällä on joku käynyt lukkoa koittamassa. _Nora._ Lukkoa --? _Helmer._ Aivan varmaan. Mikä siinä mahtaa olla? Enpä kumminkaan uskoisi piikojen --? Tässä on katkaistu hiusneula! Nora, se on sinun -- _Nora (ripeästi.)_ Niin lienevät lapset olleet -- _Helmer._ Siitä sinun tosiaankin tulee taivuttaa heitä pois. Hm, hm; -- no, sainpa vihdoinkin sen auki. _(ottaa mitä siinä on ja huutaa kyökkiin.)_ Leena? -- Leena; sammuta lamppu rappuisilla. _(hän tulee jälleen saliin ja lukitsee oven etuhuoneesen.)_ _Helmer (kirjeet kädessä.)_ Kas tässä. Katsoppas, kuinka paljon sinne oli kokoontunut. _(selailee niitä.)_ Mitä tämä on? _Nora (ikkunalla.)_ Kirje! Ei, ei, Torvald! _Helmer._ Kaksi käyntikorttia -- Rankilta. _Nora._ Tohtori Rankiltako? _Helmer (katselee niitä.)_ Lääketieteen tohtori Rank. Ne olivat päällimmäisinä; hän lienee mennessänsä pistänyt ne laatikkoon. _Nora._ Onko niissä mitään? _Helmer._ On musta risti nimen päällä. Kas tässä. Sepä kumminkin on kamoittava juoni. Onpa ikään kuin hän ilmoittaisi omasta kuolemastaan. _Nora._ Sen hän tekeekin. _Helmer._ Mitä? Tiedätkö mitään? Onko hän jotakin sanonut? _Nora._ On. Kun nämä kortit tulevat, niin hän on jättänyt jäähyväiset meille. Hän sulkee itsensä sisään ja kuolee. _Helmer._ Ystävä-raukkaani. Tiesinhän, etten saisi kauan häntä pitää. Mutta näin aikaiseen --. Ja sitten hän piileksen kuni haavoitettu otus. _Nora._ Kun sen _täytyy_ tapahtua, niin on parasta, että se tapahtuu ilman sanoitta. Eikös niin, Torvald?
Nora: Näytelmä kolmessa näytöksessä 원문 · 스토리돈