_Helmer._ Siinä kuulette, rouva. Hän tanssii Tarantellaansa, -- saa
äärettömästi mieltymyksen osoituksia, -- joka oli hyvin ansaittu, --
vaikka hänen esityksessään kenties oli melkoisesti luonnollisuutta; minä
tarkoitan, -- hiukan enemmän kuin, tarkkaan punniten, saattaa soveltua
yhteen taiteen vaatimusten kanssa. Mutta olkoon menneeksi! Pää-asia on,
-- hän saa mieltymystä; saa äärettömästi mieltymystä. Antaisinko minä
nyt hänen jäädä sinne tämän perästä? Heikontamaan vaikutusta? Eipäs;
minä otin pikku, kauniin Kaprityttöni -- kaprisisen Kaprityttöseni
voisin sanoa -- kainalooni; kiersimme kiireesti salin ympäri; kumarsimme
joka haaralle, ja -- niinkuin romaaneissa sanotaan -- tuo kaunis näkö
ompi kadonnut. Lopun tulee aina olla vaikuttavainen, rouva Linde; vaan
_sitä_ minun on mahdotonta saada Noran käsittämään. Puuh, kun täällä on
lämmin. _(heittää dominon tuolille ja avaa oven kamariinsa.)_ Mitä?
Pimeähän siellä on. No niin; tietysti. Suokaa anteeksi -- _(hän menee
sinne sisään ja sytyttää pari kynttilätä palamaan.)_
_Nora. (kuiskaa ripeästi ja hengästyneenä.)_ No?!
_Rouva Linde. (hiljaa.)_ Olen puhunut hänen kanssaan.
_Nora._ Entäs sitten --?
_Rouva Linde._ Nora, -- sano kaikkityyni miehellesi.
_Nora. (langenneella äänellä.)_ Sen minä arvasin.
_Rouva Linde._ Sinun ei huoli peljätä mitään Krogstadin puolelta; mutta
puhua sinun pitää.
_Nora._ Minä en puhu.
_Rouva Linde._ Niin puhuu kirje.
_Nora._ Kiitos, Kristiina; nyt tiedän, mitä minun tulee tehdä. Hist --!
_Helmer. (tulee sisälle jälleen.)_ No, rouva, olettenko ihailleet häntä?
_Rouva Linde._ Olen; ja nyt tahdon sanoa hyvää yötä?
_Helmer._ Oh mitä, nytkö jo? Onko se teidän, tämä neulomustyö?
_Rouva Linde. (ottaa sen.)_ On; kiitos; olinpa unohtaa sen.
_Helmer._ Te neulotten siis?
_Rouva Linde._ Niin teen.
_Helmer._ Tiedättenkö mitä, teidän pitäisi mieluummin harjoittaa
korko-ompelusta.
_Rouva Linde._ Vai niin? Miksikä sitä?
_Helmer._ Koska se on paljon kauniimpaa. Tahdottenko nähdä;
korko-ommeltava pidetään tällä tavoin vasemmalla kädellä ja sitten
käytetään neulaa oikealla kädellä -- tällä tavoin -- ulos keveään
pitkään kaareen; eikö niin --?
_Rouva Linde._ Niin, saattaa kyllä olla --
_Helmer._ Kun sitä vastoin neulominen -- se ei milloinkaan voi olla
muuta kuin epäkaunista; katsokaas; nuo yhteen likistetyt käsivarret --
neulouspuikot, jotka kulkevat ylös ja alas; -- siinä on jotakin
kiinalaista. -- Ah, se oli todellakin mainiota sampanjaa, jota siellä
tarjottiin.
_Rouva Linde._ Niin, hyvää yötä, Nora, äläkkä enää ole itsepäinen.
_Helmer._ Hyvin sanottu, rouva Linde!
_Rouva Linde._ Hyvää yötä, herra tirehtöri.
_Helmer. (saattaa häntä ovelle.)_ Hyvää yötä, hyvää yötä; minä toivon
teidän pääsevänne hyvin kotiin? Minä niin mielelläni --; vaan eihän se
ole mikään pitkä matka, mikä teidän on käytävänä. Hyvää yötä, hyvää
yötä. _(Rouva Linde menee; Helmer lukitsee oven hänen jälestänsä ja
tulee jälleen sisään.)_ Kas niin; vihdoinkin hän saatiin menemään. Hän
on kauhean ikävä, tuo vaimo.
_Nora._ Etkös ole hyvin väsynyt, Torvald?
_Helmer._ En, en ollenkaan.
_Nora._ Eikös sinua nukutakkaan?
_Helmer._ Ei rahtuakaan; päinvastoin tunnen itseni äärettömän virkeäksi.
Entäs sinä? No, sinä näytät oikein sekä väsyneeltä että uniselta.
_Nora._ Niin, minä olen hyvin väsynyt. Minä tahdon kohta käydä
nukkumaan.
_Helmer._ Näetkös; näetkös! Oli siis kumminkin oikein tehty minulta,
ettemme viipyneet kauemmin.
_Nora._ Oh, kaikki on oikein tehty mitä sinä teet.
_Helmer. (suutelee hänen otsaansa.)_ Nyt puhuu leivolintunen niin kuin
se olisi ihminen. Vaan huomasitko kuinka iloinen Rank oli tänä iltana?
_Nora._ Vai niin? Oliko hän iloinen? Minä en saanut puhua hänen
kanssaan.
_Helmer._ Tuskinpa minäkään; vaan minä en ole moneen aikaan nähnyt häntä
niin hyvällä tuulella, _(katselee vähän aikaa Noraa; tulee sitten
lähemmäksi.)_ Hm, -- ompa kumminkin ihanata olla omassa kodissaan
jälleen; olla aivan kahden kesken sinun kanssasi. -- Oi, sinä
viehättävä, kaunis nuori vaimo!
_Nora._ Älä katso minuun tuolla tavoin, Torvald!
_Helmer._ Enkös katselisi kallihinta omaisuuttani? Kaikkea tuota
ihanuutta, joka on minun omani, ainoastaan minun, minun kaikkinensa.
_Nora. (menee toiselle puolelle pöytää.)_ Älä puhu minulle tuolla tavoin
tänä yönä.
_Helmer. (seuraa jälestä)._ Sinulla on vielä Tarantella suonissasi,
huomaan ma. Ja se tekee sinut vieläkin viehättävämmäksi. Kuuleppas! Nyt
alkavat vieraat mennä. _(hiljemmin.)_ Nora, -- kohta on hiljaista koko
talossa.
_Nora._ Niin, sitä toivon.
_Helmer._ Niin, eikö totta, oma armas Norani? Oi, tiedätkös, -- kun minä
tuolla tavoin olen sinun kanssasi ulkona seuroissa, -- tiedätkös, miksi
minä puhun sinulle niin vähän, pysyn niin erilläni sinusta, lähetän
sinulle vain salaisen silmäyksen toisinaan, -- tiedätkös, miksi minä
sitä teen. Se on sentähden, että minä silloin mielessäni kuvailen sinun
olevan mun salaisesti rakastettuni, nuoren salaisuudessa kihlattuni,
eikä kenenkään aavistavan että meidän välillämme on mitään sidettä.
_Nora._ Niin, niin, niin; kyllähän tiedän, että kaikki sinun ajatuksesi
ovat minun luonani.
_Helmer._ Ja kun meidän sitten tulee lähteä pois, ja minä panen shaalin
sinun hienoille, nuoruuden noreille hartioillesi, -- tuolle kumman
kauniille kaulallesi, -- silloin ajattelen mielessäni, että sinä olet
nuori morsiameni, että me juuri tulemme vihiltä, että minä ensikertaa
vien sinut asuntooni, -- että minä ensikertaa olen kahden kesken sinun
kanssasi, -- aivan kahden kesken kanssasi, sinä nuori, vapiseva
kaunotar! Koko tämän illan en ole halannut muuta kuin sinua. Kun minä
näin sinun kiitävän ja houkuttelevan tarantellassa, -- kiehui vereni;
minä en kärsinyt sitä kauemmin; -- sentähden otin minä sinut niin
aikaiseen tänne alas --
_Nora._ Mene nyt, Torvald! Sinun pitää mennä pois minun luotani. Minä en
tahdo kaikkea tätä.
_Helmer._ Mitä tämä tietää? Teetkö pilkkaa minusta, Noraseni. Et tahdo;
et tahdo? Enkö minä ole sinun aviomiehesi --?
_(ulko-ovella koputetaan.)_
_Nora (säikähtyen.)_ Kuulitkos --?
_Helmer (etuhuoneesen päin.)_ Kuka siellä on?
_Tohtori Rank (ulkoa.)_ Minä se olen. Saanko hetkeksi tulla sisään?
_Helmer (hiljaa, närkästyneenä.)_ Noh, mitäpä hän nyt tahtoo?
_(ääneen.)_ Odota vähän. _(menee ja avaa oven.)_ No, ompa siivosti
tehty, ettet mene meidän ovemme ohitse.
_Rank._ Minusta oli kuin olisin kuullut sinun ääntäsi, niin tekipä
mieleni pistäytyä tänne sisään. _(antaa silmänsä kulkea ympäri
huonetta.)_ Niin, niin, nämä rakkaat, tutut paikat. Teillä on
rauhallista ja hauskaa kodissanne, teillä kahdella.
_Helmer._ Näyttipä siltä kun olisit viihtynyt sangen hyvin tuolla
ylhäälläkin.
_Rank._ Oivallisesti. Miksi en sitä olisi tehnyt? Miksi ei pitäisi kokea
kaikkea tässä maailmassa? Ainakin sen verran, minkä voi, ja niin kauan
kuin voi. Viinit olivat oivallisia --
_Helmer._ Etenkin sampanja.
_Rank._ Huomasitko sinäkin sen? Onpa miltei uskomatonta, kuinka paljon
voin viruttaa kurkustani alas.
_Nora._ Torvald joi myös paljon sampanjaa tänä iltana.
_Rank._ Vai niin?
_Nora._ Niin; ja silloin on hän aina niin iloinen perästäpäin.
_Rank._ No, miksei illalla saisi iloita hyvin käytetyn päivän perästä?
_Helmer._ Hyvin käytetyn; siitä, paha kyllä, minä en saata kerskata.
_Rank (lyö häntä olkapäälle.)_ Mutta sen saatan minä, tiedätkös.
_Nora._ Tohtori Rank, olette varmaankin toimittaneet tieteellisen
tutkimuksen tänäpänä.
_Rank._ Niin juuri.
_Helmer._ Kas, kas; pikku Nora puhuu tieteellisistä tutkimuksista!
_Nora._ Ja saanko toivottaa teille onnea johtopäätöksen suhteen?
_Rank._ No, sitä kyllä saatte.
_Nora._ Se oli siis hyvä?
_Rank._ Mahdollisuutta myöten paras sekä lääkärille että hoidettavalle,
-- visseyttä.
_Nora (ripeästi ja tarkastellen häntä.)_ Visseyttä?
_Rank._ Täydellinen visseys. Enkö minä siis tekisi iltaa iloiseksi sen
perästä?
_Nora._ Siinä teitte oikein, tohtori Rank.
_Helmer._ Sen sanon minäkin; kunhan vain huomenna pääset kohmelosta.
_Rank._ No, eihän mitään saa ilmaiseksi tässä elämässä.
_Nora._ Tohtori Rank, -- te varmaankin pidätte paljon maskeraateista?
_Rank._ Niin, kun on hyvin monta lystillistä valepukua --
_Nora._ Kuulkaapas; miksikä me molemmat pukeumme tulevassa
maskeraatissa?
_Helmer._ Pikku hepakko -- joko sinä ajattelet tulevaa maskeraatia?
_Rank._ Mekö molemmat? No, sen sanon teille; teidän tulee olla onnen
lapsena --
_Helmer._ Niin, mutta keksipä puku, joka voi sitä osoittaa.
_Rank._ Anna vaimosi tulla semmoisena kuin hän on --
_Helmer._ Se on tosiaankin sattuvasti sanottu. Vaan etkös tiedä, minä
itse tahtoisit olla?
_Rank._ Tiedän, velikulta; sen olen saanut aivan selväksi.
_Helmer._ No?
_Rank._ Ensitulevassa maskeraatissa tahdon olla näkymätönnä.
_Helmer._ Sepä oli sukkela mielijohde!
_Rank._ Löytyy iso, musta hattu --; etkös ole kuullut puhuttavan
näkymättömyydenhatusta? Sen kun panet päähäsi, niin ei kukaan voi sinua
nähdä.
_Helmer (vastahakoisesti hymyillen.)_ Niin, siinä olet oikeassa.
_Rank._ Mutta perätihän minä unhotan, minkä vuoksi tänne tulin. Helmer,
anna minulle sikari, yksi noita tummia Havannan.
_Helmer._ Aivan mielelläni. _(tarjoo sikarikotelostaan.)_
_Rank (ottaa yhden ja leikkaa kärjen pois.)_ Kiitoksia.
_Nora (ottaa tulitikulla tulta.)_ Sallikaa minun tarjota teille tulta.
_Rank._ Kiitoksia siitä. _(Nora pitää tikkua; hän sytyttää sikariansa.)_
Ja nyt, jääkää hyvästi!
_Helmer._ Hyvästi, hyvästi, velikulta!
_Nora._ Nukkukaa hyvin, tohtori Rank.
_Rank._ Kiitoksia hyvästä suomastanne.
_Nora._ Toivottakaa minulle sitä samaa.
_Rank._ Teillenkö? No, koska sitä tahdotten --. Nukkukaa hyvin. Ja
kiitos tulesta _(hän nyykäyttää päätä heille kumpaisellekin ja menee.)_
_Helmer (painuneella äänellä.)_ Hän oli juonut melkoisesti.
_Nora (muuta ajatellen.)_ Ehkä.
_(Helmer ottaa avaimensa taskusta ja menee etuhuoneesen.)_
_Nora._ Torvald -- mitäs siellä aiot?
_Helmer._ Aion tyhjentää kirjelaatikkoa; se on täpösen täynnänsä; siinä
ei ole sijaa sanomalehdille aamulla --
_Nora._ Aiotko tehdä työtä tänä yönä?
_Helmer._ Tiedäthän, etten aio. -- Mitä tämä on? Täällä on joku käynyt
lukkoa koittamassa.
_Nora._ Lukkoa --?
_Helmer._ Aivan varmaan. Mikä siinä mahtaa olla? Enpä kumminkaan uskoisi
piikojen --? Tässä on katkaistu hiusneula! Nora, se on sinun --
_Nora (ripeästi.)_ Niin lienevät lapset olleet --
_Helmer._ Siitä sinun tosiaankin tulee taivuttaa heitä pois. Hm, hm; --
no, sainpa vihdoinkin sen auki. _(ottaa mitä siinä on ja huutaa
kyökkiin.)_ Leena? -- Leena; sammuta lamppu rappuisilla. _(hän tulee
jälleen saliin ja lukitsee oven etuhuoneesen.)_
_Helmer (kirjeet kädessä.)_ Kas tässä. Katsoppas, kuinka paljon sinne
oli kokoontunut. _(selailee niitä.)_ Mitä tämä on?
_Nora (ikkunalla.)_ Kirje! Ei, ei, Torvald!
_Helmer._ Kaksi käyntikorttia -- Rankilta.
_Nora._ Tohtori Rankiltako?
_Helmer (katselee niitä.)_ Lääketieteen tohtori Rank. Ne olivat
päällimmäisinä; hän lienee mennessänsä pistänyt ne laatikkoon.
_Nora._ Onko niissä mitään?
_Helmer._ On musta risti nimen päällä. Kas tässä. Sepä kumminkin on
kamoittava juoni. Onpa ikään kuin hän ilmoittaisi omasta kuolemastaan.
_Nora._ Sen hän tekeekin.
_Helmer._ Mitä? Tiedätkö mitään? Onko hän jotakin sanonut?
_Nora._ On. Kun nämä kortit tulevat, niin hän on jättänyt jäähyväiset
meille. Hän sulkee itsensä sisään ja kuolee.
_Helmer._ Ystävä-raukkaani. Tiesinhän, etten saisi kauan häntä pitää.
Mutta näin aikaiseen --. Ja sitten hän piileksen kuni haavoitettu otus.
_Nora._ Kun sen _täytyy_ tapahtua, niin on parasta, että se tapahtuu
ilman sanoitta. Eikös niin, Torvald?
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『Nora: Näytelmä kolmessa näytöksessä』
Henrik Ibsen
156,433자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1906년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.