_Nora (hymyilee ja hyräilee.)_ Olkoon se minun asiani! Olkoon se minun
asiani! _(kävelee lattialla.)_ Niin, onpa oikein sanomattoman hauska
ajatella, että me -- että Torvald on saanut niin paljon
vaikutusvoimaaniin moneen mieheen. _(ottaa pussin taskusta.)_ Tohtori
Rank, suvaitsetteko pikku konfehdin?
_Rank._ Kas, kas konfehteja. Minä luulin sitä kielletyksi tavaraksi
täällä.
_Nora._ Niin, mutta nämä on Kristiina antanut minulle.
_Rouva Linde._ Kuinka? Minä --?
_Nora._ No, no, no; älä hämmästy. Ethän sinä voinut tietää Torvaldin
kieltäneen niitä. Tahdon sanoa sinulle, että hän pelkää minun
hampaitteni turmeltuvan niiden kautta. Mutta pyh, -- olkoon menneeksi
tällä kertaa --! Eikö niin, tohtori Rank? Olkaa niin hyvä! _(pistää
konfehdin hänen suuhunsa.)_ Ja sinä myös, Kristiina. Ja minun tulee myös
saada yksi; pikkarainen vain -- tai korkeintaan kaksi. _(kävelee
taasen.)_ No, nyt olen minä oikein sanomattoman onnellinen. Nyt löytyy
yksi ainoa asia maailmassa, jota minun niin sanomattomasti tekisi
mieleni.
_Rank._ No? Ja mikä se on?
_Nora._ Onpa jotain, jota minun niin sanomattomasti tekisi mieleni sanoa
niin että Torvald sen kuulisi.
_Rank._ Ja miksi ette siis voi sanoa sitä?
_Nora._ En, minä en uskalla sanoa sitä, sillä se on niin häijyä.
_Rouva Linde._ Häijyä?
_Rank._ No, silloin se ei ole sopivata. Mutta meille voitte kyllä. --
Mikä se on, jota mielenne niin tekee sanomaan Helmerin kuullen?
_Nora._ Minulla on niin sanomaton halu lausua: tuhat tulimaista!
_Rank._ Oletteko hullu!
_Rouva Linde._ Mutta, Herran tähden, Nora --!
_Rank._ Sanokaa se. Tuossa hän on.
_Nora (kätkee konfehtipussin.)_ Hys, hys, hys!
_(Helmer, päällystakki käsivarrella ja hattu kädessä, tulee
kamaristaan.)_
_Nora (menee hänelle vastaan.)_ No, Torvald kulta, pääsitkö hänestä?
_Helmer._ Niin, nyt hän läksi.
_Nora._ Saanko esittää sinulle -- se on Kristiina, joka on tullut
kaupunkiin.
_Helmer._ Kristiina --? Suokaa anteeksi, mutta minä en tiedä --
_Nora._ Rouva Linde, Torvald-kulta; rouva Kristiina Linde.
_Helmer._ Vai niin. Varmaankin joku vaimoni lapsuudenystävistä?
_Rouva Linde._ Niin, me olemme tuttavia lapsuuden ajoista.
_Nora._ Ja voitkos ajatella sitä, nyt on hän tehnyt tuon pitkän matkan
tänne saadaksensa puhutella sinua.
_Helmer._ Mitä se tietää?
_Rouva Linde._ Niin, eipä oikeastaan --
_Nora._ Kristiina on nimittäin niin erinomaisen pystyvä konttoritöihin,
ja sitten on hänellä niin hirmuisen suuri halu päästä oivan miehen
johdon alle, oppiaksensa enemmän kuin mitä hän nyt osaa --
_Helmer._ Sangen järkevästi, rouva.
_Nora._ Ja kun hän nyt kuuli sinun tulleen pankkitirehtöriksi -- oli
tullut sähkösanoma siitä -- niin läksi hän niin pian kuin hän taisi
matkalle tänne ja --. Eikö niin, Torvald, voithan sinä minun tähteni
tehdä hiukan Kristiinan eduksi? Mitä?
_Helmer._ Hyvin mahdollista. Rouva on luultavasti leski?
_Rouva Linde._ Olen.
_Helmer._ Ja olette tottuneet konttorintoimiin?
_Rouva Linde._ Niin, jokseenkin.
_Helmer._ No, silloin on hyvin mahdollista että minä voin hankkia teille
paikan --
_Nora (taputtaa käsiänsä.)_ Näetkös; näetkös!
_Helmer._ Te olette tulleet onnelliseen hetkeen, rouva --
_Rouva Linde._ Oi; kuinka saatan minä kiittää teitä --
_Helmer._ Sitä ei ole tarvis. _(ottaa päällystakin päällensä.)_ Mutta
tänäpänä suonette minulle anteeksi --
_Rank._ Odota; minä tulen sinun kanssasi. _(noutaa turkkinsa
etuhuoneesta ja lämmittää sitä uunin edessä.)_
_Nora._ Älä viivy kauan ulkona, armas Torvald.
_Helmer._ Tunnin aikaa; ei enempää.
_Nora._ Menetkö sinäkin, Kristiina?
_Rouva Linde (ottaa päällystakin päällensä.)_ Niin, nyt minun täytyy
mennä hankkimaan itselleni asuntoa.
_Helmer._ Niin menemme ehkä yhdessä kadun poikki.
_Nora (auttaa häntä.)_ Kuinka ikävää, että me asumme näin ahtaasti;
mutta meidän on mahdotonta --
_Rouva Linde._ Oh, mitäs sinä ajatteletkaan! Hyvästi, armas Nora, ja
kiitoksia kaikesta.
_Nora._ Hyvästi siksi aikaa. Niin, tän'iltana tietysti tulet jälleen. Ja
tekin, tohtori Rank. Mitä? Jos jaksatte? Oh, sen kyllä teette; ottakaa,
vain hyvästi päällenne.
_(menevät puhellen keskenänsä etuhuoneesen. Sieltä kuuluu lasten-ääniä
ulkoa rappusilta)_
_Nora._ Siinä ne ovat! Siinä ne ovat!
_(Hän juoksee sinne ja avaa oven. Lapsenpiika Anna-Maija tulee lasten
kanssa.)_
_Nora._ Tulkaa sisään; tulkaa sisään! _(kyyristyy heitä
suudellaksensa.)_ Voi, te herttaiset, sulo --! Katsos niitä, Kristiina.
Eivätkö ole kauniita!
_Rank._ Ei loruella tässä missä vetotuuli käy!
_Helmer._ Tulkaa, rouva Linde; nyt ei tässä kärsi olla muut kuin äidit.
_(Tohtori Rank, Helmer ja rouva Linde menevät alas rappusista.
Lapsenpiika menee lasten kanssa saliin. Nora samoin ja panee kiinni oven
etuhuoneesen.)_
_Nora._ Kuinka riskiltä ja uljailta te näytätte. No, mitkä punaposket
teillä on! Niinkuin omenat ja ruusut. _(lapset puhuvat hänelle suuhun
seuraavan puheen alla.)_ Oletteko huvitelleet hyvästi? Sepä oli hauskaa.
Vai niin; sinä olet vetänyt sekä Emmyn että Bobin kelkalla? No, ja
molemmat yhtaikaan! Niin, sinä olet reipas poika, Iivari. Oi, anna minun
pitää häntä hiukan, Anna-Maija. Niin, niin, mun sulo, pikku
nukki-lapseni! _(ottaa pienimmän lapsen lapsenpiijalta ja tanssii sen
kanssa.)_ Niin, niin, mamma tanssii Bobin kanssa myös. Mitä? Oletteko
olleet lumisilla? No, siinä olisi minunkin pitänyt olla mukana! Ei,
annas olla; tahdon itse riisua heidän päältänsä, Anna-Maija. Niin, niin;
salli minun se tehdä; se on niin hupaista. Mene sisään niin kauaksi;
sinä näytät niin vilustuneelta. Siellä on lämmintä kahvia sinulle uunin
päällä.
_(Lapsenpiika menee vasemmalla olevaan kamariin. Nora riisuu lasten
päällys-vaatteet ja heittää ne sinne tänne, sallien lasten puhua
toisilleen suuhun sikinsokin.)_
_Nora._ Vai niin? Vai oli iso koira, joka juoksi teidän perästänne?
Mutta se ei purrut? Ei, koirat ei pure pikku, kauniita nukkilapsia. Älä
katsele paketteja, Iivari. Mitä niissä on? Kunpa vain tietäisitte. Ei,
ei; siinä on jotakin ilkeätä. Noh! Käymmekö leikitsemään? Mitä leikkiä?
Olla piiloisilla. No, olkaamme piiloisilla. Bob menee ensin piiloon.
Pitääkö minun? Hyvä, minä menen ensin piiloon.
_(Hän ja lapset leikitsevät nauraen ja riemuiten salissa ja kamarissa,
joka on oikealla puolella. Lopuksi piilee Nora pöydän alle; lapset
tulevat riehuten sisään, hakevat, vaan eivät löydä häntä, kuulevat hänen
nauruansa, juoksevat pöydän luo, nostavat pöytäliinan ja näkevät hänen.
Riemu on ylimmillään. Hän ryömii esiin ikäänkuin peloittaaksensa heitä.
Uutta riemua. Sillä välin on koputettu ovelle, vaikkei kukaan ole
huomannut sitä. Nyt avataan ovi puoleksi ja asianajaja Krogstad tulee
näkyviin; hän odottaa vähän; leikkiä jatketaan.)_
_Krogstad._ Pyydän anteeksi, rouva Helmer --
_Nora (huudahtaa painuneella äänellä, kääntyy ja hypähtää ylös.)_ Ah!
Mitäs te tahdotten?
_Krogstad._ Suokaa anteeksi; ulko-ovi oli longallansa; joku lie
unohtanut panna sen kiinni --
_Nora (nousee ylös.)_ Mieheni ei ole kotona, herra Krogstad.
_Krogstad._ Sen tiedän.
_Nora._ No, -- mitäs sitten tahdotten täältä?
_Krogstad._ Puhua pari sanaa teidän kanssanne.
_Nora._ Minun --? _(lapsille hiljaa)._ Menkää Anna-Maijan luokse. Mitä?
Ei, vieras herra ei tahdo tehdä mammalle mitään pahaa. Kun hän on mennyt
leikitsemme jälleen. _(hän vie lapset vasemmalla puolella olevaan
kamariin ja panee oven kiinni heidän jälestänsä.)_
_Nora (levotonna, jännityksissään.)_ Tahdotte puhua minun kanssani.
_Krogstad._ Niin, sitä tahdon.
_Nora._ Tänään --? Vaan eihän meillä vielä ole kuukauden ensimäinen
päivä --
_Krogstad._ Ei, meillä on jouluaatto. Teistä itsestänne tulee
riippumaan, mitä jouluiloa te saatte.
_Nora._ Mitäs tahdottekaan? Minä en mitenkään voi tänäpänä --
_Krogstad._ Siitä älkäämme toistaiseksi puhuko mitään. Onpa aivan
toista. Onhan teillä hetkinen aikaa?
_Nora._ On; tietysti, onhan sitä minulla, vaikka --
_Krogstad._ Hyvä. Minä istuin Olsenin ravintolassa ja näin teidän
miehenne kulkevan kadun poikki --
_Nora._ No niin.
_Krogstad._ -- rouvasihmisen seurassa.
_Nora._ Entäs sitten?
_Krogstad._ Saanko luvan kysyä: eikö se rouvasihminen ollut eräs rouva
Linde?
_Nora._ Oli.
_Krogstad._ Vasta tullut kaupunkiin.
_Nora._ Niin, tänään.
_Krogstad._ Onhan hän hyvä ystävä teille?
_Nora._ Niin, hän on. Mutta minä en ymmärrä --
_Krogstad._ Olen minäkin tuntenut häntä kerran.
_Nora._ Sen tiedän.
_Krogstad._ Vai niin? Te tunnette sen asian. Sitä kyllä luulinkin. No,
niin tahdon kysyä teiltä suoraan: saako rouva Linde jonku paikan
Osakepankissa?
_Nora._ Kuinka te uskallatte urkkia sitä _minulta_, herra Krogstad,
_te_, joka olette minun mieheni käskyn-alaisia? Vaan koska kysytte, niin
voitte saada sen tietää: Niin, rouva Linde saa paikan. Ja minä se olin,
joka puhuin hänen puolestaan, herra Krogstad. Nyt sen tiedätte.
_Krogstad._ Olin siis aprikoinnut oikein.
_Nora (astuu edes takaisin pitkin lattiata.)_ Oh, onpa mar kumminkin
hiukan vaikutusvoimaa, luulisin. Vaikka nainen olenkin, ei sen vuoksi
ole sanottu, että --. Kun olette toisen vallan alainen, herra Krogstad,
niin teidän todellakin pitäisi varoa, ettette loukkaa sitä, jolla -- hm
--
_Krogstad._ -- on vaikutusvoimaa?
_Nora._ Juuri niin.
_Krogstad (muuttaa ääntä)._ Rouva Helmer, tahdotteko olla niin hyvä ja
käyttää vaikutusvoimaanne minun edukseni.
_Nora._ Mitä nyt? Mitä tarkoitatte?
_Krogstad._ Tahdotteko olla niin hyvä ja pitää huolta siitä, että minä
pysyn alhaisessa virassani pankissa.
_Nora._ Mitä tämä tietää? Kuka aikoo ottaa virkaanne teiltä?
_Krogstad._ Oh, älkää minun edessäni teeskennelkö niinkuin ette mitään
tietäisi. Minä huomaan kyllä, ettei teidän ystävällenne saata olla
suotuista joutua semmoiseen tilaan, jossa hän voi töytäistä yhteen minun
kanssa; ja minä huomaan nyt myös, ketä minun tulee kiittää siitä, että
minua ajetaan pois.
_Nora._ Vaan minä vakuutan teille. --
_Krogstad._ Niin, niin, niin, lyhykäisesti: vielä on aikaa ja minä
neuvon teitä käyttämään vaikutusvoimaanne estääksenne sitä.
_Nora._ Mutta, herra Krogstad, minulla _ei ole_ mitään vaikutusvoimaa.
_Krogstad._ Eikö? Minusta on kuin vastikään itse olisitte sanoneet --
_Nora._ Se tietysti ei ollut sillä tavoin ymmärrettävä. Minäkö! Kuinka
voitte uskoa, että minulla olisi semmoista vaikutusvoimaa mieheeni?
_Krogstad._ Oh, minä tunnen miehenne ylioppilasajoista asti. Luullakseni
ei herra pankkitirehtöri ole lujempi kuin muutkaan aviomiehet.
_Nora._ Jos puhutte halveksivalla tavalla miehestäni, niin osoitan
teille ovea.
_Krogstad._ Rouva on rohkea.
_Nora._ Minä en pelkää teitä enää. Kun uuden vuoden päivä on tullut,
olen kohta oleva irti koko asiasta.
_Krogstad (maltillisemmin.)_ Kuulkaa nyt minua, rouva. Jos tulee
välttämättömäksi, niin minä taistelen niinkuin hengen puolesta
pitääkseni pientä paikkaani pankissa.
_Nora._ Siltä todellakin näyttää.
_Krogstad._ Sitä en tee ainoastaan tulon vuoksi; siitäpä minä vähimmin
huolin. Vaan siinä on jotakin muuta --. No niin, sanon sen suoraan! Asia
on näettenkös tämä. Tietysti tiedätten tekin, yhtä hyvin kuin muut, että
minä kerran muutamia vuosia takaperin tein itseni syypääksi
ajattelemattomaan tekoon.
_Nora._ Luulenpa kuulleeni jotain semmoista.
_Krogstad._ Asia ei tullut oikeuden eteen, mutta kaikki tiet ikäänkuin
suljettiin minulta samalla. Niin ryhdyin minä niihin toimiin, jotka te
kyllä tiedätte. Täytyihän minun johonkin ryhtyä; ja minä voin sanoa,
etten ole ollut niitä pahimpia. Mutta nyt tahtoisin ulos kaikesta tästä.
Poikani varttuvat varttumistaan; heidän tähden tahdon hankkia itselleni
niin paljon kansalais-arvoa kuin mahdollista. Tämä paikka pankissa oli
ikäänkuin ensimäinen porras minulle. Ja nyt tahtoo miehenne potkaista
minua portailta alas, niin että minä tulen seisomaan loassa jälleen.
_Nora._ Mutta, Herran tähden, herra Krogstad, ei minun vallassani ole
ollenkaan auttaa teitä.
_Krogstad._ Sen vuoksi, ettei teillä ole tahtoa siihen; mutta minulla on
keinoja pakottaakseni teitä siihen.
_Nora._ Ettehän kumminkaan aikone kertoa miehelleni, että olen teille
velkaa?
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『Nora: Näytelmä kolmessa näytöksessä』
Henrik Ibsen
156,433자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1906년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.