STORYDON
← 고전 원문 폴더

📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크

『Nora: Näytelmä kolmessa näytöksessä』

Henrik Ibsen

156,433자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1906년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처

내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.

_Krogstad._ Hm; mitäpäs, jos kertoisin hänelle siitä? _Nora._ Se olisi häpeällisesti tehty teiltä. _(itkusuulla.)_ Tämä salaisuus, joka on minun iloni ja ylpeyteni, sen saisi hän tietää niin ilkeällä ja kömpelöllä tavalla, -- saisi sen tietää _teiltä_. Te saattaisitte minulle kauheinta mieliharmia -- _Krogstad._ Pelkkää mieliharmiako? _Nora (kiivaasti.)_ Mutta tehkää se vain; pahinta on se teille itsellenne, sillä silloin saa mieheni selvästi nähdä, mikä kurja mies te olette, ja silloinpa ette suinkaan saa pitää paikkaanne. _Krogstad._ Minä kysyin, perheellistä mieliharmiako te ainoastaan pelkäättekin? _Nora._ Jos mieheni saa tietää sen, niin hän tietysti kohta maksaa mitä vielä on maksamatta; ja sitten ei meillä ole mitään teidän kanssanne tekemistä. _Krogstad (tulee askeleen lähemmä.)_ Kuulkaa, rouva Helmer; -- teillä joko ei ole hyvää muistoa, taikka ei ollenkaan tietoa tämmöisistä asioista. Minun tulee siis selittää teille asia vähän tarkemmin. _Nora._ Millä tavalla? _Krogstad._ Miehenne sairaana ollessa tulitte minun luokseni lainataksenne kaksitoistasataa specieriksiä. _Nora._ En tietänyt ketään toista. _Krogstad._ Minä lupasin silloin hankkia teille sen summan. -- _Nora._ Te sen hankittenkin. _Krogstad._ Minä lupasin hankkia teille rahat määrätyillä ehdoilla. Te ette ajatelleet silloin muuta kuin miehenne sairautta, ja olitte niin kärkäs matkarahoja saamaan, että minä luulen teidän ei panneen muistoonne kaikkia sivuseikkoja. Sentähden ei ole liikaa muistuttaa teille niistä. No; minä lupasin hankkia teille rahat velkakirjaa vastaan, jonka minä sepitin. _Nora._ Niin, ja jonka alle minä panin nimeni. _Krogstad._ Oikein. Mutta sen alle lisäsin muutamia rivejä, joissa isänne otti vastatakseen velasta. Näitten rivien alle piti isänne kirjoittaa. _Nora._ Piti --? Kirjoittihan hän. _Krogstad._ Minä olin jättänyt päivän panematta; se tahtoo sanoa, teidän isänne piti itsen panna päivä jona hän kirjoitti velkakirjan alle. Muistaako rouva sitä? _Nora._ Niin, luulen kyllä -- _Krogstad._ Minä annoin teille sitten velkakirjan, jotta postilla lähettäisitte sen isällenne. Eikö niin? _Nora._ Niin. _Krogstad._ Ja sen tietysti teitte heti; sillä jo viiden -- kuuden päivän perästä toitte minulle kirjan isänne allekirjoituksineen. Ja niin saitte vastaanottaa rahat. _Nora._ No niin; enkö ole säännöllisesti suorittanut maksoja velastani? _Krogstad._ Jokseenkin säännöllisesti. Mutta -- palatakseni siihen, josta puhuimme, -- se oli kyllä raskas aika teille silloin, rouva? _Nora._ Niin se oli. _Krogstad._ Isänne makasi myös hyvin sairaana, luulenma. _Nora._ Hän oli viimeisillänsä. _Krogstad._ Kuoli kohta sen jälkeen? _Nora._ Niin. _Krogstad._ Sanokaa minulle, rouva Helmer, voitteko kenties muistaa minä päivänä isänne kuoli? Tarkoitan minä päivänä kuukaudessa. _Nora._ Isä kuoli Syyskuun 29 p:nä. _Krogstad._ Aivan oikein; siitä olen hankkinut tiedon. Ja sentähden on tässä jotakin kummallista, _(ottaa esille paperin.)_ jota minä en mitenkään saata käsittää. _Nora._ Mitä kummallista? Minä en tiedä -- _Krogstad._ Se on se kummallisuus, rouva, että teidän isänne on kirjoittanut tämän velkakirjan alle kolme päivää kuolemansa jälkeen. _Nora._ Kuinka? Minä en ymmärrä -- _Krogstad._ Isänne kuoli Syyskuun 29 p:nä. Vaan katsokaas tänne: Tähän on isänne kirjoittanut nimensä alle 2 p:nä lokakuuta. Eikös se ole kummallista, rouva? _Nora (on vaiti.)_ _Krogstad._ Voitteko selittää minulle sitä? _Nora (on edelleen vaiti)._ _Krogstad._ Silmään pistävätä on sekin, että sanat 2 p:nä lokakuuta ja vuosiluku eivät ole teidän isänne käsialaa, vaan toista käsialaa, joka mielestäni on tuttu. No, sen voipi kyllä selittää; isältänne on saattanut unohtua päivän kirjoittaminen ja niin on joku toinen tehnyt sen umpimähkää täällä, ennenkuin vielä tiedettiin minä päivänä hän oli kuollut. Siinä ei ole mitään pahaa. Nimen allekirjoitus on se asia, josta kaikki riippuu. Ja sehän on oikea, rouva Helmer? Onhan se todellakin teidän isänne, joka on piirustanut nimensä tähän? _Nora (vähän ajan vaiettua, keikahuttaa päätänsä ja katsoo uhalla häneen.)_ Ei, sitä se ei ole. _Minä_ olen kirjoittanut isäni nimen. _Krogstad._ Kuulkaa, rouva, -- tiedättekö, että tämä on vaarallinen tunnustus? _Nora._ Miksi niin? Te saatte kohta rahanne. _Krogstad._ Saanko kysyä teiltä, miksi ette lähettäneet paperia isällenne? _Nora._ Se oli mahdotonta. Olihan pappa sairaana. Jos olisin pyytänyt hänen nimeänsä, niin olisi minun myös pitänyt sanoa hänelle, mihin rahat olivat käytettävät. Mutta enhän minä voinut sanoa hänelle, niin sairaana kun hän oli, että mieheni henki oli vaarassa. Mahdotontahan se oli. _Krogstad._ Niin olisi ollut parempi teille, että olisitte jättäneet ulkomaan matkan tekemättä. _Nora._ Ei, se oli mahdotonta. Sen matkanhan piti pelastaa mieheni henki. Sitä en voinut jättää tekemättä. _Krogstad._ Vaan ettekö sitä ajatelleet, että se oli petosta minua vastaan --? _Nora._ Sitä en mitenkään voinut ottaa lukuun. Minä en ollenkaan huolinut teistä. En voinut kärsiä teitä kaikkien niitten kylmien verukkeitten tähden, joita teitte, vaikka tiesitte missä vaarallisessa tilassa mieheni oli. _Krogstad._ Rouva Helmer, teillä ei ollenkaan näy olevan selvää käsitystä siitä, mihin te oikeastaan olette tehneet itsenne syypääksi. Vaan minä voin kertoa teille, ettei se ollut enempää eikä pahempaa, se, jonka minä kerran tein ja joka hävitti minun koko yhteiskunnallisen asemani. _Nora._ Tekö? Tahdottenko saattaa minua uskomaan, että te olisitte tehneet jotain uskaliasta pelastaaksenne vaimonne henkeä? _Krogstad._ Laki ei kysy mistä syystä rikos tehdään. _Nora._ Se mahtaa olla joku hyvin typerä laki. _Krogstad._ Typerä taikka ei, -- jos minä vien tämän paperin oikeuden eteen, niin teidät tuomitaan lain mukaan. _Nora._ Sitäpä en usko. Tyttärellä eikö olisi oikeutta säästää vanhalta, kuolinvuoteella makaavalta isältään huolia ja tuskia? Eikö vaimolla olisi oikeutta pelastaa miehensä henkeä? Minä en tunne lakeja niin tarkoin; mutta siitä olen vakuutettu, siellä jossakin seisovan, että semmoista on luvallista. Ja sitä _te_ ette tiedä, te joka olette asianajaja? Mahdatte olla huono lakimies, herra Krogstad. _Krogstad._ Saattaa niin olla. Mutta asioita, -- semmoisia asioita kuin meillä kahdella on keskenämme, -- niitähän toki uskonette minun ymmärtäväni? Hyvä. Tehkää nyt mitä tahdotte. Mutta _sen_ sanon teille: jos minua toistamiseen sysätään ulos; niin saatte te tehdä seuraa minulle. _(Kumartaa ja menee ulos etuhuoneen kautta.)_ _Nora (Vähän aikaa mietiskellen; keikahuttaa päätänsä.)_ Mitä vielä! -- Hän tahtoi peloittaa minua! Niin typerä en kumminkaan ole. _(rupee kokoomaan lasten vaatteita kokoon; herkeää pian.)_ Mutta --? -- -- Ei, vaan se on mahdotonta! Rakkaudestahan minä sen tein. _Lapset (vasemmalla ovella.)_ Mamma, nyt vieras meni portista ulos. _Nora._ Niin, niin, minä tiedän sen. Mutta älkää puhuko kellenkään vieraasta herrasta. Kuulitteko sen? Ei papallekaan! _Lapset._ Ei, mamma; mutta tuletko leikitsemään jälleen? _Nora._ Ei, ei; nyt ei. _Lapset._ Mutta mamma, lupasithan tulla. _Nora._ Niin, mutta minä en voi nyt. Menkää sisään; minulla on niin paljon tekemistä. Menkää sisään, menkää, rakkaat lapsikullat. _(hän vie heidät varovasti kamariin ja panee oven kiinni heidän jälestänsä.)_ _(Nora istuu sohvalle, ottaa korko-ompeluksen ja ompelee hiukan, mutta lakkaa kohta.)_ Ei! _(heittää ompeluksen pöydälle, nousee, menee etuhuoneen ovelle ja huutaa:)_ Leena! Tuo joulupuu sisään. _(menee vasemman puoliselle pöydälle ja avaa pöydänlaatikon; seisattuu jälleen.)_ Ei; vaan aivan mahdotontahan se on! _Sisäpiika (tuoden puuta.)_ Mihinkä minä sen panen, rouva? _Nora._ Tuohon; keskelle lattiata. _Sisäpiika._ Onko vielä muuta tuotavana? _Nora._ Ei, kiitos; minulla on kaikki mitä tarvitsen. _(Piika, joka on pannut puun luotansa, menee ulos.)_ _Nora. (rupee koristelemaan joulupuuta.)_ Tähän kynttilä -- ja tähän kukkasia. -- Tuo inhoittava mies! Lipi lapi! Ei siinä ole mitään tiellä. Joulupuu on tuleva kauniiksi. Tahdon tehdä kaikki, mitä haluat, Torvald; -- minä laulan sinulle, tanssin edessäsi -- _(Helmer, paperitukku kainalossa, tulee ulkoa.)_ _Nora._ Ah, -- tuletko jo takaisin? _Helmer._ Tulen. Täällä on käynyt joku? _Nora._ Täälläkö? Ei. _Helmer._ Sepä oli kummallista. Minä näin Krogstadin menevän portista ulos. _Nora._ Vai niin? No, se on totta, Krogstad kävi täällä pikimmältään. _Helmer._ Nora, minä näen silmistäsi, että hän on käynyt täällä pyytämässä sinua puhumaan hänen puolestansa. _Nora._ Niin. _Helmer._ Ja se piti sinun tehdä ikäänkuin itsepuolestasi? Sinun piti salata minulta hänen käyneen täällä. Eikö hän sitäkin pyytänyt? _Nora._ Pyysi, Torvald; mutta -- _Helmer._ Nora, Nora, ja siihen voit sinä suostua? Puhella tuommoisen miehen kanssa ja luvata hänelle jotain! Ja päällepäätteheksi valehdella minulle! _Nora._ Valehdella --? _Helmer._ Etkö sanonut, ettei täällä ollut kukaan käynyt? _(uhkaa sormella.)_ Sitä älköön pikku laululintuseni enää tehkö milloinkaan. Laululinnulla tulee olla puhdas kieli millä visertelee; ei milloinkaan väärää nuottia. _(syleilee häntä.)_ Niinhän sen tulee olla, eikö niin? Niin, sen kyllä tiesin. _(laskee häntä.)_ Eikä sen enempää siitä asiasta. _(istuu uunin eteen.)_ Ah, kuinka tässä on rauhallista ja hauskaa! _(selailee papereitansa.)_ _Nora (joulupuun ympärillä häärien; vähän loma-ajan perästä.)_ Torvald! _Helmer._ No. _Nora._ Minä iloitsen niin äärettömästi tuosta kostyymibaalista Stenborgin luona ylihuomenna. _Helmer._ Ja minä olen äärettömän utelias näkemään, millä sinä aiot ällistyttää minua. _Nora._ Oi, mikä typerä tuuma. _Helmer._ Noh! _Nora._ En voi keksiä mitään, joka kelpaisi: kaikki tulee niin typeräksi, niin mitättömäksi. _Helmer._ Onko pikku Nora tullut siihen päätökseen? _Nora (hänen tuolinsa takana, käsivarret tuolin selkälaudalla.)_ Onko sinulla hyvin kiire, Torvald. _Helmer._ A -- _Nora._ Mitä paperia nuo ovat? _Helmer._ Pankki-asioita. _Nora._ Nyt jo? _Helmer._ Olen antanut eroavan toimikunnan antaa minulle täyden vallan ryhtyä tarpeellisiin muutoksiin, sekä virkamiesten että toiminnansuunnitelman suhteen. Siihen aion käyttää jouluviikon. Tahdon saada kaikki reilaan uudeksi vuodeksi. _Nora._ Oli siis sen vuoksi kuin tuo Krogstad-raukka -- _Helmer._ Hm. _Nora (nojaten tuolin selkäluutaa vasten, kättelee hänen niskapuolista tukkaansa.)_ Ellei sinulla olisi niin kiire, olisin pyytänyt sinua tekemään minulle sanomattoman suuren palveluksen, Torvald. _Helmer._ Annas kuulla. Mikä se olisi? _Nora._ Eihän ole kellään niin hienoa maun-aistia kuin sinulla. Nyt tahtoisin mielelläni olla komeannäköinen kostyymibaalissa. Torvald, etkö voisi ottaa minua huostaasi ja määrätä, mikä minun tulee olla, ja millaiseksi minun pukuni on tehtävä? _Helmer._ Ahaa, onko pikku visapää ulkona hakemassa pelastajaa? _Nora._ Niin, Torvald, en tule mihinkään päätökseen ilman sinun avuttasi. _Helmer._ Hyvä, hyvä; tahdon miettiä asiata; kylläpä neuvo keksitään. _Nora._ No, se oli kiltisti tehty sinulta. _(menee jälleen joulupuulle; loma-aikaa.)_ Kuinka kauniilta nuo punaiset kukkaiset näyttävät. -- Mutta sano minulle, onko se todellakin niin pahaa, se, johon tuo Krogstad on tehnyt itsensä syypääksi? _Helmer._ Kirjoittanut väärän nimen. Ymmärrätkös mitä se on? _Nora._ Eikö hän ole voinut tehdä sitä pakosta? _Helmer._ Niin, taikka niinkuin niin moni ajattelemattomuudessaan. Minä en ole niin sydämetön, että ehdottomasti hylkäisin miehen semmoisen yksinään olevan teon vuoksi. _Nora._ Niin, tosiaankin, Torvald! _Helmer._ Moni voi siveellisesti nousta jälleen, jos hän vilpittömästi tunnustaa rikoksensa ja kärsii rangaistuksen. _Nora._ Rangaistuksen --? _Helmer._ Mutta sitä tietä ei Krogstad astunut; hän auttoi itseänsä juonilla ja mutkilla; ja tämä se on joka siveellisesti on sortanut hänen. _Nora._ Luuletkos, että --?