STORYDON
← 고전 원문 폴더

📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크

『Nora: Näytelmä kolmessa näytöksessä』

Henrik Ibsen

156,433자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1906년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처

내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.

_Helmer._ Ajatteles vain; kuinka semmoisen viallisen miehen tulee valehdella ja viekastella ja teeskennellä kaikin puolin, käydä naamio silmillään lähimmäistensä, niin, vieläpä vaimonsa ja omain lastensakin edessä. Ja tätä lasten edessä, sehän se kauheinta on, Nora. _Nora._ Miksi niin? _Helmer._ Siksi että semmoinen valheen ilmakehä saastuttaa taudinaineellaan koko kodin elämän. Joka hengenveto, jonka lapset tekevät semmoisessa talossa, on täynnänsä ituja johonkin pahaan. _Nora (lähempänä hänen takanansa.)_ Oletko varma siitä? _Helmer._ Oh, kultaseni, sitä olen kyllin kokenut asianajajana. Melkein kaikilla aikaisin turmelluilla ihmisillä on ollut valheelliset äidit. _Nora._ Miksipä juuri -- äidit! _Helmer._ Se johtuu useimmin äidistä; vaan isät vaikuttavat samaan suuntaan; sen tietää jokainen asianajaja sangen hyvin. Ja kumminkin on tuo Krogstad käynyt kotonaan vuosikausia ja istuttanut omiin lapsihinsa valheen ja teeskentelemisen myrkkyä: näet, sen vuoksi kutsun minä häntä siveellisesti kadonneeksi. _(ojentaa hänelle käsiänsä.)_ Sentähden tulee sulo pikku Noraseni luvata minulle olla hänen asiatansa ajamatta. Anna kätesi sen päälle. No, no, mitä se on? Anna minulle kätesi. Kas niin. Siis päätetty. Minä vakuutan sinulle, minun olisi mahdotonta tehdä työtä yhdessä hänen kanssaan; minä suoraan sanoen tulen ruumiillisesti kipeäksi semmoisten ihmisten läheisyydessä. _Nora (vetää kätensä pois ja menee toiselle puolelle joulupuuta.)_ Täällä on niin lämmin. Ja minulla on niin paljon tekemistä. _Helmer (nousee ja kokoo paperinsa kokoon.)_ Niin, minunkin tulee ajatella saada muutamat näistä läpi luetuksi ennen kun ruualle menemme. Sinun pukuasi tahdon myöskin pitää mielessä. Ja jotakin ripustettavaksi kultapaperissa joulupuuhun lienee minulla myöskin varalla. _(panee kätensä hänen päälaelleen.)_ Oi, sinua armasta laululintuistani. _(menee kamariinsa ja lukitsee oven jälestänsä.)_ _Nora (hiljaan, vähän loma-ajan perästä.)_ Vieläkös! Se ei ole niin. Se on mahdotonta. Olkoon mahdotonta. _Lapsenpiika (vasemman puolisessa ovessa.)_ Lapset pyytävät niin kauniisti päästäksensä mamman tykö. _Nora._ Ei, ei, ei; älä laske heitä minun luokseni! Ole sinä heidän luonansa, Anna-Maija. _Lapsenpiika._ Hyvä, rouva. _(panee oven kiinni.)_ _Nora (vaaleana pelosta.)_ Turmella minun pikku lapsiani --! Myrkyttää kotia? _(vähän loma-aikaa; hän nostaa päätänsä.)_ Sepä ei ole totta. Sepä ei koskaan iki päivinä ole totta. Toinen Näytös. _(Sama huone. Nurkassa pianon vieressä seisoo joulupuu, tyhjäksi ryöstettynä, pahoin raastettuna, kynttilät loppuun palaneina. Noran päällystakki on sohvalla.)_ _(*Nora*, yksinään huoneessa, kävelee levottomasti edestakaisin; viimein hän seisahtuu sohvan viereen ja ottaa takkinsa.)_ _Nora. (päästää takin jälleen käsistään.)_ Nyt tuli joku! _(menee oveenpäin, kuuntelee.)_ Ei -- eipä ollut ketään. Tietysti -- kukas se tulisikaan tänään, ensimmäisenä joulupyhänä; -- eikä tule huomennakaan ketään. -- Mutta kenties -- _(aukaisee oven ja katsahtaa ulos.)_ Ei; ei mitään kirjelaatikossa; se on typötyhjä _(astuu poikki lattian.)_ Oh, hullutusta! Hän tietysti ei puhunut täyttä totta. Eihän toki semmoista voi tapahtua. Se on mahdotonta! Onhan minulla kolme pientä lasta. _(Lapsenpiika, iso pahvi-vakka kädessä, tulee vasemmanpuolisesta kamarista.)_ _Lapsenpiika._ Jopa vihdoinkin löysin tuon vakan, jossa on maskeraativaatteet. _Nora._ Kiitoksia; pane se pöydälle. _Lapsenpiika (tekee niin.)_ Mutta ne ovat vielä kovin hajallaan. _Nora._ Voi, jos minä voisin ne repiä sadaksituhanneksi kappaleeksi! _Lapsenpiika._ Herra varjelkoon! Voihan ne hyvin laittaa kuntoon jälleen -- hiukan malttia vain! _Nora._ Niin, lähden pyytämään rouva Lindeä avukseni. _Lapsenpiika._ Vai ulos jälleen? Tuommoiseen ilkeään ilmaan? Te vilustutte, rouva, -- tulette kipeäksi. _Nora._ Oh, se ei olisikaan pahin paha. -- Kuinkas lapset voivat? _Lapsenpiika._ Ne pikku-raukat leikittelevät joululahjoillaan, -- -- _Nora._ Kysyvätkö ne usein minua. _Lapsenpiika._ Ovathan ne niin tottuneet näkemään mammaa luonansa. _Nora._ Mutta, Anna-Maija, minä en tästä lähtein voi olla niin paljon heidän kanssansa kuin ennen. _Lapsenpiika._ No, no, tottuuhan pikkulapset jos mihinkin. _Nora._ Niinkös luulet? Luuletkos heidän unohtavan äitinsä, jos olisin aivan poissa? _Lapsenpiika._ Herra varjelkoon! -- aivanko poissa! _Nora._ Kuules, sanoppas minulle, Anna-Maija -- sitä olen usein ajatellut.-- kuinka sydämesi salli sinun panna lapsesi vieraan hoidettavaksi? _Lapsenpiika._ Täytyihän minun, koska mun piti tulla pikku-Noran imettäjäksi. _Nora._ Niin, mutta että sinun teki _mieli_ siihen? _Lapsenpiika._ Kun oli niin hyvä paikka tarjona! Köyhä, onnettomuuteen joutunut tyttö-parka saattoi kiittää onneaan siitä. Eihän tuo ilkiö pitänyt mitään huolta minusta. _Nora._ Vaan nyt on tyttäresi varmaan unohtanut sinut. _Lapsenpiika._ Eipä niinkään. Kirjoittihan hän minulle kirjeen, sekä silloin kun pääsi ripille että silloin kun meni naimisiin. _Nora (kavahtaa hänelle kaulaan.)_ Vanha Anna-Maija, sinä olit hyvä äiti minulle, kun olin piennä lapsena. _Lapsenpiika._ Eihän pikku Nora-paralla ollutkaan mitään muuta äitiä, paitsi minua. _Nora._ Ja jos ei minun pikkuisillani olisi ketään toista, niin tiedän että sinä -- -- Joutavia, joutavia. _(avaa vakan.)_ Mene lasten luokse. Minun nyt täytyy --. Huomenna saat nähdä, kuinka kauniiksi laitan itseni. _Lapsenpiika._ Niin, eipä koko baalilla tule olemaan ketään niin kaunista kuin meidän Nora-rouva. _(hän menee vasemmanpuoliseen kamariin.)_ _Nora (rupee ottamaan vaatteita ulos vakasta, mutta viskaa pian kaikki pois.)_ Voi, jospa uskaltaisin lähteä ulos! Kunhan vaan ei tulisi ketään. Kunhan vaan ei sillä aikaa tapahtuisi mitään täällä kotona. Hullutusta! eihän nyt tule ketään. Ei huoli vaan ajatella. Annas kun harjaan käsiturvaani. Sieviä sormikkaita, sieviä sormikkaita! Pois se mielestä, pois se mielestä! Yks, kaks, kolme, neljä, viis, kuus -- _(huudahtaa:)_ Ah, tuossa he tulevat -- _(rientää ovelle päin, vaan seisahtuu kahdamielin.)_ _Rouva Linde (tulee etuhuoneesta, jossa on riisunut päällys-takkinsa.)_ _Nora._ Ah, sinäkös se olet, Kristiina? Eihän vaan liene ketään muuta tuolla ulkona? -- Voi, kuinka hauska, ettäs tulit. _Rouva Linde._ Kuulin sinun käyneesi ylhäällä minua kysymässä. _Nora._ Niin, pistäysinpä sivumennessäni. Minä tarvitsisin hiukan sinun apuasi. Istukaamme tähän sohvalle. Kas niin. Huomis-illalla on näet maskeraati konsuli Stenborg'illa, ja Torvald tahtoo, että minä pukisin itseni neapelilaiseksi kalatytöksi ja tanssisin Tarantellaa, jonka opin tuolla Kaprisaaressa. _Rouva Linde._ Jopa, jopa! Vai sinun tulee oikein näyttää koko kometia? _Nora._ Niin, Torvald tahtoo, että sen tekisin. Kas tässä on puku; sen Torvald teetti minulle tuolla Italiassa. Vaan nyt se on kaikki hajallaan, enkä tiedä -- -- _Rouva Linde._ Noh, sen me pian saamme kuntoon; eihän siitä ole muu kuin ripsut sieltä täältä vähän ratkenneet. Onko neulaa ja lankaa? Kas niin, tässähän on kaikki, mitä tarvitsemme. _Nora._ Voi kuinka sinä olet kiltti. _Rouva Linde (ompelee.)_ Vai että sinä huomenna puet itsesi maskeraati-pukuun, Nora? Tiedätkös -- sitten pistäyn hetkeksi tänne katsomaan, miltä näytät koristeissasi. Vaan olenpa kokonaan unohtanut sanoa sinulle kiitoksia eilisestä hauskasta illasta. _Nora (nousee ja astuu poikki lattian.)_ Oh, eilen minusta ei tuntunut niin hauskalta täällä, kuin mitä tavallisesti on ollut. -- Olisitpa tullut vähää aikaisemmin kaupunkiin, Kristiina. -- Niin, Torvald osaa kyllä laittaa kotimme oikein hauskaksi ja sieväksi. _Rouva Linde._ Et suinkaan sinä ole vähemmin taitava; suottako olisit isäsi tytär. Mutta sanoppas minulle, onko tohtori Rank aina niin alakuloinen kuin eilen? _Nora._ Ei, eilen se oli kovin silmäänpistävää. Mutta hänessä onkin sangen vaarallinen tauti; hänen raukan selkä-ytimensä näivettyy. Katsoppas, hänen isänsä oli tuommoinen ilettävä ihminen, joka piti jalkavaimoja ja muuta sellaista; ja senvuoksi, näetkös, on hänen poikansa lapsuudestaan asti ollut kivuloinen. _Rouva Linde (hellittää ompelutyön käsistään.)_ Mutta, armas Nora-kulta, mistäs sinä tuommoisia saat kuulla? _Nora (kävelee edestakaisin.)_ Pyh -- kun on saanut kolme lasta, niin saa joskus nähdä -- rouvia, jotka ovat puolilääkäreitä; ja ne juttelevat yhtä ja toista. _Rouva Linde (ompelee taas hetkinen äänettömyyttä.)_ Käypikö tohtori Rank jokapäivä tässä talossa? _Nora._ Joka ikinen päivä. Hän on Torvaldin paras nuoruuden-ystävä ja myös _minun_ hyvä ystäväni. Tohtori Rank ikään kuin kuuluu meidän taloon. _Rouva Linde._ Vaan sanoppas minulle: onkos se mies oikein suora? Minä tarkoitan, eikö hän puhu ihmisille mielin kielin? _Nora._ Ei, päinvastoin. Kuinka se sinulle mieleen sattui? _Rouva Linde._ Kun sinä eilen esitit minua hänelle, vakuutti hän usein kuulleensa minun nimeäni mainittavan tässä talossa. Mutta sitten huomasin, ettei miehelläsi ollut ollenkaan käsitystä siitä kuka minä oikeastaan olin. Kuinkas siis tohtori Rank saattoi -- --? _Nora._ Se on aivan oikein, Kristiina. Torvald rakastaa minua niin sanomattomasti, ja siksi hän tahtoo minua aivan yksin-omaisesti omistaa, niinkuin hän sanoo. Ensi-aikoina tuli hän ikään kuin mustasukkaiseksi, jos vaan satuin mainitsemaan jonkun teistä rakkaista tuolla kotona. Sentähden jätin teidät tietysti mainitsematta. Mutta tohtori Rank'in kanssa puhelen usein semmoisista asioista, sillä hän, näetsä, mielellään niitä kuultelee. _Rouva Linde._ Kuuleppas, Nora; sinä olet monin suhtein vielä aivan lapsi. Minä olen koko joukon vanhempi sinua ja myös vähän enempää kokenut. Minä sanon sinulle jotain: sinun pitäisi laittaa että pääsisit irti tuosta tohtori Rank'in asiasta. _Nora._ Mistä asiasta minun pitäisi laittaa itseni irti? _Rouva Linde._ Sekä yhdestä että toisesta, minun mielestäni. Eilen sinä loruelit jotain rikkaasta ihailijasta, jonka kautta toivoit saavasi rahaa -- -- _Nora._ Niin, semmoisesta, jota ei ole olemassa -- paha kyllä. Entäs sitten? _Rouva Linde._ Onko tohtori Rank varakas? _Nora._ On. _Rouva Linde._ Eikö hänellä ole ketään, josta olisi huoli pidettävä? _Nora._ Ei ketään; mutta --? _Rouva Linde._ Ja hän käy jokapäivä tässä talossa? _Nora._ Johan sen kuulit. _Rouva Linde._ Mutta kuinkas tuo hienosti sivistynyt mies voi olla niin päälletunkevainen? _Nora._ Minä en ollenkaan käsitä puhettasi. _Rouva Linde._ Älä nyt teeskele, Nora. Etkös luule minun älyävän, keneltä ne 1,200 riksiä olet lainannut? _Nora._ Oletkos ihan järjetön? Voikos mieleesi semmoista lentää! Ystävältämme, joka tulee tänne joka ikinen päivä! Sehän vasta olisi hirveän tuskallinen tila! _Rouva Linde._ Vai todentodella et ole häneltä lainannut? _Nora._ En, sen vakuutan. Se ei olisi minulle silmänräpäykseksikään päähän pistänyt --. Eikä hänellä silloin ollutkaan rahaa lainaksi antaa; hän sai vasta perästäpäin periä. _Rouva Linde._ No, se uskonma oli sinulle onneksi, Nora-kultani. _Nora._ Ei, se toki ei olisi koskaan sattunut mieleeni, että olisin pyytänyt tohtori Rank'ilta --. Muuten olen ihan varma, että jos pyytäisin häneltä -- _Rouva Linde._ Vaan sitä et tietysti tee. _Nora._ En, tietysti. En voi ajatella että se tulisi tarpeelliseksi. Mutta olenpa ihan varma, että jos puhuisin tohtori Rank'ille -- _Rouva Linde._ Miehesi tietämättäkö? _Nora._ Täytyyhän minun laittaa itseni irti tuosta toisesta asiasta; onhan _sekin_ tehty mieheni tietämättä. Minun _täytyy_ laittaa itseni irti tästä. _Rouva Linde._ Niin, oikein, senhän minäkin eilen sanoin; mutta -- _Nora (kävelee edestakaisin.)_ Mies paljon helpommin selvittää semmoiset asiat, kuin vaimonpuoli -- _Rouva Linde._ Niin, oma mies. _Nora._ Loruja. _(seisahtuu.)_ Kun joku koko velkansa suorittaa, saahan hän sitten velkakirjansa takaisin? _Rouva Linde._ Se on tietty. _Nora._ Ja voi repiä sen tuhannen tuhanneksi palaseksi, ja polttaa sen -- tuon ilkeän, inhoittavan paperin!
Nora: Näytelmä kolmessa näytöksessä 원문 · 스토리돈