_Helmer._ Ajatteles vain; kuinka semmoisen viallisen miehen tulee
valehdella ja viekastella ja teeskennellä kaikin puolin, käydä naamio
silmillään lähimmäistensä, niin, vieläpä vaimonsa ja omain lastensakin
edessä. Ja tätä lasten edessä, sehän se kauheinta on, Nora.
_Nora._ Miksi niin?
_Helmer._ Siksi että semmoinen valheen ilmakehä saastuttaa
taudinaineellaan koko kodin elämän. Joka hengenveto, jonka lapset
tekevät semmoisessa talossa, on täynnänsä ituja johonkin pahaan.
_Nora (lähempänä hänen takanansa.)_ Oletko varma siitä?
_Helmer._ Oh, kultaseni, sitä olen kyllin kokenut asianajajana. Melkein
kaikilla aikaisin turmelluilla ihmisillä on ollut valheelliset äidit.
_Nora._ Miksipä juuri -- äidit!
_Helmer._ Se johtuu useimmin äidistä; vaan isät vaikuttavat samaan
suuntaan; sen tietää jokainen asianajaja sangen hyvin. Ja kumminkin on
tuo Krogstad käynyt kotonaan vuosikausia ja istuttanut omiin lapsihinsa
valheen ja teeskentelemisen myrkkyä: näet, sen vuoksi kutsun minä häntä
siveellisesti kadonneeksi. _(ojentaa hänelle käsiänsä.)_ Sentähden tulee
sulo pikku Noraseni luvata minulle olla hänen asiatansa ajamatta. Anna
kätesi sen päälle. No, no, mitä se on? Anna minulle kätesi. Kas niin.
Siis päätetty. Minä vakuutan sinulle, minun olisi mahdotonta tehdä työtä
yhdessä hänen kanssaan; minä suoraan sanoen tulen ruumiillisesti
kipeäksi semmoisten ihmisten läheisyydessä.
_Nora (vetää kätensä pois ja menee toiselle puolelle joulupuuta.)_
Täällä on niin lämmin. Ja minulla on niin paljon tekemistä.
_Helmer (nousee ja kokoo paperinsa kokoon.)_ Niin, minunkin tulee
ajatella saada muutamat näistä läpi luetuksi ennen kun ruualle menemme.
Sinun pukuasi tahdon myöskin pitää mielessä. Ja jotakin ripustettavaksi
kultapaperissa joulupuuhun lienee minulla myöskin varalla. _(panee
kätensä hänen päälaelleen.)_ Oi, sinua armasta laululintuistani. _(menee
kamariinsa ja lukitsee oven jälestänsä.)_
_Nora (hiljaan, vähän loma-ajan perästä.)_ Vieläkös! Se ei ole niin. Se
on mahdotonta. Olkoon mahdotonta.
_Lapsenpiika (vasemman puolisessa ovessa.)_ Lapset pyytävät niin
kauniisti päästäksensä mamman tykö.
_Nora._ Ei, ei, ei; älä laske heitä minun luokseni! Ole sinä heidän
luonansa, Anna-Maija.
_Lapsenpiika._ Hyvä, rouva. _(panee oven kiinni.)_
_Nora (vaaleana pelosta.)_ Turmella minun pikku lapsiani --! Myrkyttää
kotia? _(vähän loma-aikaa; hän nostaa päätänsä.)_ Sepä ei ole totta.
Sepä ei koskaan iki päivinä ole totta.
Toinen Näytös.
_(Sama huone. Nurkassa pianon vieressä seisoo joulupuu, tyhjäksi
ryöstettynä, pahoin raastettuna, kynttilät loppuun palaneina. Noran
päällystakki on sohvalla.)_
_(*Nora*, yksinään huoneessa, kävelee levottomasti edestakaisin; viimein
hän seisahtuu sohvan viereen ja ottaa takkinsa.)_
_Nora. (päästää takin jälleen käsistään.)_ Nyt tuli joku! _(menee
oveenpäin, kuuntelee.)_ Ei -- eipä ollut ketään. Tietysti -- kukas se
tulisikaan tänään, ensimmäisenä joulupyhänä; -- eikä tule huomennakaan
ketään. -- Mutta kenties -- _(aukaisee oven ja katsahtaa ulos.)_ Ei; ei
mitään kirjelaatikossa; se on typötyhjä _(astuu poikki lattian.)_ Oh,
hullutusta! Hän tietysti ei puhunut täyttä totta. Eihän toki semmoista
voi tapahtua. Se on mahdotonta! Onhan minulla kolme pientä lasta.
_(Lapsenpiika, iso pahvi-vakka kädessä, tulee vasemmanpuolisesta
kamarista.)_
_Lapsenpiika._ Jopa vihdoinkin löysin tuon vakan, jossa on
maskeraativaatteet.
_Nora._ Kiitoksia; pane se pöydälle.
_Lapsenpiika (tekee niin.)_ Mutta ne ovat vielä kovin hajallaan.
_Nora._ Voi, jos minä voisin ne repiä sadaksituhanneksi kappaleeksi!
_Lapsenpiika._ Herra varjelkoon! Voihan ne hyvin laittaa kuntoon jälleen
-- hiukan malttia vain!
_Nora._ Niin, lähden pyytämään rouva Lindeä avukseni.
_Lapsenpiika._ Vai ulos jälleen? Tuommoiseen ilkeään ilmaan? Te
vilustutte, rouva, -- tulette kipeäksi.
_Nora._ Oh, se ei olisikaan pahin paha. -- Kuinkas lapset voivat?
_Lapsenpiika._ Ne pikku-raukat leikittelevät joululahjoillaan, -- --
_Nora._ Kysyvätkö ne usein minua.
_Lapsenpiika._ Ovathan ne niin tottuneet näkemään mammaa luonansa.
_Nora._ Mutta, Anna-Maija, minä en tästä lähtein voi olla niin paljon
heidän kanssansa kuin ennen.
_Lapsenpiika._ No, no, tottuuhan pikkulapset jos mihinkin.
_Nora._ Niinkös luulet? Luuletkos heidän unohtavan äitinsä, jos olisin
aivan poissa?
_Lapsenpiika._ Herra varjelkoon! -- aivanko poissa!
_Nora._ Kuules, sanoppas minulle, Anna-Maija -- sitä olen usein
ajatellut.-- kuinka sydämesi salli sinun panna lapsesi vieraan
hoidettavaksi?
_Lapsenpiika._ Täytyihän minun, koska mun piti tulla pikku-Noran
imettäjäksi.
_Nora._ Niin, mutta että sinun teki _mieli_ siihen?
_Lapsenpiika._ Kun oli niin hyvä paikka tarjona! Köyhä, onnettomuuteen
joutunut tyttö-parka saattoi kiittää onneaan siitä. Eihän tuo ilkiö
pitänyt mitään huolta minusta.
_Nora._ Vaan nyt on tyttäresi varmaan unohtanut sinut.
_Lapsenpiika._ Eipä niinkään. Kirjoittihan hän minulle kirjeen, sekä
silloin kun pääsi ripille että silloin kun meni naimisiin.
_Nora (kavahtaa hänelle kaulaan.)_ Vanha Anna-Maija, sinä olit hyvä äiti
minulle, kun olin piennä lapsena.
_Lapsenpiika._ Eihän pikku Nora-paralla ollutkaan mitään muuta äitiä,
paitsi minua.
_Nora._ Ja jos ei minun pikkuisillani olisi ketään toista, niin tiedän
että sinä -- -- Joutavia, joutavia. _(avaa vakan.)_ Mene lasten luokse.
Minun nyt täytyy --. Huomenna saat nähdä, kuinka kauniiksi laitan
itseni.
_Lapsenpiika._ Niin, eipä koko baalilla tule olemaan ketään niin
kaunista kuin meidän Nora-rouva. _(hän menee vasemmanpuoliseen
kamariin.)_
_Nora (rupee ottamaan vaatteita ulos vakasta, mutta viskaa pian kaikki
pois.)_ Voi, jospa uskaltaisin lähteä ulos! Kunhan vaan ei tulisi
ketään. Kunhan vaan ei sillä aikaa tapahtuisi mitään täällä kotona.
Hullutusta! eihän nyt tule ketään. Ei huoli vaan ajatella. Annas kun
harjaan käsiturvaani. Sieviä sormikkaita, sieviä sormikkaita! Pois se
mielestä, pois se mielestä! Yks, kaks, kolme, neljä, viis, kuus --
_(huudahtaa:)_ Ah, tuossa he tulevat -- _(rientää ovelle päin, vaan
seisahtuu kahdamielin.)_
_Rouva Linde (tulee etuhuoneesta, jossa on riisunut päällys-takkinsa.)_
_Nora._ Ah, sinäkös se olet, Kristiina? Eihän vaan liene ketään muuta
tuolla ulkona? -- Voi, kuinka hauska, ettäs tulit.
_Rouva Linde._ Kuulin sinun käyneesi ylhäällä minua kysymässä.
_Nora._ Niin, pistäysinpä sivumennessäni. Minä tarvitsisin hiukan sinun
apuasi. Istukaamme tähän sohvalle. Kas niin. Huomis-illalla on näet
maskeraati konsuli Stenborg'illa, ja Torvald tahtoo, että minä pukisin
itseni neapelilaiseksi kalatytöksi ja tanssisin Tarantellaa, jonka opin
tuolla Kaprisaaressa.
_Rouva Linde._ Jopa, jopa! Vai sinun tulee oikein näyttää koko kometia?
_Nora._ Niin, Torvald tahtoo, että sen tekisin. Kas tässä on puku; sen
Torvald teetti minulle tuolla Italiassa. Vaan nyt se on kaikki
hajallaan, enkä tiedä -- --
_Rouva Linde._ Noh, sen me pian saamme kuntoon; eihän siitä ole muu kuin
ripsut sieltä täältä vähän ratkenneet. Onko neulaa ja lankaa? Kas niin,
tässähän on kaikki, mitä tarvitsemme.
_Nora._ Voi kuinka sinä olet kiltti.
_Rouva Linde (ompelee.)_ Vai että sinä huomenna puet itsesi
maskeraati-pukuun, Nora? Tiedätkös -- sitten pistäyn hetkeksi tänne
katsomaan, miltä näytät koristeissasi. Vaan olenpa kokonaan unohtanut
sanoa sinulle kiitoksia eilisestä hauskasta illasta.
_Nora (nousee ja astuu poikki lattian.)_ Oh, eilen minusta ei tuntunut
niin hauskalta täällä, kuin mitä tavallisesti on ollut. -- Olisitpa
tullut vähää aikaisemmin kaupunkiin, Kristiina. -- Niin, Torvald osaa
kyllä laittaa kotimme oikein hauskaksi ja sieväksi.
_Rouva Linde._ Et suinkaan sinä ole vähemmin taitava; suottako olisit
isäsi tytär. Mutta sanoppas minulle, onko tohtori Rank aina niin
alakuloinen kuin eilen?
_Nora._ Ei, eilen se oli kovin silmäänpistävää. Mutta hänessä onkin
sangen vaarallinen tauti; hänen raukan selkä-ytimensä näivettyy.
Katsoppas, hänen isänsä oli tuommoinen ilettävä ihminen, joka piti
jalkavaimoja ja muuta sellaista; ja senvuoksi, näetkös, on hänen
poikansa lapsuudestaan asti ollut kivuloinen.
_Rouva Linde (hellittää ompelutyön käsistään.)_ Mutta, armas Nora-kulta,
mistäs sinä tuommoisia saat kuulla?
_Nora (kävelee edestakaisin.)_ Pyh -- kun on saanut kolme lasta, niin
saa joskus nähdä -- rouvia, jotka ovat puolilääkäreitä; ja ne juttelevat
yhtä ja toista.
_Rouva Linde (ompelee taas hetkinen äänettömyyttä.)_ Käypikö tohtori
Rank jokapäivä tässä talossa?
_Nora._ Joka ikinen päivä. Hän on Torvaldin paras nuoruuden-ystävä ja
myös _minun_ hyvä ystäväni. Tohtori Rank ikään kuin kuuluu meidän
taloon.
_Rouva Linde._ Vaan sanoppas minulle: onkos se mies oikein suora? Minä
tarkoitan, eikö hän puhu ihmisille mielin kielin?
_Nora._ Ei, päinvastoin. Kuinka se sinulle mieleen sattui?
_Rouva Linde._ Kun sinä eilen esitit minua hänelle, vakuutti hän usein
kuulleensa minun nimeäni mainittavan tässä talossa. Mutta sitten
huomasin, ettei miehelläsi ollut ollenkaan käsitystä siitä kuka minä
oikeastaan olin. Kuinkas siis tohtori Rank saattoi -- --?
_Nora._ Se on aivan oikein, Kristiina. Torvald rakastaa minua niin
sanomattomasti, ja siksi hän tahtoo minua aivan yksin-omaisesti omistaa,
niinkuin hän sanoo. Ensi-aikoina tuli hän ikään kuin mustasukkaiseksi,
jos vaan satuin mainitsemaan jonkun teistä rakkaista tuolla kotona.
Sentähden jätin teidät tietysti mainitsematta. Mutta tohtori Rank'in
kanssa puhelen usein semmoisista asioista, sillä hän, näetsä, mielellään
niitä kuultelee.
_Rouva Linde._ Kuuleppas, Nora; sinä olet monin suhtein vielä aivan
lapsi. Minä olen koko joukon vanhempi sinua ja myös vähän enempää
kokenut. Minä sanon sinulle jotain: sinun pitäisi laittaa että pääsisit
irti tuosta tohtori Rank'in asiasta.
_Nora._ Mistä asiasta minun pitäisi laittaa itseni irti?
_Rouva Linde._ Sekä yhdestä että toisesta, minun mielestäni. Eilen sinä
loruelit jotain rikkaasta ihailijasta, jonka kautta toivoit saavasi
rahaa -- --
_Nora._ Niin, semmoisesta, jota ei ole olemassa -- paha kyllä. Entäs
sitten?
_Rouva Linde._ Onko tohtori Rank varakas?
_Nora._ On.
_Rouva Linde._ Eikö hänellä ole ketään, josta olisi huoli pidettävä?
_Nora._ Ei ketään; mutta --?
_Rouva Linde._ Ja hän käy jokapäivä tässä talossa?
_Nora._ Johan sen kuulit.
_Rouva Linde._ Mutta kuinkas tuo hienosti sivistynyt mies voi olla niin
päälletunkevainen?
_Nora._ Minä en ollenkaan käsitä puhettasi.
_Rouva Linde._ Älä nyt teeskele, Nora. Etkös luule minun älyävän,
keneltä ne 1,200 riksiä olet lainannut?
_Nora._ Oletkos ihan järjetön? Voikos mieleesi semmoista lentää!
Ystävältämme, joka tulee tänne joka ikinen päivä! Sehän vasta olisi
hirveän tuskallinen tila!
_Rouva Linde._ Vai todentodella et ole häneltä lainannut?
_Nora._ En, sen vakuutan. Se ei olisi minulle silmänräpäykseksikään
päähän pistänyt --. Eikä hänellä silloin ollutkaan rahaa lainaksi antaa;
hän sai vasta perästäpäin periä.
_Rouva Linde._ No, se uskonma oli sinulle onneksi, Nora-kultani.
_Nora._ Ei, se toki ei olisi koskaan sattunut mieleeni, että olisin
pyytänyt tohtori Rank'ilta --. Muuten olen ihan varma, että jos
pyytäisin häneltä --
_Rouva Linde._ Vaan sitä et tietysti tee.
_Nora._ En, tietysti. En voi ajatella että se tulisi tarpeelliseksi.
Mutta olenpa ihan varma, että jos puhuisin tohtori Rank'ille --
_Rouva Linde._ Miehesi tietämättäkö?
_Nora._ Täytyyhän minun laittaa itseni irti tuosta toisesta asiasta;
onhan _sekin_ tehty mieheni tietämättä. Minun _täytyy_ laittaa itseni
irti tästä.
_Rouva Linde._ Niin, oikein, senhän minäkin eilen sanoin; mutta --
_Nora (kävelee edestakaisin.)_ Mies paljon helpommin selvittää semmoiset
asiat, kuin vaimonpuoli --
_Rouva Linde._ Niin, oma mies.
_Nora._ Loruja. _(seisahtuu.)_ Kun joku koko velkansa suorittaa, saahan
hän sitten velkakirjansa takaisin?
_Rouva Linde._ Se on tietty.
_Nora._ Ja voi repiä sen tuhannen tuhanneksi palaseksi, ja polttaa sen
-- tuon ilkeän, inhoittavan paperin!
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『Nora: Näytelmä kolmessa näytöksessä』
Henrik Ibsen
156,433자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1906년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.