STORYDON
← 고전 원문 폴더

📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크

『Nora: Näytelmä kolmessa näytöksessä』

Henrik Ibsen

156,433자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1906년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처

내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.

_Rouva Linde (katsoa tuijottaa häneen, panee pois ompeluksensa ja nousee hitaasti.)_ Nora, sinä salaat minulta jotain. _Nora._ Näetkös sen silmistäni? _Rouva Linde._ Sinulle on tapahtunut jotain eilis-aamuisesta. Nora, mitä se on? _Nora (menee hänelle vastaan.)_ Kristiina! _(kuultelee.)_ Hist! Nyt tuli Torvald kotiin. Kuuleppas, mene lasten luokse siksiaikaa. Torvald ei kärsi nähdä räätälintyötä. Ota Anna-Maija avuksesi. _Rouva Linde (kokoo osan kaluista.)_ Kyllä, kyllä, vaan en lähde täältä, ennen kuin olemme puhuneet suumme puhtaaksi. _(Hän menee pois vasemmalle; samassa tulee Helmer etuhuoneesta sisään.)_ _Nora (menee hänelle vastaan.)_ Voi, kuinka olen sinua odottanut, Torvald kulta. _Helmer._ Oliko tuo ompelutyttö --? _Nora._ Ei, se oli Kristiina; hän auttaa minua pukuani kuntoon laittaessani. Saatpa nähdä kuinka sievännäköiseksi minä tulen! _Helmer._ Niin, eikös se ollut sangen hyvä tuo mielijohteeni? _Nora._ Erinomainen! Vaan enkös minäkin ole hyvin kiltti, kun teen sinulle mieliksi? _Helmer. (nipistää vaimonsa leukaa.)_ Kilttikö -- senvuoksi kun teet miehellesi mieliksi? No, no, pikku hupakko, tiedänhän, ettei sanasi sitä tarkoita. Vaan enpä tahdo estää sinua; sinun kai pitää nyt koettaa vaatteita päällesi? _Nora._ Ja sinun kai pitää tehdä työtä? _Helmer._ Niin; _(näyttää paperitukkua.)_ Kas tässä. Olen käynyt pankissa -- -- _(tahtoo mennä kamariinsa.)_ _Nora._ Torvald. _Helmer. (seisahtuu.)_ Mitä? _Nora._ Jos nyt pikku oravasi oikein kauniin kauniisti rukoilisi jotain sinulta --? _Helmer._ Mitä sitten? _Nora._ Suostuisitko siihen? _Helmer._ Ensiksihän minun tietysti pitää tietää, mitä se on. _Nora._ Oravasi hyppelisi iloissaan ja löisi leikkiä, jos sinä olisit niin kiltti ja suostuisit. _Helmer._ Virka sitten asiasi. _Nora._ Leivosesi viserteleisi kaikissa huoneissa, sekä kaikuvasti että hiljaa -- _Helmer._ Mitä vielä, viserteleehän leivonen jo ilmankin. _Nora._ Minä rupeaisin keijukaiseksi ja tanssisin sinulle kuutamossa, Torvald. _Helmer._ Nora -- se ei suinkaan mahda olla sama asia, josta puhuit tän' aamuna? _Nora. (tulee lähemmin.)_ On, Torvald; minä rukoilen sinua niin hartaasti! _Helmer._ Ja sinä todella uskallat ottaa sen asian uudestaan esille? _Nora._ Niin, niin, sinun pitää tehdä minulle mieliksi; sinun _pitää_ antaa Krogstad'in pysyä virassansa pankissa. _Helmer._ Nora-kulta, sen viran olen määrännyt rouva Lindelle. _Nora._ No, se on erinomaisen kiltisti tehty; mutta voithan vaan antaa eron toiselle konttoriherralle Krogstad'in sijasta. _Helmer._ Oletpa kun oletkin sanomattomasti itsepäinen! Siksi että sinä ajattelemattomasti lupasit puhua hänen puolestansa, pitäisi muka minun --! _Nora._ Ei senvuoksi, Torvald. Sinun itsesi tähden. Kirjoitteleehan tuo mies kaikkiin häijyimpiin sanomalehtiin; sen olet itse sanonut. Hän voi tehdä sinulle sanomattoman paljon pahaa. Minä häntä niin kauheasti pelkään -- _Helmer._ Ahhaa, minä ymmärrän; sinua vanhat muistot säikähyttävät. _Nora._ Mitäs sillä tarkoitat? _Helmer._ Muistat kai isääsi? _Nora._ Niin, aivan oikein. Muistahan vaan, mitä kaikkea pahanilkiset ihmiset kirjoittivat isästä sanomalehtiin ja mitä kauheita juorupuheita he hänestä panivat liikkeelle. Pelkäänpä, että hän olisi saanut virka-eronsa, jos ei ylihallitus olisi lähettänyt sinua sinne asiaa tutkimaan, ja jos et sinä olisi ollut hyvä ja avulias häntä kohtaan. _Helmer._ Noraseni, onpa jommoinenkin eroitus isäsi asemalla ja minun asemallani. Isäsi ei ollut nuhteeton virkatoimissaan. Mutta minä olen; ja semmoisena toivon pysyväni, niin kauan kuin olen tässä paikassa. _Nora._ Oh, eihän kukaan taida tietää, mitä kaikkea pahat ihmiset saattavat keksiä! Nyt meillä voisi olla niin hyvä, niin hauskaa ja onnellista tässä rauhallisessa, huolettomassa kodissamme -- sinulla ja minulla ja lapsilla, Torvald! Senvuoksi rukoilen sinua koko sydämmestäni -- _Helmer._ Ja juuri tällä esirukouksellasi teet minulle vasta oikein mahdottomaksi pitää häntä virassa. Pankissa jo tietävät, että minun on aikomus eroittaa Krogstad virasta. Jos nyt saataisiin kuulla, että uusi pankinjohtaja on muuttanut mielensä vaimonsa rukousten tähden -- -- _Nora._ Entäs sitten --? _Helmer._ Tietysti ei mitään, kunhan vaan tää pieni visapää saisi asian käymään tahtonsa mukaan! -- Vai minun pitäisi muka saattaa itseni kaikkein virkamiesteni naurun alaiseksi -- saattaa ihmiset siihen luuloon, että minuun kaikellaiset syrjäiset syyt voivat vaikuttaa? Saisinpa, sen vakuutan sulle, piankin kokea seuraukset siitä! Ja paitse sitä -- onpa yksi seikka, joka tekee Krogstad'in olon aivan mahdottomaksi tässä pankissa, niin kauan kuin minä olen johtajana. _Nora._ Mikä se olisi? _Helmer._ Hänen siveelliset virheensä olisin hätätilassa kenties voinut kärsiä -- _Nora._ No niin, Torvald! _Helmer._ Ja kuulenpa hänen olevan työssänsä sangen taitavan. Mutta meillä on nuoruuden-tuttavuus keskenämme. Se on niitä ajattelemattomasti solmittuja tuttavuuksia, jotka sitten myöhemmin elämässä niin usein ovat vastukseksi; voinpa sanoa sen sinulle suoraan: me sinuttelemme toisiamme. Eikä tuo typerä mies sitä yhtään peitä silloin, kun on toisia läsnä. Päinvastoin -- hän luulee itsellään olevan oikeuden kohdella minua niinkuin vanhaa veikkoa; ja niin hän joka silmänräpäys paiskaa ulos tuota: "sinä, sinä Helmer"iänsä. Se on oikein tuskallista minulle, sen vakuutan sinulle. Hänen kauttansa tulisi oloni pankissa mahdottomaksi kärsiä. _Nora._ Torvald, tuolla kaikella et tarkoita mitään. _Helmer._ Vai niin? Miks'en? _Nora._ Et, sillä ovathan nämä kaikki vain turhapäisiä syitä. _Helmer._ Mitä sanot? Turhapäisiäkö? Olenko minä mielestäsi turhamielinen? _Nora._ Et, päinvastoin, Torvald-kulta; ja juuri sen vuoksi -- _Helmer._ Ykskaikki; sinä sanot syyni turhapäisiksi; siispä lienen itsekin turhamielinen. Turhamielinen! Vai niin! -- No, tästä totta tosiaan pitää tehdä loppu. _(menee etuhuoneen ovelle ja kutsuu:)_ Leena! _Nora._ Mitäs aiot? _Helmer. (hakee papereistaan.)_ Tehdä lopun. _(Sisäpiika tulee.)_ _Helmer._ He! otappas tää kirje ja mene kohta alas. Hae joku kaupungin sanansaattaja ja käske heti paikalla toimittaa se perille. Mutta joutuun. Adressi on päälle kirjoitettu. He tässä rahaa. _Piika._ Hyvä on. _(hän lähtee kirjettä viemään.)_ _Helmer. (panee paperinsa kokoon.)_ Kas näin, minun pikku visapääni. _Nora. (hengästyneenä.)_ Torvald -- mikä kirje se oli? _Helmer._ Erokirja Krogstad'ille. _Nora._ Peruuta se, Torvald! Vielä on aika. Voi, Torvald, peruuta se! Tee se minun tähteni -- itsesi tähden; lastemme tähden! Kuuletkos, Torvald; tee se! Et tiedä, mitä pahaa tämä voi tuottaa meille kaikille. _Helmer._ Jo on liika myöhäistä. _Nora._ Niin, liika myöhäistä. _Helmer._ Nora-kulta, minä annan tämän tuskasi anteeksi, vaikka se oikeastaan on häpäisevä minulle. Niin, sitä se on! Vai eikö olisi minulle häpäiseväinen tuo luulosi, että minun tarvitsisi peljätä tuommoisen nurkkakirjuri-rentun kostoa? Mutta kuitenkin annan sen sinulle anteeksi, koska se samassa osoittaa sinun syvää rakkautta minuun. _(syleilee häntä.)_ Niin pitää olla, oma armas Noraseni. Tulkoon nyt vaan, mitä tulleekin. Saatpa nähdä, että kun asia oikein vaatii, minussa on niin hyvin miehen mieli kuin miehen voima. Saatpa nähdä, että minussa on mies kaikkea kestämään. _Nora. (peljästyneenä.)_ Mitä sillä tarkoitat? _Helmer._ Kaikkea, sanon -- _Nora. (vakautuen.)_ Sitä et saa koskaan ikipäivinä tehdä. _Nora._ Hyvä on; niin kannamme kuorman yhdessä, Nora -- niinkuin miehen ja vaimon sopii. Se on, niinkuin olla pitää. _(hyväilee häntä)_ Oletkos nyt tyytyväinen? Kas niin, kas niin; ei ole tarvis noita pelollisia kyyhkysensilmiä. Eihän koko asiassa ole muuta kuin aivan perättömiä luuloja. -- Nyt sinun pitäisi tanssia kerta Tarantella-tanssi läpi ja harjoittaa tamburinon lyöntiä. Minä menen sisäkamariini ja panen väli-oven kiinni, niin en kuule mitään; peuhaa sinä täällä vaikka kuinka paljon. _(kääntyy ovessa.)_ Ja kun Rank tulee, sano hänelle, mistä hän saa minut tavata. _(Hän nyykähyttää päätä vaimolleen jäähyväisiksi, menee papereineen kamariinsa ja panee oven kiinni jälkeensä.)_ _Nora. (hurjistuneena tuskasta, seisoo kuin paikkaansa kiinninaulittuna, kuiskaa.)_ Hänen sydämmensä salli hänen tehdä näin. Hän tekee sen. Hän tekee sen, vaikka mitä tapahtuisi. -- Ei, ei koskaan sinä ilmoisna ikänä tätä! Ennen vaikka mitä! Pelastusta --! Mikä neuvoksi -- _(Kello soi etuhuoneessa.)_ Tohtori Rank --! Ennen vaikka mitä! Ennen _kaikkea_ muuta, mitä ikinä lieneekin! _(Hän pyyhkäisee kasvojaan, hillitsee tuskansa, menee ja avaa oven. Tohtori Rank seisoo siellä ulkona ja ripustaa juuri turkkinsa naulaan. Seuraavan keskustelun aikana alkaa pimetä.)_ _Nora._ Hyvää päivää, tohtori Rank. Tunsinpa teidät soittamisestanne. Mutta älkää nyt menkö sisään Torvald'in luokse; hänellä on, luulen ma, jotakin työtä. _Rank._ Entäs teillä? _Nora. (astuen saliin ja pannen kiinni oven tohtorin jälkeen.)_ Kyllähän te sen tiedätte -- teidän varallenne on minulla aina hiukkanen aikaa. _Rank._ Kiitoksia siitä. Sitä aion käyttää hyväkseni niin kauan kuin voin. _Nora._ Mitä te sillä tarkoitatte? Niin kauan kuin voitte? _Rank._ Juuri niin. Peljästyttekö niistä sanoista? _Nora._ Onpas se hyvin kummallinen puhe. Pitäiskö sitten jotain tapahtuman? _Rank._ Tapahtuva on se, jonka jo kauan olen tiennyt tapahtuvaksi. Vaan en tosin uskonut sen tapahtuvan niin pian. _Nora. (tarttuu häntä käsivarteen.)_ Mitä te olette saanut tietää? Tohtori Rank, teidän pitää virkkaa se minulle! _Rank. (istahtaa uunin viereen.)_ Minun loppuni on tulossa. Siihen ei voi tehdä mitään. _Nora. (hengähtää helpommin.)_ Teidänkö --? _Rank._ Kenenkäs muun sitten? Ei auta valehdella itselleen. Minä olen viheljäisin kaikista hoidettavistani sairaista, rouva Helmer. Juuri näinä päivinä olen läpitutkinut kaikki sisälliset tilikirjani. Konkurssi. Kuukauden kuluttua kenties jo makaan ja mätänen tuolla kirkkomaassa. _Nora._ Hyi, kuinka ilkeästi te puhutte. _Rank._ Asia onkin hiiden ilkeä. Mutta pahin on, että sen edellä käy niin paljon muuta ilkeyttä. Yksi seikka on minulla vielä tutkimatta; kun se on suoritettu, tiedän jokseenkin, milloin loppu alkaa. Tahdonpa sanoa teille jotakin. Helmer'in hieno luonto on niin kovasti vastahakoinen kaikelle inhottavalle. En tahdo, että hän tulee minun sairashuoneeseni -- _Nora._ Mutta tohtori Rank -- _Rank._ Minä en tahdo että hän tulee sinne. Minä suljen oveni häneltä. -- Niin pian kuin olen saanut täyden selvän pahimmasta, lähetän teille käyntikorttini, musta risti nimeni päälle piirustettuna, ja silloin tiedätte tuon inhottavan hävityksen alkaneen työtänsä. _Nora._ No, mutta tänään te olette aivan hurja. Ja minä, joka niin mielelläni olisin suonut, että olisitte olleet oikein hyvällä tuulella. _Rank._ Kuolema rinnassako? -- Ja kun minun näin pitää kärsiä rangaistusta toisen tähden. Onkos siinä kohtuutta? Ja jokaikisessä perheessä on tavalla tai toisella tuommoinen leppymätön kosto kärsittävänä -- -- _Nora. (peittää käsillä korviansa)._ Joutavia! Ollaan iloiset! Ollaan iloiset! _Rank._ Ei mar' siinä ole muuta kuin naurettavaa koko asiassa. Minun viattoman selkäpii-parkani täytyy kivistää isäni lystien luutnantinpäivien tähden. _Nora (vasemmalla puolella pöydän ääressä.)_ Olihan hän niin ahne parsseille ja hanhenmaksa-pasteijalle. Eikö niin? _Rank._ Niin oli; ja myös tryffeli-sienille. _Nora._ Niin; oikein, tryffeli-sienille. Ja ostereillekin, luulen ma? _Rank._ Myös ostereille, ostereille; se on tietty. _Nora._ Ja sitten vielä kaikille noille portviineille ja sampanjoille lisäksi. Surkeata on että kaikki nuo hyvät herkut tekevät niin pahaa selkäpiille. _Rank._ Varsinkin että ne tekevät pahaa semmoisellekin selkäpii-raukalle, joka ei niistä ole saanut vähintäkään maistaa. _Nora._ Niin, niin, sehän se on kaikkein surkein. _Rank. (katsoo tarkastellen rouvaan.)_ Hm! _Nora. (tuokion kuluttua.)_ Miksi te hymyilette? _Rank._ En minä; te hymyilitte. _Nora._ Enkä, tehän hymyilitte, tohtori Rank!