STORYDON
← 고전 원문 폴더

📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크

『Nora: Näytelmä kolmessa näytöksessä』

Henrik Ibsen

156,433자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1906년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처

내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.

_Krogstad (helpommin hengittäen.)_ Eikö niin; teillä ei ole uskallusta siihen, ei teilläkään? _Nora._ Ei ole; ei ole. _Krogstad._ Se olisikin aivan hupsun työtä. Kun vaan ensimmäinen kotimyrskyn puuska on ohitse --. Minulla on taskussani tässä kirje teidän miehellenne -- _Nora._ Ja siinä olette kaikki kertoneet? _Krogstad._ Niin helpoittavilla sanoilla kuin mahdollista. _Nora (ripeästi.)_ Se kirje ei saa tulla hänen käsiinsä. Reväiskää se palasiksi. Kyllä minä kuitenkin jollakin lailla hankin rahat. _Krogstad._ Älkää pahaksi panko, hyvä rouva, vaan sanoinhan teille äsken, luullakseni -- _Nora._ Oih, minä en puhu niistä rahoista, jotka olen teille velkaa. Sanokaa minulle kuinka suuren summan aiotte vaatia mieheltäni, niin minä hankin teille ne rahat. _Krogstad._ En aio vaatia mitään rahoja teidän mieheltänne. _Nora._ No, mitä sitten aiotte vaatia? _Krogstad._ Sen voin teille sanoa. Minä tahdon jälleen päästä jaloilleni, rouva; minä tahdon päästä lentoon; ja siihen pitää teidän miehenne olla minulle avullisna. Puoleentoista vuoteen en ole mitään epäkunniallista tehnyt; olen koko sen ajan ponnistellut ahtaimmissa oloissa; olin jo iloinen kun askel askelelta pääsin ylöspäin. Nyt on minut pois-ajettu, enkä tyydy ainoasti siihen, että minut jälleen armoihin otetaan. Minä tahdon päästä lentoon, sanon ma. Minä tahdon taas saada paikan pankissa, -- mutta korkeamman; teidän miehenne pitää laittaa joku virka minua varten -- _Nora._ Sitä hän ei tee ikinään! _Krogstad._ Tekeepä, kun tekeekin; minä hänet tunnen; hän ei uskalla hiiskahtaakaan. Ja kunhan minulla vain taas on paikka siellä yhdessä hänen kanssansa, saattepa sitten nähdä! Ennen vuoden kuluttua olen pankinjohtajan oikea käsi. Niilo Krogstad'in pitää hallita Osakepankkia, eikä Torvald Helmer'in. _Nora._ Sitä ette koskaan ole elävin silmin näkevä! _Krogstad._ Aiotteko te kenties --? _Nora._ Nyt minulla on uskallusta siihen. _Krogstad._ Oh, ettepä minua saa säikähtymään. Hieno, hemmoiteltu rouva, kuin te -- _Nora._ Saattepa nähdä, saattepa nähdä! _Krogstad._ Aventoonko kenties? Tuohon kylmään, sysimustaan veteen? Ja sitten keväällä tulisitte tuuli-ajona rantaan, inhottavana, tuntemattomana, poiskarissein hiuksin -- _Nora._ Ette saa minua säikähtymään. _Krogstad._ Ettekä tekään minua. Semmoista te ette tee, rouva Helmer. Ja paitsi sitä, mitä apua siitä olisi? Onhan Helmer niin kuin näinkin minun taskussani. _Nora._ Vielä senkin jälkeen? Vaikka en minä enää --? _Krogstad._ Unohdatteko sitten, että silloin on teidän jälkimaineenne _minun_ käsissäni? _Nora (seisoo, saamatta ääntä suustansa, ja katsoo häneen.)_ _Krogstad._ No niin, nyt tiedätte kaikki. Älkää siis tehkö mitään tuhmuutta. Kun Helmer on saanut kirjeeni, odotan vastausta häneltä. Ja muistakaa hyvin: teidän miehenne itse se on pakoittanut minut taas noille teille poikkeemaan. Sitä en hänelle koskaan anna anteeksi. Hyvästi, rouva Helmer. _(menee ulos etuhuoneen kautta.)_ _Nora (rientää etuhuoneen ovelle, avaa sen raolleen ja kuultelee.)_ Menee. Ei pane kirjettä laatikkoon. Ei, ei, se olisikin ollut mahdotonta! _(avaa ovea yhä enemmän.)_ Mitä se on? Hän seisoo tuolla ulkona. Ei mene alas rappusilta. Onko hän kahdamielin? Aikoisiko hän --? _(Kirje pudota ropsahtaa kirjelaattkkoon, sitten kuuluu Krogstad'in askeleet yhä kauempaa portailta.)_ _Nora (puolihillityllä parahduksella, juoksee poikki lattian sohvapöydälle asti; on vähän aikaa ääneti.)_ Kirjelaatikkoon. _(hiivii arkana etuhuoneen ovelle.)_ Tuossa laatikossa se on. -- Torvald, Torvald -- nyt olemme hukassa! _Rouva Linde (tuopi puvun vasemmasta kamarista.)_ Kas niin, nyt en enää löydä parsittavaa paikkaa. Koetammeko sitä nyt päälle --? _Nora (langenneella äänellä ja hiljaa.)_ Kristiina, tule tänne. _Rouva Linde (heittää puvun sohvalle.)_ Mikäs sun on? Näytäthän aivan kuin olis loppusi käsissä? _Nora._ Tule tänne. Näetkö tuota kirjettä tuossa? _Tuossa_ katsahda -- lasin kautta kirjelaatikkoon. _Rouva Linde._ Kyllä, kyllä; minä näen sen. _Nora._ Se kirje on Krogstad'ilta -- _Rouva Linde._ Nora, -- Krogstad se on antanut sinulle rahat lainaksi! _Nora._ Niin; ja nyt saa Torvald tietää kaikki. _Rouva Linde._ Usko minua, Nora, se on parasta teille kummallekin. _Nora._ Siinä on pahempaa, kuin mitä sinä tiedät. Olen kirjoittanut väärän nimen -- _Rouva Linde._ Mutta Herran tähden --? _Nora._ Sen vaan tahdon nyt sanoa sinulle, Kristiina, että sinun pitää olla minun todistajani. _Rouva Linde._ Kuinka todistajana? Mitä minun pitää --? _Nora._ Jos minä tulisin hulluksi -- ja olisihan se hyvinkin mahdollista -- _Rouva Linde._ Nora! _Nora._ Taikka jos minulle jotain muuta tapahtuisi -- jotain semmoista, joka tekisi, etten voisi olla täällä läsnä -- _Rouva Linde._ Nora, Nora, ethän ole täydessä järjessä! _Nora._ Ja jos sitten joku toinen tahtoisi ottaa päällensä kaikki, koko syyn, ymmärrätkö --? _Rouva Linde._ Kyllä, kyllä; mutta kuinka voit uskoa --? _Nora._ Silloin todista sinä, että se ei ole totta, Kristiina. Minä en ole ollenkaan hullu; minä olen aivan täydessä järjessä; ja minä sanon sinulle: asiasta ei ole kukaan muu tietänytkään; minä yksin olen kaikki tehnyt. Muista se. _Rouva Linde._ Kyllä muistan. Vaan enpä käsitä tätä kaikkea. _Nora._ Oh, kuinka sitä voisitkaan käsittää? Se kummahan tuo onkin, joka nyt on tapahtuva. _Rouva Linde._ Se kummako? _Nora._ Niin, se kumma. Mutta se on niin kauheata, Kristiina; -- se ei saa tapahtua, ei millään muotoa ikinä. _Rouva Linde._ Minä menen paikalla Krogstad'in puheille. _Nora._ Älä mene; hän voisi tehdä sinulle pahaa. _Rouva Linde._ Oli aika, jolloin hän mielellään olisi tehnyt mitä ikänsä minun mielikseni. _Nora._ Hänkö? _Rouva Linde._ Missä hän asuu? _Nora._ Oih, mistäs minä tiedän --? Maltas _(pistää käden taskuunsa.)_ tässä on hänen käyntikorttinsa. Mutta kirje, kirje --! _Helmer (kamarissaan koputtaa oveen.)_ Nora! _Nora (kiljahtaa tuskissaan.)_ Oh, mitä nyt? Mitäs tahdot? _Helmer._ No, no, älähän toki niin säikähdy. Emmehän tulekaan sisään; olethan pannut oven lukkoon; koetatko pukuas? _Nora._ Niin, niin, minä koetan. Minä tulen niin sieväksi, Torvald. _Rouva Linde (on katsahtanut käyntikorttiin.)_ Asuuhan hän aivan tässä likellä, kolkan takana. _Nora._ Niin; mutta eihän se auta. Me olemme hukassa. Onhan kirje tuossa laatikossa. _Rouva Linde._ Ja avain on miehelläsi? _Nora._ Niin on, aina. _Rouva Linde._ Krogstad saa vaatia kirjettänsä takaisin lukematonna; hän saa keksiä jonkun tekosyyn -- _Nora._ Mutta juuri tähän aikaan on Torvald'in tapana -- _Rouva Linde._ Viivytä häntä; mene sisään hänen luokseen siksi. Minä tulen takaisin, niin pian kuin mahdollista. _(menee nopeasti ulos etuhuoneen oven kautta.)_ _Nora (menee Helmer'in ovelle, avaa sen ja tirkistää sisään.)_ Torvald! _Helmer (sisäkamarista.)_ No, joko nyt vihdoin on lupa tulla omaan saliinsa. Tule, Rank, nytpä saamme nähdä -- _(ovessa.)_ Mutta, mitäs se on? _Nora._ Mikä, Torvald kulta? _Helmer._ Rank sanoi minulle että tässä tulisi komea maskeraati nähtäväksi. _Rank (ovessa.)_ Niin olin käsittänyt, mutta olen siis erehtynyt. _Nora._ Ei kukaan saa minua koko komeudessani nähdä ennen kuin huomenna. _Helmer._ Mutta, Nora-kulta, sinä näytät niin rauenneelta. Oletko liian ahkerasti harjoittanut? _Nora._ En, en ole vielä kertaakaan harjoittanut. _Helmer._ Olispa se kuitenkin tarpeellista -- _Nora._ Niin, se on aivan tarpeellista, Torvald. Vaan en tule millään lailla toimeen ilman sinun avuttasi; olen peräti unhottanut kaikkityyni. _Helmer._ Oh, kylläpä me sen pian taas saamme päähäsi. _Nora._ Niin, ota minut vihdoinkin huomaasi, Torvald. Lupaatkos sen? Voi, minua niin peloittaa. Tuo suuri ihmisjoukko --. Sinun pitää antaa itsesi aivan yksin-omakseni tänä iltana. Ei saa nyt olla hiukkaakaan asioita; ei pännääkään kädessä. Mitä? Eikö niin, Torvald kulta? _Helmer._ Sen lupaan sulle; tänä iltana olen kokonaan sinun käskyläisesi, -- sä pikku turvaton raukka. -- Hm, se on tosi, yhtä tahdon kuitenkin ensin -- _(menee etuhuoneen ovea kohti.)_ _Nora._ Mitäs aiot tuolla ulkona? _Helmer._ Vaan katsoa, onko tullut kirjeitä. _Nora._ Ei, ei, älä sitä tee, Torvald! _Helmer._ Mitä se on? _Nora._ Torvald, tee minulle mieliksi; ei siellä ole mitään. _Helmer._ Annas kun katsahdan yhtähyvin. _(alkaa mennä.)_ _Nora (istuu pianon eteen ja soittaa ensitahdit Tarantellasta.)_ _Helmer (seisahtuu oveen.)_ Ahhaa! _Nora._ En voi tanssia huomenna, jos en nyt saa harjoittaa avullas. _Helmer (menee hänen luokseen.)_ Oletkos todella semmoinen pelkuri, Nora-kulta? _Nora._ Niin, minua niin kauheasti peloittaa. Harjoitetaanpas heti kohta; onhan vielä aikaa, ennen kuin menemme ruualle. Käy nyt istumaan tähän ja soita minulle, Torvald-kulta; neuvo minua, ojenna minua, niinkuin sinulla on tapana. _Helmer._ Mielelläni, aivan mielelläni, koska niin tahdot. _(istahtaa pianon ääreen.)_ _Nora (ottaa tamburinon vakasta, niin myös pitkän, kirjavan shaalin, jonka hän kiireesti panee ympärilleen; sitten hypähtää hän keskilattialle ja huutaa:)_ Soita nyt minulle! Nyt tahdon tanssia! _(Helmer soittaa ja Nora tanssii; tohtori Rank seisoo pianon kohdalla Helmer'in takana, ja katselee.)_ _Helmer (soitellen.)_ Hitaammin -- hitaammin. _Nora._ En voi toisin. _Helmer._ Ei noin hurjasti, Nora! _Nora._ Juuri niin pitää olla. _Helmer (lakkaa soittamasta.)_ Ei, ei, se ei millään lailla käy laatuun. _Nora (hymyilee ja heiluttaa tamburinoa.)_ Sanoinhan minä sen. _Rank._ Annas minun soittaa hänelle. _Helmer._ Tee se, niin minä voin paremmin neuvoa häntä. _(Rank istahtaa pianon ääreen ja soittaa; Nora tanssii yhä hurjemmin. Helmer seisoo uunin vieressä ja oikaisee häntä aina välistä hänen tanssiessaan. Nora ei näy kuulevan miehensä neuvoja; hänen tukkansa hajoo ja valahtaa alas olkapäille; Nora ei sitä huomaa, vaan yhä tanssii. Rouva Linde astuu sisään.)_ _Rouva Linde (seisahtuu oveen, ikään kuin äänensä olisi sulkeunut.)_ Aa --! _Nora (tanssien.)_ Tässä näet iloa, Kristiina. _Helmer._ Mutta, armas Nora-kulta, tanssithan, ikäänkuin henki olisi vaarassa. _Nora._ Niin se onkin. _Helmer._ Rank, lakkaa soittamasta; onhan tää selvää hulluutta. Lakkaa, sanon minä. _(Rank lakkaa soittamasta ja Nora seisahtuu äkkiä.)_ _Helmer (Noralle.)_ Tätäpä en olisi uskonut. Olethan unohtanut kaikki, mitä sinulle opetin. _Nora (viskaa pois tamburinon.)_ Näetkös sen nyt itsekin! _Helmer._ Tässä tarvitaan oikein johdatusta. _Nora._ Niin, näethän kuinka tarpeellinen se on. Sinun pitää johdattaa minua viimeiseen asti. Lupaatkos sen, Torvald? _Helmer._ Siihen voit täydesti luottaa. _Nora._ Ei sinulla saa tänään eikä huomenna olla mitään muuta mielessä, paitsi minua -- et saa aukaista mitään kirjettä -- et kirjelaatikkoakaan. _Helmer._ Ahaa, sinä yhä vielä pelkäät tuota miestä -- _Nora._ Pelkään, pelkään sitäkin. _Helmer._ Nora, sen näen käytöksestäs, joku kirje häneltä on tuossa kirjelaatikossa. _Nora._ En tiedä, vaan kyllä luulen; mutta sinä et saa nyt lukea mitään sellaista; ei saa tulla mitään ilkeää välillemme, ennenkuin kaikki on loppunut. _Rank (hiljaa Helmerille.)_ Älä häntä vastusta. _Helmer (syleilee vaimoansa.)_ Täytyyhän tehdä lapselle mieliksi. Mutta huomenna yöllä, tanssisi jälkeen -- _Nora._ Silloin olet vapaa lupauksestas. _Sisäpiika (oikeanpuolisessa ovessa.)_ Rouva, ruoka on pöydällä. _Nora._ Tuo sampanjaa sisään, Leena. _Sisäpiika._ Hyvä on, rouva. _(menee ulos.)_ _Helmer._ Hei, hei -- suuret kemut siis! _Nora._ Sampanja-pidot aamun valkenemiseen asti. _(huutaa.)_ Ja vähän konfehtia, Leena, paljon --, täksi kerraksi vain. _Helmer (tarttuu Noran käsiin.)_ Kas niin, kas niin; ei tuommoista hurjaa pelkoa. Ole nyt taas pieni leivolintuseni, niinkuin tapasi on. _Nora._ Hyvä, hyvä, siksi kyllä tulen. Mutta meneppäs sisään ennalta; ja te myös, tohtori Rank. Kristiina, auta sinä minua, että taas saan tukkani laitokseen. _Rank (hiljaa, mennessään.)_ Eihän toki liene jotain -- jotain tuommoista tulossa?