Minä seurasin häntä hänen huoneesensa, ja hän alkoi pukea päällensä
vaippaansa ja hankkia itseänsä vähäisen peilin edessä, joka riippui
jonkun kaapin oven sisäpuolella.
"Minua surettaa ilmoittaa", sanoin minä, "että olen saanut pahoja
sanomia tädiltäni".
"Voi minua!" lausui hän. "Ei suinkaan halvattu, toivon minä".
"Asia ei koske hänen terveyttänsä, Sir", vastasin minä. "Hänelle on
tullut kova rahallinen häviö. Hänelle on jäänyt sangen vähän".
"Te kummastutatte minua, Copperfield!" huudahti Mr. Spenlow.
Minä pudistin päätäni. "Hänen tilansa, Sir", sanoin minä, "on
todella niin muuttunut, että minä tahtoisin kysyä teiltä, olisiko
mahdollista -- me puolestamme uhraisimme tietysti jonkun osan
sisäänkirjoitus-rahoistani", tämän pistin väliin hetken kehoituksesta
ja varoitettuna hänen kasvojensa hämmästyneestä muodosta -- "peräyttää
kontrahtini?"
Mitä tämän ehdoituksen tekeminen maksoi minulle, sitä ei kukaan tiedä.
Tuntui siltä, kuin suosion osoitukseksi olisin pyytänyt päästä
maanpakolaisuuteen pois Doran tyköä.
"Peräyttää kontrahtinne, Copperfield? Peräyttää?"
Minä selitin jotenkin levollisesti, etten todella tietänyt, mistä saada
elatukseni, jollen itse voinut sitä ansaita. Minulla ei ollut mitään
pelkoa tulevaisuuden suhteen, arvelin minä -- ja minä lausuin sitä
erittäin pontevasti niinkuin viittaukseksi vaan, että minut sopisi
varsin hyvin vielä jonakin päivänä valita vävyksi -- mutta tätä nykyä
täytyi minun tulla omin voimin toimeen.
"Minua surettaa kovasti kuulla tätä, Copperfield", lausui Mr. Spenlow.
"Surettaa kovasti. Ei ole tavallista peräyttää kontrahteja mistään
semmoisesta syystä. Se ei ole mikään ammatin-mukainen menetys. Se ei
ole mikään sovelias esimerkki. Kaukana siitä. Mutta" --
"Te olette sangen hyvä, Sir", sopersin minä, odottaen jotakin
myöntymistä.
"En ollenkaan. Älkäät puhuko siitä", lausui Mr. Spenlow. "Mutta minä
aioin sanoa, jos minun olisi sallittu vapaasti liikkua -- jos minulla
ei olisi asiakumppania -- Mr. Jorkins" --
Toivoni raukesi silmänräpäyksellä, mutta minä yritin uudestansa.
"Luuletteko, Sir", sanoin minä, "että jos mainitsisin asiaa Mr.
Jorkins'ille --"
Mr. Spenlow pudisti päätänsä peloittavaisesti. "Jumala varjelkoon,
Copperfield", vastasi hän, "että arvostelisin väärin ketään ihmistä,
saatikka Mr. Jorkins'ia. Mutta minä tunnen asiakumppanini, Copperfield.
Mr. Jorkins _ei_ ole se mies, joka suostuu tämmöiseen omituiseen
ehdoitukseen. Mr. Jorkins on varsin vastahakoinen poikkeemaan totutulta
tieltä. Te tiedätte, mimmoinen hän on!"
Minä en totta puhuen tietänyt hänestä mitään, paitsi että hän alusta
oli yksinään hoitanut tätä tointa ja nyt eli itseksensä likellä Montagu
Square'ä semmoisessa asunnossa, joka kovasti kaipasi maalausta; että
hän tuli sangen myöhään päivällä ja meni pois sangen varhain; että
näytti siltä, kuin ei hänen kanssaan koskaan neuvoteltaisi mistään; ja
että hänellä toisessa kerroksessa oli pimeä, vähäinen koppi, jossa ei
mitään asioita koskaan ajettu ja jossa hänen pulpetillansa alustana oli
keltaista, vanhaa kartuusi-paperia, joka ei ollut tahraantunut läkistä
ja sanottiin olevan kahdenkymmenen vuoden vanha.
"Olisiko teillä mitään sitä vastaan, että mainitsen asiaa hänelle,
Sir?" kysyin minä.
"Ei mitään", vastasi Mr. Spenlow. "Mutta minä tunnen hiukan Mr.
Jorkins'in, Copperfield. Minä soisin, että olisi toisin laita, sillä
minä olisin onnellinen, jos voisin täyttää teidän tahtonne jossakin
suhteessa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että puhuttelette Mr.
Jorkins'ia, Copperfield, jos luulette, että se maksaa vaivan".
Käyttäen tätä lupaa, joka annettiin hartaalla käden puserruksella,
istuin ajatellen Doraa ja katsellen auringonpaistetta, joka hiipi
takantorvilta vastapäisen rakennuksen seiniä alaspäin, siksi kuin Mr.
Jorkins tuli. Minä menin nyt ylös Mr. Jorkins'in huoneesen ja
kummastutin häntä silminnähtävästi sangen paljon ilmestymiselläni.
"Astukaat sisään, Mr. Copperfield", lausui Mr. Jorkins. "Astukaat
sisään!"
Minä menin sisään, kävin istumaan ja esittelin asiaani Mr. Jorkins'ille
melkein samalla tavalla, kuin olin esitellyt sitä Mr. Spenlow'ille. Mr.
Jorkins ei ollut millään lailla se kammottava olento, jota olisi
sopinut odottaa, vaan iso, lempeä, ystävällinen mies seitsemännellä
kymmenellä, joka pani niin vahvasti nuuskaa, että Commons'issa hoettiin
hänen etupäässä elävän tästä kiihdykkeestä, koska hänellä oli varsin
vähän tilaa ruumiissansa muille elatus-aineille.
"Te olette puhuneet tästä Mr. Spenlow'ille, arvaan minä?" lausui Mr.
Jorkins, kun hän kovin levottomana oli kuunnellut minua loppuun saakka.
Minä vastasin: olen, ja ilmoitin hänelle, että Mr. Spenlow oli
maininnut hänen nimeänsä.
"Hän sanoi kaiketi, että minä vastustaisin?" kysyi Mr. Jorkins.
Minun täytyi myöntää, että Mr. Spenlow oli arvellut sitä
todennäköiseksi.
"Minä tunnustan mielipahalla, Mr. Copperfield, etten voi auttaa teitä
tässä asiassa", lausui Mr. Jorkins maltittomasti. "Asia on se -- mutta
minun on määrä tavata joku pankissa, jos tahdotte tehdä hyvin ja antaa
minulle anteeksi".
Tällä puheella nousi hän kiireesti ja oli huoneesta lähtemäisillänsä,
kun minä rohkenin sanoa, että pelkäsin, ettei siis saatu tätä seikkaa
millään lailla suoritetuksi.
"Ei!" vastasi Mr. Jorkins, pysähtyen oven eteen päätänsä
pudistaaksensa. "Ei! Minä panen sitä vastaan, tiedättehän sen", jota
hän sanoi hyvin nopeasti ja meni ulos. "Teidän tulee huomata, Mr.
Copperfield", lisäsi hän, levottomasti katsoen sisään ovesta, "että jos
Mr. Spenlow vastustaa -- ".
"Itse kohdaltansa hän ei vastusta, Sir", sanoin minä.
"Itse kohdaltansa!" toisti Mr. Jorkins maltittomalla tavalla. "Minä
vakuutan teille, että tässä on esteitä, Mr. Copperfield. Turhaan
yritätte. Mitä tahdotte tehdyksi, sitä ei voi tehdä. Minun -- minun on
todella määrä tavata joku pankissa". Näin puhuen hän suorastaan juoksi
pois; ja minun muistaakseni meni kolme päivää, ennenkuin hän ilmestyi
Commons'issa jälleen.
Kosk'en tahtonut jättää mitään keinoa käyttämättä, odotin siksi, kuin
Mr. Spenlow tuli sisään, ja kerroin silloin, mitä oli tapahtunut,
viitaten siihen toivoon, että hän voisi lepyttää tuota kovasydämistä
Jorkins'ia, jos hän tahtoisi käydä asiaan käsin.
"Copperfield", vastasi Mr. Spenlow viekkaalla hymyllä, "te ette ole
tunteneet asiakumppaniani, Mr. Jorkins'ia, niin kauan kuin minä.
Ei mikään ole kauempana minusta kuin syyttää Mr. Jorkins'ia
mutkallisuudesta. Mutta Mr. Jorkins'illa on semmoinen tapa laatia
vastalauseitansa, joka usein pettää ihmisiä. Ei, Copperfield!"
pudistaen päätänsä, "Mr. Jorkins'ia ei voi järkähyttää, uskokaat
minua!"
Minä olin kokonaan epätiedossa, kumpiko, Mr. Spenlow vai Mr. Jorkins,
todella oli tuo vastustava asiakumppani; mutta minä näin kyllin
selvästi, että oli jäykkyyttä firmassa jossakin ja ettei tätini
tuhannen punnan takaisin saaminen tullut kysymykseenkään. Alakuloisessa
mielentilassa, jota en suinkaan tyytyväisyydellä muista, koska tiedän,
että se yhä liian paljon koski minua itseä (vaikka aina yhteydessä
Doran kanssa), jätin byroon ja lähdin kotiinpäin. Minä koetin totuttaa
ajatuksiani kaikkein pahimpiin ja mitä synkeimmässä muodossa itselleni
esittää niitä muutoksia, joita meidän tulevaisuudessa täytyi tehdä, kun
puolikatteiset hyyryvaunut, jotka ajoivat minun perässäni ja
pysähtyivät aivan jalkaini viereen, saivat minut katsahtamaan ylös.
Kaunis käsi ojennettiin minulle akkunasta, ja minua kohden hymyili ne
kasvot, joita en koskaan ollut nähnyt levollisuutta ja onnea tuntematta
siitä hetkestä saakka, kuin ne ensiksi vanhoilla, isolla, leveällä
rintanojalla varustetuilla tammi-portailla kääntyivät takaisin ja minä
sovitin niitten lempeätä kauneutta yhteen maalatun kirkon-akkunan
kanssa. "Agnes!" huudahdin minä iloisesti. "Rakas Agnes, kuinka hauska
nähdä sinua!"
"Todesti?" lausui hän sydämellisellä äänellänsä.
"Minulla on niin paljon puhumista sinun kanssasi!" sanoin minä.
"Sydämeni huojentuu jo siitä, että vaan näen sinut! Jos minulla olisi
ollut joku taikalakki, en olisi halannut nähdä ketään muuta, kuin
sinua!"
"Kuinka?" vastasi Agnes.
"No! ehkä Doraa ensiksi", myönsin punehtuen.
"Niin, Doraa ennen kaikkia, tietysti", lausui Agnes nauraen.
"Mutta sinua hänen jälkeensä!" sanoin minä. "Mihin sinä aiot?"
Hän aikoi minun asuntooni, tätiäni tavataksensa. Koska ilma oli sangen
kaunis, tuli hän mielellään ulos vaunuista, jotka haisivat (minä pidin
päätäni niitten sisäpuolella koko ajan) niinkuin talli kurkkulavan
alla. Minä lähetin pois vaunut; Agnes pisti kätensä kainalooni, ja me
astuimme eteenpäin yhdessä. Hän oli minusta niinkuin toivo itse. Kuinka
toisenlaiseksi mieleni muuttui lyhyellä aikaa, kun Agnes oli
vieressäni!
Tätini oli kirjoittanut hänelle yhden noista kummallisista, lyhyistä
kirjeistä -- ne olivat tuskin pankinseteliä pidemmät -- joihin hänen
kirjeelliset ponnistuksensa tavallisesti rajoittuivat. Hän oli siinä
ilmoittanut, että häntä oli kohdannut vastoinkäyminen ja että hän aikoi
jättää Dover'in ijäksi, mutta että hän oli kokonaan mieltynyt tähän
päätökseen ja voi niin hyvin, ettei kenenkään tarvinnut olla levoton
hänen tähtensä. Agnes oli tullut London'iin tätiäni tervehtimään, sillä
heidän välillään oli näinä monena vuonna syntynyt keskinäinen ystävyys,
niin, se alkoi siihen aikaan, jolloin minä muutin Mr. Wickfield'ille.
Hän ei ollut tullut yksinään, sanoi hän. Hänen isänsä oli hänen
kanssaan -- ja Uriah Heep.
"Ja nyt he ovat asiakumppanit", sanoin minä. "Hiiteen koko mies!"
"Niin", vastasi Agnes. "Heillä on joku asia täällä; ja minä käytin
heidän lähtöänsä tullakseni minäkin. Sinun ei tarvitse ajatella, että
minä käyn täällä vaan ystävyydestä ja ilman tarkoituksetta, Trotwood,
sillä -- minä pelkään kuitenkin, että tuomitsen kovasti väärin -- minä
en tahdo päästää isää matkustamaan yksinään hänen kanssaan".
"Onko hänellä yhä sama vaikutus Mr. Wickfield'in suhteen, Agnes?"
Agnes pudisti päätänsä. "Kotona on tapahtunut niin suuret muutokset",
lausui hän, "että sinä tuskin tuntisit rakasta, vanhaa kotiamme. He
asuvat nyt meillä".
"Kutka?" kysyin minä.
"Mr. Heep ja hänen äitinsä. Mr. Heep makaa sinun vanhassa huoneessasi",
sanoi Agnes, katsoen ylös kasvoihini.
"Minä soisin, että saisin määrätä hänen unelmansa", arvelin minä. "Hän
ei makaisi siellä kauan".
"Minä asun omassa vähäisessä huoneessani", lausui Agnes, "jossa minun
oli tapa lukea läksyjäni. Kuinka aika menee! Muistatko sitä? Tuo
vähäinen paneli-seinäinen kammio, johon päästään vierashuoneesta?"
"Muistanko minä sitä, Agnes? Sitä, jonka ovesta näin sinun ensi kerran
tulevan ulos, tuo omituinen pikku avainkori riippuen vyötäisiltäsi?"
"Juuri se", sanoi Agnes hymyillen. "Minua ilahuttaa, että muistat sitä
niin hupaisesti. Me olimme sangen onnelliset".
"Olimme tosiaan", vastasin minä.
"Minä pidän yhä tätä huonetta itseäni varten; mutta minä en voi aina
jättää Mrs. Heep'iä yksin, tiedätkö. Ja niin", sanoi Agnes
levollisesti, "olen mielestäni velvoitettu olemaan hänen kanssansa,
milloin ehkä mieluisammin olisin itsekseni. Mutta minulla ei ole mitään
muuta syytä valittaa häntä vastaan. Jos hän välisti väsyttää minua
poikaansa kiittämällä, on se vaan luonnollista äidissä. Uriah on sangen
hyvä poika häntä kohtaan".
Minä katselin Agnes'ia, kun hän lausui nämät sanat, mutta en mielestäni
havainnut, että hän olisi tietänyt Uriah'n tarkoituksesta. Hänen
lempeät, mutta vakavat silmänsä kohtasivat minua ihanalla suoruudellaan
eikä hänen leppeissä kasvoissaan ollut mitään muutosta.
"Suurin haitta siitä, että he asuvat meillä", jatkoi Agnes, "on se,
etten voi olla niin likellä isääni, kuin soisin -- koska Uriah aina on
välissämme -- enkä voi vartioita häntä, jollei tämä ole liian rohkeasti
sanottu, niin tarkasti, kuin tahtoisin. Mutta jos jotakin vilppiä eli
petosta harjoitetaan häntä vastaan, toivon, että yksinkertainen rakkaus
ja rehellisyys lopulta voittavat. Minä toivon, että todellinen rakkaus
ja rehellisyys lopulta vievät voiton mistä pahuudesta taikka
onnettomuudesta tahansa mailmassa".
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『David Copperfield II David Copperfield nuoremman elämäkerta ja kokemukset』
Charles Dickens · 번역 Waldemar Churberg
198,615자 (원문이 길어 앞부분만 · 전체 1,036,112자) · 저작권 근거: 저작자 모두 1924년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.