Minun oli aikomus sanoa (ja minä olin kolme penikulmaa opiskellut
parasta lausetta sitä varten), että katsoin niitä kauniiksi, ennenkuin
näin ne niin likellä _häntä_. Mutta minä en saanut sitä tehdyksi. Hän
oli liian lumoava. Kun näin hänen panevan kukat vähäistä, kuoppaista
leukaansa vastaan, meni mieli ja kieli ja minä raukesin ihastukseen.
Minä kummastelen, etten sanonut: "tappakaat minut, jos teillä on mitään
sydäntä, Miss Mills. Sallikaat minun kuolla tähän!"
Sitten piti Dora kukkiani Jip'in edessä haistettavaksi. Mutta Jip
murisi eikä tahtonut haistaa niitä. Nyt Dora nauroi ja asetti ne hiukan
likemmäksi Jip'iä, pakoittaaksensa sitä. Mutta Jip tarttui johonkin
geraniumin varteen ja pureskeli sitä, niinkuin se olisi ollut kissa.
Silloin Dora löi sitä ja näytti nyreältä ja sanoi: "ihanat kukka
parkani!" yhtä sääliväisesti, ajattelin minä, kuin jos Jip olisi
iskenyt minuun. Minä toivoin, että se olisi!
"Te tulette hyvin iloiseksi, Mr. Copperfield, kun kuulette", lausui
Dora, "ettei tuo äreä Miss Murdstone ole täällä. Hän on lähtenyt
veljensä häihin ja jää pois ainakin kolmeksi viikoksi. Eikö se ole
hauskaa?"
Minä vastasin, että olin vakuutettu siitä, että se oli hauskaa hänelle,
ja että kaikki, mikä oli hauskaa hänelle, oli hauskaa minulle. Miss
Mills hymyili meille jonkunlaisella korkeamman viisauden ja
hyvänsuonnin katsannolla.
"Hän on mitä ikävin olento minä milloinkaan olen nähnyt", sanoi Dora.
"Sinä et saata uskoa, kuinka pahaluontoinen ja häijy hän on, Julia".
"Kyllä minä saatan, rakas ystäväni!" lausui Julia.
"_Sinä_ ehkä saatat, kultani", vastasi Dora, pitäen kättänsä Julian
käden päällä. "Anna minulle anteeksi, etten kohta eroittanut sinua
muista".
Minä opin tästä, että Miss Mills'illä oli ollut koetuksensa
vaiherikkaan elämän kuluessa; ja minun sopii ehkä lukea tätä syyksi
siihen viisaasen ja hyvänsuopaan käytökseen, jota jo olen maininnut.
Minä huomasin päivän kuluessa, että näin oli asian laita: Miss Mills
oli ollut onneton rakkaudessaan ja luultiin paenneen mailmasta
katkerasti kootulla kokemuksellansa, vaikka yhä ottavan tyvenesti osaa
nuoruuden eheään toivoon ja lempeen.
Mutta nyt tuli Mr. Spenlow ulos asunnosta, ja Dora meni hänen
luoksensa, sanoen: "katso, isä, niin ihania kukkia!" Ja Miss Mills
hymyili miettiväisesti, niinkuin hän olisi sanonut: "te päivänperhoset,
nauttikaat lyhyttä olemustanne elämän kirkkaana aamuna!" Ja nyt
astuimme kaikki nurmikolta vaunuja kohden, jotka seisoivat valmiina.
Minä en saa koskaan semmoista matkaa enää. Minulla ei ole koskaan ollut
toista semmoista. Vaunuissa ei ollut kuin nämät kolme, heidän korinsa,
minun korini ja gitarrikotelo; ja tietysti vaunut olivat avonaiset; ja
minä ratsastin niitten takana, ja Dora istui, selkä hevosia päin,
katsoen minua kohden. Hän piti kukkakimppua likellä itseänsä tyynyllä
eikä tahtonut sallia, että Jip ollenkaan istui sillä puolella häntä,
peläten, että se rusentaisi kukkia. Hän otti ne usein käteensä ja
virvoitti itseänsä usein niitten hajulla. Semmoisiin aikoihin meidän
silmämme usein kohtasivat toisensa, ja suuresti minua kummastuttaa,
etten lentänyt uljaan kimoni pään ylitse vaunuihin.
Tomutti, luullakseni. Tomutti kovin, luullakseni. Minulla on joku
heikko muisto, että Mr. Spenlow nuhteli minua siitä, että ratsastin
tomussa; mutta minä en tietänyt mistään tomusta. Minä näin jonkun
rakkauden ja ihanuuden pilven Doran ympäri, mutta ei mitään muuta
pilveä. Mr. Spenlow nousi välisti seisoalle ja kysyi minulta, mitä minä
näköalasta pidin. Minä sanoin, että se oli kaunis, ja niin se todella
olikin; mutta se oli kaikki Doraa minulle. Aurinko paisti Doraa, linnut
lauloivat Doraa. Etelätuuli puhalsi Doraa, ja metsäkukat pensastoissa
olivat kaikki Doria, joka umpu. Se on lohdutukseni, että Miss Mills
ymmärsi minut. Miss Mills yksin käsitti tunteeni kokonaan.
Minä en tiedä, kuinka kauas ajoimme; enkä tähän hetkeen saakka sen
paremmin tiedä, mihin ajoimme. Kenties olimme likellä Guildford'ia.
Kenties joku Tuhat-yhdenyön loihtija oli avannut paikan päiväksi ja
sulki sen ijäksi, kun olimme jättäneet sen. Se oli viheriäinen paikka
pehmeillä turpeilla peitetyllä kunnaalla. Siellä oli varjokkaita puita
ja kanervaa ja niin pitkältä, kuin silmä kannatti, viljavaa maisemaa.
Oli harmillista nähdä, että siellä oli ihmisiä, jotka odottivat meitä;
ja mustasukkaisuuteni ladyjenkin suhteen oli rajaton. Mutta kaikki oman
sukupuoleni jäsenet -- erittäin eräs ryökäle, kolme, neljä vuotta minua
vanhempi, punaisella poskiparralla, johon hän perusti niin paljon
röyhkeyttä, että oli mahdoton sitä kärsiä -- olivat veri-vihollisiani.
Kaikki purkasimme korimme ja puuhasimme päivällistemme valmistamisessa.
Punaparta kehui osaavansa laittaa erästä sallattia (jota minä en usko)
ja tungetteli yleisön huomioon. Muutamat nuoret ladyt pesivät kaalikset
hänelle ja leikkasivat ne palasiksi hänen johdollaan. Dora oli niitten
joukossa. Minä tunsin, että sallimus oli asettanut minut tätä miestä
vastaan ja että toisen meistä täytyi kuolla. Punaparta teki sallattinsa
(minä kummastelin, kuinka he saivat sitä syödyksi; vaikka mikä olisi
ollut, _minä_ en olisi siihen koskenut!) ja äänesti itsensä
viinikellarin päälliköksi. Viinikellarin oli hän, kekseliäs peto,
rakentanut ontelon puun tyveen. Vähän ajan perästä näin hänen, hummerin
enemmistö talrikillansa, syövän päivällistänsä Doran jalkojen juurella!
Minulla on vaan himmeä muisto siitä, mitä tapahtui jonkun ajan kuluessa
siitä, kuin tämä surkea esine ilmestyi silmieni eteen. Minä olin hyvin
iloinen, tiedän minä; mutta se oli onteva ilo. Minä lähestyin erästä
nuorta, pieni-silmäistä, vaalean-punaisiin puettua olentoa ja
mielittelin häntä hurjasti. Hän vastaan-otti kohteliaisuuteni
suosiolla; mutta oliko se ainoastaan minun tähteni, vai sentähden, että
hänellä oli jonkunlaisia tuumia Punaparran suhteen, en voi sanoa.
Juotiin Doran maljaa. Kun join sitä, olin siksi tarpeeksi
keskeyttävinäni puhettamme ja heti jälleen siihen ryhtyvinäni. Minä
kohtasin Doran silmää, kun kumarsin häntä, ja minusta tuntui, kuin se
olisi näyttänyt rukoilevalta. Mutta se katseli minua Punaparran pään
yli, ja minä olin kuin timantti.
Tuolla nuorella, vaalean-punaisiin puetulla olennolla oli viheriäisiin
puettu äiti; ja minä melkein luulen, että jälkimäinen valtiollisista
syistä eroitti meidät. Oli miten oli, koko seura hajosi, sillä välin
kuin päivällisten tähteet korjattiin pois; ja minä kävelin itsekseni
puitten välissä jonkunlaisessa riehuvassa ja katuvaisessa tilassa. Minä
mietin, pitikö minun sanoa syyksi, etten voinut hyvin, ja paeta -- en
tiedä mihin -- uljaalla kimollani, kun Dora ja Miss Mills kohtasivat
minut.
"Mr. Copperfield", sanoi Miss Mills, "te olette raskasmielinen".
Minä pyysin anteeksi. En ollenkaan.
"Ja Dora", sanoi Miss Mills, "_sinä_ olet raskasmielinen".
"En! En suinkaan!"
"Mr. Copperfield ja Dora", lausui Miss Mills melkein kunnian-arvoisalla
katsannolla. "Tässä on jo kylläksi. Älkäät salliko, että joutava
epä-ymmärrys kuihduttaa kevään kukat, joita, kun ne kerta ovat
puhjenneet ja lakastuneet, ei koskaan voi elvyttää. Minä puhun",
sanoi Miss Mills, "entisyyden -- kaukaisen, peräyttämättömän
entisyyden kokemuksesta. Niitä kuohuvia lähteitä, jotka kimaltelevat
päivänpaisteessa, ei saa pelkkä oikku seisauttaa; Saharan erämaan
kosteikkoa ei saa suotta autioksi muuttaa".
Minä tuskin tiesin, mitä tein; siinä määrässä kiehahti vereni kuumaksi;
mutta minä tartuin Doran pieneen käteen ja suutelin sitä -- ja hän
salli minun! Minä suutelin Miss Mills'in kättä; ja mielestäni tuntui,
kuin kaikki kolme olisimme suoraan menneet seitsemänteen taivaasen.
Me emme laskeneet alas takaisin. Me pysyimme siellä ylhäällä koko
illan. Ensiksi astuimme edestakaisin puitten välissä: minä, Doran ujo
käsivarsi kainalossani; ja sen Jumala tietää, että, vaikka tämä kaikki
oli hulluutta, se olisi ollut onnellinen kohtalo, jos kesken näitä
hullumaisia tunteita olisi muuttunut kuolemattomaksi ja ijäti saanut
astua puitten välissä!
Mutta liian pian kuulimme muitten nauravan ja haastelevan ja huutavan:
"missä Dora on?" Jonka vuoksi palasimme, ja he pyysivät Doraa
laulamaan. Punaparta olisi noutanut gitarrikotelon vaunuista, mutta
Dora sanoi hänelle, ettei kukaan tietänyt, missä se oli, paitsi minä.
Niin Punaparta silmänräpäyksellä sysättiin pois; ja minä sen toin, minä
sen avasin, minä gitarrin esiin otin, minä Doran viereen istuin, minä
hänen nenäliinaansa ja hansikkaitansa pidin, minä jokaisen sävelen
hänen suloisesta äänestään join, minulle hän lauloi, joka rakastin
häntä; ja taputtivat kaikki muut käsiänsä mitä taputtivat, heillä ei
ollut mitään tekemistä sen kanssa!
Minä olin päihtynyt ilosta. Minä pelkäsin, että tämä onni oli liian
suuri todellisena ollaksensa, ja että minä ennen pitkää heräisin
Buckingham Street'illä ja kuulisin Mrs. Crupp'in kilistelevän
tee-kuppeja, aamiaista valmistaessaan. Mutta Dora lauloi, ja muut
lauloivat, ja Miss Mills lauloi -- kuinka muistin onkaloissa kai'ut
nukkuvat; niinkuin hän olisi ollut sadan vuoden vanha -- ja ilta tuli;
ja me joimme teetä ja pidimme kattilaa kiehumassa mustalaisten tavalla;
ja minä olin yhä yhtä onnellinen, kuin ennen.
Minä olin onnellisempi, kuin koskaan, kun seura hajosi, ja toiset,
voitettu Punaparta ja kaikki, lähtivät kukin tahollensa, ja me lähdimme
meidän tahollemme. Ilta oli hiljainen, päivä alkoi himmetä ja suloiset
lemut nousivat maasta ympäriltämme. Koska Mr. Spenlow oli unissansa
champagnesta -- kunnia maalle, joka synnytti rypäleen, rypäleelle, joka
tuotti viinin, auringolle, joka kypsensi sen, ja kauppiaalle, joka
väärensi sen! -- ja nukkui sitkeästi yhdessä vaunun-nurkassa, ratsastin
minä vaunujen vieressä ja puhuttelin Doraa. Hän ihmetteli hevostani ja
taputti sitä -- voi kuinka kalliilta, pieneltä hänen kätensä näytti
hevosen kaulalla! eikä hänen shaalinsa tahtonut pysyä oikein
paikallansa, vaan minä sovitin sitä tuon tuostakin hänen ympärillensä
käsivarrellani; ja minusta tuntui vielä, kuin Jip olisi ruvennut
huomaamaan, kuinka asian laita oli, ja ymmärtämään, että sen täytyi
taipua ystävyyteen minun kanssani.
Tuo viisas Miss Mills myöskin; tuo rakastettava, vaikka mailmaan
kyllästynyt nunna; tuo pikkuinen, tuskin kahdenkymmenen täyttänyt
patriarkka, joka oli suorittanut välinsä mailman kanssa ja joka ei
millään lailla sallinut herättää nukkuvia kaikuja muistin onkaloissa;
minkä hyvän asian _hän_ teki!
"Mr. Copperfield", lausui Miss Mills, "tulkaat tälle puolelle vaunuja
hetkeksi -- jos teiltä liikenee yksi silmänräpäys. Minä tahtoisin puhua
teidän kanssanne".
Katsokaat minua uljaalla kimollani, kun nojaun Miss Mills'in puoleen,
käsi vaunujen ovella!
"Doran on määrä oleskella joku aika minun luonani. Hän lähtee
ylihuomenna kotiin minun kanssani. Jos teidän tekisi mieli käydä meitä
tervehtimässä, olen varma, että isä ilolla näkisi teidät".
Mitä minä muuta voin tehdä, kuin rukoilla hiljaista siunausta Miss
Mills'in pään päälle ja kätkeä Miss Mills'in adressin muistini
varmimpaan soppeen! Mitä minä muuta voin tehdä, kuin ilmoittaa Miss
Mills'ille kiitollisilla katseilla ja hehkuvilla sanoilla, kuinka
suuressa arvossa pidin hänen hyvänsuontiansa, ja kuinka sanomattoman
kallis hänen ystävyytensä oli minulle!
Silloin Miss Mills lempeästi laski minut pois sanoen: "menkäät takaisin
Doran luo!" ja minä menin; ja Dora kallistui ulos vaunuista,
puhutellaksensa minua, ja me haastelimme koko loppupuolen matkaa; ja
minä ratsastin uljaalla kimollani niin likellä pyörää, että hivutin sen
vasenta etujalkaa siihen ja "vein kuorta pois", niinkuin sen omistaja
sanoi minulle, "kolmen punnan ja seitsemän shillingin edestä" -- jotka
minä suoritin ja pidin erinomaisen halpaa maksona niin suuresta ilosta.
Jonka ajan kuluessa Miss Mills istui ja katseli kuuta, lausuen värssyjä
ja ajatellen, arvaan minä, niitä muinaisia päiviä, jolloin hänellä
vielä oli jotakin tekemistä mailman kanssa.
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『David Copperfield II David Copperfield nuoremman elämäkerta ja kokemukset』
Charles Dickens · 번역 Waldemar Churberg
198,615자 (원문이 길어 앞부분만 · 전체 1,036,112자) · 저작권 근거: 저작자 모두 1924년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.