Viime aikoina kun olin ollut poissa kotoa, oli Traddles pari kolme
kertaa käynyt minua hakemassa. Hän oli tavannut Peggotyn minun
asunnossani ja tältä saanut sen tiedon, että hän oli minun vanha
hoitajattareni (tämän tiedon oli Peggotty aina valmis antamaan kenelle
hyvänsä, joka vaan vastaan-otti sen), sekä ruvennut hyvänsävyiseen
tuttavuuteen hänen kanssansa ja jäänyt hetkeksi jaarittelemaan hänen
kanssaan minusta. Niin Peggotty sanoi, mutta minä varon, että jaaritus
oli kokonaan hänen omansa ja kohtuuttoman pitkä, koska häntä oli kovin
mahdoton hillitä, Jumala siunatkoon häntä! kun minä jouduin hänen
puheen-aineeksensa.
Tämä muistuttaa minua osittain siitä, että minä odotin Traddles'ia
eräänä iltana, jonka hän itse oli määrännyt ja joka nyt oli tullut,
osittain siitä, että Mrs. Crupp oli luopunut kaikista, mitä hänen
virkaansa kuului (paitsi palkasta), siksi kuin Peggotty lakkaisi
luonani käymästä. Mrs. Crupp oli kimeällä äänellä pitänyt useita
puheita portaissa -- ilmeisesti jonkun näkymättömän talon-tontun
kanssa, sillä, ruumiillisesti puhuen, oli hän aivan yksinään niissä
tiloissa -- ja lähetti sitten minulle kirjeen, jossa hän toi esiin
mielipiteitänsä. Aloittaen sitä sillä yhteiskäytöllisellä väitöksellä,
joka sopi jokaiseen kohtaukseen hänen elämässään, nimittäin, että hän
itse oli äiti, jatkoi hän ilmoittaen minulle, että hän oli kerta nähnyt
aivan toisenlaisia päiviä, mutta että hänellä oli koko elin-aikansa
ollut syntyperäinen viha urkkijoita, päälletunkioita ja ilmi-antajia
vastaan. Hän ei nimittänyt mitään nimeä, sanoi hän; se lakin pitäköön,
jolle se sopii; mutta urkkijoita, päälletunkioita ja ilmi-antajia,
erittäinkin leski-puvussa (näitten sanojen alle oli viiva vedetty), oli
hän aina tottunut ylenkatsomaan. Jos urkkijat, päälletunkiat ja
ilmi-antajat (mutta yhä nimiä nimittämättä) olivat saaneet jonkun
gentlemanin haltuunsa, olkoon se hänen oma huvinsa. Gentlemanin oli
oikeus huvittaa itseänsä; tehköön hän siis niin. Kaikki, mitä hän, Mrs.
Crupp, tahtoi, oli, ettei häntä "saatettaisi kontrahtiin" semmoisten
henkilöin kanssa. Sentähden pyysi hän, että hänelle annettaisiin
anteeksi, jollei hän enää tullut ylikerrokseen passaamaan, ennenkuin
kaikki oli niinkuin ennen ja niinkuin suotava oli; ja mainitsi lisäksi,
että hänen pikkuinen kirjansa löydettäisiin aamiaispöydältä joka
lauantai-aamu, jolloin hän heti vaati maksonsa siinä hyvänsuovassa
tarkoituksessa, että asianomaisilta säästettäisiin vaivaa ja
rettelöitä.
Tämän jälkeen rajoitti Mrs. Crupp toimensa siihen, että hän asetti
loukkaita portaisin, etupäässä vesi-ämpäreitä, ja koetti houkutella
Peggottya taittamaan poikki jalkansa. Minusta tuntui jotenkin ikävältä
elää tämmöisessä piiritystilassa, mutta minä pelkäsin liian paljon Mrs.
Crupp'ia, keksiäkseni mitään keinoa, millä siitä päästä.
"Rakas Copperfield'ini", huudahti Traddles, joka kaikista näistä
haitoista huolimatta säntilleen ilmestyi ovellani, "kuinka voit?"
"Rakas Traddles'ini", sanoin minä, "minua ilahuttaa saada viimeinkin
nähdä sinua ja minä olen kovin pahoillani, kun en ole ennen ollut
kotona. Mutta minulla on ollut niin paljon puuhaa --".
"Kyllä ymmärrän, kyllä ymmärrän", lausui Traddles, "tietysti. Sinun
asuu kaiketi London'issa".
"Mitä tarkoitat?"
"Hän -- suo minulle anteeksi -- Miss D., tiedäthän", sanoi Traddles,
punehtuen suuressa hienotuntoisuudessaan, "asuu kaiketi London'issa?"
"Kyllä. Likellä London'ia".
"Minun, ehkä muistat", lausui Traddles totisella katsannolla, "asuu
alhaalla Devonshire'ssä -- yksi kymmenestä, minulla ei ole siis niin
paljon puuhaa, kuin sinulla -- tässä kohden".
"Minä ihmettelen, kuinka saat olluksi", vastasin minä, "häntä sen
useammin näkemättä".
"Oh!" sanoi Traddles miettiväisesti. "Se näyttää ihmeelliseltä. Minä
arvaan, että se tulee siitä, Copperfield, ettei voi auttaa sitä".
"Minä arvaan sen", vastasin minä hymyillen ja hiukan punehtuen. "Ja
myöskin siitä, että sinä olet niin kestäväinen ja kärsivällinen,
Traddles".
"Voi minua!" arveli Traddles, sitä ajatellen, "kummastuttaako sinua
tässä suhteessa, Copperfield? Minä en todella tietänyt, että olin
semmoinen. Mutta hän on itse niin erittäin suloinen tyttö, että hän
kenties on vähän istuttanut minuunkin näitä hyviä avuja. Kun nyt
mainitset sitä, Copperfield, en ihmettelisi sitä ollenkaan. Minä
vakuutan sinulle, että hän aina unhottaa itsensä ja pitää huolta noista
toisista yhdeksästä".
"Onko hän vanhin?" kysyin minä.
"Ei", sanoi Traddles. "Vanhin on oikea kaunotar".
Hän näki, luullakseni, etten minä voinut olla tämän vastauksen
suoruutta hymyilemättä; ja lisäsi, vähäinen hymy omilla avosydämisillä
kasvoillaan:
"Ei tietysti niin, ettei minun Sofiani -- sievä nimi, Copperfield, vai
kuinka?"
"Sangen sievä!" sanoin minä.
"Ei tietysti niin, ettei Sofia myöskin olisi kaunis minun silmissäni ja
jokaisen täytyisi, luullakseni, lukea häntä suloisinten tyttöjen
joukkoon, mitkä milloinkaan ovat eläneet. Mutta kun sanon, että vanhin
on oikea kaunotar, tarkoitan, että hän todella on --" hän näytti
kuvaavan pilviä ilmassa molemmilla käsillänsä -- "komea, näetkö",
lausui Traddles voimakkaasti.
"Todella!" sanoin minä.
"Niin, minä vakuutan sinulle", lausui Traddles, "todesti jotakin varsin
tavatonta! Koska hän, näetkö, on luotu seura-elämässä ihasteltavaksi,
mutta heidän vähien varojensa vuoksi ei paljon saa nauttia tätä iloa,
käy hän tietysti toisinaan hiukan närkkääksi ja vaativaiseksi. Sofia
saattaa hänet hyvälle tuulelle taas!"
"Onko Sofia nuorin?" kysyin minä koetteeksi.
"Ei!" sanoi Traddles, leukaansa sivellen. "Molemmat nuorimmat ovat vaan
yhdeksän ja kymmenen vuoden vanhat. Sofia kasvattaa heitä".
"Ehkä toinen järjestyksessä?" kysyin uudestaan.
"Ei", vastasi Traddles. "Sarah on toinen. Sarah on jollakin tapaa kipeä
selästänsä, tyttö parka. Tauti katoo vähitellen, sanovat lääkärit,
mutta sillä välin täytyy hänen maata vuoteen omana noin vuosi aikaa.
Sofia hoitaa häntä. Sofia on neljäs".
"Elääkö äiti?" kysyin minä.
"Kyllä", vastasi Traddles, "hän elää. Hän on hyvin etevä nainen, mutta
kostea paikkakunta ei ole sovelias hänen ruumiillensa ja -- totta
puhuen, hän ei voi enää käyttää jäseniänsä".
"Sepä onnetonta!" sanoin minä.
"Kovin surkeata, eikö ole?" vastasi Traddles. "Mutta, pelkältä
kodilliselta kannalta katsoen, se ei ole niin paha, kuin se voisi olla,
koska Sofia on astunut hänen sijaansa; Sofia on yhtä paljon äiti
äidillensä, kuin yhdeksälle sisarukselleen".
Minä ihmettelin suuresti tämän nuoren ladyn hyviä avuja; ja
rehellisesti tahtoen tehdä parastani estääkseni, että Traddles'in hyvää
luontoa käytettäisiin väärin ja heidän yhteisen tulevaisuutensa
vahingoksi, kysyin, kuinka Mr. Micawber jaksoi.
"Hän jaksaa varsin hyvin, Copperfield, kiitoksia paljon", lausui
Traddles. "Minä en asu hänen luonansa tätä nykyä".
"Etkö?"
"En. Asia on se", sanoi Traddles kuiskaten, "että hän satunnaisten
vastustensa vuoksi on muuttanut nimensä Mortimer'iksi eikä liiku ulkona
ennenkuin pimeän tultua -- ja silloin silmälaseilla. Kävivät
ryöstämässä meillä hyyryn tähden. Mrs. Micawber oli niin kauheassa
tilassa, etten todella juljennut olla nimeäni antamatta tuohon toiseen
vekseliin, josta täällä puhuimme. Sinun on helppo arvata, Copperfield,
kuinka hauskalta minusta tuntui, kun näin, että asia sen kautta
suoritettiin ja Mrs. Micawber jälleen tointui".
"Hm!" sanoin minä.
"Ei niin, että hänen onneansa kesti kauan", jatkoi Traddles, "sillä,
paha kyllä, kävivät viikon perästä uudestaan ryöstämässä. Se kukisti
koko laitoksen. Minun on siitä saakka asuntonani ollut kaluineen
hyyrätty huone, ja Mortimer'in on oltu hyvin piilossa. Minä toivon,
ettet katso sitä itsekkäisyydeksi, Copperfield, jos mainitsen, että
mäkläri vei pikkuisen, pyöreän, marmori-laikkaisen pöytäni ja Sofian
kukka-ruukun sekä alustan?"
"Mikä ikävä seikka!" huudahdin minä suuttuneena.
"Se oli kova kiusta", sanoi Traddles, ruumistansa rytkyttäen, niinkuin
ainakin, tätä lausetta käyttäessään. "Minä en kuitenkaan mainitse sitä
soimatakseni heitä, vaan eräässä tarkoituksessa. Asia on, Copperfield,
se, etten kyennyt ostamaan niitä takaisin siihen aikaan, kuin ne
vietiin; ensiksi, koska mäkläri, jota aavisti, että minä halasin saada
niitä, suunnattomasti koroitti niitten hintaa; ja toiseksi, koska
minulla -- ei ollut mitään rahaa. Nyt olen siitä asti pitänyt mäklärin
puotia silmällä", lausui Traddles, suuresti iloiten salaisuudestaan. --
"Se on Tottenham Court Road'in päässä, ja vihdoin olen tänään nähnyt,
että ne ovat asetetut esiin myytäväksi. Minä olen vaan katsellut niitä
kadun toiselta puolelta, sillä, jos hän näkisi _minut_, vaatisi hän
äärettömiä niistä! Minun on nyt johtunut mieleeni, että, koska minulla
tällä haavaa on rahaa, sinä ehkä suostuisit pyytämään, että sinun hyvä
hoitajattaresi lähtisi minun kanssani puotiin -- minun sopii näyttää se
hänelle toisen kadun kulman takaa -- ja ostaisi ne niin huokealla, kuin
mahdollista, ikäänkuin itseänsä varten!"
Se ilo, jolla Traddles esitteli tätä tuumaa minulle, ja se vakuutus,
joka hänellä oli sen tavattomasta sukkeluudesta, ovat mitä tuoreimpia
seikkoja muistissani.
Minä vastasin hänelle, että vanha hoitajattareni mielihyvällä auttaisi
häntä, ja että me kaikki kolme yhdessä astuisimme sotatanterelle, mutta
yhdellä ehdolla. Tämä ehto oli juhlallinen päätös hänen puoleltaan,
ettei hän enää lainaisi nimeänsä eikä mitään muuta Mr. Micawber'ille.
"Rakas Copperfield'ini", lausui Traddles, "minä olen jo tehnyt niin,
koska rupesin ymmärtämään, etten ole ainoastaan ollut varomaton, vaan
suorastaan tehnyt väärin Sofian suhteen. Jos kerta olen luvannut sen
itselleni, ei ole enää mitään pelkoa; mutta minä olen aivan taipuvainen
lupaamaan sitä sinullekin. Tuon ensimäisen onnettoman vekselin olen
maksanut. Minä en epäile, että Mr. Micawber olisi maksanut sen, jos hän
olisi voinut, mutta hän ei voinut. Yksi asia täytyy minun, Copperfield,
mainita, josta pidän hyvin paljon Mr. Micawber'issa. Se koskee tuota
toista vekseliä, joka ei vielä ole maksettavaksi langennut. Hän ei sano
minulle, että siitä _on_ pidetty huolta, vaan että hän _aikoo_ pitää
huolta siitä. Tuossa on mielestäni jotakin sangen rehellistä ja
kunnollista!"
Minä en tahtonut vähentää hyvän ystäväni luottamusta ja yhdyin
sentähden hänen ajatukseensa. Hiukan vielä keskusteltuamme lähdimme
rihkamakauppiaan puotia päin Peggottya pestaamaan, koska Traddles ei
suostunut viettämään iltaa minun kanssani osittain sentähden, että hän
suuresti pelkäsi, että joku muu ostaisi hänen omaisuutensa, ennenkuin
hän ehti ostaa sitä takaisin, ja osittain sentähden, että se oli se
ilta, jona hän aina kirjoitti suloisimmalle tytölle mailmassa.
Minä en koskaan unhota, kuinka hän kurkisteli kadun kulmasta Tottenham
Court Road'illa, sillä aikaa kuin Peggotty hieroi kauppaa noista
kalliista kaluista, eikä hänen levottomuuttansa, kun Peggotty jotakin
hintaa turhaan tarjottuaan verkalleen lähestyi meitä, mutta helpoittava
myymämies huusi häntä takaisin ja hän palasi. Kaupanteko päättyi niin,
että Peggotty osti tavaran jotenkin hyvillä ehdoilla, ja Traddles oli
sanomattomasti ihastunut.
"Minä olen todella hyvin kiitollinen teille", sanoi Traddles, kun hän
kuuli, että ne samana iltana lähetettäisiin hänen asuntoonsa. "Jos
lisäksi pyytäisin yhtä hyvää työtä sinulta, Copperfield, toivon, ettet
katsoisi sitä aivan narrimaiseksi?"
Minä sanoin edeltäpäin, etten suinkaan katsoisi.
"Jos siis tahtoisitte tehdä niin hyvin", lausui Traddles Peggotylle,
"ja hankkia minulle kukkaruukun, luulen, että minun tekisi mieli itse
(koska se oli Sofian, Copperfield) kantaa se kotiin!"
Peggotty hankki sen hänelle ilolla, ja hän lausui Peggotylle sulimmat
kiitoksensa sekä astui Tottenham Court Road'ia ylöspäin, hellästi
sylissään kantaen kukkaruukkua mitä iloisimmalla katsannolla minä
milloinkaan olen nähnyt.
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『David Copperfield II David Copperfield nuoremman elämäkerta ja kokemukset』
Charles Dickens · 번역 Waldemar Churberg
198,615자 (원문이 길어 앞부분만 · 전체 1,036,112자) · 저작권 근거: 저작자 모두 1924년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.