STORYDON
← 고전 원문 폴더

📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크

『Faust I』

Johann Wolfgang von Goethe · 번역 Kaarlo Koskimies

196,192자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1918년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처

내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.

Ai ai! uhuu! Kirottu konna! irvisuu! Padan heität, rouvasi korventuu! Sen ryökäle! (Äkkää Faustin ja Mefistofeleen). Ket' ootte te? Mit' aiotte? Mi tänne ne toi? Ken pääsyn soi? Ui! tuli lyököön Ja luunne syököön! (Pistää kauhan kattilaan ja viskaa tuliliekkiä Faustin, Mefistofeleen ja elukoiden päälle. Elukat poraavat). MEFISTOFELES (huitoo viuhkan varrella lasit ja astiat pirstoiksi). Siin' astias Ja sotkelmas Kaikk' kahtia Ja pirstana! Se tahtia On virrelles, Sä ryökäles! (Akka peräytyy kiehuen kiukkua ja kauhistuen). Tunnetko mun, luuranko irstainen, Sun herras ynnä haltias? Jos tahdon, kerran läimäisen! Ja ruhjon sun ja katti perhanas! Vai etkö enää pelkää punatakkia, Ja etkö huomaa kukonsulka-lakkia? Tulinko täänne naama piilossa? Pitäiskö nimikin viel' ilmoittaa? NOITA-AKKA. Tapani nuiva anteeks' antakaa! Vaan enhän, herra, nähnyt hevos-kampuraa. Ja korppi-parikin on poissa? MEFISTOFELES. Täks' kertaa sikseen olkohon; Sill' aikaa paljo luistanut jo on Siit' asti, kuin me oltiin jutteloissa. Näät, sivistys, mi kaikki silailee, Jo itse piruakin nuolaisee. Ei hirmu pohjoinen oo enää nähtävissä; Miss' on sen sarvet? häntä, kynnet missä? Tosin varsanjalkaa en mä heitä pois; Vaan ettei mainettain se haittaa vois, Mull' aikaa, niinkuin teikareilla muilla, On valepohkeet täyttönä sääriluilla. NOITA-AKKA (hypellen). Mua hulluttaa ja ailahdan, Kun nään taas herra Saatanan. MEFISTOFELES. Nimeä tuota et sä käyttää saa! NOITA-AKKA. Mitäspä nimi miestä pahentaa? MEFISTOFELES. Se satukirjass' aikaa kummittelee; Mutt' ihmiset ei siitä paranneet, Häjystä pääsivät, häjyt viel' eleskelee, Sano "parooni," niin asian korjailet; Äl' epäillös mun aateliuttani; Oon aatelmies kuin muutkin ylhäiset! Kas tässä vaan mun vankka vaakunani! (Tekee rivon liikkeen). NOITA-AKKA (nauraa hohottaa). Ha haa! Kas tuopa juuri teidän moista! Se vanha veitikka teist' aina loistaa. MEFISTOFELES (Faustille). Täst', ystäväin, saat opiskella, Kuink' akkanoitain kanss' saa seurustella. NOITA-AKKA. No mitäs herroill' onpi asiaa? MEFISTOFELES. Yks' sarkka tuota lientäs kuuluisaa! Vaan kaikkein vanhimpaa mun täytyy saada. Sill' aikahan sen voimistaa. Siit' ystävällein kulppi kaada! NOITA-AKKA. Halusti vallan! Täss' on potti, Jost' itse noita usein naukut otti; Siit' yhtään haisua ei tunnu nenään. Kas siitä lasin annan mielleläin. (hiljaa Mefistofeleelle). Vaan jos tuo miesi juo siit' äkkipäin, Ei elä, tiedätten, hän tuntiakaan enään. MEFISTOFELES. Hän ystäv' on, jot' auttakoon sun juotavas; Hän ansaitsee sun kyökkis parhaat kaljat. Tee piiris nyt ja laske loihtujas, Ja anna hälle kelpo maljat! (Noita-akka kummallisilla eleillä vetää piirin ja asettaa sen sisään eriskummaisia kaluja. Tall' aikaa alkaa lasit helistä ja kattilat kalista. Vihdoin kantaa hän ison kirjan esille, asettaa piiriin marakatit, jotka ovat hänen pöytänänsä ja joiden täytyy pidellä tulisoihtuja. Hän viittaa Faustia tulemaan luoksensa). FAUST. (Mefistofeleelle). Oih, sano mitä tästä koituu? Hän hulluttelee, riehuu, noituu. Tuo petos raaka, äitelin -- Sen tunnen ja sitä halveksin. MEFISTOFELES. No, pankaa pois tuo tuima naama vaan Ja naurakaa! Sen ansaitsee nää maljat. Tekeehän lääkär' pikkutaikojaan, Ett' tepsis varmemmin sen rohtokaljat. (Pakottaa Faustia astumaan piiriin). NOITA-AKKA (lukee hyvin mahtipontisesti kirjasta). Nyt tiedä tuo: Jos kahden suo Vaan mennä, luo Yks' kymmenen. Tee kolmonen Tasaksi, niin Sä rikastut. Pois neljäkin! Niin viis ja kuus -- Sen noita huus -- Saa seitsemän Ja kahdeksan, Näin valmistan: Yks' yhdeksän saa olla, Ja kymmen on nolla. Kas sepä vasta loihtulaulu, Se onpi noidan kertotaulu! FAUST. Ma luulen, akka haastaa houreissansa. MEFISTOFELES. S'ei siihen pääty; niinpä kauttaaltansa -- Ma tunnen sen -- tää kirja soi. Siit' en oo hullua viisaamaksi tullut Ma tutkimall'; ei ristiriitaa voi Selittää viisahat, ei hullut. Vaan keino vanha on ja uus, Se on ollut kaiken aian viisain salaisuus; "Yks kolme on ja kolme yhtä" -- sanottiin Ja toden eestä valhe levis' niin. Näin opetellaan tyynnä, pakistaan; -- Ken viitsis kiistää hölmöin kanssa? Yleensä uskois, sanoja kuullessaan, Ett' aatteen kätkee sana verhossansa. NOITA-AKKA (jatkaa). Ei oivaltaa Voi tenhoisaa Tiedettä mailman kansa! Ken aatella Ei voi, hän saa Sen lahjaks' vaivattansa. FAUST. Mitä mieletyyttä kuulla sain! Pelkäänpä aivuni halkeavan. On, niinkuin kuulisin ma kuorottain Tuhannen narria jaarittavan. MEFISTOFELES. Jo riittää, oiva Sipilla! vaan näytä Nyt juomas sie, ja malja sillä täytä Nopeesti myötä reunojen! Tää veikko käynyt on jos jotkin asteet Ja kaulahansa kaannut monet kasteet! Hän kyllä kestää täänkin nestetien. NOITA-AKKA (tehden monta metkua ja temppua, kaataa juoman maljaan. Kun Faust nostaa maljan huulilleen, lehahtaa siitä pieni lieska). Yks siemaus! No nielaiskaa! Se mieltänne koht' ilahuttaa. Hän perkelettä sinuttaa -- Ja pieni liekki kammoksuttaa! (Akka aukaisee piirin. Faust astuu ulos). MEFISTOFELES. Nyt jaloitellos! levähtää et saa! NOITA-AKKA. Se juoma onneks' olkoon teille! MEFISTOFELES (noita-akalle). Jos voimme jollakin sua onnestaa, Siit' ensi Vapun-yönä virka meille. NOITA-AKKA. Tää laulu laulakaatte toisinaan! Siit' tuta saatte oivan vaikutuksen. MEFISTOFELES (Faustille). Kätesi tänne, riennä sukkelaan! Nyt tarvitset vaan aika hikoiluksen, Jott' ulos tunkis voima, sisäänkin. Sitt' opit lempimään sä jaloa laiskuruutta, Näet ihastuin, kuink' kaikk' on sinuss' uutta, Ja Amor hyppii ees ja takaisin. FAUST. Suo, vilkun vielä peiliin pikimmältä, -- Naishaamu ihmeen suloinen! MEFISTOFELES. Ihailla saat sä kohta elävältä Ylintä ihannetta naisien! (hiljaa) Tää taikajuoma ruumihissa, Heleenoja pian löydät neitosissa! -- Katu. MARGAREETA KÄY OHITSE. FAUST (käy Margareetan käsivarteen kiinni). Oi fröökinä kaunihin, jos sallitten, Käs'varrellain ma teitä saattelen. MARGAREETA. En fröökinä oo, en kaunihin, Ja kotia pääsen saattamattakin. (Irroitaksen ja lähtee.) FAUST. Oi taivas, lasta ihanaa! En nähnyt neittä kauniimpaa. Niin kaino, siveä, sävykäs, Ja sentään hieman pisteliäs! Punaposkiaan, helohuuliaan Niit' unhota en milloinkaan! Kuink' alas silmänsä hän loi! Se mielestäin ei mennä voi! Kuink' äkkipäinen sulosuu! Tuost' aivan sieluni hurmautuu. MEFISTOFELES ASTUU ESIIN. FAUST (kiivaasti hänelle). Hankippa mulle tuo! ma käsken! MEFISTOFELES. No ken? FAUST. Jok' ohi kulki tästä äsken. MEFISTOFELES. Vai tuo? Hän tulee rippi-isän luota, Ku päästi tytön vioistaan. Mä hiivin liki rippituolin. Hän viaton on lapsi vaan, Ripillä käypi syyttä suotta. -- Hänt' ajatella älä huoli! FAUST. Hän on tok' yli neljätoista vuotta! MEFISTOFELES. Jopa haastelet kuin herra Kiimanen, Jok' etsii kaikki ruusut itselleen, Jon mielest' ei oo hempee eikä kunniaa, Jot' ei hän vois muka anastaa. Vaan hillitä sun täytyy himojas. FAUST. Oi herra Maister' kunnian-arvokas! Tuo saarnanne on turhaa työtä. Sen sanon teille suorastaan: Jollei tuo sulo impi vaan Tän' yönä uinu rinnallan', Te eron saatte ennen keskiyötä. MEFISTOFELES. Tää toim' on monimutkainen: Kaks' viikkoa yksin tarvitsen Ma pyynti-aikaa keksiäksein. FAUST. Saisinpa seitsemän tiimaa vaan, En pirun apua kaipaiskaan Ma tyttölasta vietelläksein. MEFISTOFELES. Hei, kuules vainen Ranskalaista! Vaan älkää moittiko mua tuosta: Ei herkullen saa kohta juosta; Sa nautit kahta hauskemmin, Kun konsteilla jos joillakin Sä ensin vellot leivokses Ja höystelet sen maistilles; Kas silloin vasta lempi sulostaa. Sen moni Ranskan juttu opettaa. FAUST. Kyll' ilmankin jo näljittää. MEFISTOFELES. Pois turha pila jättäkää! Tää kaunis laps' -- sen vakuutan -- Ei hevin tartu ansahan. Täss' suotta rynnäköidä koitat, Vaan viekkaudella immen voitat. FAUST. E'es liina tuo tai jotakin, Mi verhos rinnan kaunihin! Mua vie tuon enkel'-vuoteellen, Niin saisin lemmen-lievikkeen! MEFISTOFELES. No, näyttääksein kuink' altis oon Ma hekkumanne palveloon -- Viel' iltapäivän kuluessa Olette neiden huonehessa. FAUST. Ja häntä näen ja lemmin? MEFISTOFELES. Ei! Hän naapur'rouvan luokse käy. Sill' aikaa voitte itseksenne Iloita lempitoiveinenne Edes ilmapiiriss' impyenne. FAUST. Joko meemme? MEFISTOFELES. Viel' on varhainen. FAUST. Vaan laita lahja nyt armaallen! (Menee). MEFISTOFELES. Heti lahjat! Niin hän kiinni saa tuon tähden! Ma tiedän monet aartehet Ja aarninhaudat salaiset, Nyt niitä katsomaan ma lähden. (Menee), Ilta. MARGAREETAN PIENESSÄ KAMMIOSSA. MARGAREETA (palmikoi hiuksiaan). Ah jospa tietäisin mä vain, Kuka herra ol', jonk' äsken nähdä sain! Somalta näytti hän vaatteissaan, Ja ylhäinen oli sukujaan; Sitä silmistään näki loistavista, Sepä uljuus puuttuu alhaisista. (Menee). MEFISTOFELES JA FAUST ASTUVAT SISÄÄN. MEFISTOFELES. Käy hiljaa ... hiivi varpahin' FAUST (lyhyen vaiti-olon jälkeen). Tääll' yksin olla mielisin! MEFISTOFELES (urkkien ympärilleen). Näin puhdas ei oo aina neito-säilytin. (Menee). FAUST, (katselee ympäriinsä). Oi terve, armas hämyvalo, Pyhästön kautta väreillen! Sytytä sydämein, sulo lemmen-palo, Ku toivon kasteest' elät kaivaten! Mit' iloa, tyyntä rauhaisuutta, Mi järjestys tääll' henkäilee! Köyhyyden kesken rikkautta! Mik' autuus tyrmäss' sijaitsee! (Heittäytyy nojatuoliin sängyn viereen). Mä ota vastahan! ah, suvun muinoisen Iloineen, suruineen sun sulki avohelmas! Kuink' usein lapsiparvi riemuten Isän-istuimen tään ympärillä telmas! Tääll' ehkä lasna hylly-poskillas Sä kulta, kiitit joulua lahjoistas, Ja taaton kuivaa kättä peitti muiskutelmas. Tääll', impi, tunnen henkes liehuvan Rikasna, järjestellen kotosalla: Se äidillisnä ohjailee sua ainian, Levitti pöydälles tuon liinan puhtahan Ja kruusas hiekankin sun jalkais alla. Oi armas, kelle onnen suot? Sä kodin taivahaksi luot. Ja tääll'! (Hän nostelee vuoteen-uutimia). Ah! värisen sulo-hurmoksissa! Tääll' tuntikausin viipyisin. Tääll' luonto keveiss' unelmissa Loi eloon ihmis-enkelin. Tääll' liikkui voima pyhä vieno, Jost' alkoi Luojan-kuva tää! Tääll' uinui laps' ja povi hieno Elämän uhkui lämpimää. Ja sie! Mik' on sun tänne vietellyt? Ah, kuinka sieluin täst' on heltynyt! Mit' etsit? Miks' on mieles kolkostua? Oi kurja Faust! en tunne enää sua. Vai taika-ilmaakos tääll' henkäilen? Haluni hehkui äsken nautinnoihin, Nyt sulaa sielu lemmen unelmoihin. Mua heitelleekö vaan joka tuulonen? Vaan astelispa hän nyt kammariin, Kuink' ilkityötäs maksaa saisit, konna! Sa uljas, ah! nyt immen jalkoihin Niin piennä vaipuisit sä hervotonna. MEFISTOFELES. Pian pois! näen tytön palaavan! FAUST Niin pois! en palaa milloinkaan! MEFISTOFELES. Täss' lipas on ja hiukan raskaskin, Muualta saamani! kätke kaappihin, Niin vannon sulle, sillä kurin Pian tytön järjen käännät nurin. Mä pistin sinne helyä kaikellaista, Lumoaksein sillä toista naista. Vaan laps' on laps' ja leikk' on leikki. FAUST. En tiedä tokko... MEFISTOFELES. Ain' oot Horju-Heikki! Kun vaan et itse mielis korukalua? No sitten neuvoisin sun saaliin-halua Paremmin aikaas käyttämään Ja minua hiukan säästämään. Ma puuhaan päin ja kourin, ettei enää laitaa! Vaan ethän, veikkonen, sä olle saita -- (Asettaa lippaan kaappihin ja lukitsee tämän). Nyt tullos vaan! Sill' armahan Et mieltä muuten mielin määrin taita! Miks' tuijotatte niin Kuin noustava ois kateederiin Ja näkisitte haamun harmajan Fysiikan tai Metafyysikan? Nyt pois! -- (Menevät). MARGAREETA (lamppu kädessä) Tääll' on niin kuuma, raskas sää -- (Avaa akkunan) Ja ulkona kyll' on viileää! En tiedä -- on niin kamalaa, Koko ruumistani mun kauhistaa!... Voi jospa äiti tulis vainen! Olenpa arka hupsu nainen! (Laulaa riisuen vaatteet yltänsä) Kuningas Thulen kansan Ol' aina uskoinen. Hälle vaimo kuollessansa Soi maljan kultaisen.
Faust I 원문 · 스토리돈