Se hälle kallihin kalu,
Kemuissa siitä joi;
Vesi silmistään yhä valui,
Kun huulilleen sen loi.
Soi kuolon kutsu hälle:
Niin kaupungit ja maan
Kaikk' sääsi perijälle --
Ei kultamaljaa vaan
Hän istui atrialla,
Jalot urhot sivuillaan,
Sukusalissa korkealla,
Meri hyrskivä alla vaan.
Nyt nousi juoja vanha,
Joi viime virvokkeen --
Ja heitti pyhän maljan
Pauhaavaan syvyyteen.
Se syöksyi, aaltoon suupui
Ja painui Ahtolaan.
Kuninkaan silmä uupui,
Ei juonut hän milloinkaan.
(Hän avaa kaapin ripustaakseen sinne verhansa
ja huomaa koriste-lippaan).
Kas! kuinka kaunis lipas tänne tullut on?
Ja sentään suljin kaapin lukkohon,
Voi ihmeellistä! mitä siin' olleekaan?
Sen ehkä joku pantiks toi,
Ja äiti siitä lainan soi.
Tuoss' avain rippuu nauhassaan!
Mitäspä siitä, jos sen aukaisen!
Voi mitä! Herra taivasten!
Ah! koristusta herttaista!
En koskaan nähnyt vertaista.
Sopispa jalon rouvankin
Sitä pitää juhlapäivisin.
Koitanko vitjoja somia!
Ken lienee niiden omija?
(Hän menee peilin ääreen, koristaiksen vitjoilla
ja korvarenkailla).
Jos mun ois korvakellukat!
Nää kohta muodon muuttavat.
Mit' auttaa nuoruus, kauneus vaan?
Sitä oivaks' kyllä mainitaan,
Mut siin' on kaikki -- arvellaan.
Surkeillen kiittävät he meitä.
Rahoja anoo,
Rahoja janoo
Vaan kaikk'. Oi köyhiä teitä!
Kävely.
FAUST KÄY MIETTIVÄISENÄ EDES TAKAISIN.
MEFISTOFELES TULEE.
MEFISTOFELES.
No kautta hylky-lemmen ja kiehuva helvetin uuni!
Jos löytyis saatanampaa sadatella jo puhtaaks' suuni.
FAUST.
Mik' on? mikä mieltäs kirveltää nyt näin?
En naamaa julmempaa mä nähnyt eläissäin.
MEFISTOFELES.
Mun perkele vieköön! Niin ma milt'en soisi,
Jos itse perkele en oisi.
FAUST.
Sun onko aivuihis joku vamma tullut?
Sä meluat ja raivoot niin kuin hullut.
MEFISTOFELES.
No etpä usko! Kreetan koristeet
On pappi-rontit kynsäisseet! --
Tytön äiti hemmut nähdä saa,
Het' alkaa häntä kammottaa.
On akka tarkka vainultansa,
Ain' nuuskii rukouskirjassansa.
Hän haistaa kaikki kapineet,
Pyhätkö ne on vai saastaiset.
Ja urkkien oitis koristusta,
Näki ettei siin' ole siunausta;
Huus': "väärin saamat tavarat
Ne, lapsi, sielun hukkaavat,
Pyhitämme sen Herran äidille vain,
Iki-mannaa saamme virroittain."
Kyll' arveli Kreeta mielin karsain:
"Ei suuhun katsota lahjavarsain.
Epähurskas ei se olla voi,
Ken sievän lippaan tänne toi."
Vaan äitipä papin käski tulla;
Tää jutun tuskin ehti kuulla,
Kun arkkua katsoi sima-suulla
Ja arveli: "tuop' on hurskas työ;
Ken voitaiksen, sitä muut ei lyö;
Vaan kylläpä kirkon vatsa syö!
Se syönyt on kokonaisia maita,
Sitä sentään ei mahatauti haita.
Niin, naiseni, kirkko vaan ilomieliä
Voi väärän mammonankin niellä".
FAUST.
Ei ruoka tuo ole harvinainen:
Sitä kuningas syö ja juutalainen.
MEFISTOFELES.
Solet, sormus, vitjat suuhun suisti,
Kuin tyhjää vaan -- ne alas luisti.
Ei kiitellyt ees enemmin,
Kuin saanut ois korin omenoita,
Lupas heille taivaan armoloita,
Jost' eukon miel' oli hartahin.
FAUST.
Ja Kreeta?
MEFISTOFELES.
Ei tiedä rauhaton,
Mit' tahtois tai mitä tehtävä on.
Öin muistaa koruja, päivisin,
Ja antajaa viel' enemmin.
FAUST.
Armaani murhe on myös mun.
Koru uusi laita joutuhun!
Ei ollut eellinen niin kasia.
MEFISTOFELES.
Herrasta kaikk' on leikin asia!
FAUST.
Tee kohta niinkuin määräsin,
Ota naapur-akka liittoihin!
Kun perkel' oot, ole kelpolailla,
Ja muista: koruja hän on vailla!
MEFISTOFELES.
Kyll' armias herra, tarmoni alta!
(Faust menee).
Nuo lemmen narrit taivahalta
Vois kuita ja tähtiä singahuttaa,
Jos henttuja vaan se hauskututtaa!
(Menee).
Naapuri-rouvan talo.
MARTTA (yksin).
Mies-kullallein Jumal' anteeks suokohon,
Hän pahoin mulle tehnyt on!
Heti leijaamaan meni maille muille,
Mun jätti paljahille puille.
Ja päiviäänkö mä katkeroitin?
Ei! hellin häntä, lempiä koitin!
(Itkee).
Kenties hän on kuollut -- surkeus!
Kun ois edes kuolintodistus!
MARGAREETA (tulee).
Rouva Martta!
MARTTA.
No mitä, kultaseni?
MARGAREETA.
Ma milt'en vaivu polvilleni;
Sain kaapist' uuden lippahan
Entistä vieläki kauniimman:
Se on eebenpuuta, ja koruloita
Se täynn' on ihmeen ihanoita.
MARTTA.
Sit' äidilles älä kerro sie,
Ne muuten pappi taaskin vie.
MARGAREETA.
Ah, katsokaapa näitä vainen!
MARTTA (koristaa häntä kauneilla).
Kuink', onnen laps, oot ihanainen!
MARGAREETA.
Vaan kirkkohon en saa -- paha kyllä --
En kylään mennä korut yllä.
MARTTA.
Tääll' usein käy, ja kaulaas
Pane helmivyös ja vaulas!
Peilissä saat sulouttas ihastella;
Me kahden saamme siitä riemuella.
Voit sitten juhlin, tilapäin
Niit' ihmisille näyttää vähittäin,
Sormuksen, sitte helmet -- äit' ei huomaa, tai
Tekosyytä jotain keksinemme kai.
MARGAREETA.
Vaan kukahan ne kauneet mulle toi?
Täss' oikein asiat ei olla voi!
(Ovea koputellaan).
Voi taivas! äiti -- kun ei vaan?
MARTTA (urkkii uutimen takaa).
Eräs outo herra... Sisään vaan!
MEFISTOFELES (astuu sisään).
Uskalsin sisään oitis astuskella!
Kai naiset, ette moiti tapaa rohkeaa?
Jos saisin Schwerdtlein rouvaa puhutella!
MARTTA.
Min' oon se. Mit' ois herrall' asiaa?
MEFISTOFELES (peräytyy kunnioittavaisesti Margareetan edestä
ja virkkaa vähän alennetulla äänellä Martalle).
No, toiseks kertaa jääköön juttu tuo!
Teill' ylhäinen on vieras tuolla.
Anteeksi häirintää! Jos rouva suo,
Palajan tänne iltapuolla.
MARTTA (Margareetalle).
No, kaikess mailmass! tyttö, kuule,
Sua aatel'neidoks herra luulee!
MARGAREETA.
Kiitosta liikaa kuulla saan;
Ma olen köyhä tyttö vaan,
Ei korut, helmet ole omaa.
MEFISTOFELES.
Ei niistä yksin synny somaa;
Olento, silmä luopi uljuuden. --
Jos tänne jäädä saan, oon iloinen.
MARTTA.
Olkaapa hyvä! -- Uutta kuulla haluan!
MEFISTOFELES.
Jos voisin tuoda tiedon hauskemman!
Vaan toivon, ette siitä syytä meitä:
Miehenne kuoli, käski tervehdellä teitä.
MARTTA.
On kuollut? armas sydän sie!
Mun mieheni kuol'! Mun hukka vie!
MARGAREETA.
Ei toivoansa rouva heittää saa!
MEFISTOFELES.
Vaan kuunnelkaa nyt murhesanomaa!
MARGAREETA.
En tahtois armastaa ... ois kuolemani,
Jos kuolo veisi multa armahani.
MEFISTOFELES.
Surusta ilo, yöstä aamu.
MARTTA.
Vaan missä kohtas häntä surman haamu?
MEFISTOFELES.
Hän haudattuna Paduassa
On luona pyhän Antonion,
Sai paikass' aivan siunaamassa
Iki-viileen lepokammion.
MARTTA.
Jos toimimist' on muuta, kertoelkaa!
MEFISTOFELES.
Niin, pyyntö viel' on tärkeä ja suuri,
Jonk' ootte vainaan autuudelle velkaa:
Kaks'sataa sielumessua laulatelkaa!
Vaan muuten mull' on taskut tyhjät juuri.
MARTTA.
Ei kaune-kaluakaan, jommoisen sällikin
Taskussa tallentaa ja muistaa tyttöään,
Ja ennen kerjäiliskin näljissään,
Kuin möisi muiston kallihin!
MEFISTOFELES.
Ma tunnen siitä, rouva, mielipahaa;
Ei haaskannut hän sentään paljo rahaa;
Katuipa vielä vikojansa,
Ja itki katkerasti onneansa.
MARGAREETA.
Voi, miks' on elämä niin onnetonta!
Luenpa vainaan eestä reqviem'iä monta.
MEFISTOFELES.
Te ootte lapsi herttaisin,
Ja ansaitsette oitis puolison.
MARGAREETA.
Ei, se on vielä mahdoton.
MEFISTOFELES.
Jos miestä ei, niin armasteljan ainakin;
Ei taivaan lahjaa kalliimpaa
Voi tyttö helmahansa painaltaa.
MARGAREETA.
Ei meidän maass' oo tapa sellainen.
MEFISTOFELES.
Se käypi päinsä ... tavat hirtehen!
MARTTA.
Vaan kertokaapa edelleen!
MEFISTOFELES.
Olinpa läsnä hänen kuollessansa;
Hän makas -- jollei juuri tunkiolla --
Niin pahnain päällä. Mutta uskonnolla
Hän kuoli, itkein syntivelkojansa.
"Sydämmestäin", hän huus, "mä inhoon itseäin,
Kun ammatin ja vaimon heitin näin;
Se muisto ah! se tappaa mun.
Josp', eukko, päällä maan viel' anteeks' soisit mulle!"
MARTTA (itkien).
Voi, kulta mies! sen anteeks' soin jo sulle.
MEFISTOFELES.
"Vaan Herra ties, on syy vähemmin mun kuin sun!"
MARTTA.
S' on valhe! haudan suulla valehdella!
MEFISTOFELES.
Kenties, jos oikein tunnen noita, houri
Hän hädissään, kun kuolo häntä kouri.
"En saanut" -- virkki -- "jouten tollotella,
Vaan lapset laittaa sain ja lapsilleni
Myös leipää, niinpä oikein tukevaa.
Olisin ees rauhass' saanut syödä osuuteni!"
MARTTA.
Kuink' uskollisen lempeni tais niin unhottaa?
Mä päivin öin vaan ponnistin.
MEFISTOFELES.
Ei, vaan hän muisti teitä hyvinkin. --
"Maltasta lähteissäin -- hän jatkoi kertoen --
Rukoilin perheen eestä hartahasti;
Sen taivas kuuli suopeasti --
Laivamme sieppas Turkin-aluksen,
Suur'sulttanille vievän tavaroita.
Ja silloin, jaeltaissa vaivan palkinnoita,
Kuin kohtuullista olikin,
Sain miekin runsaan saalihin."
MARTTA.
Vai niin! No minne hän sen maahan peitti?
MEFISTOFELES.
Ken tietää, minne taivaan tuulet sen jo heitti.
Kun sitten Naapolissa kulki
Hän siellä täällä vieraillen,
Hänet impi kaunis suosioonsa sulki;
Ja armollansa holhoen,
Hän lempi miestänne niin hartahasti,
Ett' autuaasen lähtöhönsä asti
Tää siitä jäljet pitää sai.
MARTTA.
Se konna! peijas lapsiansa
Ja kurjuudessa niitä näitä nai
Ja jatkoi rietast' eloansa!
MEFISTOFELES.
Niin, siksipä hän moisen lopun sai.
Siveesti nyt, jos Teinä oisin,
Surisin leskivuoden umpehen;
Sill' aikaa silmän' uuteen kultaan loisin.
MARTTA.
Sit' ilman all' ah! tuskin löytänen,
Ken täyttää vois mun ensi miehen' sijaa.
Se narri herttainen siin' eksyi vaan,
Kun suosi kuljeksintaa liian,
Vieraita naisia ja viiniä ulkomaan
Ja hiiden kortin heittoansa.
MEFISTOFELES.
Väliinne varmaan ois se soinnun luonut,
Jos juuri saman verran puolestansa
Ois hänkin teidän velkojanne anteeks' suonut.
Kas niillä ehdoin minäkin
Kanssanne sormusta vaihtaisin.
MARTTA.
Ah, herra laskee pientä pilaa.
MEFISTOFELES (itsekseen).
Nyt lähden aikanain ma pois;
Sanasta pirunkin tuo kiinni pitää vois.
(Margareetalle).
No, saisko kuulla Teidän sydämenne tilaa?
MARGAREETA.
Mitä herra tarkoittaa?
MEFISTOFELES (itsekseen).
Sä lapsi puhtahin!
(ääneensä).
Hyvästi nyt!
MARGAREETA.
Hyvästi!
MARTTA.
Kuulkaas vieläkin!
Hyv' olis saada kirja-todistusta,
Miss', kuinka, milloin tuon peri multa musta.
Ma suosin säällisyyttä: tahtoisin
Kuolonsa ilmoittaa myös viikkolehtihin.
MEFISTOFELES.
Ka rouva kulta! vannomalla kaksi
Ain' ilmi saapi totuuden.
Voin tuoda toiseks' todistelijaksi
Niin hienon herran tuomaritten etehen.
Hänet tänne tuon...
MARTTA.
Niin, tuokaa vaan!
MEFISTOFELES.
Kai silloin neiden täällä nähdä saan?
S' on pulska poika, mailmaa eleskellyt
Ja neitoloita aina miellytellyt.
MARGAREETA.
Mun täytyy punestua ja häntä ujostella.
MEFISTOFELES.
Ei kuninkaitakaan maan manterella.
MARTTA.
Teit' oottelemme iltamalla
Puistossa huoneen ta'ustalla.
Katu.
FAUST JA MEFISTOFELES.
FAUST.
Kuink' onnistuu? joko saitte selvillen?
MEFISTOFELES.
Hei vaan! te leimahdatte ilmitulta!
Pian Kreeta ompi teidän kulta.
Illalla naapur'rouvan luona näätte sen.
Se akka aivan luontojansa
Parittajaks' on omiansa.
FAUST.
Hyvin!
MEFISTOFELES.
Jotainpa meiltäkin nyt vaaditaan.
FAUST.
Avunhan apu ansaitseekin vaan.
MEFISTOFELES.
Todistus annetaan ja vankka,
Ett' ukko rääsyn kylkipankka
Pääs' Paduassa haudan lepohon.
FAUST.
Viisaasti vaan! siis täytyy tuonne matkustaa!
MEFISTOFELES.
_Sancta simplicitas!_ se aivan tarpeeton!
On toista tietää, toista todistaa.
FAUST.
Jos neuvos siin' on, tuuma raukiaa.
MEFISTOFELES.
Oi pyhä mies, pyhyyspä helppo on!
Vai eläissään vast' ensikerran
Nyt väärin todistaisi herra!?
Vai ettekös jo määritellyt jumalata
Ja maailmaa ja mitkä siinä hyörii
Ja ihmistä, sen päässä mitä pyörii,
Ja määritelmän arjistelemata
Syyditte ilmi suusta pontevasta?
Itseenne käyden sentään myöntänette,
Ett' enempää näist' asioista ette
Te tiennyt oo kuin Schwerdtlein herran kuolemasta.
FAUST.
Sa valhetellen viisastelet jällen.
MEFISTOFELES.
Niin, ellen katso hiukan syvemmällen.
Siivosti muuten käytellen,
Huomenna tyttö rukkasen
Sa hurmaat, lempeä vannoen.
FAUST.
Niin syämestäin!
MEFISTOFELES.
Hyvä! Entäs virret ikuisesta
Uskollisuudesta ja rakkaudesta --
Ne soinevatko myöskin sydämestä?
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『Faust I』
Johann Wolfgang von Goethe · 번역 Kaarlo Koskimies
196,192자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1918년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.