Hoi, Katri, oi
Miks' aamukoi
Sun tänne toi
Nyt kultas kynnyksellen?
Hän neiden vie
Sisähän, vaan sie
Et neinnä lie,
Kun ulos pääset jällen!
Oo varoillas!
Työ tehty -- kas
Het' onnelas
Ja riemus -- hyvää yötä!
On kalliit nuo:
Älä varkaan suo
Sun päästä luo,
Paits' jos on sormus myötä!
VALENTIINI (astuu esille).
Kukerra nyt, sun perkeles,
Sä hiirestäjä, rietas riekka!
Nyt helvettiin sun soittimes,
Ja samaa tietä soittoniekka!
MEFISTOFELES.
Kah tuota! kanteleeni pirstas!
VALENTIINI (Faustille).
Nyt kallos halkaisen, sä irstas!
MEFISTOFELES.
Uljaasti tohtor'! emme horju.
Kylkeeni kiinn'! mä johtaa saan.
Nyt säilärauta maalle vaan!
Te pistäkää, mä iskut torjun.
VALENTIINI.
No torju tuo!
MEFISTOFELES.
Miks' en niin tee!
VALENTIINI.
Ja tuokin?
MEFISTOFELES.
Tuokin!
VALENTIINI.
Saatanako tappelee?
Vaan kuinka? käteni halvautui!
MEFISTOFELES (Faustille).
Pistä!
VALENTIINI (kaatuu).
Ooh!
MEFISTOFELES.
Nyt lurjus lannistui.
Vaan nyt on pakko juoksemaan.
On hirmumelske, "murhaa" huudetaan.
Poliisin kanss' oon kyllä tuttu,
Mua hämmentää vaan murhajuttu.
(Pois).
MARTTA (akkunassa).
Ulos, ulos!
ÄÄNI (akkunassa).
Ken tulta tois?
MARTTA
Ne noituu, kirkuu, tappaa, lyö.
VÄKEÄ.
Jo yhden peittää kuolon yö.
MARTTA (tulee ulos).
Ja pääskö murhamiehet pois?
MARGAREETA (tulee ulos,).
Ken siinä makaa?
VALENTIINI.
Äitis poika rukka.
MARGAREETA.
Voi taivaan Herra, mun vie hukka!
VALENTIINI.
Ma kuolen: pian se lausutaan
Ja pian se tapahtuu.
Vait, naisten parku itkusuu!
Mua tulkaa kuulemaan!
(Kaikki keräytyvät hänen ympärilleen).
Sä, Kreeta, viel' oot lapsekas,
Ja uutta elinkeinoas
Harjoitat tottumusta vailla.
No, meidän kesken sana suora:
Kun oot nyt kerran huora,
Sit' ole kelpo-lailla!
MARGAREETA.
Oi veikko! Jumala, lankesin!
VALENTIINI.
Älä Luojaa sotke leikkihin!
Työ tehty muuttumatta jää;
Kuin käydä voi, niin käypi tää.
Aloitat hiljaa yhden kanssa,
Pian tulee muita vuorostansa,
Ja niitä kun on kymmenen,
Koko kaupungin oot sa yhteinen.
Kun häpeä syntyy, koetetaan
Sit' ensin ihmisiltä peittää,
Yön varjot äiti päälle heittää
Sen päätä, korvia verhoomaan,
Ja tappaiskin sen mielellään.
Vaan suuremmaksi kasvaa konna
Ja päivinkin käy alastonna
Somistumatta ensinkään.
Mit' enemmin se rumenee,
Sitä vähemmin se valoa karttelee.
Ne aiat kohta kohdannet,
Kun kaikki siivot ihmiset
Sua karttaa niinkuin rutto-vaaraa
Ja kaartelee sua, naaraa.
Jos katsellaan sua silmihin,
Vapiset asti ytimiin.
Et käydä pitsit kaulassas,
Et kultavitjat rinnallas
Saa; alttarin et pääse luo;
Ei tanssiin muut sun tulla suo!
Vaan roistoin, kerjäläisten kanssa
Saat kurja piillä loukoissansa;
Jos anteeks' saatkin taivahassa,
Kirottu oot toki maalimassa.
MARTTA.
Rukoile armoa Jumalan!
Häväisemästä lakkaa!
VALENTIINI.
Jos ruhjoa ruumiis haurahan
Ma voisin, porttolan akka!
Niin silloin mulla varma toivo oisi,
Ett' anteeks taivas syntini soisi.
MARGAREETA.
Voi veikko! tuskaa helvetin!
VALENTIINI.
Ei talttune se kyynelin!
Kun kunnias sa, sisko, möit,
Sydämeeni kuolin-iskun löit.
Nyt kunnon miekkamiesnä vaan
Ma kuolen, uinun Jumalaan.
(Kuolee).
Tuomiokirkko.
_Messua, urun-soittoa, veisuuta_.
MARGAREETA PALJON KANSAN KESKEN.
PAHA HENKI MARGAREETAN TAKANA.
PAHA HENKI.
Muistatko, Kreeta, silloin
Kun viattominna astuit
Etehen tään alttarin?
Hypistit pikkukirjaas,
Rukoilla laritellen
Osittain leikilläs,
Osittain Jumal' sydämessä!
Kreeta!
Mi järkes vei?
Mik' ilkityö
Sun sydämelläs?
Anotko äitis sielun eestä, kun
Sun kauttas nukkui pitkän pitkiin vaivoihin?
-- Ja syömmes allahan
Elää jo paisuin tuo,
Jonk' aavehikas olo
Sua surettaa ja itseään!
MARGAREETA.
Oi voi!
Jos saisin aatteet väistymään,
Jotk' ympärilläin liehuu
Ja vastassain!
KÖÖRI.
_Dies irae, dies illa
Solvet saeclum in favilla._
(Urkuinsävel).
PAHA HANKI.
Sua kosto kourii!
Pasuunat kaikaa!
Ja haudat horjuu!
Ja sydän parkas,
Levosta tuhkan
Noustuahan
Valkian vaivaan,
Kammahtaa!
MARGAREETA.
Jos kaukana oisin!
On, niinkuin urku
Mua tukahuttais,
Ja syömmeni juuret
Lauluun liukee.
KÖÖRI
_Iudex ergo cum sedebit,
Quidquid latet adparebit,
Nil inultum remanebit._
MARGAREETA.
Tääll' läkähdyn,
Muuripylväät
Mua ahdistaa,
Ja kaarros
Mua painaa... Ilmaa!
PAHA HENKI.
Piile! kyllä ilmi
Saa häpea ja synti.
Ilmaa? Valoa?
Voi sua!
KÖÖRI.
_Quid sum miser tunc dicturus?
Quem patronum rogaturus?
Cum vix justus sit securus._
PAHA HENKI.
Kasvonsa kääntää
Luotasi autuaat,
Puhtaita hirvittää
Kätellä sua.
Voi!
KÖÖRI.
_Quid sum miser tunc dicturus?_
MARGAREETA.
Hajupullonne, naapuri!
(Pyörtyy).
Valporin-yö.
_Harzin vuoristo.
Schierken ja Elendin seutu._
FAUST JA MEFISTOFELES.
MEFISTOFELES.
Josp' ois mun ratsunain nyt vahvin jäärä!
Ja sulle sais kai luudan varren antaa?
Viel' loitoll' ompi matkan määrä.
FAUST.
Niinkauan kuin mua polvet kantaa,
Tää ryhmysauva mulle kyllin on.
Mut hauskemp' oisi polku väärä
Kuin retki polveton ja vaiheeton.
Ah! kiertää laakson sokkeloita
Ja nousta sitten kallioita,
Joist' aina lähteet hyrskii kirmaten --
Se hauskutus on retken tämmöisen.
Kutoopa keväätär jo koivusissa
Jo virkoo mäntykin hänen hengestään;
Miksei se elää sais myös meidän ruumihissa?
MEFISTOFELES.
Ma tuost' en tunne, totta, jälkeekään!
Mun henken' uinuu talvi-unta;
Ma soisin retkelläin vaan hyytä, lunta.
Kas kuinka kurjanmoisna taivahalta
Luo myöhää ruskoaan tuo hoikkanaama kuu,
Valaisten kurjast', että joka astumalta
Kivihin ja puihin kompastuu!
Annaspa pyydän virvatulta!
Hoi! riennä tänne, velikulta,
Ku liekiten siell' liehut!
Miks' suotta yksin tanssit, riehut?
Valaise meille ylöspäin nyt tie!
VIRVATULI.
Tosinpa tiemme ristin rastin vie;
Mutt' toivon: hulivili-luonnon voittaa,
Kun täytyy teitä kunnioittaa.
MEFISTOFELES.
Ahaa, vai matkit tapoja ihmisten!
Käy suoraa tietä, helkkarissa,
Tai koht' on heiluhenkes sammuksissa!
VIRVATULI.
Isäntä ootte täällä -- huomaan sen;
Sovussa siis paras olla teidän kanssa.
Vaan aatelkaa! nyt vuor' on houreissansa,
Ja virvaliekiltä, jok' opastaa,
Ei liian paljo pyytää saa.
FAUST, MEFISTOFELES, VIRVATULI (vuorolauluin).
Taikamailla, Untolassa
Luulen kohta haihatamme.
Saata sievään rientoamme
Ilmastossa kaameassa,
Että näemme vuoren harjat!
Katso, puiden synkät sarjat
Sivutsemme siintää, vierii,
Vuoren-huiput meille noikkaa!
Katso vuoren-kärsää hoikkaa,
Kuin se kummallaisna kierii,
Kuules kuin se hornaa, huohuu!
Louhikossa lähde kuohuu,
Nurmen halki alhoon vaipuu.
Kuules ... pauhu, laulun raiku!
Soiko armas lemmen haiku,
Olleen onnipäivän kaipuu,
Jolloin, täynnä hehkuvinta
Rakkautta, sykki rinta.
Sävelet kun hiljaa haipuu,
Vastaa niihin vuoren kaiku,
Niinkuin kasku muinais-aian.
Ui! uhuu! mit' ääntä kuulen?
Näänkö minkä kumman taian?
Valvehill' on kaikki, luulen,
Hyyppä, närhi, pöllöhaukka.
Pensahiss' on vilkas laukka;
Pyörövatsa sisilisko,
Ällös siellä häntääs visko!
Puiden juuret kiemurrellen
Kyinä maasta, kallioista
Tuhat kouraa hiidenmoista
Kurkottaapi, säikytellen
Taikka kiinni pyytäin meitä.
Puissa hyörii liike, kisa,
Liikkuu, kiikkuu kannon visa,
Tuosta pyörii polypeitä,
Tavoitellen kulkijoita.
Mutta korpimaita, soita
Hiirten pitkä parvi kiitää,
Kirjon-karvallisna väikkyy.
Heidän saattonansa liitää
Kiiltotoukkain laaja lauma --
Kas kuin säihkyy, kas kuin läikkyy,
Niinkuin pitkä liekkisauma!
Virka, tokko matkustamme,
Vaiko oomme kohdallamme?
Kaikki taitaa pyöriskellä,
Puut ja paadet irvistellä,
Virvaliekit ilkamoida,
Karttuneina karkeloida.
MEFISTOFELES.
Tartu liepeeseeni! Tältä
Kukkulalta melkeältä
Ihmesilmin nähnet julki,
Mitk' aarteet Mammon vuoreen sulki.
FAUST.
Mik outo välke alholoissa,
Kuin vaaleahko aamukoi!
Syvimmän kuilun pohjukoissa
Se virtaellen salamoi.
Tuoll' usvapylväs vuorta kiipii,
Savuista lieska leimuaa,
Taas piennä lankana se hiipii,
Tai lähteen lailla purskahtaa.
Tääll' laakson halki leimu hohtaa,
Tuhansin suonin luikertain,
Vaan missä vuoren-kolkka kohtaa,
Taas vuona juosten helmakkain.
Tääll' lähimailla säkenöitä
Kuin kulta-kylvö tupruilee,
Kas vuorta, juurta, ylängöitä
Yks' liekki-laine valkaisee.
MEFISTOFELES.
No, eikös Mammon juhlahan
Valaise oivin linnojansa?
Sen onneks' näit -- vaan vaistoan,
Jo saapuu huima juhlakansa.
FAUST.
Kuink' ilman halki riehuu tuulispää,
Ja ankarasti lyö mun niskaa!
MEFISTOFELES.
Likistä vuoren seinämää,
Se muuten kuilun juopahan sun viskaa.
Sumu yön yhä tummentaa.
Kuules, kuin salo pauhajaa!
Pöllöt säikkynä sinkuu,
Oksat kirkuvi, vinkuu,
Rungot ryskäten paukkuu
Juuret niukuvi naukkuu!
Metsän pylvähät kaatuu,
Vehmas metsola maatuu.
Hirmuiseen sekasortoon
Kaikk' yletysten murtuu
Rotkoon, jonneka myrskyn
Viima jo ryntää,
Pirstoja kyntää.
Vaan läpi tyrskyn, hyrskyn
Ääniä vinkuu korkealla,
Läsnä, kaukana, matalalla.
Niin pitkin koko vuoren syrjää
Raivona loihtuvirsi tyrjää.
NOITA-AKKOJA (kuorottain).
Nyt noidat kulkevi Brokkihin,
Heit' aika parvia kertyykin.
Herr' Urian ylhääll' istahtaa.
On vihriä maa,
Kulo kellahtaa,
Näin retki se vierevi metsiä, soita --
Ja puskevi pukki, tu--ii noita.
ÄÄNI.
Kas, yksin Baubo harmaapää
Sian seljäss' tulla hytkyttää!
KÖÖRI.
Niin arvo ansainneelle vaan!
Emo Baubo tulkaa johtamaan!
Kun karju on oiva ja pääll' on muori,
Niin seuraa koko noitakuori.
ÄÄNI.
Mitä tietä sä sait?
TOINEN ÄÄNI.
Yl' Ilsenin.
Ma pöllön pesähän kurkistin;
Se silmiä mulkoi...
ÄÄNI.
No, saakeli soita!
Aja siivoa vaan, sinä lemmon noita!
TOINEN ÄÄNI.
Hän raappi mun nahkaa!
Kas tuossa vaan veripahkaa!
NOITA-AKKAIN KÖÖRI.
Leveä tie ja pitkä on;
Voi lemmon tungos suunnaton!
Tääll' luudat lyö ja hangot rapsii,
Läkähtyy äiti, nääntyy lapsi.
MIES-VELHO. PUOLIKÖÖRI.
Matelemmehan kuin etanat,
Jo naiset eelle joutuvat,
Sill' akka Hiitolaan kun luistaa,
Tuhat askelt' ennall' ompi muista.
TOINEN PUOLIKAS.
Niin arkaa ei se oo kenties:
Tuhat askelt' akka tarvitsee,
Vaan jos hän kuinkin hätäilee,
Niin askelella harppaa sinne mies.
ÄÄNI (ylhäältä).
Pois kalliojärven luota tulkaa!
ÄÄNI (alhaalta).
Ois hauska samota vuoren sulkaa.
Peseimme puhtahaks' kuin ulpukat --
Vaan eipä synny meille saalahat.
MOLEMMAT KÖÖRIT.
On tuuli vaiti, piilee tähti,
Ja pilven taakse kuuki lähti;
Vaan noidat lentää suhistaa,
Ett' tulta, tuhkaa sinkoaa.
ÄÄNI (alhaalta).
Seis! seisokaa!
ÄÄNI (ylhäältä).
Ken onkalosta huudahtaa?
ÄÄNI (alhaalta).
Mä myötä ottakaa!
Mä pyrkinyt jo kolmesataa vuotta
Oon huipullen, vaan kaikki suotta.
Halusta heimolaisten kanssa oisin --
Vaan kuinka kukkuloille päästä voisin?
MOLEMMAT KÖÖRIT.
Kyll' luuta kantaa taikka tanko,
Ja kauris kantaa, kantaa hanko.
Ken tänä yön' ei nousta voi,
Sen hukka kohta perikoi.
PUOLINOITA (alempana).
Mä sipsutan, min luistaa luut;
Vaan kauas mun jo jätti muut!
Kotona en ma rauhaa saa,
Ja täällä vast' on tohinaa.
NOITAIN KÖÖRI.
Noidille voide voiman antaa,
Veneenä heitä ruuhi kantaa,
Purjeena riepu. Ken nyt lentämään.
Ei pääse, hän ei lennä ikinään.
MOLEMMAT KÖÖRIT.
Me ensin vuorta kaartelemme,
Ja sitten maata hiipaisemme;
Koko parvi suistuu kankahalle!
Ja peitetään se avaralle!
(He laskeuvat vuorelle).
MEFISTOFELES.
Tääll' lykkii, tunkee, kiskoo, tuiskii,
Ja pauhaa, reutoo, viskoo, huiskii.
Sumusta leiskuu liekki raisu,
Ja päällä kiirii katku vaisu,
Mi kipinöitsee säihkyen --
Tää elo-ilm' on noitien.
Pidä kiinni ett'et eksy tulvihin!
Miss' oot sä?
FAUST.
Tääll'.
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『Faust I』
Johann Wolfgang von Goethe · 번역 Kaarlo Koskimies
196,192자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1918년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.