MEFISTOFELES.
Oh! kauashan jo eksyitkin!
Nyt täytyy käyttää herran-kieltä.
Hei! junkkar' Voland saa! pois rahvas kulta tieltä!
Käteeni, tohtor', tarttukaa
Ja tungoksesta harpatkaa
Nyt kerrassaan! Mun moistenkin
Tääll' liian hurja olla on.
Vaan muapa vetää tuonne viidan varjohon.
Kas, mitä valoa oudonmoista
Lävitse lehvän sieltä loistaa!
Tuleppa, meemme tuonne urkkimaan!
FAUST.
Sä ristiriidan henki! Niin, no johda vaan
Sä matkaa, mutta onhan omituista:
Me Valpor'yönä käymme Brokkilaan,
Tääll' ollaksemme erin muista.
MEFISTOFELES.
Mi hauska roihu tuolla leiskaa!
Iloinen seura siellä meiskaa.
Vähässä piiriss' en oo yksinäin.
FAUST.
Mieluummin rientäisin mä ylöspäin.
Siell' loimottaa ja sauhu pyörii
Ja lemmon luoksi kansa vyörii.
Kai monta pulmaa siellä purkautuu?
MEFISTOFELES.
Vaan monta myöskin solmeuu.
Kohiskoon mailma meidän sivullamme,
Me täällä rauhan helmass' olostamme.
Hyväksi aikaa nähty kyhäellä
On pienois-mailma suuren liepehellä.
Tuoll' alastoinna noita-tyttöjä näkee
Ja taiten verhottuna vanhaa vaimoväkee.
Oo näille, ees mun vuoksi, kohtelias!
On vaivas pieni, suuri nautintas.
Hei! kuulenhan ... ne tanssii soitannolla!
Kirottu kilkutus! vaan niin kai täytyy olla.
Nyt tullos! Et saa jäädä syrjähän!
Esihin ma käyn ja sunki esitän.
Koet uutta alttiutta siinä multa.
Mit' arvaat, veikkonen? Vai ahdas piiri tää!
Kas tuonne! loitoll' onhan toinen pää.
Rivittäin roihuu varmaan tuhat tulta.
Ne tanssii, lempii, juttuu, syö ja juo.
No parempaakos kurja mailma suo?
FAUST.
Aiotko, esittääkses meitä,
Nyt velhona vai perkeleenä näytteleitä?
MEFISTOFELES.
Tapani kyllä on inkognitoa käyttää,
Vaan juhlin mielelläänpä "prenikkaansa" näyttää.
En polvinauhaa pitää saa,
Mut varsanjalkoain tää kansa arvostaa.
Kas simpsukkaa, ku tuolla kompuroi.
Hapuilevalla haistillaan
Se mun jo tunsi. Eipä luontoaan
Tääll' lempo, vaikka kuinka tahtois, peittää voi.
Tuleppa nuotioille, käydään joka liesi!
Sä sulho oot ja mie oon puhemiesi.
(Muutamille sammuvain hiilten ympärillä istujille).
Mit' teette, vanhat herrat, tällä puolla?
Pitäishän teidän kiiriskellä tuolla
Keskellä nuorten tohinaa ja kohinaa.
Kyll' yksin kotonaankin olla saa.
KENRAALI.
Ei kansoihin oo uskomista:
Vaikk' auttais heitä vaaroist' tuhansista;
Ne niinkuin naiset, nuoria vaan pyytää,
Ja vanhat lempijät ne syrjään syytää.
MINISTERI.
Etäälle oikeasta menty on.
Ei! vanhan aian kiitos olkohon.
Kun meidän käsky vaikutti kuin taika!
Kas sepä vasta oikea kulta-aika!
NOUSUKAS.
Ei mekään olleet aivan typeröitä,
Vaikk' usein teimme pieniä lurjustöitä;
Nyt mullin mallin kaikki kaataa kansa,
Mitä vaan me koemme säästää vanhoillansa.
KIRJAILIJA.
Luettaneeko enää kirjaakaan,
Miss' on ees hiukan sisällystä?
En nuorisoa nähnyt konsanaan,
Niin nokkelaa ja äkkikystä.
MEFISTOFELES (näyttää yht'äkkiä hyvin vanhalta).
Tuleentuneena tuomioon on kansa;
Saan itse viimeis-kertaa velhojuhlaa maistaa.
Kun munki astiasta pohja paistaa,
Niin mailmakin jo vartoo loppuansa.
NYLKYKAUPPURI-ÄMMÄ.
Ei, herrat, ohi mennä saa
Ja jättää hyvää tilaisuutta!
Hei, katselkaa mun tavaraa!
Tääll' ompi kaikellaista, jollei vallan uutta,
Niin merkillistä, kamalaa.
Maan pääll' ei niiden vertaa löytää vois.
Ei kapinetta, jok' ei joskus ois
Urojen sydänjuurta syönyt
Ja kansaan vaurioita lyönyt.
Ei veistä oo, jok' ei ois verta juonut,
Ei maljaa, mist' ei myrkky polttoaan
Terveesen ruumiisen ois luonut.
On vietellyt jok' ainut kultaristi
Suloisen naisen hohdollaan.
Jok' ainut kalpa vastusniekan pisti
Takaa, tai liiton rikkoi iskullaan.
MEFISTOFELES.
Ei mummo tunne aikojamme:
Homeista emme lemmi muinaisuutta.
Pinotkaa hyllyillenne uutta,
Sill' uutta vaan me rakastamme!
FAUST.
No, markkinathan täällä hyörii;
Tää sekoittaa jo multa pään.
MEFISTOFELES.
Ylöspä koko pyörre vyöni;
Sä luulet työntäväs -- sua työnnetään.
FAUST.
Ken tuo on?
MEFISTOFELES.
Katso häntä silmihin!
Lilith se on.
FAUST.
Ken?
MEFISTOFELES.
Ensi rouva Aatamin.
Kavahda hänen kultakutriansa,
Joill' yksinään hän prameilee!
Jos niillä sulhasen hän vangitsee,
Tuot' ei hän laske pauloistansa.
FAUST.
Tuoss' istuu vanha nainen ynnä nuori.
Kai niiden uupunut on jalka?
MEFISTOFELES.
Ei rauhaa salli velhovuori.
Käy kiinni toisehen! koht' uusi tanssi alkaa.
FAUST (tanssien nuoren kanssa).
Suloista unta kerran näin:
Omenapuu ol' edessäin,
Se loisti kaksin omenin,
Mua vietti, siihen kiipesin.
KAUNOTAR.
Miest' omenuiset hurmajaa
Jo paradiisin aioilta.
Kuink' oon ma raasu riemuissain,
Kun niit' on munki tarhassain!
MEFISTOFELES (tanssien ämmän kanssa).
Ma hurjaa unta kerran näin:
Haljennut puu ol' edessäin,
Ma siinä -- huomasin,
Ja -- -- -- -- -- Iin
ÄMMÄ.
Ritari varsanjalkainen,
Suon teille parhaan terveisen;
Valmiina -- -- pitäkää,
Jos -- -- -- miellyttää.
PROKTOFANTASMISTI.
Kirottu rahvas! vai te rohkenette?
Eikös jo teistä selväksi se näy,
Ett' eivät henget laita-jalvoin käy?
Ja nyt kuin ihmiset te hyppelette!
KAUNOTAR (hypellen).
Miks' seurahan tuo tungeiksen?
FAUST (hypellen).
Hän käypi kaikkialla haistellen.
Jos tanssii muut, hänen täytyy laverrella.
Jos hän ei saa joka askelt' arvostella,
Se on kuin turhaan tehty vaan.
Etenkin on hän harmissaan,
Niin pian kuin eespäin kuljetaan.
Jos viitsis aina samaa piiriä vääntää,
Niin kuin hän itse mylly-rämässään,
Siit' oisi ukko hyvillään,
Etenki kiitokset jos hälle siitä sääntää.
PROKTOFANTASMISTI.
Tääll' ootte vielä! Onhan hirveää!
Olenhan valoa luonut, pois siis hälvetkää!
Vaan ei nuo Lemmot huoli säädelmistä.
Ma viisas oon -- mutt' aaveet Tegelistä
Ei haihdu. Paljo taikaa loin ma ulos,
Mutt' ompa vielä jäljell' aika tulos.
KAUNOTAR.
No herjetkää jo vaivaamasta torallanne!
PROKTOFANTASMISTI.
Sen sanon, henget, vasten naamojanne:
En hengen sortovaltaa siedä;
Mun henken' ei sitä johtaa tiedä.
(Hyppy jatkuu).
Tän' yönä -- näen mä -- turhaan kyllä koitan;
Vaan ennenkuin ma pääni kallistan,
Teen tästä vielä aika jupakan,
Ja totta maar! ma runojat ja lemmot voitan.
MEFISTOFELES.
Hän lätäkköön käy istumaan,
Siell' lohdutaiksen tavallaan;
Hän hengen ynnä henget torjuu luotaan,
Kun verimadot syövät hänen puotaan.
(Faustille, joka on hypystä lähtenyt).
Miks' sorjan lintus laskit lentohon,
Ku laulellen sun kanssas kiiri?
FAUST.
Uh! kesken laulujen ja karkelon
Sen suusta hyppäs tulikarva-hiiri.
MEFISTOFELES.
No entäs sitten! Ootpa turhan arka.
Hyv' ettei harmaa ollut hiiri parka.
Ken huolii tuommoisista paimenissa?
FAUST.
Ja sitte näin...
MEFISTOFELES.
Mitä?
FAUST.
Kas, Mefisto, tuonne, missä
Tuo kalpee kaunis laps' etäällä yksinään
Niin vitkaan astuu retkeään
Ja näyttää käyvän jalat köyttehissä.
Minusta on -- ah, myönnän sen!
Hän Gretchen kullan kaltainen.
MEFISTOFELES.
Ann' olla! Haahmo tuo on sieluton,
Jonk' aave-katse tuopi turmion;
Tavata tuot' on ilkeää.
Sen kylmä silmä veren jähmettää;
Kivettää ihmisen se miltei vois.
Meduusan tunnethan? No riennä pois!
FAUST.
Ah totta! Nuo on silmät jotka Tuoni varjos,
Joit' ei oo hellä käsi sulkenut!
Tuo rinta on, jon Gretchen mulle tarjos,
Ja tuossa helmass' oon ma uinaillut.
MEFISTOFELES.
Pyh! pelkkä taika vaan, mi lumoo silmät sulta!
Jokaisen mielest' tuo on oma kulta.
FAUST.
Mi tuska, ah! ja mikä riemu!
Mua kuinka tenhoo noiden silmäin liemu!
Vaan katsos tummaa! nauha punainen,
Ei leveämpi veitsen hamaraa,
Suloista kaulaa yksin kaunistaa.
MEFISTOFELES.
Niin totta! näenpä miekin sen.
Hän väliin kantaa päätään helmassansa;
Sen silpoi hältä Perseys kalvallansa.
Miks' oot sa aina hourumiellä!
Tuleppa kummun päälle! Siellä
Niin hauska on kuin Praaterissa.
Ja jollei mielen' oo jo riivoksissa,
Näen, totta mar, teaaterin.
Mit' annetaan?
SERVIBILIS.
Koht' alkaa näytelm' uusi
Ja seitsemäs -- jo annettu on kuusi --
Niin tapa on. Tää on nyt viimeisin.
Niit' taiteen-lempijä sepitsee,
Ja lempijät myös näyttelee.
Nyt poistun. Herrat, anteeks' antakaa!
Sill' lemmin esiripun nostantaa.
MEFISTOFELES.
On oikein, että ootte Brokin onkaloissa;
Täält' ette saisi koskaan olla poissa.
(Teaaterilla näytellään "Valporinyön-unelma eli
Oberonin ja Titanian kultahäät".)
Samea päivä. Ulkona.
FAUST JA MEFISTOFELES
FAUST.
Kurjuudessa ja epätoivossa! Kauan viheliäisenä harhailtuaan maan päällä
ja nyt vankina! Pahantekijänä teljetty tyrmään kauheita vaivoja varten,
tuo armas onneton olento! Siihenkö on tultu, siihen? -- Kavala,
mitätöin henki, ja sen olet multa salannut! -- Seisoppas, seiso!
Vimmastu vaan ja pyörittele pirullisia silmiäs! Seiso siinä
kiusallanikin uhmastelemassa inhottavalla olennollasi! Vankina!
Peruuttomattomassa polossa! Heitettynä pahain henkien haltuun ja
armotonten ihmisten tuomion alle! Ja sinä viihdyttelet minua sillä
välin typerillä huvituksilla, kätket minulta hänen karttuvan hätänsä ja
jätät hänet auttamatta hukkumaan!
MEFISTOFELES.
Hän ei ole ensimäinen.
FAUST.
Koira! ilkeä epäsikiö! -- Muuta hänet, sinä ikiääretön henki! muuta
mato jälleen koiran-haamuun, jommoisena se usein öisin ajoin huvikseen
hössötteli edessäni, pehtaroitsi pahaa aavistamattoman kävelijän
jaloissa ja rippui kompastuvan olkapäistä! Luo hänet takaisin hänen
lempi-haamuunsa, jotta hän mun edessäni matelisi mahallaan hiekassa ja
minä saisin jaloin tallata hylkyä! -- Ei ole ensimäinen! -- Surkeus,
surkeus, jot' ei ihmissielu käsittää voi, että useampi kuin yksi olento
vajosi kurjuuden kuiluun, että ensimäinen, joka kuolon tuskissa
vääntelihe ikuisen armahtajan silmäin edessä, ei sovittanut muiden
kaikkien syytä! Mua vihloo läpi luiden ja ydinten tämän ainoan hätä!
sinä mielihyvilläs irvistelet tuhansien kohtaloa!
MEFISTOFELES.
Nyt seisomme taaskin älyn rajapyykillä, jossa teidän järkenne,
ihmislapset, keikahtaa kallellensa. Miksi pyrit meidän seurahamme, kun
et voi siitä hyötyä? Tahdot lentää, vaikka päätäs huimaa? Mekö
kärkyimme sinun seurahas vai sinäkö meidän?
FAUST.
Älä niin hotkasti hio hampaitas minua vastaan! Mua iljettää! --
Ylhäinen ihana henki, joka suvaitsit ilmestyä minulle, joka tunnet
sydämeni ja sieluni, miksi kytkit minut tuohon riettaasen kumppaniin,
joka tuhosta ja turmiosta riemuitsee?
MEFISTOFELES.
Jokos lopetit?
FAUST.
Pelasta hänet tai surma vie sun! Kauhein kirous päällesi
vuosituhansiksi!
MEFISTOFELES.
En voi minä hellittää kostajan köysiä, en avata hänen salpojaan. --
Pelasta hänet! -- Kuka hänet turmioon syöksi? Minäkö vai sinä?
(Faust tuijottaa tuimasti ympärilleen).
Hapuiletko ukon-leimausta? Hyvä, ettei sitä suotu teille, kurjat
kuolevaiset! Musertaa viaton vastaan-tulija -- sepä sortovaltiasten
keino päästäkseen väljempään ilmaan ahdingoista.
FAUST.
Tuo hän tänne! Hänen pitää vapautua!
MEFISTOFELES.
Entäs vaara, jolle antaut alttiiksi? Tiedä, vielä vaivaa kaupunkia
verivika, sun kätesi tuottama. Surmatun haudalla liehuu koston henget,
vaanien palaavaa murhamiestä.
FAUST.
Vieläkö tämäkin sulta? Murhaa ja surmaa koko mailman täydeltä sun
päälles, hirviö! Vie minut sinne, minä sanon, ja vapahda hänet!
MEFISTOFELES.
Mä vien sun sinne ja kuule, mitä voin tehdä! Onkos kaikki valta
taivaassa ja maassa minun? Vartian mielen minä sumennan; ota sinä
avaimet ja tuo hänet ulos ihmiskäsin! Minä valvon. Noita-orhit ovat
valmiina, ja minä vien teidät pois. Sen minä voin.
FAUST.
Ylös ja täältä!
Yö. Aukea keto.
MEFISTOFELES JA FAUST AJAA KOHISTAVAT OHITSE MUSTILLA HEVOSILLA.
FAUST.
Keitä hirs'puun ympäri vilskuu tuon?
MEFISTOFELES.
Mitä keiton touhua lienee!
FAUST.
Ne kiikkuvi, liikkuvi, teijaa ja leijaa.
MEFISTOFELES.
Joku noitien kökkä.
FAUST.
Sohivat sekä loihtii.
MEFISTOFELES.
Ohi vaan! ohi vaan!
Vankila.
FAUST, AVAINKIMPPU JA LAMPPU KÄSISSÄ, RAUTAOVELLA.
FAUST.
Mun kovan rintani valtaa kauhu kumma,
Mua kauhistaa koko sukuni surkeus.
Siis sulkee armahan tää holvi tumma!
Hänen rikoksens' oli jalo hairahdus!
Sua tuonne-käynti arveluttaa!
Hänet jällen nähdä vavistuttaa!
Esihin! tuon kuoloa kiidättää sun aikailus.
(Hän tarttuu lukkoon).
LAULU (sisältäpäin).
← 고전 원문 폴더
📄 고전 원문 · 핀란드 · 프로젝트 구텐베르크
『Faust I』
Johann Wolfgang von Goethe · 번역 Kaarlo Koskimies
196,192자 · 저작권 근거: 저작자 모두 1918년 이전 사망(한국 저작권 보호기간 끝) · 원문 출처
내 자료함의 ‘📚 고전’ 글 폴더에 앞부분 2만 자가 담겨요. 회차 편집기의 ‘✦ 안드로메다 AI 이용하기 → 🖼️ 내 글·사진 분위기로 쓰기’에서 골라 이 고전의 분위기·문체를 참고해 쓸 수 있어요.